Ruotsin kohuimaami herättelee uskovaisia

Ho*ous on syntiä, popmusiikki ite saa*anasta ja lapsilta kaivataan nöyryyttä, on imaami sanonut. Kyseessä on Salahuddin Barakat, joka sanoi myös, että kaikki muslimit ovat ho*oja vastaan.

Malmön kaupungissa kantaruotsalaiset ovat jo vähemmistönä, ja izlam haastaa nyt toden teolla vanhaa Ruotsia.

Sopii ihmetellä miksi punavihreät pitää muzlimeista.
19241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Barakatin naamio putosi samana päivänä, kun terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin viime lokakuun lopulla. Barakatin johtama Islamakademin lausui somessa muun muassa seuraavaa:

– Islamin pyhyyttä on häpäisty lukemattomia kertoja. Muslimeina seisomme sorrettujen veljiemme ja sisartemme rinnalla heidän oikeudenmukaisessa taistelussaan vääryyttä vastaan vapauden, oikeudenmukaisuuden sekä rauhan puolesta.

Jihadisti siis.

Äänestä
  • Menkööt seisomaan omille mailleen, joista iso osa on niistäkin väkisin otettu haltuun.

    Äänestä

Imaami kohautti ilmoittamalla, tukevansa bosnialaislähtöisen jalkapallonpelaajan kielteistä näkemystä Pride-tapahtumasta.

– Jos se on homofobiaa, että tunnustaa HBTQ-toimien olevan syntiä, niin periaatteessa kaikki muslimit ovat ho*ofobisia, julisti imaami Facebookissa.

Äänestä
  • Jiiihaaaaddd!!

    Äänestä

Surkeasti on asiat Malmössa.

Äänestä

Ei tuo ole imaami. Hän on selkeä putinisti!

Äänestä
  • Imaami tai putinatsi? Yhtälailla vittumaisia kumpikin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Imaami tai putinatsi? Yhtälailla vittumaisia kumpikin.

    Näin on.

    Äänestä

Kuluuko islam muka sivistysvaltioon?

Äänestä
  • Imaamin sanat eivät eroa piiruakaan sanoista jotka olen kuullut omilta kristityiltä vanhemmiltani, täysin identtistä.

    Joten kuuluuko kristinusko muka sivistysvaltioon?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Imaamin sanat eivät eroa piiruakaan sanoista jotka olen kuullut omilta kristityiltä vanhemmiltani, täysin identtistä.

    Joten kuuluuko kristinusko muka sivistysvaltioon?

    Jollet älyä, miten islam eroaa kristinuskosta, niin tosityhmähän olet! Tuskin sinun äärikristityt(?) vanhempasi mitään jihad-operaation tapaisia terrori-iskuja suunnittelevat?

    Ja kyllä, kristinusko kuuluu sivistysvaltioon.
    Suomesssakin se on muodostanut jo vuosisatoja pohjan hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiselle, samoin useimmissa Euroopan maissa. Toki paljon pahuuttakin ovat kirkonmiehet saaneet aikaiseksi muinoin. Noinhan ne tekevät vielä tänään Venäjälläkin. Ortodoksinen Venäjän kirkko on saatanan ja natsismin renkinä.

    Äänestä

Asia on vihervassujen sokea piste tai miten sitä luonnehtisi.

Äänestä
  • Islam on.

    Äänestä

Eiväthän tuon imaamin sanat eroa millään tavalla sanoista jotka olen kuullut omilta uskovilta kristityiltä vanhemmiltani lukemattomia kertoja. Täysin identtistä.

Äänestä

Imaamihan on persu. Puhuu asioista joita käytännössä jokainen persu kannattaa.

Äänestä
  • noin-

    persut ja Stalin oli noissa asioissa ihan samaa mieltä.

    Äänestä

Miten niin "kohuimaami"?

Ihan tavallista maltillista islamiahan tuo tuntuu edustavan.

Äänestä

Onko Vihreä?

Äänestä

Miten imaamin saarna muka eroaa Persupoliitikkojen saarnoista? Hekin pitävät homoutta syntinä ja vihaavat viihdetaiteilijoita!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ho*ous on syntiä, popmusiikki ite saa*anasta ja lapsilta kaivataan nöyryyttä, on imaami sanonut. Kyseessä on Salahuddin Barakat, joka sanoi myös, että kaikki muslimit ovat ho*oja vastaan.

Malmön kaupungissa kantaruotsalaiset ovat jo vähemmistönä, ja izlam haastaa nyt toden teolla vanhaa Ruotsia.

Sopii ihmetellä miksi punavihreät pitää muzlimeista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu