”Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.”
Ap t 17:30
Ap t 17:30
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 239
Vanhimmat
2 Piet 3:9
”Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.”
Psalmi 119:160
”Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti.”
Aamen. Kokonansa, ei osittain, kuten eksyttäjä väittää.
Kaikki EIVÄT kuitenkaan suostu parannusta tekemään, eli eivät taivu mielenmuutokseen.
”Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.”
Ilm 2:21
”He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.”
Ilm 9:21
Iisebelistä siinä puhutaan.
Ilm.2: 20 Mutta sitä en sinussa hyväksy, että suvaitset tuota naista, tuota Isebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja johtaa opetuksellaan minun palvelijoitani harhaan, harjoittamaan siveettömyyttä ja syömään epäjumalille uhrattua lihaa.
21 Olen antanut hänelle aikaa kääntyä, mutta hän ei halua luopua siveettömästä elämänmenostaan.
Sanoinkin, että KAIKKI EIVÄT.
Toinen esimerkki koskee isompaa ihmisryhmää.
Aloituksessa sanottiin: KAIKKIEN IHMISTEN KAIKKIALLA. Se koskee KAIKKIA, SINUAKIN.
Raamatun yleinen ilmoitus.
Inhimillinen syntinen ihminen ei suostu sovintoon Jumalan kanssa.
Luuk. 15:7
Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.
Niin. Ne, jotka ovat JO parannuksen tehneet, heidän ei tarvitse parannusta tehdä, jos pysyvät Jeesuksessa ja eivät harjoita syntiä.
Heille, Jeesukseen uskoville on tämä kehoitus.
Room 12:2
”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.”
Voin sanoa kun olen saanut johdattaa jopa perhekuntia Jumalan omiksi kristityiksi niin .....ilo on täydellistä.
Kuin kaikki pysähtyisi... aikakin.
Nyt nuo perheet ja heidän tekonsa on kuin lämmin tuuli joka puhaltaa Rakkautta minullekin.
Se on upea tunne tässä ajassa.
Joku sanoo sen olevan siunausta.
Upea juttu! Ylistys ja kiitos siitä armolliselle Jeesukselle!
Kyllä....edes pilkun , merkkiä ei pidä omia kunniaa itselleen kun kaikki on Jeesuksen ansiota.
Aivan oikea asenne sinulla. Jumalalle kaikki kunnia, kun hän meitä käyttää.
🎚️❣️🩸
Valtava ilo, kun Jumala saa meitä käyttää, kun me anname Jumalan vaikuttaa sydämessämme.
Aina silloin kun Jeesuksen opetus on erilaista kuin Paavalin opetus, niin silloin Paavalin opit kannattaa laittaa hyllylle ja ottaa Jeesuksen sanat vastaan totuutena.
Matt. 7:24
Jeesus:
Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
Paavali sai oppinsa suoraan Jeesukselta eikä ne ole ristiriidassa.
Se mitä moni ei ymmärrä, etumainen maja seisoi vielä noihin aikoihin kunnes oli vain uusiliitto.
Siksi Jeesus laittoi testamentin esiin Paavalin kautta kun Jeesuksen veri oli vuodatettu ja laillisesti valmis taivaassakin.
Uskon, että näemme tämän asian aikanaan taivaassa.
Tämän jaksotuksen ja tapahtumat.
Paavali ei ole Kristuksen apostoli ollenkaan.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
Paavali ei ollut oikeiden apostoleiden joukossa eikä kuullut Jeesuksen ääntä.
Siksi oli helppo saalis damaskontien henkijeesuksille, joista oikea Jeesus varoitti oikeita apostoleitaan.
Mark. 13:6
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.
Paavali ei kaihtanut valehtelemista tarvittaessa. Siksi Jumala heitti miehen Saatanan kuritettavaksi koko lopun elämän ajaksi.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Aivan.
Ja muistetaan ne Pietarin sanat, kun hän sanoi, että eräät ( kuten TS ) vääristelevät ja vääntävät Paavalin sanoja ja tekevät sen omaksi kadotuksekseen.
Tee parannus valheestasi.
Paavalin sanoja et sinä ymmärrä, koska olet tietämätön ja vakaantumaton, kuten apostoli Pietari sinunlaisiasi vääntäjiä kutsui.
Sinä näköjään harrastat valehtelua TARVITTAESSA JA USEIN.
Tämä on sinun kirjoituksesi. Kukaan muu ei tällaista soopaa palstalle suolla.
>>2024-04-07 17:36:23
UUSI
Jumala voi vetää myös Pyhän Hengen ihmisestä pois niin halutessaan. Näin kävi mm. apostoli Paavalille ennen Korinton matkaa.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.<<
Tee parannus valehtelusta.
Paavali ei valehdellut vaan Paavalia syytettiin valehtelusta ja suurin joukko oli juutalaiset joille Paavali saarnasi ensin.
Paavali on tärkein sanansaattaja ja siksi Jumala salli fyysisen kurituksen, ettei Paavali ylpistyisi jättimäisen taivaallisen tiedon takia vaan pysyisi nöyränä.
Herkkänä hetkenään Korintossa Paavali kirjoitti tunnustuskirjettä valehtelustaan kaukaiseen Roomaan. Kuriiri vei kirjeen sinne. Mutta salasi asian Korinttolaisilta.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
”Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.”
Paavalin demoni oli henkistä laatua.
Fyysiset voimat vain lisääntyivät demonin saamisen myötä.
Fil. 3:4 vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
Sinä tarkoituksella ”unohdat” ne Jeesuksen sanat, jotka Hän sanoi Paavalille rukousvastauksena.
Ja hän ( Jeesus ) sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
2 Kor 12:9
JEESUKSEN ARMO SIIS RIITTI PAAVALILLE.
Paavali vaarallinen mies, oli jo mukana Stefanuksen murhaamisessa. Ei ihmisen perusluonne siitä miksikään muutu. Päinvastoin pahenee iän myötä.
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.
Ap. t. 22:20
Ja kun Stefanuksen, sinun todistajasi, veri vuodatettiin, olin minäkin läsnä, hyväksyin sen ja vartioin hänen surmaajainsa vaatteita.'
Paha demoni ei lähtenyt pois rukouksista huolimatta.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Paavalin taivaassa käymiset ei vaikuta kovin uskottavilta.
Joh.3: 13 "Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa."
Paavali oli Korintossa hurmoshenkisen demoninsa vallassa puhui sekavia glossolalioita ihan samalla tavalla kuin siellä ollut Delfoin oraakkeli.
1. Kor. 14:19
Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.
Valehtelet, kuten satanistin kuuluukin.
Paavalin pistin oli fyysinen.
Kun Jumala pysäytti Paavalin niin tapahtui Muutos Jumalan voimasta.
Se ei ole minkään rajoituksen alainen.
Paavali ei tehnyt numeroa taivaallisista ilmestyksistä vaikka ne ovat olleet mahtavat.
Kunnia Jumalalle.
Höpö höpö!
Jeesuksen rukousvastaus Paavalille:
Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
Juuri näin on!
Jeesuksen rukousvastaus Paavalille oli tämä:
Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
2 Kor 12:9
Se Paavalin käynti tapahtuikin Jeesuksen sanoman jälkeen. Sitäkään sinä et ymmärrä. Ymmärrä edes suomen kielen aikamuodot. Nehän opetettiin kaikille koulussa. Vai nukuitko silloin?
Aivan: ”lihaani pistin”. Ei sieluun, eikä henkeen.
Saatanan omat tekevät Saatanan tahdon mukaisesti ”kaikella valheen voimalla”.
Valhe on heidän ykkösase.
Ylpeys on mielen synti ja lihaa ne on aivotkin.
Paavalin lihassa ei ollut mitään heikkoutta, päinvastoin.
Fil. 3:4 vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä.
Paavalin saama Saatanan enkeli on henkiolento, jolla ei ole mitään fyysisiä ruumista, eikä puisia ja metallisia pistimiä, jolla se olisi tökkinyt Paavalia takalistoon, kuten se kohta usein leikkisästi ohitetaan.
Luuk. 11:24
"Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autioilla seuduilla ja etsii lepopaikkaa, mutta ei löydä. Silloin se päättää: 'Minä palaan kotiini, josta lähdin.' 11:24-26:[ Matt. 12:43-45]
Ylpeys tulee tietysti mielen kautta ja lähtee sydämestä, mutta Paavalilla oli fyysisessä kehossa pistin johon raamatussa on viittaus kahdella tavalla.
Jos satanisti osaat lukea raamattua niin lue ne viittaukset joita on kirjoitettu Paavalin pistimestä.
Väärin jälleen.
Jeesuksen rukousvastaus ko. tilanteessa.
Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
2 Kor 12:9
Olet hukassa ja eksyksissä, kun aloit Paavalia, Herran Jeesuksen apostolia herjaamaan. Sellaista ei kirkossa hyvällä katsota!
Jumala piti huolen, ettei Paavali päässyt ylpistymään ( pistin ) ja siksi Paavali pysyi Jumalan kädessä käyttökelpoisena aseena evankeliumin työssä. 😊
Monikaan näistä pilkkaajista ei tee parannusta, jos kukaan, ennenkuin alkaa iso rytinä maamme rajalla!
Teet Jeesuksesta valehtelijan.
Mikäli rajalla alkaa iso rytinä, niin Suomalaisten kohtalosta päättää Venäjä, eikä uskonharhaisten palvoma epäjumala.
Jeesus pelasti Paavalin, kuten voimme Raamatusta lukea.
Jumalattomat eivät voi ymmärtää Jumalan ihmeellisiä tekoja lainkaan.
Sinussa on sitkeä Paavalia herjaava addiktio.
Kyllä Paavali koki olevansa heikko, mutta Kristuksessa vahva.
Hyvin olet itsesi eksyttänyt ja pettänyt.
Heillä on valikoiva lukutaito. Eivät halua totuutta tietää.
Paavalin bajonetti.
Valehtelijat eivät enää osaa tehdä parannusta.
Väärin.
Kyllä!
Paavali oli Jumalan sanansaattaja.
Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.
Aivan. Jumala piti Paavalin nöyränä.
Oletko sinä sukujuuriltasi vaskiseppä?
”Aleksander, vaskiseppä, on tehnyt minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen tekojensa mukaan.”
Oikein!
Jumalan armo Paavalille!
Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
2 Kor 12:9
Et siis ole uskova.
Kuolleeksi kirjoitat harvinaisen sujuvasti Teuvo. Ota imarteluna vastaan.
Joudut vastaamaan apostolin pilkkaamisesta Jumalan eteen.
”Kenraali”.
Voi sinua Teuvo poloinen, kaiken hyvän vihollinen!
Jeesuksen ristin työ, sovitus ja voitto Jeesuksen Pyhän sovintoveren kautta!
Sinun epäjumalasi näyttää olevan Venäjä.
Sinulla on TOSI PAHA PAAVALI-FOBIA.
AAMEN!
Voi sinua ja sinun herjojasi! Mitä luulet niillä saavasi?
Pitää paikkansa. Ihmeellinen oli Paavalin kääntymys ja valinta apostoliksi.
Juurikin niin.
Aamen!
Jag har givit henne tid till bättring, men hon vill icke göra bättring och upphöra med sin otukt.
Sinä et ole Jumalan ihminen ollenkaan. Olet täynnä herjaa ja valhetta.
Ja sinulle on annettu aikaa parannuksen tekoon, mutta sinä et tahdo parannusta tehdä, etkä luopua haureudestasi.
Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.
Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
Paavali on Jeesuksen apostoli. Jeesus itse hänet valitsi.
Paavali kävi siellä näiden Jeesuksen sanojen jälkeen, huom!
Ikävä, että pidät kiinni valheistasi.
”Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."
Aivan. Jeesus kutsui Paavalin ja Paavali sai Pyhän Hengen, joka opetti Paavalia.
Kyllä.
Aivan. Paavali tai siis Saul oli kova pala seurakunnalle, mutta ei Jumalalle.
Sinä todellakin väität olevasi edesmennyt! Voi sinua Teuvo!
Juuri noin.
Tuo tietty palstahäirikkö riehuu joka välissä vuosia sitten kuolleen vainajan kimpussa. Useat palstalaiset on yrittäneet todistaa Teuvo Sunin kuolleen aikoja sitten, mutta hän halua, vain jatkaa räyhäämistään. Tuossa on erään vainajan lähipiiriin kuuluneen todistus asiasta, mutta ei hän ole uskovinaan. kyseessä lienee pelkkä ilkeämielinen riidan haastamisen halu.
https://prnt.sc/aWNZ6itDXSfB
Se on totta!
Näin on!
Aamen! Jeesuksen ARMO riitti Paavalillekin!
”eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.”
Vihollinen ei edes HALUA ymmärtää.
Se on varmaa.
Aamen!
Aamen! Saatana rynnistää lopunaikoina ja Paavalia vastaan hyökätään, mutta Jumala vie suunnitelmansa päätökseen lopullisesti ja rutosti.
Niin lukee Raamatussa.
Niinpä. Paha henki vaikuttaa vihaajan hengessä.
Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.
Aamen!
🎚️🩸❣️
Se on just noin!
Paavali oli ennen Jeesuksen kohtaamista fariseus. Muta Jeesuksen kohdatessa, hä uudestisyntyi Jeesukseen.
Niinpä! On oltava tarkkana!
Teuvo ei sitä halua ymmärtää.
🎚️🩸❣️
Juurikin noin.
Apostoli Paavali oli Jumalan mies, sinä et ole.
Miksi sinä valehtelet???
Etkö ymmärrä, miten valehtelijoitten ja herjaajien käy???
Voi sinua ihmispoloista, etkö ymmärrä että räyhäämisesi vuosia sitten kuolleen vainajan kimpussa on tehnyt sinusta naurunalaisen, kaikkien palstalaisten silmissä. Häpeisit, mutta ethän sinä edes siihen pysty.
https://prnt.sc/aWNZ6itDXSfB
Näin on. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
Jumalalla on kaikki valta.
Niinpä! Paavalin pilkkaamiseen tarvitaan ainoastaan pahuutta.
Ja herja on heidän käsiaseensa. Apostolit heidän heidän herjansa kohde.
Näin on!
Miksi jatkat synnin harjoittamistasi?
Voi sinua Teuvo!
Jokainen on vaaravyöhykkeessä!
Just noin!
Paavali kulki edeltä valmistetuissa teoissa ja Pyhässä Hengessä.
Herjoistasi päätellen Per-kele on jo siepannut sinut Teuvo!
Miksi et välittänyt apostoli Pietarin varoituksesta?
Hänhän nimenomaan sanoi, että tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät apostoli Paavalin sanoja kieroon OMAKSI KADOTUKSEKSENSA!
Jokaisesta herjastasi joudut vastaamaan Jumalalle!
Siltä kyllä näyttää. Eikä parane ei.
Yhden jakeen irroittaminen kontekstista. Siihen sinä kompastuit Teuvo!
Jeesus tahtoo pilkkaajat pelastaa!
Ps. 22:11 sinun huomaasi minä olen jätetty syntymästäni saakka, sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta.
Niin pitää. Eroamalla kirkosta ihan alkajaisiksi.
Jokainen tekee omat valintansa elämänsä aikana.
Kirkko ei pelasta, mutta se välittää evankeliumia eteenpäin.
Jumalan seurakunnasta eroaminen on yksi askel luopumisprosessissa, kun ihminen päättää mennä kadotukseen, eikä välitä pelastuksesta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa ja vain HÄNESSÄ.
Miksi tukisin jäsenyydelläni sateenkaarimessuja ja vakaumuksettomien naispaimenten universalistisia löpinöitä?
Se on totta. Etsi siis seurakunta, jossa hapatusta ei ole.
Totta!
Mielenmuutos (kreikaksi "metanoia) on psykologinen mielenmuutos ajattelussa ja asenteissa.
Se on kuitenkin eri asia kuin Jumalan kasteessa tekemä koko ihmisen koskeva uudestisyntyminen vedestä ja Hengestä, uudestisyntymisen peso. Se voi tapahtua ihmiselle vain yhden kerran, Ef.4:5 Yksi kaste.
Jumalan ei tarvi uusia eikä täydentää tekojaan.
Joh.3:5 "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan. "
Joh. 16:29 "Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin."
Pietarille oli annettu taivaan valtakunnan avaimet.
1.Piet.3
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun ARKKIA rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui ARKISSA veden kantamana.
21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus."
Ap t 17:30
”Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.”
Koskee myös sinua.
Elätkö kasteen edellyttämällä tavalla koko sydämisesti.
Tehkää parannus.
Matt. 7:
13. "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
14. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!
Ap. t. 14:22
Kommentaari:13. Ahtaasta portista sisälle pääsemiseksi on riisuuduttava paljosta, nimittäin väärästä suhtautumisesta kaikkeen maalliseen, kaikesta ahneuteen viittaavasta, kaunaisesta hengestä, itsekkyydestä ja omavanhurskaudesta. Ihmisen tulee kieltää itsensä. »Tie on kaita ja portti on ahdas, mutta ei se kaupunki, johon olemme matkalla» (Krysostomos).Elämän tielle ei tulla itsestään. Sille pääseminen edellyttää taistelua (Luuk 13:24).Kadotus ei tarkoita vain tuhoa, vaan myös kaiken sellaisen menettämistä, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi
Voihan vesi.
