Hillitty arkinen kristillisyys tekee ihmisestä kauniin

Olen huomannut tämän asian useassa yhteydessä. Suvijuhlien kävijät ovat siistejä, terveennäköisiä ihmisiä. Hyvin tavallisia olemukseltaan, mutta positiivisella tavalla. Kerran katsoin jotain ohjelmaa, jossa nuoret kristityt naiset keskustelivat asioista, lähinnä tulevaisuudestaan. He olivat hyvin tavallisen näköisiä, ei todellakaan mitään missejä, ja meikkiäkään ei ollut. Jotenkin pidin katsella heitä. Vaikka kaikki eivät todellakaan olleet mitään kaunottaria, he olivat hyvin terveennäköisiä, kasvoja ei vääntänyt mikään sielun sisäinen vamma, eikä ulkoinenkaan, ja tavallaan he puhuivat hyvin syvällisiä. Ei mitään kiertovitsejä, vaan aitoa puhetta. Ruminkin heistä olisi kelvannut minulle kumppaniksi oikein hyvin, sillä tuollaisten ihmisten joukossa ulkonäkö ei edes ole tärkeä asia, vaan enemmän se, miten kiinnostava ihminen on.

Miksi kirjoitan tästä nyt? No tietenkin lehtiartikkelin takia.

https://www.is.fi/viihde/art-2000010367190.html

Periaatteessa pidän enemmän bruneteista, mutta kyllä voivat Valman kasvot olla kauniit. Huh huh. Toinen puoli tuosta kauneudesta tulee varmaankin ihmisen sisältä, hänen elämään luottavasta rauhallisuudestaan, joka näkyy kasvoillakin.

Ja Valma pohtii tärkeitä asiakysymyksiä. Ihminen, jonka kanssa voisi hyvin viettää aikaansa.

Miksi ateismiin niin usein liittyy aggressiivinen pyrkimys tuhota hyvä maailmasta? Ei kyyninen realismi tee maailmasta parempaa, jos se johtaa täydelliseen nihilismiin.