Hei. Vieläkö teillä riittäisi luottamusta kaiken tämän jälkeen:
Miesystävälläni on asunto Aurinkorannikolla. Ensimmäisen kerran olimme siellä kaksi vuotta sitten keväällä. Hän oli kaksi kuukautta ja minä kaksi viikkoa. Menin hänen luokseen noiksi pariksi viikoksi. Illalla tai paremminkin yöllä hän virkkoi minulle minun pitää maksaa luonnossa asuninkulut. Seuraavaksi ollessamme ravintolassa hän piti peliä yhden naisen kanssa tuijottamalla tätä naista. Ennen lomaani hän lähetti jo valokuvia naisista joiden kansa tapasi kahvin ja muun merkeissä. Samaisessa ravintolassa hän kertoi kuinka hänen kalunsa nousi pystyyn naisen nähdessään. Samana päivänä kun me kävimme kahvilla ja hän otti väkevämpää. sanoi minulle mitähän tarjoilijat ajattelevat hänen ollessa siellä aina mukanaan eri nainen.
Kotiin päästyäni ja tavatessamme siellä hän taas kaupassa piti silmäpeliä naisen kanssa. Sen jälkeen hän kertoi kuinka vieraat naiset vetävät häntä puoleensa.
Jutellessani yhden miehen kanssa kesäloma reissulla hän sai mustasukkaisuus kohtauksen ja alkoi sättimään minua. Olimme leirintäalueella ja hän meni alasti ovensuuhun ja puristeli alushousujaan. Ilkosillaan oloaan hän oli tehnyt jo minun rivari asunnossani. Kerroin hänelle sen olevan itsensä paljastamista ja laitonta. Ei mennyt perille.
Kaikenlaista pientä vielä ennen tätä viimeistä temppua. Olin lähdössä viettämään mukavaa ja ihanaa lomaa nyt keväällä niin ainakin kuvittelin. Ensimmäisenä yönä olin niin väsynyt että nukahdin oitis sänkyyn päästyäni. Seuraavana iltana kuulin häneltä hänellä olevan genitaalialuern ",herpes" srksitaudin. Hän sanoi ettei tiedä milloin se oli tullut. Vannoi ettei ole minun aikanani ollut kenenkään muun kanssa. Viime syksynä hän oli Aurinkorannikolla asunnossaan kaksi kuukautta ja teki Andalusian yli viikon matkan majoittuen yhden naisen kanssa kimppakämppään. Kertoi naisen pyytäneen koska tuli halvemmaksi.
Miten on. Voiko tällaisen jälkeen vielä uskoa ja luottaa toiseen? Minulle se on kovin vaikeaa.
Vieläkö jaksaa uskoa ja luottaa???

Vastaukset 3
Vanhimmat
Siis oikeasti? Ukko olisi mennyt vaihtoon jo kaksi vuotta sitten.
Aaah, olet valinnut todellisen Unelmien Urpon ystäväksesi! Miten sinun tulee edes mieleen purnata sen uraa uurtavasta käytöksestään. Niin äärettömän älykästä ja korkeatasoista se on!
Onnittelut valinnastasi! Että niin vähälukuisesta kansasta kuin Suomi , löytyy tuollaisia ihania pareja😆😆😆😆😆!
jos vähänkin rakastat itseäsi niin heitä helkuttiin vai oletko vähän tyhmä......