Seurakunnan tilaisuuksissa en ole enää koronan jälkeen käynyt, helpompi on vaan olla kotona ja netistä seurata stiimiä.
No nyt sitten järjestävät jotain kohtaamis iltaa, jossa tutustuttaisiin toisiimme, erilaisia lautapelejä, muuta yhdessäoloa toisiin tutustumisen merkeissä ja esiintymislava.
Ei sovi meikäläiselle, kun olin mukana, niin vetäydyin aina sivummalle ja vältin joutumasta kenenkään kanssa puheisille.
Eihän seurakunnat ole edes mikään treffitutustumis paikka, vaan siellä kuunnellaan saarna/puhe ja sen jälkeen lähdetään kotiin.
Meikäläistä on aikoinaan koulukiusattu ja se vaikuttaa koko loppuelämän suhtautumisessa muihin ihmisiin.
Meikäläinen on introvertti, enkä ole sosiaalinen ihminen, vaan viihdyn omissa oloissani ja alkaisi ahdistamaan olla jonkun ryhmän keskipiste, joka pitäisi kerota itsestään ja esittää sosiaalisesti taidokasta.
Tuollaiset tilaisuudet sopivat ekstroverteille, jotka pitävät muiden ihmisten seurasta.
He ovat vauhdikkaita sekä äänekkäitä ja saavat energiansa ihmisistä ja ympärillään tapahtuvista asioista.
Tuollaisesta tilaisuudesta tulee mieleen ohjattu ja pakotettu toisiin tutustuminen, joka ei kyllä houkuta introverttiä.
Eksovertti voi ihmetellä miksi joku ei noin mukavaan tilaisuuteen haluaisi osallistua, mutta eivät he ymmärrä. että se mikä heille tuntuu mukavalle, on ahdistavaa introvertille.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Njoo. Mutta kyllä ihmisiä tavatessa löytyy sellaisia joista voi tulla pitkäaikaisia ystäviä sinulle.
Juuri seurakunnan opintopiirissä tapasin vaimoni, mutta siellä syntyi toinenkin pari, jonka kanssa vierailimme ja saunoimme puolin ja toisin. Vaimoni vain ei voinut innostua parin miehestä, joten seksikumppaneita heistä ei meille tullut. Rouva oli kuitenkin kuin sulaa vahaa, kun kerroin, miten oli kaunista katsella, kuinka huolellisesti pesi vittuaan.
Näin kerroin hänelle, että olin pannut merkille, kuinka hän pesemisen varjolla runsaasti aikaa käyttäen oli hyväillyt vittunsa orgasmiin asti. Hän oli aivan otettu. Vielä pukuhuoneessa ainakin viidesti kääntyi minuun päin ja kuivasi sievän vittunsa kiihotuskosteutta.
Kun ajattelin asiaa myöhemmin, minusta tuntui aivan selvältä, että koska seurakunnan opintopiirissä emme tietenkään voineet olla alasti, olisi ollut aivan LUONNOLLISTA, jos hän jo ensivisiitillä olisi ottanut meidät vastaan vittu paljaana, jolloin vaimonikin tietysti olisi noudattanut isäntäväen tapaa. Aivan turha oli odottaa tulevaan saunomiseen. 🌹👀
Mä entisenä seurakunnan työntekijänä tiedän. Ne oli aika rasittavia, ne virkistyspäivätkin, missä "tutustuttiin" muiden osastojen työntekijöihin. Seurakuntahommat on jotenkin väkisin väännettyä kivaa. Ossi (nimi muutettu) jäi vaan istuun sinne penkkiin, eikä osallistunu näihin peleihin ollenkaan. Muistan vieläkin sen vetäjän sanat: lama lamauttaa meidät. Niin se oli lama aikaa sillon ja oli pakko mennä niihin töihin mitä oli, vaikka hoitaan hautoja, mutta haudathan on seurakunnan päätehtävä ja ette usko mikä käry oli hautainmaalla kun krematorio oli päällä. Ei varmaan minkäänlaisia ympäristönormeja täyttänyt.
Seurakunnan virkistyspäivät työntekijöille on kyllä monille pakkopullaa, mutta opintopiiri nuorille on aivan toisenlaista. Opintopiiriin tulevat nuoret omasta halustaan, eikä joidenkin ohjaamana. Ja kas kummaa, siellä syntyy myös pareja. Jopa parien välisiä ystävyyksiä. 🌹👀
Eksovertikot yleensä olettaa, että kaikki on yhtä sosiaalisia, kuin he.
Ei heidän ajatusmaailmaan mahdu introvertti, joka ei paljon puhu ja on hiljaa samaan aikaan kun eksoverin suu käy kuin ompelukone, mistä ne keksii kaikki puheenaiheet.
Ei ketään kiinnosta, jos meikäläinen puhuu pelin modeista, ei ne edes ymmärrä mitä modit on.
Eikö sellaisista asioista pitäs puhua, jotka itseä kiinnostaa, eikä sellasesta mikä ei kiinnosta, eikä ole mitään tietoa, vaikkapa seuraava:
"Yhteiskunnan talouden kaupallistumisen muodollisuus käsityksen sisäistämis pyrkimysten ennallistamis ehokkuuden lojaliteettien arvoasteikon uudelleen käsitys arviointi polematiikka eksotilaatio prosenttuallinen näkemys kasvuerottelu polarisaatio tuotanto näkymä suomessa kuluttajan silmin nähtynä."
Minä olen kurppien, ikänaisten ja wanhusnaisten seurassa piinkova introvertti, mutta tyttöjen seurassa sujuva ekstrovetti.