Jeesuksen olemattomuus haittaa paluuta edelleen

Jälleen kerran viikko vierähti, ja voitte arvata mitä ei tapahtunut - Jeesuksen paluuta ei näkynyt horisontissa. Onko kukaan yllättynyt? Itse en ole. Täytyy sanoa, että Jeesuksen olemattomuus on varsin merkittävä este hänen paluulleen.
8164
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jeesus on mytologinen hahmo, johon on sepitetty 1. vuosisadan Juudean tunnustekoja yrittäneiden profeettojen ominaisuuksia. Nuo profeetat olivat millenaristeja, jotka ennustivat käsillä olevaa suurta muutosta, jossa roomalaiset olisi ajettu pois ja sen jälkeen kaikki olisi ollut hyvin.

No, näin ei käynyt vaan roomalaisilla meni kuppi nurin ja he hävittivät koko temppelin ja ajoivat juutalaiset kiivailijat maanpakoon. Koska UT:n tarinat sepitettiin vasta temppelin hävittämisen ja juutalaissotien loppuhuipennuksen aikoihin, uskoivat kirjoittajat nurkan takana odottavaan maailmanloppuun. No, ei sitäkään tullut vaan Rooman imperiumi kuihtui aikanaan pois ja ihmiskunta jataa eloaan. Jeesus on hävinnyt kuin pieru Saharaan. Paluuta tosiaan haittaa se, ettei koko Jeesusta ollut olemassa.

Linkissä on hyvä tieteellinen paperi näistä maailmanloppua ennustaneista millenaristisista profeetoista, kaikki todellisia henkilöitä, mutta Jeesus Nasaretilaista ei ole heidän joukossaan.

https://www.cdamm.org/articles/early-jewish-sign-prophets

1Äänestä
  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    🍒 ­­­N­­­y­m­­f­­­o­­m­a­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Kuka Jeesusta kaipaa ? Itse en ole koskaan tarvinnut. Universumi on niin suuri että me molemmat hyvin tänne sovimme. Jos tapaamme pyydän terassille kaljalle.
Varma Tieto

Äänestä

Jeesus tulee aina syntisten luo ekaksi.

Eli. Kyllä ykkösolut kiitos koska syntisiä riittää.

- Paljonko maksaa.

Noh. Koska olet Jeesus, niin saat, talo tarjoaa.
Voisitko jakaa meidän lounaan tuhannelle?

Äänestä

Putin on sanonut olevansa jeesus . Uskokaamme siis häntä

Äänestä

Jeesus tulee, mutta kukaan ei tiedä aikaa eikä hetkeä

Äänestä

Etkö usko Jumalan olemassaoloon?

Katso seinällä olevaa taulua.
Joku on sen maalannut.

Katso luontoa.
Joku on sen luonut.

Näin helppoa on kumota ateismi-uskonto ja sen raamattu: evoluutio, ja sen katekismus: Lajien synty, jonka on profetoinut ateistien profeetta Darwin.

Mutta Darwin pettää ateistit.

Äänestä
  • "Katso luontoa.
    Joku on sen luonut."

    Ei sitä ainakaan kukaan järjellinen entiteetti ole luonut. Se on syntynyt yksinkertaisesta alusta yksinkertaisilla säännöillä yli kolmen miljardin vuoden kuluessa. DNA:lla on ollut äärettömän paljon kopioitumismahdollisuuksia sekä yrityksiä ja erehdyksiä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jälleen kerran viikko vierähti, ja voitte arvata mitä ei tapahtunut - Jeesuksen paluuta ei näkynyt horisontissa. Onko kukaan yllättynyt? Itse en ole. Täytyy sanoa, että Jeesuksen olemattomuus on varsin merkittävä este hänen paluulleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu