Tavallinen tapaus on varmaan se, kun erotaan, niin sille kenelle lapset jää. Yrittää katkaista "siteet" toiseen vanhempaan kylläkin lasten kustannuksella. Toinen vanhempi taistelee siitä, että saisi tavata lapsiaan mahdollisimman paljon.
Itse olin yli 30 v. kun ero tuli eteen. Oli alettava miettimään miten tästä eteenpäin. Miten haluan, että asiat toimii. En kuitenkaan missään vaiheessa ole halunnut viedä lapsilta isää. Joka on heille minun lisäksi se toinen tärkeä ihminen. Asiat on hieman toisella tavalla sillä olen eron jälkeen yrittänyt saada isää ymmärtämään miten tärkeää on pitää yhteydet lapsiin ja olla mukan heidän joka päiväisessä elämässä. Sillä isyys ei ole hävinnyt mihinkään ja vastuu hänellä on edellee vaikka paperissa on, että äiti on huoltaja. Missään vaiheessa ei ole sitä vastuuta otettu paperilla, joten se vastuu ei häviä jollain paperinpalalla.
Käytännössä nämä tapaamiset toteutuu siten, että hän ottaa heidän 2 kertaa kk:ssa viikonlopuksi luokseen.Se väliaika minkä he ovat kotona isä ei pidä lapsiin yhtyttä itse. Hän on sen yhteydenpidon vastuun siirtänyt lapsille. Nyt on tilanne se, että isä ja hänen uusi vaimo muuttaa toiselle paikkakunnalle ja nämä vähäisesti tapaamiset tulee ilmeisesti loppumaan. Matkustaminen tältä paikkakunnalta sinne on sen verran vaikeaa, että lapset eivät voi matkustaa vielä yksin ilman aikuista.
Se, että nyt joudutaan tekemään tapaamissopimus, jossa on määritelty kaikki tapaamisiin liittyvä.
On minusta väärin, sillä tälläiset asiat pitäisi olla itsestään selvyyksiä eikä niitä pitäs määrätä jollain paperilla.
Tässä tapauksessa, jos sitä ei tehdä niin lapset voivat sanoa hei hei isälleen.
Sillä, kun isältä on kysytty syytä miksi muuttaa vastaus on se; hän haluaa alkaa elämään omaa elämään. (tulkita voi että siihen ei kuulu lapset)
Olen koko ajan taistellut siitä, että isä ymmärtäisi miten tärkeä hän on lapsille ja se yhteinen aika on NYT kun he ovat pieniä. Sillä tulee se aika kun kaverit on tärkeimpiä kuin vanhemmat. Tässä vaiheessa on luotava ne siteet lapsiin ja näytettävä heille, että he ovat rakkaita.
Jos nyt ei hoida suhteita lapsiin niin voi olla varman, että kun he ovat aikuisia he eivät anna anteeksi sitä.
Lapset eivät osaa vaatia itselleen sitä mikä heille kuuluu. Jonkun on se tehtävä heidän puolestaan.
siis lyönkö päätä seinään turhaan.....
Itse olin yli 30 v. kun ero tuli eteen. Oli alettava miettimään miten tästä eteenpäin. Miten haluan, että asiat toimii. En kuitenkaan missään vaiheessa ole halunnut viedä lapsilta isää. Joka on heille minun lisäksi se toinen tärkeä ihminen. Asiat on hieman toisella tavalla sillä olen eron jälkeen yrittänyt saada isää ymmärtämään miten tärkeää on pitää yhteydet lapsiin ja olla mukan heidän joka päiväisessä elämässä. Sillä isyys ei ole hävinnyt mihinkään ja vastuu hänellä on edellee vaikka paperissa on, että äiti on huoltaja. Missään vaiheessa ei ole sitä vastuuta otettu paperilla, joten se vastuu ei häviä jollain paperinpalalla.
