lähteäkö vaiko ei

Anonyymi-ap

Noniin. Nyt sitten seuraa se perinteinen tarina henkisestä lähisuhdeväkivallasta tälleen nopeesti a:sta ö:hön. Anteeksi että on vähän pikainen avautuminen ja sekava teksti.

Tapasin miehen ja parin kuukauden jälkeen asuimme jo yhdessä. Tämän jälkeen käytös muuttui nopeasti kontrolloivaksi. Mies kävi läpi tavaroita, vanhoja puhelimia ja kirjautui sometileille. Haukkui minua, valvotti öitä. Lopulta kärsin muistiongelmista ja jatkuvasta ahdistuksesta. Mies voi myös itse huonosti ja haki apua itselleen. Riitojen kriisiytyessä olin yhteydessä kriisipuhelimeen. Lopulta sitten erosin miehestä vauhdilla. Minua asiat jäi kuitenkin kaivertamaan varsinkin koska mies oli ihan ällikällä lyöty että miksi lähdin, joten olimme taas yhteyksissä pian eron jälkeen jotta voisimme asioit selvittää. Aloimme selvittämään asioita ja nyt olemme olleet pari kuukautta asumuserossa ja käyneet terapiassa. Olemme käyneet riidat läpi ja mies katuu, on häpeissään sekä on sitoutunut jatkamaan terapiaa itsekseen.

Mies haluaa että muutan takaisin yhteiseen kotiimme ja alamme elämään taas normaalisti. En tiedä kuitenkaan, että onko se enää edes mahdollista. Iso osa minusta haluaa uskoa että mies hoitaa asiansa kuntoon ja voisimme elää hyvää elämää. Tämä asia myös painaa lähipiiriäni, koska kukaan ei halua että olisin miehen kanssa enää. Tuntuu tosi vaikealle tilanteelle ja tiedän että lähteminen helpottaisi tässä tilanteessa, mutta nyt kun asiat on selvitetty ja olisi mahdollisuus katsoa muuttuuko toinen oikeasti. Mitä teen..

19

466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mihin sinulla on kiire? Voitteko jatkaa erillään asumista ja rauhassa tutkia tilannetta?

      • Anonyymi

        Se on toinen vaihtoehto, mutta mies on ilmaissut ettei koe sen olevan suhteelle hyväksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on toinen vaihtoehto, mutta mies on ilmaissut ettei koe sen olevan suhteelle hyväksi.

        Tämä kertoo mun mielestä riittävästi. Jos mies tosiaan haluaa pelastaa suhteen ja kykenee muuttumaan, niin hän ei esitä tämmöisiä tiukkoja mielipiteitä takaisin yhteen muuttamisesta. Selkeästi hän haluaa sinut pian saman katon alle ja takaisin kontrolliin. Juokse, kun vielä voit

        T. Mustasukkaisesta, henkistä väkivaltaa sisältäneestä suhteesta vuosia sitten päässyt.


    • Anonyymi

      Lopetat mies sen kalastelun ja kalautat itseäsi vaikka lettupannulla, mauton olet

      • Anonyymi

        Olipa väkivaltainen väkivaltaan yllyttävä kommentti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa väkivaltainen väkivaltaan yllyttävä kommentti

        Tämä menee rikos_ - tai netti_poliisille mikään poikien hätä ei voi olla liian pieni


    • Anonyymi

      Yksi ja samako täällä tekee näitä kummallidisa keskustelunavauksia, koska jo aloitus, ensimmäiset rivit keryovat että koko juttu on keksitty.
      Onko täällä joku "terapeutti" joka suoltaa asiakaskertomuksiaan ja vastaanotto tapauksia kaikkien luettavaksi? Eli on koulutuksena yhteydessä perehtynyt asiakastapauksiin esim.terapeutiksi valmistumisen yhteydessä ja hyödyntää lukemaansa materiaalia täällä . Itseasiassa julkaisee luottamuksellisia potilastietoja muka omana ongelmanaan?
      Ymmärsikö kukaan mitä ajan takaa?
      Julkaisee luottamuksellisia asiakas- potilas- terapeutti käyntien yhteydessä saatua materiaalia ja esimerkkitapauksia? Ilman tunistettavia henkilötietoja? Hieman muunneltuna versiona..
      Tai esim.rikoksen ( perheväkivalta) jälkeen sovittelun yhteydessä tietoon tulleita juttuja?
      Tiedän, kuullostaa harhaiselta mutta ei mitenkään olisi mahdotontakaan tuollainen.
      Anonyymisti kun voi tehdä lähes kaikkea.
      Voi olla myös joku joka on toiminut oikeusavustajan roolissa tai exc.

