Miten olisi sellainen skenaario, että niissä maissa, joissa esiintyy juuri elintasopakolaisuutta, nämä ihmiset toimivat yjteistyössä venäläisten kanssa. He tekevät rahallisen sooimulsen siitä, että Venäjä toimittaa heidät ensin Venäjälle ja sitten sopivaan EU-maan rajanylityspaikkaan. Venäläiset ilmoittavat näille, ettei heitä voida estää ylittämästä rajaa pakolaisstatuksella. Tällöin venäläiset tekevät pakolaismatkailubisnestä ja pakolaiset pääsevät osaksi kehittyneen yhteiskunnan sosiaaliturvaa. Selvä win-win-tilanne kummallekin. Vielä sekin piirre nimenomaan esiintyy, että Venäjän toimittavat pakolaiset voivat olla lojaaleja Venäjälle ja toimittaa uudessa kotimaassaan Venäjää hyödyttäviä operaatioita, varsinkin, jos näistä saa lisäystä toimeentuloonsa.
Venäjän toimittavat pakolaiset bisnestoimintaa.
Anonyymi-ap
0109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.