Hyvä esittää itselleen kysymyksiä

Oli kyseessä avioero tao avoero, kumpikin jättää suuren jäljen.

Moni kiivastuu jostain ja silloin se on sinä. Erotaan tavallaan kiihtyneessä tilassa ja vailla käsitystä tulevasta.
Joskus siihen eroon on kyllä syy niin suuri, että on lähdettävä pian. Jos puolison elämä on lähtenyt raiteiltaan ja on uhka, silloin ei jää aikaa juuri ajatella.
Silloin toivon jokaisen hakevan apua tilanteeseen.

Monille riittää, kun puoliso ei pysy kotona, eikä osallistu kodin arkisiin askareisiin, totta siihen väsyy, kun toinen elää elämäänsä muualla.

Kun perheeseen kuuluu pieniä lapsia, he monesti kulkevat äidin mukana.
Erosta seuraa usein taloudellinen ahdinko, seillä se humputteleva puoliso on kuitenkin tuonut rahaa kotiin, myös liiat harrastukset ovat todella liikaa.
Yhteinen elämä ei luista enää millään saralla, kun toinen on aina omissa menoisaan.

On hirvittävää, kun eron jälkeen vastuu jää yksin äidille ja kaikki muuttuu, kun rahakaan ei riitä kunnolla edes ruokaan ja asuntoon, puhumattakaan minkäänlaisesta virikkeisestä elämästä. Lapset eivät saa normaalia lasten elämää.
Miten usein äiti alkaa etsiä lohtua elämään ja ajattelee, että löytää uuden puolison joka välittää ja elää perheenä.
Se onkin onnen kantama jos sellainen löytyisi ja siihen mahtuisivat lapset.
Mutta se on usein unelma, sillä toisen lapsia ei oikein hyväksytä ja riitaa ja kinaa tulee.
Toinen on tuo taloudellinen asia, vaikka usko siihen, että eletään yhdessä olisi ollut, niin ei taida kovin usein tapahtua. Olet edelleen rahapulassa jatkuvasti, sillä eihän ne miehet ole muita kuin niitä eronneita miehiä, joilla on perhe muualla ja sinne vaaditaan myös osallistumista elatusmaksuin ja velvollisuuksin ottaa lapset sovitusti hoitoonsa.

Eron jälkeen elämä ei ole helppoa, Suosittelen jokaista käymään terapiassa ennen eroa ja eron jälkeen, siis löytämässä ratkaisuja joiden turvin olisi itsellä lapsilla helpompaa.

Itse tämä mietin aikoinaan ja jäin liitoon, jossa tunsin olevani vain piian asemassa, toinen meni jatkuvasti ja haki nähtävästi huomiota, koska oli itse jäänyt vaille kodin antamaa arvostusta lapsena.

Syy jäämiseen oli se, että en olisi pystynyt yksin elättämään lapsiani, ilman että he olisivat joutuneet kärsimään tilanteesta. En kertaakaan ajatellut , että tervitsisin uuden miehen, siis usko siihen minulta kuoli, että sitä kautta löytäisin jotain parempaa.
Toki mieheni, ei ainakaan näkyvästi pettänyt, ollut juoppo tai huumeita käyttänyt. Ei vain omaa elämäänsä.
Niin on menty, olen luopunut minista haaveista, mutta nälkää ei ole nähneet lapset ja kattokin on pään päällä pysynyt.
Edelleenkin olen se piika, olen pystynyt jopa lasten kasvettua pystynyt jotain itsekin harrastamaan, kuitenkin lapseni ovat aina etusijalla ja koti on minulle tärkeä, saan siellä rauhan.