Olin lueskelemassa keskustelua ykkös- ja kakkosnaisena olemisesta. Itse olen seukannut lähes kymmenen vuotta ja pidän itseäni ykkösnaisena. Tiedän kuitenkin että mieheni on pettänyt ja pettää ehkä edelleen... Tiedän että järkevintä olisi lopettaa koko suhde ja olen sitä yrittänytkin, koska todellisuudessa tiedän olevani "yksi avioinen", jostain syystä vain aina ajaudumme ns. petiin... En osaa sanoa onko suhteessamme enää rakkautta kumminkaan puolin, mutta suhde vain jatkuu,jatkuu... Asustelemme eri paikkakunnilla ja näemme nykyään jopa melko harvoin kaikki ystävämme pitää meitä kuitenkin parina jne. mieheni ainakin esittää sitoutunutta, mutta enpä oikein jaksa uskoa siihen. Olisin kiinnostunut saamaan kommenttia ja mielipiteitä tilanteestani! ...olen myös jäänyt pohtimaan kunpi sitten lopulta mahdan olla se ykkös- vai kakkosnainen.
ykkös- ja kakkosnainen
Nimetön
4743
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Noh, näytät itse tietävän missä mennään, et elä illuusiossa jossa olet se ainoa prinsessa jota sankari rakastaa.(kunhan nyt ensin eroaa entisestä) Suhteita löytyy niin monenlaisia, kun ihmisiäkin. Kuka voi sanoa mikä olisi se ainoa oikea tapa elää? Joten jos tuo tilanne ja suhde sinua tyydyttää, niin jatka entiseen malliin. Tuntuu vain ettei näin ole? Istu ja ihmettele, mitä oikein haluat ja toimi sen mukaan.
Otat hyvin tyynesti tuon kohtalosi. Tyydyttääkö se sinua? Jaksatko vielä pitkään vai teetkö radikaalin päätöksen. Minulla on myös vuosia pettänyt mies, kun hän jäi kiinni, niin pokkana selitti minulle, ettei sinulla ole koskaan ollut kilpailijaa. 10 kk on tapeltu ja puoleen vuoteen ei olla harrastettu seksiäkään. Minulle selitetään, että se ämmä ei hänelle enää soittele. Mutta kun palasin matkalta huhtikuussa(olin "vahingossa") ilmoittanut ukolleni eri paluupäivän ja miten ollakkaan hän oli klo 21.30 soittelemassa Riksussa Häkatu 60 2 A:n ovisummeria, kun ajoimme siskoni kanssa siitä ohi. Oli se melkoinen järkytys ukolleni huomata minut, joka auton takapenkiltä huusin hänelle, että pois sieltä. Kyllä juoksu omalle autolle maittoi ja kotona hirveä riita. Hän ei muka tiennyt kotoa lähtiessään soittavansa sitä ovisummeria. Uskookohan edes itse, minä en. Eronneet voivat roikkua vuositolkulla varatuissa ukoissa, kun ei ole arvoja, moraalia eikä millään mitään väliä, pääasia on kunhan on itsellä hauskaa. Ei tarvitse välittää toisen naisen tunteista eikä lasten ajatuksista isästään. Toisen koti ja perhe-elämä voidaan tuhota aivan kylmän rauhallisesti.
Minä mietin kohdallani mitä teen, tee sinä samoin.
Mikä saa naiset alentumaan miehiään kotiin kyöräilemään toisten naisten luota ?
Mietipäs tosiaankin, mitä teet. Minä ainakin pettäisin auton takapenkillä rääkyvää naista, joka käräyttelymielessä kyttää ukkoaan ja vielä tälläisellä palstalla ilmoittelee osoitteita.
Sääliksi käy.
..sentään, lohduttaako olisi pitänyt kun väärään aikaan tuli palattua kotiin? Vai olisiko pitänyt silmät ihmetyksestä pyreänä kysyä että miten sinä nyt tuolleen? Vai peräti kiiruhtaa ohi ja soittaa nurkan takaa hennon hunajaisesti: "juuhuu kulti, tulin jo kotiin".