      • Anonyymi

        Huhhu. Pikkuvainot siellä päällä. Ihan omasta kokemuksestani kerron vaikka onki älytön tilanne. Tämmöisiä kommentteja ei tänne kaivata vaan ihan rehellisiä mielipiteitä ja vertaiskokemuksia, kiitos.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huhhu. Pikkuvainot siellä päällä. Ihan omasta kokemuksestani kerron vaikka onki älytön tilanne. Tämmöisiä kommentteja ei tänne kaivata vaan ihan rehellisiä mielipiteitä ja vertaiskokemuksia, kiitos.

        No hyvä, heräsi vain jokin pikku piru itsessäni..pahoitelen tulkintaani..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huhhu. Pikkuvainot siellä päällä. Ihan omasta kokemuksestani kerron vaikka onki älytön tilanne. Tämmöisiä kommentteja ei tänne kaivata vaan ihan rehellisiä mielipiteitä ja vertaiskokemuksia, kiitos.

        Keneltä mies sitten kalastelee vastauksia kokemuksia ja mielipiteitä, jotain haet tällä itsesi kanssa keskustelulla, kerrohan nyt superprofiloijille


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keneltä mies sitten kalastelee vastauksia kokemuksia ja mielipiteitä, jotain haet tällä itsesi kanssa keskustelulla, kerrohan nyt superprofiloijille

        Eli vettu mitä jaskaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huhhu. Pikkuvainot siellä päällä. Ihan omasta kokemuksestani kerron vaikka onki älytön tilanne. Tämmöisiä kommentteja ei tänne kaivata vaan ihan rehellisiä mielipiteitä ja vertaiskokemuksia, kiitos.

        Tuskinpa vainen on Valviran laillistama psykoterapeutti. Puunhalaus- ja muita enkeliterapeutteja toki löytyy, jotka saattaisivat juurikin näin toimia.


      • Anonyymi

        Sama henkilö asialla. Ja iso osa vastauksistakin saman trollin tuotoksia.


    • Anonyymi

      Vapaassaa maassa jokainen voi elää haluamallaan tavalla.
      Sinulla on kaikki valta ja oikeus asua mihen kanssa saman katon alla ja tietoisesti harkiten taas joutua piinattavaksi. Tiedät ja tajuat ettei mies ole muuttunut.
      On niin helppo läsyttää sitä mitä toinen haluaa kuulla!

      Olet jo kerran mennyt perä edellä puuhun! pudotitko alaspäin roikkuvasta päästäsi kaikki aivomolekyylit kun nyt kyselet " pitääks mun tehä tuo uudestaan"

      • Anonyymi

        Tuo on täysin totta; jos ei ole syyntakeeton, on itse vastuussa päätöksistään. Voi joko palata miehen luo tai olla palaamatta.


    • Anonyymi

      Älä missään nimessä palaa saman katon alle ja olisi sun hyvinvoinnin kannalta parasta, että lopetat suhteen. Minä puhun nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä, se ei tuu muuttumaan paremmaksi.

    • Anonyymi

      Voihan tuossa pyrkiä käymään dialogia siitä, että erikseen asumisessa ei ole kyse mistään rangaistuksesta miestä kohtaan, vaan että haluat hänen oikeasti työstävän problematiikkaansa, ja tämä tapahtuu parhaiten niin, että asutte erillänne tällä hetkellä. Jos tilanne tulevaisuudessa paranee, yhdessäasuminenkin voi olla vaihtoehto. Miehen on opittava ottamaan vastuu omasta käytöksestään, ja opittava olemaan vaatimatta naiselta yhtikäs mitään tuon historian tähden.

    • No siinähän oli jo klassisia narsistisen persoonallisuushäiriön merkkejä: hirveä kiire muuttaa yhteen ja kontrollointi (olen itse kokenut samaa)jne.

      Kysyn samaa, kuin tuossa joku aikaisempi kommentoija. Mihin sinulla on kiire? Minusta on ihan normaalia seurustella vaikka vuosi, ennen kuin muuttaa yhteen.

      Nyt varsinkin on syytä odottaa, jos mies on vasta ehkä parantumisensa alussa. Jos kyseessä on persoonallisuushäiriö, voi olla, että hän ei parannu koskaan.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä Yogamiehen kansssa. Narsistiltahan tuo mies vaikuttaa eikä tule muuttumaan.
        Ehdottomasti pysyttävä erossa, täydellisesti ja lopullisesti.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2880
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2145
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      1013
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe