Jos 50-vuotta sitten ei olisi säädetty lakia, jolloin homous tuli sallituksi, homous olisi edelleen kielletty ja rangaistava. Uusi laki ei tullut yhtäkkiä, vaan vähitellen niiden lukumäärä, jotka VASTOIN VOIMASSAOLEVAA LAKIA pitivät sitä sallittuna, kasvoi riittävän suureksi.
Sitä ennen oli jo lukuisia seurusteluun liittyviä lakeja kumottu, kuten avioeron kielto ja salavuoteus. Niitä, jotka ennen uusia vapaampia lakeja olivat ajatelleet vastoin voimassaolevia kireämpiä lakeja jo uuden mukaan, voidaan syystä nimittää ETUJOUKOKSI.
Etujoukko voi myös erehtyä. Marxilais-leniniläinen puolue selitti olevansa etujoukko, joka ajaa työväen asiaa, ja saa aikanaan kaikki työläiset mukaansa, erehtyi pahan kerran, kun ideologia johtikin talouden heikkenemiseen ja lopulta 70-vuotisen kokeilun romahdukseen.
Kun kulttuuri muuttuu, vaikka lainsäädäntö onkin jo melko hyvä, tarvitaan myös uuden ajattelun etujoukkoa niin kuin 60-luvun radikalismi. Ajan poliittiset haaveet osoittautuivat virvatuliksi, mutta seurustelu koki valtavan muutoksen.
Ihmisten valtaosa, nuoremmat polvet, ei voi ymmärtää, minkä muutoksen saimme silloin kokea, kun AHDISTAVA tabumaailma romahti, ja VAPAAN tiedon maailma murtautui esiin. Länget putosivat harteilta.
Vielä on tallella vanhojen tabujen jälkikaikua. Me parkkiintuneet 60-luvun nuoret pyrimme tuhoamaan näitä kaikuja. Kaikkien tulee saada elää vapaana. 🌹👀

Vastaukset 8
Vanhimmat
Oman äitinsä kanssa tulisi saada mennä naimisiin.
Sukulaisuutta ei mielestäni saa pitää esteenä, mutta ikärajoja voi tarkistaa. 🌹👀
Kirjotit tossa salavuoteus, että mikähän se on? Mutta tosiaan ajat muuttuu. Mäkin olin kovasti homoutta vastaan ennen. Mutta nyt kun oli Haavisto ehdokkaana ja ekaa kertaa hänen puoliso oli esillä, niin oon muuttanu mielen tän asian suhteen.
"Salavuoteus eli naimattomien miehen ja naisen välinen sukupuoliyhteyden harjoittaminen oli sakolla rangaistava rikos Suomessa vuoteen 1926 asti, joskin sakottamisesta luovuttiin käytännössä jo 1800-luvun loppupuolella." https://fi.wikipedia.org/wiki/Salavuoteus
Mikäli toinen oli naimisissa, kyseessä oli huoruus. Jos molemmat olivat naimisissa, kaksinkertainen huoruus. Kaksinkertaisesta oli mahdollisuus tuomita jopa kuolemaan, jota ei Venäjän vallan aikana enää noudatettu.
Minäkin suhtauduin homouteen torjuen, vaikken toki halunnut rangaistavan. Nuorena miehenä ollessa vanhat homomiehet olivat melkoinen kiusa, kuten muiltakin nuorilta miehiltä vongatessaan.🌹👀
Eipä tuo homouden laittomuus tainnut kestää kuin jotakin kolmekymmentä vuotta. Jotta, jotta ... jos homoutta ei olisi alun alkaenkaan laittomaksi todettu niin ei tuollaisa tarvitsisi kaipailla.
Väärä arvelu. Homous oli jo vuosisatoja rangaistu erittäin ankarasti. Osassa maailmaa edelleen kuolemalla. 🌹👀
Ai Suomessako.
oho niin aamullakun heräät niin peota on muodoswtunun joku pallo, kun pyörinyt kai unessa jotsain oikein 3d heh