Kaivoin korvaa ja kummastelin, että nyt tulee iso korvavaikku. Ei ollutkaan. Aikani kiskoin, niin aivot tulivat pois pöntöstä.
Hetkeksi säikähdin, mutta sitten tajusin ettei se ole lainkaan huono juttu S24-palstoilla. Meno siis jatkukoon täysiä, mutta kirjoitellaan positiivisesti.
>simiti<
Hetkeksi säikähdin, mutta sitten tajusin ettei se ole lainkaan huono juttu S24-palstoilla. Meno siis jatkukoon täysiä, mutta kirjoitellaan positiivisesti.
>simiti<
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos lintu tulee pesimään, niin vähän voisi jättää pohjalle pehmikkeeksi.
Ei ne mahdu korvanreiästä. Mutta ampiaispesä siitä voi tulla.
Pikkulinnut sitten pesii parrassa.
>simiti<
Ne ovat yllättävän hyviä työstämään lahopuuta.
🤣👍 mun pää on umpiluuta.
>simiti<
Et sitten takaisin tunkenut.
Tai lähtenyt hakemaan uutta täytettä. Vähän niin kuin renkaanpaikkauspulloa.
Kovasti yritän juoda etanolipohjaista virkistysjuomaa. Sehän menee päähän?
>simiti<
Hahaa 🙂aika hauska, hieman ärsyyntynyt, mutta ihan ok. Semmonen 7 1/2 :)
Sellanen leffa kun Bad taste. Linkkiä en laita kun se olisi niin brutaali, mutta tuli vaan mieleen :O.
yliopistojen opiskelijoille on aika tyypillistä että yhtäkkiä huomaakin ajatellessaan että huomaa;: aivoni ovatkin tuossa lattialla, millä minä sitten nyt ajattelen kun aivoni ovat tuossa..... hahah
josta ohjelmasta mielen Charhels Mansonin Perhe ja sarja Aquarius.... heheh... kiiluvst xilmät on professoreilla, eli teoreetikoilla.........
Tuskin tuli aivot korvaa kaivamalla ulos, korkeintaan vain palanen aivoista? Aivot on paljon suurempi kuin reikä korvassa?
Jos näin olisi käynyt niin et palanen tuli ulos korvasta, riippuen mistä osasta aivoa palanen lähti vaikuttaa se muistiin tai muihin kykyihin joita omaat ennen korvan kaivelua?
Onko tolkkua enää omassa tekemisessä kaivelun jälkeen? Suosittelen, ei kannata kaivaa liian syvältä, ettei synny haavereita, joita ei voi korjata enää entiselleen, tapahtuneen jälkeen?
No joo. Tekisi mieli sanoa, että älä opeta isääsi kusemaan. Onnettomuuden jälkeen olin lähes vuoden sairaalassa. Lääkäri näytti mulle aivoista otettua magneettikuvia.
Osoitti yhtä kohtaa ja hoki, että katso nyt, katso nyt.
Totesin etten näe siinä mitään.
-No et niin, kun ei siinä enää ole mitään!
Sittenhän menin omaan työhöni työkokeiluun, enkä saanut mitään tehdä yksin. Päivät olivat 4 tuntisia ja eläkeyhtiö maksoi täyden työkyvyttömyys eläkkeen korotettuna 33%
Eihän se onnannut ja eläketutkimuksiin. Nekin kestivät hirmu kauan ja sisälsivät ihan motoriikkatesteistä neuropsykologin haastatteluun ja kaikki mahdollinen siltä väliltä.
Lopputulema oli työkyvytön. Eläkeyhtiön poppamies oli kuitenkin sitä mieltä, että voi sitä varmaan jotain tehdä ja myönnettiin osaeläke.
Eli nyt olen puoliksi työtön. Pummina saan sinun ja omista verorahoista kustannettua soviteltua työttömyysrahaa huimat 0€.
Antaa Urpoparrun leikata siitä niin paljon kuin lystää. 😆 Eläkkeenihän ei tule verorahoista, joten siitä leikkaaminen vähentää verotuloja. Taitaa oikeistolla olla kuitenkin ideologiset leikkaukset mielessä.
Valtiontaloudella ei niille koijareille ole mitään merkitystä. Idiooteimmat hokee, että on pakko, koska Sanna Marin tuhosi (muka) talouden. Asiahan on täysin päinvastoin.
>simiti<