Koiruuksista kevennystä

Muistan kun aikoinaan oli tenava pikkuinen. Koira (puolison sinkkuna hankkima) nukkui aina häkkisängyn vieressä.
Kovin katsoi aina epäluuloisesti, kun nosti lapsen häkkisängystä.

Tokihan tenavakin maksoi "suojelurahaa" ja monesti heitti ruokiansa koiralle. Kyllä pilttikin maistui yllättävän hyvin sille Belgianpaimenkoiran ja Collien sekasikiölle.

Myöhemmin konttausta opetellessa tenava huomasi että pääsee lujaa, kun ottaa koiran hännästä kiinni. Ja koirahan hinasi innoissaan.

Sittemmin tuli ero ja lähihuoltajuus äidille. Ihan sovitusti, koska olin itse 5-vuorotöissä ja äitinsä päivävuorossa.

Koira jäi jostain syystä asumaan luokseni? Kuitenkin välillä hyppäsi parisänkyyni, josta toki tönäisin alas.

Nukahdettuani tilanne kuitenkin muuttui ja joka ikinen aamu tuijotti 5 sentin päästä milloin silmät aukeaa.
Kun avasin silmät niin häntä heilutti koiraa ja uskomaton nuoleminen alkoi.

-Jee, nyt se heräsi. Saan aamupalaa ja pääsen ulkoilemaan!

Tokihan monesti minä jouduin herättämään koiran, kun lähdin aamuvuoroon viideltä aamulla.
Klo. 4:30 koira kovin vaivalloisesti ja tuhahtaen suostui lähtemään aamulenkille.

Ei se lenkki kuitenkaan ollut kuin tien yli ja pissa lähimmän puun juurelle. Sitten ryhtyi kiskomaan päättäväisesti kotia kohti.

Kun sitten tulin töistä, niin lähdimme oikealle lenkille. Koirakin oli nukkunut unihiekat pois ja innostui täysillä, kun otin polkupyörän esiin.

Ensimmäisen 3Km:n aikana ei montaa polkaisua tarvinnut ottaa, kun koira hinasi. Loppumatkalla koira toki vain hölkytteli normaalivauhtia.

Kyllä koiranmakkara maistui ja sitten kunnon päikkärit. Illemmalla tietenkin oli taas virtaa molemmilla. Jos maapallossa olisi kahvat, niin kyllä olisi noussut.

>simiti<