Nyt tarkoitan ihan sellaisia viattomia, jotka eivät satuta ketään. Ei ainakaan fyysisesti.
Muistan kun kerran kaupassa tuli tosi mahtipieru.
Menin äkkiä toisten hyllyjen väliin. Kun pierun alueelle saapui muita, menin hakemaan sitä mitä olin alkujaan hakemassakin.
Tullessani paikalle nuuhkin ilmaa ja katsoin paheksuen paikalle tulleita.
Jostain kumman syystä niitä punastutti ja hävetti, vaikka eivät olleet tehneet mitään.
Johtuneekohan ihmisen halusta olla kaikkien kaveri?
>simiti<
Oletteko tehneet källejä?
9
185
Vastaukset
Onhan noita tullut tehtyä.
Kollegan työsandaaleihin silikonivoitelu sisäpuolelle. Toisen kollegan työsandaalien liimaaminen hallin kattoon. Kollegan sähköisen työpöydän virtasyötön käänteistäminen. Kollegan puhelimen suojakalvojen tilaaminen vääristävinä. Ja kaikkea muuta ihmeteltävää, semmoista pientä kivaa, kuten kollegan henkilöauton keskivartalon kelmuttaminen niin, että sisään ei pääse vahingossakaan ilman mattoveistä, rälläkkää tai peltisaksia, valinta oli auton omistajan 😂- Anonyymi
No jopas. Sinähän olet oikea työpaikka kiusaaja. Kyllä minä alaan liittyvän rankankin huumorin ymmärrän, mutta fyysiselle puolelle ei ole menemistä.
Mitäpäs jos kollegallallasi olisi yksityiselämässään ongelmia ja töissä noin?
Entä jos kollegasi olisikin entinen legioonan taistelija ja pimahtaisi sulle.
Kerran naapuriin muutti moottoripyöräjengin kokelas. Uho oli kova. Sanoin hänelle, että ei nyt hirveän suurta pataa kannata mulle aukoa.
Ei uskonut. Noh, nyt on taas rauhallista ja uudet naapurit...
>simiti< Anonyymi kirjoitti:
No jopas. Sinähän olet oikea työpaikka kiusaaja. Kyllä minä alaan liittyvän rankankin huumorin ymmärrän, mutta fyysiselle puolelle ei ole menemistä.
Mitäpäs jos kollegallallasi olisi yksityiselämässään ongelmia ja töissä noin?
Entä jos kollegasi olisikin entinen legioonan taistelija ja pimahtaisi sulle.
Kerran naapuriin muutti moottoripyöräjengin kokelas. Uho oli kova. Sanoin hänelle, että ei nyt hirveän suurta pataa kannata mulle aukoa.
Ei uskonut. Noh, nyt on taas rauhallista ja uudet naapurit...
>simiti<No sun käsitys huumorista on yksi, mun ja silloisten kollegojeni on toinen.
Kyllä kollegojen asiat riittävällä tasolla tunnettiin ja tunnetaan edelleen, ei me mykkiä olla, aina on osattu puhua edes riittävästi.
No jos sun käsitys kovasta jätkästä on legioonalainen tai MC-poitsu, niin selvä. Mun silmissä ne on lähinnä eksyneitä lampaita, jotka opettelivat yhden ammatin, tosin sellaisen jolla ei ole käyttöä laajemmassa yhteiskunnassa.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
No sun käsitys huumorista on yksi, mun ja silloisten kollegojeni on toinen.
Kyllä kollegojen asiat riittävällä tasolla tunnettiin ja tunnetaan edelleen, ei me mykkiä olla, aina on osattu puhua edes riittävästi.
No jos sun käsitys kovasta jätkästä on legioonalainen tai MC-poitsu, niin selvä. Mun silmissä ne on lähinnä eksyneitä lampaita, jotka opettelivat yhden ammatin, tosin sellaisen jolla ei ole käyttöä laajemmassa yhteiskunnassa.Enhän minä sanonut, että ne mielestäni on kovia jätkiä. Noh muukalaislegioonan jätkä on tappanut ihmisiä, joten voi tappaa ihan pehmonakin.
Ällös nyt kuvittele, että jollain palkkasotilaalla ei olisi muita ammatteja.
Ihan tällaisella, kuin minä, on useita eri ammatteja ja työskentelyjä.
Eläketuloni tein tehtaassa duunarina. Parikymmentä vuotta sitäkin tuli testattua. Konttorinaiset kuolasi atleettisten työmiesten perään ja sekös teitä kynäniska talttahammas konttoriätmejä harmitti.
>simiti< Anonyymi kirjoitti:
Enhän minä sanonut, että ne mielestäni on kovia jätkiä. Noh muukalaislegioonan jätkä on tappanut ihmisiä, joten voi tappaa ihan pehmonakin.
Ällös nyt kuvittele, että jollain palkkasotilaalla ei olisi muita ammatteja.
Ihan tällaisella, kuin minä, on useita eri ammatteja ja työskentelyjä.
Eläketuloni tein tehtaassa duunarina. Parikymmentä vuotta sitäkin tuli testattua. Konttorinaiset kuolasi atleettisten työmiesten perään ja sekös teitä kynäniska talttahammas konttoriätmejä harmitti.
>simiti<Tässä on jonkinasteinen näkemysero. Tappamaan kykenee miltei jokainen, mutta olla tappamatta ärsytettynä vaatii luonnetta. Rauhanturvaajilla se lienee perimmäinen syy valintaansa, vaikkei varmastikaan kuulu valintakysymyksiin, mutta legioonalaisten kohdalla asia ei enää olekaan niin ilmeinen.
En mä kuvittele etteikö sotilailla olisi siviiliammatteja, harva MC-jätkäkään on työtön, kyllä niillä pääosin on tavallinen siviiliduuni.
Se, että kuvittelet palstan juttujen perusteella jonkun olevan konttorinainen tai toimisto-orja, kettoo ainoastaan sinun köyhästä käsityskyvystäsi reaalielämän suhteen. Akkoja ja ukkoja on moneen lähtöön, myös toimistotöissä. Muutenkin teet itsestäsi lähinnä typerän kuvan korostamalla duunarihistoriaasi ja jo edesmenneitä lihaksiasi. Herää nyt tähän päivään ja ajattele laajemmin.
- Anonyymi
Itellä pääsi kerran semmonen napsakka.
Luuli, että voi hiljaa tuhnauttaa... Mutta ei.
Siinä olin duunissa nuorena asiakaspalvelu pisteen luona autokaupassa...
Kaikki hiljeni. Neuvottelut loppu seinään.
Mietin hetken. Että ihan törkeetähän olis ollu pahotella vielä perään...
Joten pokkana jatkoin hommiani silmät valuen ja sisäänpäin nauraen, ihan kuin ei mitään.
Niin hölmö tilanne.
Olis ne varmaan sitä pahoittelua odottaneet.
En lähtenyt tarjoamaan. Vaikka silmiin tapitettiin kuinka... - Anonyymi
Toinen vastaava. Oli pakko vähän piristää duunissa nuutunutta jengiä. Laitettiin kirjaimellisesti pelottavia naamareita naamaan kun livuttiin hiljaa ohi kun tulivat kahville...Sitten oli vähän sitä hiiri tuholais ongelmaa... aikoinaan. Naamarit päässä kaikki loukut ja hyvät yritykset käytettyinä imuroitiin niitä suoraan apajilta kaapeista. No ei. Mutta yksi sekopään ehdotti. Ja melkein toteutti. Siinä ne ehti vikisten onneksi vilistä menemään ja astuin yhden päälle vahingossa. Vieläkin harmittaa ja oli sen verran paksun oloinen että oli ehkä vielä raskaanakin poloinen... Ulos se lyllersi. Ja sitten pidettiin hiljainen tuuminta hetki...
- Anonyymi
Olen toki tehnyt, paljonkin. Nykyään en juurikaan. Ihmisten huumorintaju on helposti koetuksella.
Jasu - Anonyymi
Olen yrittäjä ja ruoka tauolla sanoin kaikkien kuullen eräälle työntekijälle hae verokorttisi ja häivy kaikki nauro minäkin mut sanoin hae verokorttisi ja painu vit.uun täältä ja äkkiä tai saat turpiisi minua nauratti häntä ei ja lähti tulis paikallinen sopiminen ai jai jai
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi1331342Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje1391195Mä todella toivon että
Sulla on nyt kaikki hyvin sun elämässä, olet sisukas nainen sen näki jo ensimmäisestä hetkestä.26846Puhuuko Orpo niin totta kuin osaa?
Vai osaisiko "en muuta keksinyt" -Orpo edes vähän paremmin puhua totta? https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f8d5241f-156832- 41746
- 54733
Olen ollut pois täältä neljä kuukautta
Neljä kuukautta sitten olin tosiaan psykoottinen, ja jouduinkin osastolle hoidettavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Ystävyys-150733Laita viestiä?
Sitten kun on sinulle hyvä hetki, minä odotan. Jotain jäi kesken ja haluan viedä sen loppuun 😘48728Ymmärräthän, että sun katkeruus ajaa mut pois
Sä olet niin itseriittoinen, ettet edes tajua mitä myrkkyä suollat ympärillesi. Olet harhaisessa päässäsi kuvittellut et27588Sun pitää mies unohtaa
Minut jo. Tiedän että se on sulle tosi hankalaa. Mut sun pitää unohtaa mut jo. Älä kirjoita mulle tänne viestejä enää.37575