Jeesus pelastaa!
Ydintotuus!
Olematonta pazkanjauhantaa koko ketju💩
Sanot noin, koska et kykene parannukseen.
Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Teidän jumalanne ei päätä kuin hihhuleiden asioista.
Toivotaan, että totuus sinulle vielä kirkastuu.
Sen aikanaan näet.
Jumala on Jumala, ei jumala. Käsitätkö?
Jeesus sanoi, että murhamies ei pääse taivaaseen.
Ap. t. 22:20
Ja kun Stefanuksen, sinun todistajasi, veri vuodatettiin, olin minäkin läsnä, hyväksyin sen ja vartioin hänen surmaajainsa vaatteita.'
1. Joh. 3:15
Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa.
Et siis koskaan ole kuullut, että Jumala antaa syntejä anteeksi???
Niin myös Paavali sai syntinsä anteeksi.
Jesaja 1:18
”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.”
Aamen!
2.Tim.3:
12. Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi,
13. mutta pahat ihmiset ja petkuttajat menevät pahuudessa yhä pitemmälle, eksyttäen ja eksyen.
Lopettakaa sitten hölmöjen huijaaminen lahkoihinne.
Ei huijata. Te huijaatte.
Jumalan tahto on pelastaa vielä kun armonaikaa on.
Tyhmempää ei ole kuin ateisti.
Satanistikin on viisaampi kun tajuaa pahan ja myös hyvän , mutta on väärällä puolella.
Ateisti on tyhmyyden huippu.Itsekäs ja ei edes älyä senvertaa, että jos miljardi ihmistä esim uskoo vakaasti Jeesukseen ja miljardeja todistuksia Jeesuksesta ..puheesta..näyistä...kaikesta kaikesta niin mitä tekee tyhmä ateisti...no ei mitään vaan pysyy järkyttävän tyhmänä ja no kenties kaivaa nenää mikä on suurinta mihin ateisti pystyy.
Jeesus varoitti niistä damaskontien jeesuksista ja muista tämän ajan henkijeesuksista. Lahkoissa ihmisiä nurin kaatavista lahkojeesuksista.
Mark. 13:6
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia.
Matt.24: 24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
Silti satanisti tietää osittain Kirjoituksia, mutta ei tee sen mukaan, vaan taistelee totuutta vastaan, kuten Teuvo tekee. Se on hypertyhmää, aivotonta touhua.
Mr Hyvikselle
Tutkimus: uskovaiset ateisteja vähä-älyisempiä
Äskettäin tehdyn laajan tutkimuksen mukaan uskonnolliset ihmiset eivät ole yhtä älykkäitä kuin uskonnottomat ihmiset. Järkiperäisellä ajattelullahan tuon pystyy toteamaan ilman tutkimuksiakin. Sillä vaatii jonkinlaista lapsenmielistä ajattelua ja alitajuista halua joutua johdateltavaksi ihmiseltä, joka uskoo mielikuvituksen tuottamiin olentoihin.
Mutta nyt uskisten vähä-älyisyys on myös osoitettu tieteellisesti Rochesterin yliopiston toimesta. Siellä professori Miron Zuckermanin johtama tutkijaryhmä löysi ”luotettavan negatiivisen korrelaation älykkyyden ja uskonnollisuuden välillä” 53:ssa 63:sta tutkimuksesta.
”The Relation Between Intelligence and Religiosity: A Meta-Analysis and Some Proposed Explanations”-niminen tutkimus julkaistiin ”Personality and Social Psychology Review”-sivustolla. Sen mukaan mitä älykkäämpi lapsi on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hän hylkii uskontoa. Tutkijoiden mukaan myös vanhemmallakin iällä älykkyysosamäärällä on suora korrelaatio ateismiin. Mitä viisaampi, sitä vähemmän uskova. Zuckermanin yksi käyttämistä tutkielma-aiheista oli elinajanpituinen analyysi 1500 (ÄÖ:ltään kaikki yli 135:n) lapsen uskomuksista.
Tutkimus alkoi jo vuonna 1921 ja jatkuu edelleenkin. Tuleeko tutkimuksen päätelmä kenellekään yllätyksenä?
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288589444590.html
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/alykkyys_usko_tutkimus-6701
Hyvä esimerkki uskisten yksinkertaisuudesta. He luulevat olevansa puun alla, minne putoaa jumalan toimesta sadepisaroita. Oikeasti putoava tavara on hyönteisten ulostetta…:
Mr Hyvis. Taidatkin olla penaalin terävin kynä.
Sinä todistit jo väittämäni oikeaksi.
Ihan tarpeeksi terävä, mutta hyvä kun osaat kirjoittaa.
Siitä pisteet sinulle.
"Tutkimus: uskovaiset ateisteja vähä-älyisempiä"
Sinä vahvistat joka kommentillasi tuon tutkimuksen oikeaksi.😂
Ei siitä olisi tarvinnut tehdä tutkimusta, sen huomaa kyllä muutenkin.
Antikristillisissä jenkkilahkoissa sisäänheittäjät eli kerberokset huutaa ovella erilaisia Raamatun jakeita, kun houkuttelevat ihmisiä tulemaan lahkoon sisälle.
Luuk. 21:8
Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään.
Aamen!
2.Tim.3:
12. Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi,
13. mutta pahat ihmiset ja petkuttajat menevät pahuudessa yhä pitemmälle, eksyttäen ja eksyen.
2. Tim. 3:13
Kelvottomat ihmiset ja petkuttajat menevät pahuudessa yhä pitemmälle, eksyttäen muita ja eksyen itse.
Lahkolaiset tulevat vielä vanhustentalolle vuoteesi viereen salkussaan valmiiksi kirjoitetut testamenttipaperit.
MOT-ohjelman mukaan isommat uskonlahkot ovat palkanneet päätoimisisia testamentin metsästäjiä ja testamenttitulot ova nykyisin lahkojen suurin tulonlähde.
Tehkää siis parannus uskonharhasta!
Älkää palvoko epäjumalia, sillä saattaahan epätodennäköinen oikea jumala kaikesta huolimatta olla olemassa.
Parannuksen kehotuksilla ihmisiä eksytetään harhaoppisiin uskonlahkoihin, joissa ihmiseen pumpataan villitseviä epäpyhiä hurmoshenkiä.
2. Tim. 3:13
Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.
Jeesus-nimeä käytetään eniten eksyttämiseen.
Matt. 24:5
Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
Mark. 13:6
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.
Pelkkä Jeesuksen nimen hokeminen pitäisikin saada hälytyskellot soimaan.
Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Lahkohurmos on pirullinen hurmos
Veren hokeminen ja jatkuva ajattelu saa ihmisen hurmostilaan, ns. verihurmokseen.
Hurmoslahkoissa voi olla niin kova meteli ja mekastus päällä, että naapurit kärsivät siitä menosta.
28 Profeetat huusivat vielä kovemmalla äänellä ja viiltelivät tapansa mukaan itseään miekoilla ja keihäillä, niin että olivat aivan veressä.
29 Puolenpäivän jälkeen he tulivat hurmoksiin ja olivat siinä tilassa ruokauhrin aikaan saakka. Mutta ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut.
Lahkolaisten hurmostouhut pitää kiertää kaukaa, vaikka leijuisivat ilmassa naama naurussa.
Hes. 13:17
Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan.
Nauruherätys tuli Torontosta.
Mikä estää sinua tulemasta Jeesuksen luo? Kirkoissamme julistetaan säännöllisesti evankeliumia. Käytkö uskovien yhteydessä?
1 Joh 1:6
” Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.”
Evankeljumi on valhetta, samoin jeesus.
Kuka huomasi sairaita parantaneen, kuolleita herättäneen ja muitakin ihmetekoja tehneen hampparin?
Ei kukaan!
Silloisen terveydenhoidon taso olisi aiheuttanut koko tunnetun maailman täyttyvän papyrus- ja savitaulukirjeistä joissa kerrotaan sukulaisille ja ystäville parantajasta.
Valhe on valtavan suuri.
Jeesus on taivaassa.
Lahkoissa on niitä villitseviä hurmoshenkiä, jotka kaataa ihmisen lattialle selälleen.
Suusta voi tulla epämääräistä molotusta ja vaahtoa.
Ihminen makaa tajuttomana lattialla järki narikassa pitkiä aikoja ja lahkopastorit ojentelee käsiään sinun päälläsi.
Se on hyvä tilaisuus pedon käydä se merkkinsä sinuun painamassa otsaan ja käsivarteen.
1. Piet. 5:8
Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.
On se valtavaa, että kirkoissamme julistetaan ristiinnaulittua Kristusta ❣️🎚️🩸
Eikö vaan?