Käytännössä nämä tapaamiset toteutuu siten, että hän ottaa heidän 2 kertaa kk:ssa viikonlopuksi luokseen.Se väliaika minkä he ovat kotona isä ei pidä lapsiin yhtyttä itse. Hän on sen yhteydenpidon vastuun siirtänyt lapsille. Nyt on tilanne se, että isä ja hänen uusi vaimo muuttaa toiselle paikkakunnalle ja nämä vähäisesti tapaamiset tulee ilmeisesti loppumaan. Matkustaminen tältä paikkakunnalta sinne on sen verran vaikeaa, että lapset eivät voi matkustaa vielä yksin ilman aikuista.
Se, että nyt joudutaan tekemään tapaamissopimus, jossa on määritelty kaikki tapaamisiin liittyvä.
On minusta väärin, sillä tälläiset asiat pitäisi olla itsestään selvyyksiä eikä niitä pitäs määrätä jollain paperilla.
Tässä tapauksessa, jos sitä ei tehdä niin lapset voivat sanoa hei hei isälleen.
Sillä, kun isältä on kysytty syytä miksi muuttaa vastaus on se; hän haluaa alkaa elämään omaa elämään. (tulkita voi että siihen ei kuulu lapset)
Olen koko ajan taistellut siitä, että isä ymmärtäisi miten tärkeä hän on lapsille ja se yhteinen aika on NYT kun he ovat pieniä. Sillä tulee se aika kun kaverit on tärkeimpiä kuin vanhemmat. Tässä vaiheessa on luotava ne siteet lapsiin ja näytettävä heille, että he ovat rakkaita.
Jos nyt ei hoida suhteita lapsiin niin voi olla varman, että kun he ovat aikuisia he eivät anna anteeksi sitä.
Lapset eivät osaa vaatia itselleen sitä mikä heille kuuluu. Jonkun on se tehtävä heidän puolestaan.
siis lyönkö päätä seinään turhaan.....
Vastaukset 1
Vanhimmat
Uusioystäväni on samantapaisessa tilanteessa, että lapsen isä on muuttamassa 500km:n päähän, eikä oikein ymmärrä tavata lastaan.
Vanhemman, joka ei älyä tavata lastaan, pitäisi hakeutua pikimmiten terapiaan, ja varsinkin kun ex-puoliso soisi mahdollisuudet lasten tapaamiseen. Suomessa ei valitettavasti taida olla laissa määriteltyä tapaamisvelvollisuutta, joka voitaisiin toimeenpanna esim. pakkokeinoin.
Ja toisaalta vaikka Suomessa on tapaamisoikeus, niin joskus siinä puolestaan voidaan ja joudutaan käyttämään pakkokeinoja tapaamisen toteuttamiseksi. Jotkut eronneet tosiaan haluavat tavata lapsensa, mutta joutuvat taistelemaan saadakseen tavata lapsensa.
Ota yhteyttä asianajotoimisto Kangas & Leskinen
www.kangas-leskinen.fi , he neuvovat perhe- ja lapsioikeuteen liittyvissä ongelmissa ja tekevät yhteistyötä elatusvelvollisten liiton kanssa www.elatusvelvolliset.net . Saat myös tietoa osituksesta ja elatusavun sopivasta määrästä ja paamisten aiheuttamien kustannusten jakamisesta.
Kaltaisesi fiksu ihminen tuo vielä iloa elämään jollekin toiselle fiksuntapaiselle ja itseään kehittävälle ihmiselle.
Käy myös Fischerin eroseminaari ennen kuin etsit uutta puolisoa ja lue Fischerin kirja Jälleenrakennus, vaikka jo olisitkin tavannut ehdokkaan, jossa on potentiaalia uudeksi kumppaniksesi. Suosittelen myös John Grayn Mars/Venus-kirjoja, joista olen saanut hyviä ajatuksia. Molemmille sukupuolille mielenkiintoista luettavaa on 'Miksi fiksut naiset valitsevat väärin' vaan en muista kirjoittajia.