Hei, kertokaas mielipiteenne asiaan joka on saanut mut umpikujaan. Eli olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa 3,5 vuotta, yhdessä ollaan asuttu n. 2 vuotta. Kaikki on muuten ihan mallillaan mutta ongelman aiheuttaa avokkini paras kaveri... (siis miespuolinen) Tiedän että kaverit on miehille aika tärkeitä, mutta minusta meillä menee jo överiksi... He pitävät yhteyttä päivittäin, joskus useastikin päivässä soittelemalla, viestittelemällä yms. No tämä ei sinällään haittaa mutta meininki on mennyt sellaiseksi että poikaystäväni saattaa suuttua minulle jostain ihan mitättömästä asiasta ja lähteä kaverinsa luokse. Pyydän häntä jäämään että voimme sopia asian mutta hän vain lähtee ja parhaassa tapauksessa tulee joskus keskiyön jälkeen takaisin. Ja nämä asiat mistä hän suuttuu on minusta ihan olemattomia, esim. jos hän pyytää minua tuomaan hänelle jotain monta kertaa ja sanon että voitko hakea itse tms. niin hän saattaa sellaisestakin suuttua ja lähteä. Minua tämä rasittaa suunnattomasti, koko ajan pitäisi olla varpaillaan että mitä sanon/teen ettei hän taas suutu ja lähde. Ja tälläkin viikolla näin on tapahtunut 3-4 kertaa. Ja hän ei siis ole mielestäni enää mikään "pentu",vaan ikää hänellä on 25 vuotta.
Jos yritän keskustella, se ei tuota tulosta, hänen mielestään heidän yhteydenpitonsa yms. on normaalia.
Olen alkanut epäillä välittääkö hän minusta lainkaan kun noin tekee... Haluaisin kuulla teidän mielipiteitä/vinkkejä mitä tehdä. Auttakaa.
Jos yritän keskustella, se ei tuota tulosta, hänen mielestään heidän yhteydenpitonsa yms. on normaalia.
Olen alkanut epäillä välittääkö hän minusta lainkaan kun noin tekee... Haluaisin kuulla teidän mielipiteitä/vinkkejä mitä tehdä. Auttakaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
jos miehesi paras kaveri olisi nainen sanoisin että heillä olisi jotain peliä selkäsi takana... mutta tuskin hän homo on?
oletko puhunut asiasta miehellesi? ... tiedän, joskus on kuin puhuisi tyhjille seinille kun puhuu miehelle...
hän vaikuttaa kyllä tosi lapselliselta. voisko hällä olla vaikka stressiä, työpaineita tms ja hän hermostuu helposti?
koita puhua hänelle!
jaksamista!
että ne viestit ovat todella kaverilta? Ettei tässä nyt kaveri olisi kulissina jollekin vallan muulle toiminnalle, kuten toiselle naiselle?
Ei millään pahalla, mutta...
Minä elin tuollaisessa suhteessa noin neljä vuotta.. Jokaista sanomista ja tekemistä piti varoa, ettei vaan suututa toista. Usko huviksesi, mitä enemmän varot, sitä pahemmaksi tuo menee. Jos mies ei puhu nyt, vaan lähtee menemään, puhuuko mies kymmenen vuoden päästä? EI. Mietihän sitä ;)
...mutta totta! jos jatkuvasti joudut varomaan mitä sanot, ettei hän suutu, mistä voit olla varma ja vakuuttunut, ettei sanallinen suuttumus muutu fyysiseksi pahoinpitelyksi? Sitäpaitsi mikäli mies on noinkin nuorena kykenemätön puhumaan, ei hän mykäksi opittuaan helposti uusia tapoja opi tai omaksu.
Lisäksi pikkuasioista suuttuminen kuuluu ikäluokkaan alle 7vee... (onkohan kaverilla myöhäinen (t)uhmaikä?)
Kärsivällisyys on hyve ja sen tavan tarkastelu miten asiat julki tuo - sekin, mutta jatkuva varpaillaan oleminen tuottaa kipeät jalat :)
aivan siltä kuin pikkuasiosta suuttuminen on pelkkä hyväksi havaittu tekosyy päästä himasta pois.. Saa syyn lähteä kaverin luokse sen enempiä selittelemättä. Miehet on ikuisia kakaroita! Mun exä oli 32v ja aivan pentu välillä... Et ei se ikää kato. Jos sun miestä on alkanu "vapaus houkuttaa" kun ootte aika nuoresta ollu yhessä ja jos tää sen kaveri vielä on sinkku,niin kukapa olisi parempi houkuttelemaan "huonoille teille"...?? Pistä miehes selkä seinää vasten ja sano mielipiteen hiukan kovistelemalla jos se siitä vaik havahtuis...
Meilläkin mies huutaa mitä mitättömimmistä asioista, koska hänellä ei ole minkään sortin kärsivällisyyttä ja toleranssia. Ei hänelle pysty mitään selittämään, silloin kun hänellä menee aivot jumiin raivosta. Silloin joko huudan takaisin tai haistatan pitkät koko äijälle. Joskus on tullut myös vedettyä turpaan, kun se ukko ottaa aivoon... Sitten hän myöhemmin tajuaa itsekin typeryytensä, ja joskus hän jopa itkeä tirauttaa. Väittää saaneensa aivovamman synnytyksessä... Jaa-a!
Jos mies aina pakenee paikalta pienimmänkin hänelle epämieluisan asian tullen, hän tottuu siihen että sinä aina jaksat selittää, odottaa kotona ja ymmärtää jne. Mitäpä jos itse ottaisit ja lähtisit ITSE ennenkuin hän ehtii tehdä lähtöä? Ja kukaties, jos uskallat, voisit huutaa hänelle takaisin ja heittäytyä tosi vaikeaksi. Ei ehkä kauhean rakentava ratkaisu, mutta meillä ainakin mies lopetti esineiden heittelyn kun minä aloin tehdä samaa, ja hän näki kuinka typerää SE on. Kyllä typerämpikin mies oppii kun käyttää sitä kieltä mitä hän itsekin. Eivät miehen aivot tottele järkevää puhetta, tai hallitse sivistynyttä keskustelua. Joillakin yksilöillä...
Tuo alkaa olla jo aika sairasta..
Ei oo kiva sanoo tätä mutta ootko varma että kyseessä on joku pelkkä kaveri, kun eihän miehet yleensä tekstaile keskenään ja muutenkin, jos se suuttuu niin pienistä asioista..
Paa hyvä nainen se äijä ojennukseen.
Tämä on tarina elävästä elämästä. Siskoni oli naimisissa, teki kaksi lasta miehelleen, elivät " normaalia elämää". Tapasi naisen, ystävystyivät ja rakastuivat,nainen olikin lesbo. Ei muuta kuin ero miehestä,ja hynttyyt yhteen,et silleen kävi tälle pariskunnalle.Älä ole liian sinisilmäinen,kun on tuo homo/lesbo muoti ajankohtainen.