Viime hallituskaudella jo mietin, kun lähdettiin mukaan koronatukipaketteihin ja lykättiin rahaa miljardi tolkulla muihin Euroopan maihin, että ei siitä hyvä heilu vaikka kuinka luvattiin, että "nyt tienataan". Siihen päälle vielä ne omat tukipaketit yrityksille ja rokote / maskikaupat ja lasku suuruusluokkaa sellaiset 20 miljardia euroa (tarkka luku varmasti löytyy jos viitsii etsiä). Itse asiassa koko viime vuosikymmen oli yhtä suurta rahan lappamista ulkomaille, milloin mihinkin paketteihin, kehitysapuhankkeisiin, järjestöille ja kaiken maailman muille huijareille, joilla rahoitus meni lähinnä johtoportaan kokoustamiseen suoran toiminnan sijaan.
No, nyt ollaan tässä, sh it ti housuissa ja ihmetellään sormi suussa, miten tssä nyt näin kävi, että ollaan joutumassa samalle tarkkislistalle, jolle Kreikka kymmenkuntavuotta sitte joutui ja jonne muun muassa Suomi lykkäsi miljardinsa jaettavaksi muiden mukana ja sormi ojossa oli opettamassa talouskuria Kataisen ja Urpilaisen äänellä ja taisipa jossain vaiheessa olla nykyinen presidenttimmekin ohjeistmassa, kuinka vedetään tiukkaa linjaa. Nyt ollaan pahnanpohjimmaisena ja maistellaan samaa lääkettä kun on eletty kuin joku rapajuoppo duunari, tilipäivänä baariin ja tarjotaan kavereille kuin maailman omistaja ja sitten loppukuusta myydään kaapista perintölusikoita, että saadaan puuroa ja kuivaa näkkileipää nälkään kun rahat on loppu.
Sellaisia talousosaajia meillä on ollut päättäjinä!
Kun shaipa osuu omaan käkättimeen
11
146
Vastaukset
- Anonyymi
Ei tuo kehitys nyt viimehallituksesta ihan johdu, vai miltä näyttää?
https://yle.fi/a/74-20082794- Anonyymi
Joo siksi puihinkin koko viime vuosikymmenestä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo siksi puihinkin koko viime vuosikymmenestä
Onko ehdotuksia?
Verotusta tulisi nostaa, mutta ei heikkotuloisimmilta. Suurituloisten pitäisi osallistua, jotta tuntuisi kohtuulliselta.
Uuden kehittämistä pitää tukea ja omaisuuden karkaaminen ulkomaille on estettävä. Jos Suomessa koulutetaan ja tuotteiden kehittämiseen panostetaan, niin tänne pitäisi jäädäkin jotain, eikä verottomia osinkotuloja sijoittajille.
- Anonyymi
Meillä on päättäjiä, jotka eivät uskalla tehdä "kipeitä" päätöksiä: leikata ylisuuria tukia hyvätuloisilta.
Miksi ylisuuria eläkkeitä ja teollisuustukia pitää jakaa holtittomasti niille, jotka eivät niitä tarvitse tai joista ei ole mitään hyötyä. - Anonyymi
Mene nyt sinne kokoperse palstalle kiljumaan noita mutujasi.
Oikeisto on aiheuttanut ihan kaikki Suomen lamat. Katso juntti historiaa, vaikka kakarana oletkin voimiesi tunnossa.- Anonyymi
Kyllä. Näin on. Täydellisesti.
- Anonyymi
Niinpä niin. Kyllä se on niin vaikeaa leikata omista tuloista.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0a621ab2-e93c-48bf-904f-5acd4ac47708 - Anonyymi
Miksi tämän maan hallituksista YHDELLÄKÄÄN ei ole ryhtiä.
- Anonyymi
Mitäksi tämän maan hallitus ei kykene tekemään leikkauksia, joilla luovutaan vääristävistä rakenteista
Noista maskikaupoista ihmettelinkin, kun suomesta puuta löytyy, niin miks piti tilata kiinasta ja vielä epäkelpoa tavaraa. Onko meillä päättäjissä jotain kiina agentteja. Ja yritystukia voi mun puolesta jakaa, mutta ehtona, että tuotanto pysyy suomessa tai muuten kaikki maksettava takas korkoineen.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.2201774RIP Lauri Paavola
Kansalaisaktivisti ja freelance-journalisti Lauri Paavola on kuollut vain 31-vuotiaana. Hän tuli tunnetuksi hyvin kärjek331764Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj3231328- 1381249
Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi1291234En pidä sinusta, en kirjoita viestejäni sinulle.
Yritä nyt ymmärtää. En koskaan tule kiinnostumaan sinusta. Jätä minut rauhaan täällä.961223Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje1391135Upea, kaunis ja menestynyt Martina menee onnellisesti naimisiin
Mitäs palstan vihaajamönkeröt tähän? Kiehuttaako? Kaikki vain eivät ole kauniita ja menestyviä kuten Martina.2471067- 671043
Asuntojen reaalihinnat alimmillaan 20 vuoteen
Sääliksi käy niitä jotka pari vuotta sitten maksoivat itsensä kipeäksi. Kohta pankki ottaa asunnon haltuunsa ja huutok941026