jotta hän voisi sovittaa meidän synnit.
Hän oli sen kaiken etukäteen ilmoittanut!
”Ja hän alkoi opettaa heille, että Ihmisen Pojan piti kärsimän paljon ja joutuman vanhinten ja ylipappien ja kirjanoppineiden hyljittäväksi ja tuleman tapetuksi, ja kolmen päivän perästä nouseman ylös.”
Mark 8:31
Hän oli sen kaiken etukäteen ilmoittanut!
”Ja hän alkoi opettaa heille, että Ihmisen Pojan piti kärsimän paljon ja joutuman vanhinten ja ylipappien ja kirjanoppineiden hyljittäväksi ja tuleman tapetuksi, ja kolmen päivän perästä nouseman ylös.”
Mark 8:31
Vastaukset 40
Vanhimmat
Jeesukselle kiitos armostaan!
Eipä kiittämistä!
Perverssi! Oikea ihminen kantaa itse taakkansa.
Kyllä tiesi, että Häntä tullaan jahtaamaan sapattirikkomuksista.
Jeesus oli Juutalainen Rabbi, joten sapatin säännöt eivät koskeneet pappisluokkaa, jotka saivat tehdä työtä sapattina.
Joh. 3:2
Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: "Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan."
Nikodemus tuli Jeesuksen kasteen jälkeen kyselemään häneltä kasteen merkitystä.
Joh.3:5 "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."
Joh. 16:29
"Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin."
Jeesus sovitti syntimme, mutta Salman Rushdie sävelsi "Saatanalliset säkeet."
No voe hyväne aeka kuitennii!
Olet todella pimeydessä, hengellisessä pimeydessä.
Noitten satujen totena pitäminen on älyllistä pimeyttä!
Se on teidän mielestä hullutusta, niin kuin Raamattu toteaakin. Mutta näinhän sen pitää ollakin, että evankeliumi ei kaikille kelpaa, sillä kaikki eivät pidä itseään arvollisiksi ikuiseen elämään taivaassa. Vahinko heille.
Se on hirveää, ettei HYVÄ kelpaa.
Mikä tahansahan menee läpi yksinkertaisille ja omahyväisille, kun sanotaan, että vain aivan erityiset sen ymmärtävät, muille se on hullutusta. Keisarin vaatteetkin olivat sellaiset, että vain pätevät kykenivät näkemään ne. Ja, voi sitä ihastelua!
Näinhän se on nähtävä!
On se hirveää siunailivat mummot, lyöden rintoihinsa!
Uskovaiset tarvitsevat vieläkin sen Jeesuksen joka tappaa itsensä uskovaisten paskapuheitten takia.
Jeesus on sinun syntiesi tähden kärsinyt ja kuollut, mutta sinä olet hänet hyljännyt ja siksi puhut noin.
”Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.”
Jesaja 55:7
Jeesus tapettiin kaikkien ihmisten syntien takia. Sinunkin syntien takia.
Jeesuksesi kohdalla kävi niin , että kun aikansa pöljäili , joutui tolppaan naulatuksi.
Aivan!
Ei kuitenkaan meidän ateistien puolesta, meillähän ei ole epäjumalaa jonka tahtoa voisimme rikkoa.
Täysin synnittömän ateistin kohdatessasi polvistu, ota lakki päästä ja luo katseesi maahan sinä syntinen kurja!
Sen kun nämä hihhulit älyäisivät, mutta jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.
Jeesus on hyvä!
Muuten ei olisi sanoma mennyt jakeluun, ihmeitä tapahtui runsaasti ja joukossa oli myös epäilijöitä.
Ihmeetkään eivät kaikkien kohdalla vakuuta. Minkäs silloin teet? Onkohan tässä kyseessä siitä edeltämääräämisestä? Jotkut on määrätty taivaaseen ja toiset #####iin.
Niin se vaan on, mutta Jeesus tarjoaa syntisille armoaan!
Jeesus sovitteli omia maallisia tekojaan. Saattoi hetkittäin uskoa itsekin selityksiinsä niin kuin paatuneilla valehtelijoilla tapana on - tai sitten ei.
Tämä sopii valitettavasti juuri sinuun itseesi todella hyvin.
” Saattoi hetkittäin uskoa itsekin selityksiinsä niin kuin paatuneilla valehtelijoilla tapana on - tai sitten ei.”
Vastuu on yksinomaan kaikkitietäväksi ja -voipaksi väitetyn Herra Sebaotin, sillä hän teki maailmasta ja ihmisestä vajavaisen, vaikka olisi voinut tehdä täydellisenkin.
Jumala on näin kaiken valmiiksi tehnyt!
Juu-u, kuten rutto-bakteerin, MERS-viruksen, ebolaviruksen, syövän, MS-taudin ja sen sellaista muuta "valmista".
Ilman Jeesuksen pelastusta me olisimme kaikki, no sanotaanko niin, että tuhon omat.
Jeesuksen ...............ei ollut Jeesus ministä heppua silloin, oli Jeshua
piti kärsiä..................kun sotilaat ottivat kiinni ja naulasivat puuhun, niin kipeetä teki
kuolema ristillä.......ei kuollut ristillä, oli koomassa, elvytettiin
jotta hän voisi sovittaa.......jokainen vastaa omista hölmöilyistään
meidän synnit..........luomakunnassa ei tunneta käsitettä; synti ....demonien pelote
...etukäteen ilmoittanut......jälkikirjoituksena valehdeltu
Melkeinpä pitää demoneja onnitella, niin taitavasti on Jeesus-psykoosi rakennettu!
Kyllä jämpti on niin.😁
Jeesus Kristus teki kaiken tarvittavan ja enemmänkin, uhratessaan itsensä meidän reppanoiden takia, jotta voisimme uskon kautta Häneen PELASTUA.
Kyllä se vedettiin kiikkuun ihan omien rikostensa takia.
Turhapa niistä on sivullisia syyttää.
Usko Jeesukseen on enemmän kuin mielipiteet maan, se on enemmän kuin osaamme me ajatellakaan! 🎶
Ettehän te hihhulit osaa ajatella.
Jala jallan jala jala vei vei vei, jeesus se sanoi että hei hei hei!🎶