E ole mitään " Natosotia"!

"Natosodat ovat sellaisia sotia, joihin osallistuu natomaita, mutta kuitenkin niin, että natomaita ei ole kyseisen sodan molemmilla puolilla. Eli nato-organisaatiolla on ohjat käsissään jäsenmaidensa osallistumisesta kyseiseen konfliktiin."

Hölynpölyä!

Nato on puolustusjärjestö, joka sotii jäsenmaidensa joutuessa oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi.
NATO siis vain puolustautuu. Siinäkin osanotto on täysin jäsenmaiden harkinnassa
Kaikki muu on asiantuntematonta mustamaalausta.

Eri asia on sitten jäsenmaiden omaan laskuunsa käymät sodat. Ne eivät ole "natosotia", eikä jäsenmailla ole mitään velvoitetta osallistua niihin.

Esimerkiksi pikkuryssien markkinoima reservistä eroaminen on täysin turhaa puuhaa tältä kannalta. Sillä toki vältytään kuvitellulta velvollisuudelta, jota siis ei ole olemassa.
Siitäkin jotkut riemuitsevat.
9152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei ole pikkuryssistä tosiasioiden kiistäjiksi!

Äänestä
  • No älä pikkuryssies kanssa paini. ne on sun itse omassa sekavassa päässä luomia helppoja vastustajia.

    Matsaa meitä Suomalaisia vastaan niin saat TURPAAS ja mahdollisesti uuden persereijän otsaas.

    Äänestä

  • 😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

    ❤️ ­­N­­­y­m­f­­­o­m­­­a­a­­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Tuollaisia sotia on vain pikkuryssien valeissa.

Äänestä

#E ole mitään " Natosotia"!
Natosodat ovat sellaisia sotia, joihin osallistuu natomaita,#

Kaikki sodat joita Nato tai sen jäsenmaat ja jäsenet suorittaa ovat Naton sotia.

Nato-Tiltut sotivat meitä Suomalaisia Isänmaallisia vastaaan kaiken aikaa ja kohta Nato Tiltu sitten itkee.

Äänestä
  • Nato-sotia ovat vain jäsenmaiden puolustussodat oikeudettomia hyökkäyksiä vastaan.

    Jäsenmaiden muut sodat eivät ole Nato-sotia.

    Naton vastustajat ovat myös Suomen vastustajia ja puuhaavat innolla Suomen puolustuksen heikentämistä mahdollisessa sotatilanteessa.
    Onneksi vain harvat lähtevät Naton vastustajien kelkkaan toimimaan mahdollisen hyökkääjän eduksi.

    Äänestä

Bosnia, libya, afganistan siinä natosotia

Äänestä
  • Ei ole yksikään.
    Kaikissa vain jotkut Natomaat toimivat YK:n suostumuksella.
    Afganistan oli kriisinhallintaoperaatio.
    Libyassa muutama maa tuki kansan taistelua hullun diktaattorin kukistamiseksi.

    Bosniassa keskeytettiin kansanmurha.
    Tällainen harmittaa demokratian vihollisia.
    Niin pitääkin.

    Äänestä

E ole mitään " Natosotia" mutta kohta on NATOSOTIA!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Natosodat ovat sellaisia sotia, joihin osallistuu natomaita, mutta kuitenkin niin, että natomaita ei ole kyseisen sodan molemmilla puolilla. Eli nato-organisaatiolla on ohjat käsissään jäsenmaidensa osallistumisesta kyseiseen konfliktiin."

Hölynpölyä!

Nato on puolustusjärjestö, joka sotii jäsenmaidensa joutuessa oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi.
NATO siis vain puolustautuu. Siinäkin osanotto on täysin jäsenmaiden harkinnassa
Kaikki muu on asiantuntematonta mustamaalausta.

Eri asia on sitten jäsenmaiden omaan laskuunsa käymät sodat. Ne eivät ole "natosotia", eikä jäsenmailla ole mitään velvoitetta osallistua niihin.

Esimerkiksi pikkuryssien markkinoima reservistä eroaminen on täysin turhaa puuhaa tältä kannalta. Sillä toki vältytään kuvitellulta velvollisuudelta, jota siis ei ole olemassa.
Siitäkin jotkut riemuitsevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu