Nyt tarkoitan ihan sellaisia viattomia, jotka eivät satuta ketään. Ei ainakaan fyysisesti.
Muistan kun kerran kaupassa tuli tosi mahtipieru.
Menin äkkiä toisten hyllyjen väliin. Kun pierun alueelle saapui muita, menin hakemaan sitä mitä olin alkujaan hakemassakin.
Tullessani paikalle nuuhkin ilmaa ja katsoin paheksuen paikalle tulleita.
Jostain kumman syystä niitä punastutti ja hävetti, vaikka eivät olleet tehneet mitään.
Johtuneekohan ihmisen halusta olla kaikkien kaveri?
>simiti<
Muistan kun kerran kaupassa tuli tosi mahtipieru.
Menin äkkiä toisten hyllyjen väliin. Kun pierun alueelle saapui muita, menin hakemaan sitä mitä olin alkujaan hakemassakin.
Tullessani paikalle nuuhkin ilmaa ja katsoin paheksuen paikalle tulleita.
Jostain kumman syystä niitä punastutti ja hävetti, vaikka eivät olleet tehneet mitään.
Johtuneekohan ihmisen halusta olla kaikkien kaveri?
>simiti<
Vastaukset 9
Vanhimmat
Onhan noita tullut tehtyä.
Kollegan työsandaaleihin silikonivoitelu sisäpuolelle. Toisen kollegan työsandaalien liimaaminen hallin kattoon. Kollegan sähköisen työpöydän virtasyötön käänteistäminen. Kollegan puhelimen suojakalvojen tilaaminen vääristävinä. Ja kaikkea muuta ihmeteltävää, semmoista pientä kivaa, kuten kollegan henkilöauton keskivartalon kelmuttaminen niin, että sisään ei pääse vahingossakaan ilman mattoveistä, rälläkkää tai peltisaksia, valinta oli auton omistajan 😂
No jopas. Sinähän olet oikea työpaikka kiusaaja. Kyllä minä alaan liittyvän rankankin huumorin ymmärrän, mutta fyysiselle puolelle ei ole menemistä.
Mitäpäs jos kollegallallasi olisi yksityiselämässään ongelmia ja töissä noin?
Entä jos kollegasi olisikin entinen legioonan taistelija ja pimahtaisi sulle.
Kerran naapuriin muutti moottoripyöräjengin kokelas. Uho oli kova. Sanoin hänelle, että ei nyt hirveän suurta pataa kannata mulle aukoa.
Ei uskonut. Noh, nyt on taas rauhallista ja uudet naapurit...
>simiti<
No sun käsitys huumorista on yksi, mun ja silloisten kollegojeni on toinen.
Kyllä kollegojen asiat riittävällä tasolla tunnettiin ja tunnetaan edelleen, ei me mykkiä olla, aina on osattu puhua edes riittävästi.
No jos sun käsitys kovasta jätkästä on legioonalainen tai MC-poitsu, niin selvä. Mun silmissä ne on lähinnä eksyneitä lampaita, jotka opettelivat yhden ammatin, tosin sellaisen jolla ei ole käyttöä laajemmassa yhteiskunnassa.
Enhän minä sanonut, että ne mielestäni on kovia jätkiä. Noh muukalaislegioonan jätkä on tappanut ihmisiä, joten voi tappaa ihan pehmonakin.
Ällös nyt kuvittele, että jollain palkkasotilaalla ei olisi muita ammatteja.
Ihan tällaisella, kuin minä, on useita eri ammatteja ja työskentelyjä.
Eläketuloni tein tehtaassa duunarina. Parikymmentä vuotta sitäkin tuli testattua. Konttorinaiset kuolasi atleettisten työmiesten perään ja sekös teitä kynäniska talttahammas konttoriätmejä harmitti.
>simiti<
Tässä on jonkinasteinen näkemysero. Tappamaan kykenee miltei jokainen, mutta olla tappamatta ärsytettynä vaatii luonnetta. Rauhanturvaajilla se lienee perimmäinen syy valintaansa, vaikkei varmastikaan kuulu valintakysymyksiin, mutta legioonalaisten kohdalla asia ei enää olekaan niin ilmeinen.
En mä kuvittele etteikö sotilailla olisi siviiliammatteja, harva MC-jätkäkään on työtön, kyllä niillä pääosin on tavallinen siviiliduuni.
Se, että kuvittelet palstan juttujen perusteella jonkun olevan konttorinainen tai toimisto-orja, kettoo ainoastaan sinun köyhästä käsityskyvystäsi reaalielämän suhteen. Akkoja ja ukkoja on moneen lähtöön, myös toimistotöissä. Muutenkin teet itsestäsi lähinnä typerän kuvan korostamalla duunarihistoriaasi ja jo edesmenneitä lihaksiasi. Herää nyt tähän päivään ja ajattele laajemmin.
Itellä pääsi kerran semmonen napsakka.
Luuli, että voi hiljaa tuhnauttaa... Mutta ei.
Siinä olin duunissa nuorena asiakaspalvelu pisteen luona autokaupassa...
Kaikki hiljeni. Neuvottelut loppu seinään.
Mietin hetken. Että ihan törkeetähän olis ollu pahotella vielä perään...
Joten pokkana jatkoin hommiani silmät valuen ja sisäänpäin nauraen, ihan kuin ei mitään.
Niin hölmö tilanne.
Olis ne varmaan sitä pahoittelua odottaneet.
En lähtenyt tarjoamaan. Vaikka silmiin tapitettiin kuinka...
Toinen vastaava. Oli pakko vähän piristää duunissa nuutunutta jengiä. Laitettiin kirjaimellisesti pelottavia naamareita naamaan kun livuttiin hiljaa ohi kun tulivat kahville...Sitten oli vähän sitä hiiri tuholais ongelmaa... aikoinaan. Naamarit päässä kaikki loukut ja hyvät yritykset käytettyinä imuroitiin niitä suoraan apajilta kaapeista. No ei. Mutta yksi sekopään ehdotti. Ja melkein toteutti. Siinä ne ehti vikisten onneksi vilistä menemään ja astuin yhden päälle vahingossa. Vieläkin harmittaa ja oli sen verran paksun oloinen että oli ehkä vielä raskaanakin poloinen... Ulos se lyllersi. Ja sitten pidettiin hiljainen tuuminta hetki...
Olen toki tehnyt, paljonkin. Nykyään en juurikaan. Ihmisten huumorintaju on helposti koetuksella.
Jasu
Olen yrittäjä ja ruoka tauolla sanoin kaikkien kuullen eräälle työntekijälle hae verokorttisi ja häivy kaikki nauro minäkin mut sanoin hae verokorttisi ja painu vit.uun täältä ja äkkiä tai saat turpiisi minua nauratti häntä ei ja lähti tulis paikallinen sopiminen ai jai jai