SAK voi lopettaa lakot jo huomenna

Kohta neljä viikkoa on seisotettua kontteja satamissa. Minkä takia?
POLIITTISILLA (SDP) lakoilla ei voi vaikuttaa hallituksen päätöksiin. Lakot ovat silkkaa tahallista vahingontekoa yrityksille, niiden työntekijöille ja koko yhteiskunnalle. Hävetkää lakkoilijat!

Lakkoja on perusteltu samanlaisilla väitteillä, mitä naapurimaan Putin lateli perustellessaan hyökkäystä Ukrainaan. Siellä oli natseja ja homoja, jotka uhkasivat Venäjän itsenäisyyttä valtiona. Ne piti nitistää. Ammattiliitot ovat listanneet ja julistaneet mielikuvituksellisia uhkia liittojen ja työtekijöiden elämälle, jos hallituksen uudistukset tulevat voimaan. Uhkia uhkien perään. Entäs mahdollisuudet?

Esimerkiksi paikallisen sopimisen laajentaminen koskee 70 000 yrityksen työntekijöitä, joilta on lailla viety sopimisen mahdollisuus. Tämä epäoikeudenmukaisuus halutaan korjata. Monille lapsiperheiden vanhemmille on tärkeää pystyä sopimaan työnantajan kanssa joustavista työajoista arjen helpottamiseksi. Se on hyvä asia.

Sopimiseen tarvitaan molempien suostumus. Sopiminen ei ole ammattiliittojen sanelua, kuten lakkoon pakottaminen. Ajatelkaa, miksi porteilla pitää olla lakkovahdit? Vahdit, kuten vankiloissa?

Hävetkää SAK:n hallituksen jäsenet. Hävetkää lakkoihin osallistuneeet. Vahingoitatte yhteiskuntaa perusteena mielikuvitukselliset uhkakuvat ja väitteet.
Lakot eivät vaikuta maan hallituksen päätöksiin. Poliittiset lakot ovat SDP:n oppositiopolitiikkaa. Ne alkoivat Rinteen puheenjohtajakaudella 2018. Sen jälkeen poliittisia lakkoja on ollut aina, kun sdp on ollut oppositiossa. Niitä ei ollut Marinin kaudella, vaikka silloin säädettiin hoitajien pakkolaki, poistetiin eläkeputki ja tuotiin työttömien ruoska, aktiivimalli II. Paljon kovempia juttuja kuin Satosen listalla olevat. Mietipä sitä.

SAK voi lopettaa lakot vaikka huomenna.
2204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lakot ovat vieneet jo kaksi miljardia bruttokansantuotteesta. Mitä hyötyä siitä on. Lisää leikkauksia. Keneltäs se on pois? Kiittäkää Elorantaa, Aaltoa ja Kokkoa.

Äänestä
  • Me jäsenet vastustamme hallituksen leikkauksia jotka "uudistuksina" myyty kansalle ja niihin vain kokoomus ja persut uskoo.
    Me jäsenet haluamme toimia mitä muuta se voisi olla?
    Kiltisti ottaa paskaa vastaan.

    Silläkö Suomi pelastuu että työntekijät ottaa velat maksettavaksi ja investoinnit lisääntyy ja työllisyyskin lisääntyy kun tukia saksitaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kohta neljä viikkoa on seisotettua kontteja satamissa. Minkä takia?
POLIITTISILLA (SDP) lakoilla ei voi vaikuttaa hallituksen päätöksiin. Lakot ovat silkkaa tahallista vahingontekoa yrityksille, niiden työntekijöille ja koko yhteiskunnalle. Hävetkää lakkoilijat!

Lakkoja on perusteltu samanlaisilla väitteillä, mitä naapurimaan Putin lateli perustellessaan hyökkäystä Ukrainaan. Siellä oli natseja ja homoja, jotka uhkasivat Venäjän itsenäisyyttä valtiona. Ne piti nitistää. Ammattiliitot ovat listanneet ja julistaneet mielikuvituksellisia uhkia liittojen ja työtekijöiden elämälle, jos hallituksen uudistukset tulevat voimaan. Uhkia uhkien perään. Entäs mahdollisuudet?

Esimerkiksi paikallisen sopimisen laajentaminen koskee 70 000 yrityksen työntekijöitä, joilta on lailla viety sopimisen mahdollisuus. Tämä epäoikeudenmukaisuus halutaan korjata. Monille lapsiperheiden vanhemmille on tärkeää pystyä sopimaan työnantajan kanssa joustavista työajoista arjen helpottamiseksi. Se on hyvä asia.

Sopimiseen tarvitaan molempien suostumus. Sopiminen ei ole ammattiliittojen sanelua, kuten lakkoon pakottaminen. Ajatelkaa, miksi porteilla pitää olla lakkovahdit? Vahdit, kuten vankiloissa?

Hävetkää SAK:n hallituksen jäsenet. Hävetkää lakkoihin osallistuneeet. Vahingoitatte yhteiskuntaa perusteena mielikuvitukselliset uhkakuvat ja väitteet.
Lakot eivät vaikuta maan hallituksen päätöksiin. Poliittiset lakot ovat SDP:n oppositiopolitiikkaa. Ne alkoivat Rinteen puheenjohtajakaudella 2018. Sen jälkeen poliittisia lakkoja on ollut aina, kun sdp on ollut oppositiossa. Niitä ei ollut Marinin kaudella, vaikka silloin säädettiin hoitajien pakkolaki, poistetiin eläkeputki ja tuotiin työttömien ruoska, aktiivimalli II. Paljon kovempia juttuja kuin Satosen listalla olevat. Mietipä sitä.

SAK voi lopettaa lakot vaikka huomenna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu