Tämän tiedämme Vantaan ampumisesta

Anonyymi-ap

Toinen eloonjääneistä uhreista on kosovolainen albaanityttö

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4566319b-8320-4f29-8728-c31c9301b6c9

Lisäksi on kerrottu, että kuollut oli ampujan sukulainen. Poliisi on kertonut, että kyseessä oli murha ja sen yrittämiset, eli tekijä oli suunnitellut nimenomaan uhrien surmaamista jo pidempään.

Ehkä siis kaikki ovat olleet sukua toisilleen ja albaaneja, jolloin kyseessä voisi olla jonkin sortin kunniamurha. Tekijän ja uhrien nuori ikä puhuu sitä vastaan.

Teko muistuttaa Seinäjoen teinisurmaa 2015. Se on tehty pitkään jatkuneen suuren tunteen vallassa. Teko on suunniteltu huolella, siitä eteenpäin ei ole suunniteltu mitään. Motiivina voi siis olla se, että tekijää on kiusattu uhrien toimesta, tai sitten mustasukkaisuus, kuten Seinäjoen tapauksessa. Myös jotenkin petetyksi tulemisen tunne herättää voimakkaita vihantunteita, jotka sumentavat kyvyn ajatella seurauksia itse tekoa pidemmälle.

Balkanin väestöön liittyy klaanirikollisuutta, joten se selittäisi sen. miksi ase on ollut niin helposti saatavilla.

KAIKKI YLLÄ ON KUITENKIN SPEKULAATIOTA. Poliisi tiedottaa sitten, kun saa asian tutkittua. Seinäjoen tapauksessa motiivin löytäminen kesti kauan. Voimakkaan tunteensa vallassa murhaaja kokee tilanteensa epätoivoiseksi ja ainoaksi mahdollisuudekseen murhata uhrinsa. Kun teko on tehty ja tulee eteen sen jälkeen arki, jota ei ole voimakkaan tunteen vallassa miettinyt ollenkaan, käsittää, ettei teko muuttanut mitään. Edes hyvityksen tunnetta ei oikein saa. Siinä vaiheessa tulee häpeä teosta ja voimakas halua unohtaa kaikki, sulkea kaikki tapahtunut mielestään. Tekijän on siinä vaiheessa enää vaikea eläytyä tunteeseen, jonka vallassa tekonsa teki ja hän voi suorastaan kokea, että sen teki joku toinen.

Kunniamurhaajan kohdalla tilanne on toinen. Hänelle on selvää, että teosta on seurauksensa, mutta hän on valmis ottamaan ne vastaan, koska kokee toimineensa oikein. Rangaistus ikään kuin pyhittää hänen tekonsa. Emotionaalinen konnektio tekoa edeltävään tilanteeseen säilyy selkeänä ja henkilön kognitio ei hajoa.

Myös kostaja saattaa tuntea toimineensa oikein ja hänenkin kognitionsa on selkeä, sillä oikeudentoteutumisen tunne on sama kuin ennen tekoa. Hän voi silti pyrkiä kätkemään tietoisesti todellisen motiivin senkin takia, ettei halua paljastaa nöyryytystä, joka herätti kostonhimon.

Odotamme siis poliisitutkinnan tuloksia. Ja sitä, että murha.infoon taas pääsee. Siellähän takuulla olisi täydentävää tietoa, mutta saitti on niin tukossa, että siihen ei saa yhteyttä.

7

510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaihteeksi tiedot ristiriitaisia. Ensin poliisi tiedottaa, että kaikki osalliset olivat tavallisia suomalaisia, nyt Kosovon ulkoministeriö kertoo toisen loukkaantuneen tytön olevan kosovolainen.

      Aiemmin liikkui tieto, että kuollut uhri ja tekijä olisivat sukulaisia, nyt sellaista ei löydä.

      Poliisi puhuu murhista ja suunnitelmallisuudesta, jolla sitten ehkä viittaa vain aseen mukaan ottamiseen. Nettihuhut vihjaavat enempäänkin. MTV3 taas kertoo uhrien valikoituneen satunnaisesti. Ketähän nyt uskoisi.

      Poliisi varoittaa levittämästä väärää tietoa. HLVETTI kun poliisi itse ja media olisivat sitä levittämättä! Klikattavaa tulee joka tuutista enemmän kuin riittää sormia hiiren vasemmalle napille, eli tavallinen vyörytys. Kuten näkyy, ristiriitaista, eli osa on pakko olla väärin.

      Epävirallisissa lähteissä on arveltu tekijän nimi, ja se on täysin kantasuomalainen. Siellä puhutaan koulukiusaamisesta ja siitä, ettei tekijän asetta ensin otettu todesta, ja että hän olisi uhannut tappaa kaikki. Silloin ei olisi valikoinut uhrejaan, vaan ampui lähimmät. Naureskelu aseelle, jos sellaita on esiintynyt, on tietenkin raivostuttanut tekijää lisää.

      Häirikön maine, jonka Iltalehti mainitsee, on voinut johtua siitä, että hän on ollut inkluusiotapaus, jota muut ovat vierastaneet, jonka taas ampuja on kokenut kiusaamisena. Aseen saaminen noin helposti viittaa, että perheenkään elämä ei ehkä ole täysin normaalia, jota tukisivat nimettömät väitteet, ettei pojan perhe-elämä ole ollut kovin hyvää.

      Kunhan media on rahastanut, ja kaikki turhat julkkikset Orposta alkaen esittäneet valittelunsa, parin päivän päästä yksityiskohdat ehkä ovat paremmassa järjestyksessä.

      Yksi ammuskelussa kuollut saa aikaan tuollaisen hullun myllyn täällä Suomessa, suruliputus ja kaikki kommervenkit. Gazassa kuolee jonkun verran enemmän, mutta se nyt vaan ei kiinnosta p...kaakaan.

      Että aika tyylipuhdas suoritus oli taas.

    • Anonyymi

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4566319b-8320-4f29-8728-c31c9301b6c9

      VÄHÄNPÄ TIEDETÄÄN-
      JA MEDIA KERTOO TEILLE NII VÄHÄN KUIN MAHDOLLISTA... MYÖS KOKO POHJOSMAAT SAMAA mediaa jossa ei enää puhuta asioista suoraan.

      https://omni-se.translate.goog/senaste?_x_tr_sl=sv&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc&_x_tr_hist=true

      iltalehti (yllä):
      """"" Kosovon ulkoministeriön mukaan toinen Viertolan kouluampumisessa vakavasti loukkaantuneista on Kosovon albaani.

      Kosovon ulkoministeriö kertoo asiasta Facebookissa.

      Kosovolaisen Klan Kosova -median mukaan ulkoministeriö sai tiedon asiasta Kosovon Tukholman-suurlähetystöltä, joka on ollut yhteydessä Suomen viranomaisten ja tytön perheen kanssa."""""

      SIIS HETKINEN!!!!!:
      ....ulkoministeriö sai tiedon asiasta Kosovon Tukholman-suurlähetystöltä, joka on ollut yhteydessä Suomen viranomaisten ja tytön perheen kanssa....

      SIIS HETKINENN - miksi tuota ei tiedotettu julkisuuteen vaikka siis tiesivät tuon asian?- eli valtio SALASI nuo asiat kansalta?

      MIKSI?- ja mitä muuta nyt salaillaan?

    • Anonyymi

      mitään kummiamuhria ei ole olemasa-

      mutta jos olisi niin ne toimintana EI välttämättä perustuisi ollenkaan henkilökohtaiseen tunteeseen- vaan kulttuuriin eli tapoihin tai perheen, suvun, yhteisön aiheuttamana.

    • Anonyymi

      Ja verrattuna kautta niin ja noin...

    • Anonyymi

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

      😍 K­u­u­­m­­­a­­t­­­ ­t­­­y­­t­ö­­t­ ­o­­d­­o­t­­t­­­a­­v­­­­a­­­t­­­ ­s­­­i­­n­­u­­a­­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18345431

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      75
      1200
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1117
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe