Haluaisin kuulla muiden mielipiteitä mieltä askarruttavasta asiasta. Erosimme poikaystäväni kanssa(suurin syy:hänellä ongelmia itsensä kanssa). Nyt jälkeenpäin häntä kuulema myös häiritsi etten koskaan (reilun vuoden seurustelumme aikana) suuttunut tai huutanut hänelle kunnolla. Olin aivan suu auki! Yleensähän suhteissa häiritsee jatkuva riitely.
Hän on itse melko tempperamenttinen, eikä tarpeen tullen ole korottamatta ääntään reilusti tai huutamatta.Itse kyllä kannatan enemmän keskustelevaa tyyliä, mutta osaan kyllä huutaakin, jos tarvitsee. Enkä tiedä mitä siitä tulisi, jos molemmat olisivat samanlaisia: riidathan olisivat täyttä huutoa. Joten en ymmärrä, mikä asiassa voi häiritä?
Lisäksi emme asuneet yhdessä, joten omasta mielestäni mulla ei ole oikeutta ottaa isoja raivareita esim. hänen rahankäytöstä, kotitöistä jne. Jos hänen suuret puhelinlaskut menisivät yhteisistä rahoista, aivan varmasti ovet paukkuisivat. Olin myös koko seurustelun ajan mielettömän rakastunut, en varmaan nähnyt hänessä ainuttakaan vikaa. Joten ei kai sitä silloin suutu aivan turhista asioista. Eikä ikinä tullut kinaa mistään menemisistä, koska hän ei ole "lähdenkin nyt kavereiden kanssa kaljalle"-tyyppiä.
Olen aivan varma, ettei vuoden aikainen "huutamattomuuteni" ole lopullista, vaan kun arki on Todella yhteistä, riidat syntyvät helpommin ja pienemmistä asioista. Exäni on sitä mieltä, että kyllä siinä ajassa näkee kuinka toinen riitelee..
En tiedä, kuinka asialla on sinänsä väliä. Saattaa olla, että palaamme takaisin yhteen. Ärsyttää vain, koska olen mielestäni enemmän "oikeassa" tässä asiassa.
Hän on itse melko tempperamenttinen, eikä tarpeen tullen ole korottamatta ääntään reilusti tai huutamatta.Itse kyllä kannatan enemmän keskustelevaa tyyliä, mutta osaan kyllä huutaakin, jos tarvitsee. Enkä tiedä mitä siitä tulisi, jos molemmat olisivat samanlaisia: riidathan olisivat täyttä huutoa. Joten en ymmärrä, mikä asiassa voi häiritä?
Lisäksi emme asuneet yhdessä, joten omasta mielestäni mulla ei ole oikeutta ottaa isoja raivareita esim. hänen rahankäytöstä, kotitöistä jne. Jos hänen suuret puhelinlaskut menisivät yhteisistä rahoista, aivan varmasti ovet paukkuisivat. Olin myös koko seurustelun ajan mielettömän rakastunut, en varmaan nähnyt hänessä ainuttakaan vikaa. Joten ei kai sitä silloin suutu aivan turhista asioista. Eikä ikinä tullut kinaa mistään menemisistä, koska hän ei ole "lähdenkin nyt kavereiden kanssa kaljalle"-tyyppiä.
Olen aivan varma, ettei vuoden aikainen "huutamattomuuteni" ole lopullista, vaan kun arki on Todella yhteistä, riidat syntyvät helpommin ja pienemmistä asioista. Exäni on sitä mieltä, että kyllä siinä ajassa näkee kuinka toinen riitelee..
En tiedä, kuinka asialla on sinänsä väliä. Saattaa olla, että palaamme takaisin yhteen. Ärsyttää vain, koska olen mielestäni enemmän "oikeassa" tässä asiassa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ÄITINI JA ISÄNI:
Vuosien yhdessäolon jälkeen, pienien kinaamisten ja mökötysten päätteeksi, isäni päätti avautua: Hän ihmetteli, kun äitini ei koskaan reagoinut kunnolla, kun he riitelivät. Yritti vain "lässyttää" (eli keskustella) tai lähti pois. Isästäni tämä osoitti suurta välinpitämättömyyttä heidän ongelmaansa ja sen ratkaisemista kohtaan, vaikka äiti kuvitteli käyttäytyvänsä kypsästi.
Noh, äiti painoi mieleen tämän kommentin. Kun isä viivähti kerran luvattoman pitkään baarin puolella, äiti oli kasannut kaikki rumimmat lautasensa (hän halusi päästä niistä muutenkin eroon) yhteen pinoon kaappiin, ja paiskasi ne "raivonpuuskissaan" lattialle kun isä tuli kotiin. Muka impulsiivisesti, vaikka koko homma oli suunniteltu.
Äitini ei vain yksinkertaisesti osaa reagoida voimakkaasti yhtäkkiä, hän toimii mieluummin harkiten ja sovitellen. Ja edellä jo selitin, miten isäni tämän tulkitsi.
Isäni itse on kokonaisvaltainen riitelijä, ei koskaan väkivaltainen, mutta muuten riita näkyy kaikkialla ennen sen selvittämistä. Ennen ratkaisua ei voi edes kaupalla käydä yhdessä. Väliaikaista aselepoa isäni ei taida tuntea, vaikka osaakin ihmisten ilmoilla käyttäytyä fiksusti tarvittaessa (jos esim. menevät riidoissa juhliin).
MINÄ JA AVOMIEHENI:
Meillä roolit menee toisin päin. Minä olen temperamenttinen hullu, joka osaa kyllä skitsahtaa tarpeen tullen. En kyllä paisko tavaroita tai käytä muutenkaan käsiäni, mutta korotan ääntä. Mieheni taas suhtautuu tähän vaikenemalla, tai vastaamalla kevyeen sävyyn, koska luulee sillä tavalla saavansa keskustelun loppumaan ja ongelman poistumaan. Minusta taas asiat pitää käsitellä ja paineita pitää saada joskus purkaakin hieman... ja on vaikea purkaa paineita ihmiseen, joka tuijottaa apaattisena telkkaria vastaamatta, koska luulee minun niin lopettavan. Minusta - kuten isästäni - tällainen suhtautuminen on kuitenkin asian välttelyä ja ongelma vähättelyä.
Molemmissa tekniikoissa on puolensa. Minä ylireagoin, äitini taas ei osaa päästää höyryjä.
Tarinoiden opetus: Ihmiset ovat erilaisia riitelijöitä. Toisen tekniikkaa voidaan tulkita monella tavalla, ja suutuspäissään sitä tietysti tulkitaan niin, että voi suuttua lisää.