Seinäjoki leikkaa opetuksesta, luku-/lasku taidosta

https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/seinäjoki-leikkaa-opetuksesta-15-miljoonaa-euroa-näin-säästöt-saadaan-kasaan

Näin meillä hoidetaan oppimistuloksia.....PISA MUUTTUU KAATUVAKSI PISAKSI. LISÄÄ VAIN "MUUTTAJIA" NIIN HOMMA HOITUU JA PARANOO.
13476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Pojat saavat tyttöjä enemmän tukiopetusta läpi kouluajan. Sama koskee myös erityisopetusta, siellä on poikaenemmistö.

Kaikesta tuesta huolimatta pojat pärjäävät heikommin kuin tytöt.

Vasta lukion viimeisillä luokilla tai ammattikoulun lopputodistusen jo häämöttäessä osa pojista ryhdistäytyy.

Äänestä
  • Sanotaan/ko tuohonkin: Poijat on poikia!

    Sillä voi kaiken kuitata, kun puhutaan Pohjalaisista vanhemmista.

    Äänestä

Näitä matuja, mutuja ja sen sellaisia ei saada oppimaan edes käytöstapoja miten voisi kirjoitus ja laskutaitoa saada,vie vain muilta ajat.

Äänestä
  • En puolustele matuja tai mamua .Ei osaa suomalaiset Seinäjokiset aikuisekkaan käyttäytyä

    Äänestä

Hyvinvointivaltion säilyttämiseksi maakuntalehtemme päätoimittaja markkinoi maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta. Mutta kansojen sulatusuunina oleminen ei pieneltä ja syrjäiseltä valtiolta suju, kun se ei suju oikein suuremmiltakaan, esim. USA. Ainoa todellinen vaihtoehto hyvinvointivaltion säilyttämiseksi Suomen tapauksessa on muuttuminen kristilliseksi kansallisvaltioksi.

Äänestä

Ei näy. Laittakaa teksti tänne

Äänestä

Vapen, nuuskan ja tupakan käyttö vähentää aivokapasiteettiä.

Briteissä ollaan nyt laatimassa lakia, jonka voimaantulon jälkeen nuorilla on elinikäinen tupakanpolttokielto niille, jotka ovat syntyneet 2009 tai sen jälkeen.

TÄSTÄ OTETTAVA MALLIA SUOMESSAKIN.

Äänestä

Eikö tekniseltä puolelta voi leikata Esimerkiksi koiranpaskaroskiksien tyhyyjistä kuliethan autolla yks tyhyjää toinen vahtaa auton ikkunasta onkojärkee

Äänestä

Juu ottakaa vaa lisää ulkomaaneläviä elätettäväksi,on jos minkä väristä hihhulit. Kelan toimisto kuhisee ei oo ihme ettei kanta suomalaiset kerkeä asioimaan. On niin kehuttu et Seinäjoki tarvitsee maahanmuuttoa??? Vuonna 2015 vuonna tulleetkaa ei vielä päivän työtä tee,pakolaiskeskus hyysää ja suoltaa rahaanomuksia. Ihmeesti on tullut ajokortit ja autot näille,vaikka työtä ei tehdä.Naurettavaa,kyllä niin vihaksi pistää ettei mitää heiltä vaadita!!!

Äänestä
  • Juuri näin tuala ne hengailee idp :s hienot kännykät ja vaatteet autot lapsiperheiden ja invaliidien paikoilla

    Äänestä

Näköjään kirjoitustaitokin on heikentynyt. Ainakin, kun lukee aloittajan tekstiä.

Äänestä

Koulutuksesta puuttuu rahaa,
tuottavuus on heikko, ei tule mistään rahaa.
Sanna Marin sanoi, kaikki on nyt törsätty ja velkaa tehty, korkoja korotettu, makselkaa pos ja lähti, mikä tähti.

Äänestä

🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

🔞 K­u­­­u­­m­a­t­ ­­t­­­y­­t­­­ö­t­­ ­o­d­­o­t­­­t­­­a­­v­­­­a­­­t­­ ­s­­i­n­­u­a­­­ -> https://nbw.fi/sexygirls?18364822

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/seinäjoki-leikkaa-opetuksesta-15-miljoonaa-euroa-näin-säästöt-saadaan-kasaan

Näin meillä hoidetaan oppimistuloksia.....PISA MUUTTUU KAATUVAKSI PISAKSI. LISÄÄ VAIN "MUUTTAJIA" NIIN HOMMA HOITUU JA PARANOO.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu