Itse tehdyllä kuumavahalla saa KAIKKI karvat KAIKKIALTA pois. Tai oikeastaan sugaring.
Toimii oikeasti tai ainakin henkilökohtaisesti minulla toimi hyvin.
0,2 dl vettä
0,2 dl sitruunamehua (kaupasta kelt. pullo)
1,6 dl sokeria
Sekoita aineet, keitä n. 15 min. sekoita koko ajan kunnes seos kullanruskeaa. Kaada mikronkestävään kuppiin, lämmitä n. 1 min. ennen käyttöä. Leikkaa 100% puuvillasta pieniä paloja vahan irti repäisemiseen. Levitä vahaa ohuesti, laita lappu päälle, paina tiukasti kiinni ja repäise samantien irti, ei saa vaikuttaa iholla, koska vaha jäähtyy. Ihon täytyy olla täysin kuiva. Levittämiseen hyvä väline on leipomiskaavin. Puuvillalaput voi pestä ja käyttää uudelleen.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Eilen kun tekasin ton tökötin ja aloin käyttään niin se sattui tajuttomasti ku vetäs sellasella puuvillan kaistaleella, joten koitin paperilla ja ei sattunut läheskään niin paljon ja tulos minulla ainakin oli parempi
millaista paperia käytit? ihan tavallinen kopiopaperiko kestää?
niin olen itse kanssa nähnyt kaikkia erilaisia reseptejä missä on käytetty hunajaa ja siirappia ja kaikkea muuta.
Niitä muita ohjeita voisi myös tänne laittaa ihan mielenkiinnosta vain, voi sitten kokeilla mikä tehoaa parhaiten..
Kouluvhiosta repäsin sivun niin se kyl kestää kuhan ei kovin riemastu, 2 paperia on revinnyt ja olen varmaan 10 vähintään käyttänyt
Siis mistä kaikkialta poistat karvoja tuolla reseptillä? intiimialueiltakin? sattuuko?
Kyllä voi ottaa kaikkialta karvat, myös intiimialueilta. Toivottavasti siitä oli apua joillekin.
Pitääkö kuumavahan tosiaan olla niin kuumaa? Siinähän palaa jos laittaa sitä suoraan mikrosta!
Sitähän ei kannata laittaa suoraan mikrosta iholle. Aivan kuten sanoit iho palaa.
Sitä ei kannata kenties laittaa suoraan mikrosta iholle koska aivan kuten sanoit iho palaa
sitä kannattaisi keittää? täytyykö sen alkaa kuplimaan sen seoksen vai ainoastaan lämmetä?
Ei varmaan pida antaa kuplia ainakaan paljon. Itse keitin sen jollain kakkosella ja se oli sellaista haaleaa kullanruskeaa ja tehosi kylla. Ei pida antaa palaa ja sekoita koko sen ajan kun se on kattilassa.