Valheen pitää olla tarpeeksi suuri, että se uppoaa yksinkertaisiin ihmisiin.
Sairastahan se on, olet oikeassa.
Raamattu on siitä harvinainen kirja, ettei siihen ole eksynyt yhtään vitsiä.
Kyllä toivoisi jotain keventävää helvetin ja taivaan välille.
Aika vähän sinne on eksynyt myöskin totuutta.
Raamattu pitää ottaa haudan vakavasti.
Sanoi jeesus aavikon hiekassa.
Kyllä. Meidän on oltava parempia ja rakastavampia muita ihmisiä kohtaan; fiktiivinen jumala ei tarvitse rakkauttamme ja orjamentaliteettiamme. Meidän on tehtävä parannus ja pyrittävä parempaan. Maailmamme olisi oikeudenmukaisempi ja parempi ilman uskonnollista, ideologista ja egoistista hybristä.
Peter Singer esittää esseessä "Famine, Affluence & Morality" ("Nälänhätä, runsaus ja moraali") vaikuttavan argumentin siitä, että meillä on moraalinen velvollisuus auttaa niitä, jotka kärsivät.
Keskeiset argumentit:
1. Samanarvoisuus ja kärsimyksen välttäminen:
Singer aloittaa toteamalla, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja että meillä on velvollisuus pyrkiä estämään kanssaihmisten kärsimystä, jos se on mahdollista ilman merkittävää omaa haittaa.
Hän käyttää esimerkkinä lasta, joka on hukkumassa matalaan lammikkoon. Useimmat ihmiset pelastaisivat lapsen, vaikka heidän olisi kasteltava kenkänsä ja housunsa.
Singer väittää, että velvollisuutemme pelastaa hukkuvia lapsia ei riipu henkilökohtaisesta siteestä (vanhemmuus, sukulaisuus tms.) lapseen, tai siitä, tunnemmeko heidät.
Samalla tavalla meillä on velvollisuus auttaa niitä, jotka kärsivät nälänhädästä tai muista ongelmista, vaikka he eivät ole meille läheisiä. (Heidän kärsimyksensä ei ole vähempiarvoista kuin lammikkoon hukkuvan lapsen kärsimys, tai oman lapsemme hätä; jos omaa lastamme uhkaa vaara, emmekä ole itse auttamassa, emmekö toivo, että joku hyväsydäminen ja oikeamielinen ihminen auttaa?)
Singer laajentaa logiikkaa globaaleihin hätätilanteisiin. Hän väittää, että meillä on sama moraalinen velvollisuus auttaa niitä, jotka kärsivät köyhyydestä ja nälänhädästä kaukaisissa maissa, vaikka emme tuntisi heitä henkilökohtaisesti.
Argumentit perustuvat siihen, että:
Kärsimys on samanlaista riippumatta sijainnista tai henkilöstä: Köyhien ja nälkäisten ihmisten kärsimys on yhtä todellista ja merkittävää kuin hukkuvan lapsen kärsimys. (Me voimme joutua tilanteeseen, jossa tarvitsemme toisen apua, emmekä silloin toivo, että hän kääntää selkänsä todeten, ettei tämä minulle kuulu.
Kyky auttaa: Meillä on riittävästi resursseja, kuten rahaa ja ruokaa, auttaaksemme niitä, jotka tarvitsevat.
Mahdollisuus auttaa: Globaalissa taloudessa ja avustusjärjestöjen avulla meillä on kyky auttaa myös niitä, jotka ovat kaukana. Me emme auta, koska emme ole moraalisia, oikeamielisiä tai hyviä. Me olemme itsekkäitä mulkkuja. Joten tehkäämme parannus: olematon Jumala ei kaipaa uhrejamme - ihmiset tarvitsevat rakkauttamme ja apuamme!
Harvinaista, että joku kirjoittaa asiallista asiaa sisältävän kommentin, tälle joutavanpäiväiselle huuhaa palstalle.😁
Se onkin asiallinen kun ei ole uskoa.
Jos olis, niin silloin täyttä skeidaa.
Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
” Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme.”
Kaikkivaltiaan hokkuspokkusjumalan on turha nillittää kärsimyksistään. Narsisti diktaattori tekee niin kuin tahtoo, ihmisistä tippaakaan välittämättä.
Hihhulit ei määräile normaaleja ihmisiä.
Se on ihan selvä asia, sillä Jumala vaatii sitä.
Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.
Ovat muuten pukumiehiä säkkipukuisetkin itseään säästelemättä 🔥
Jokaisen
Parannuksen teko niille, jotka eivät ole vielä löytäneet ja hyvä kilvoitus joka päivä niille, jotka ovat jo löytäneet Jumalan.
Pitäisi kai tässä "syntien" tekoa lisätä, että pääsisi uskisten kanssa samalle tasolle.
Siinä onkin melkoinen urakka normaalille eläjälle.
On päättämättömyyden 356n päivän aamu. Missä olitte vuosi sitten?
osraeö pm lpva taååa,aam öaåsoa tahallisesti hyökkäyssodassaan aeaveja vastaan Edyptiin ja arabiemiraatteihin niiden pitäisi oikeasti hyökätä
iarael yrittää tappaa käärmeen kakaisemalta hännän kuin aiailiakolta.
Parannuksen teko ei ole vain jokin moraalinen itsensä pintakohennus, vaan syvällinen aito mielenmuutos, jossa ihminen alkaa näkemään asioita vähitellen kuten Jumala näkee ja jolla on vaikutuksensa ikuisuuteen asti. Synti nähdään synniksi ja ihmisen turmeltuneisuus kadottavaksi ja kauhistuttavaksi asiaksi.
Juuripa noin!
Tämä on oikeaa opetusta.
Saunatonttu on se jumalasi.
Kyllä ripuli lääkkeet antoivat parannuksen.
Älä kuvittele että lääkkeet sen teki. Kiitos ja kunnia siitä kuuluu Jumalalle, joka ripulisi paransi ❣️🩸😁
Hyvä että se keskittyy tärkeisiin asioihin.
Parannuksen teko tarkoittaa mielenmuutosta. Ihminen haluaa elää Jumalan tahdon mukaisesti entisen kapinoinnin sijaan.
Saunatonttu kiittää uskollisuudestasi.
Se on Jumalan tahto, että ihminen luopuu synnin harjoittamisesta.
Mistä pitää tehdä parannus? Eikö ensin niistä asioista, mitkä Raamattu sanoo synneiksi? 1 Kor. 6:9-11.
Kadotuksen johtavia syntejä ovat lopunajan riivaajien opit (1 Tim. 4:1), jotka tulevat eksyttämään uskovia ”valheen kaikella voimalla”.2 Tess. 2:9-12. Ne ovat mm. salaliittoteoriat rokotevastustuksineen.
Kalevalassa on paljon tosia asioita.
Paljon tosia asioita. Hyvä niitä on lukea.
Varsinkin tuo että jumala parantaa ripulitkin.
Mistä tällainen parantumista kehoitus on lähtöisin? Onko tullut äskettäin joulupostina?
Kuulin muuten, että joulu olisi peruttu. Joosef on tunnustanut.
No olisihan se pitänyt arvata. Kyllä siihen miestä tarvitaan, että nainen tulee raskaaksi.
Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.
Kuinka usein tumputat?
Joka päivä.
Terveeseen uskoon kuuluu parannus, kokonaisvaltainen kääntyminen pimeydestä valkeuteen.
Linkissä on siitä kokonaisopetus:
https://youtu.be/4rEwLxSsrxI
Paavali parani milloin millaiseksi voittaakseen mahdollisimman monia. Hän oli vakautumaton.
On oikein että saunatonttu on Jumalamme.
Otan osaa onnettomuutesi johdosta.
Amen. Totisesti niin on oikein ja kohtuullista.
Ihmisen on syytä tehdä parannus hörhöilystä ja herjaamisesta.
Hörhöily syntymälahja, joten sitä ei ilmanJumalaa voita sylipainissa.
Herjaaminen, ihmisten herjaaminen paha synti, jonka vuoksi syytä kieriskellä tuhkasda.
Unohdetaan uskonnot niin siinä on parannus.
Se olisi todellinen edistysaskel maailmassa.
Ei uskonnot mitään autakaan.
Vain Jeesus Kristus voi auttaa!
Mielenmuutos suhteessa Jumalaan, syntiin, lähimmäisiin jne. Sitä on parannuksen teko.
Jep. Näin se maailma paranee.
Minä parantelin juuri liiterin rappusia.
Ihan hyvä sekin, mutta ei auta.
Jumala vaikuttaa ihmisessä parannuksen eli mielenmuutoksen suhteessa syntiin.
Se on just noin.
Aamen!