Käärme ja aasi puhuvat. Aurinko pysähtyy taivaalle päiväkaudeksi. Tulva. Kielten ja kansojen sekoitus Baabelissa. Joona meripedon vatsassa.
Kolikko kalan suussa, jonka Pietari saa onkimalla.
Kaikki tieteen vastaisuus. Ja historian vastaisuus.
On älytöntä uskoa. Jopa mielisairasta.
Miksi on älytöntä uskoa?
15
308
Vastaukset
- Anonyymi
Käärmeet puhuvat uskontoa vielä nykyäänkin. Aasien uskoessa ja niellessä sen kaiken kuin kamelin.
- Anonyymi
Kaaban mustan kiven alla on kuolleita jumalia.
- Anonyymi
Onko kukaan lukenut miten Jeesus puhui? Kamelin olisi pitänyt mennä neulansilmän läpi. Kätensä olisi pitänyt leikata irti ellei halua Jerusalemin kaatopaikalle ja samoin toinen silmä, joka viettelee.
Jos on vähänkin järjellinen ihminen, niin ymmärtää sen että kyse on vertauskuvista, ei siitä että tieteellisesti yritettäisiin kamelia tunkea neulansilmästä. elävänä. Mikä tietenkin teoriassa mahdollista kun tehdään riittävän iso neula, mutta se ei ole enää sitten ihmisen mittapuun mukaan neula.
Raamattu on hengellinen kirja ja kuvaus siitä miten kameli menee neulansilmän läpi, kuvastaa hengellisiä asioita, niiden mahdottomuutta eikä sitä että asia ajateltaisiin kirjaimellisesti.
Jos ryhtyy etsimään Raamatusta, hengellisestiä kirjasta, jonka tarkoitus on johdattaa ihminen Jumalan Pyhän Hengen yhteyteen-mikä ei monilta uskovilta onnistu- on pahemman kerran hairahtanut."Jos on vähänkin järjellinen ihminen, niin ymmärtää sen että kyse on vertauskuvista"
Ja jos tälle linjalle lähtee, vähänkin järjellisen ihmisen pitäisi alkaa ihmetellä, että "mikä kaikki Raamatussa sitten on tarkoitettu kirjaimelliseksi väitteeksi ja mikä vertauskuvalliseksi?".- Anonyymi
siare kirjoitti:
"Jos on vähänkin järjellinen ihminen, niin ymmärtää sen että kyse on vertauskuvista"
Ja jos tälle linjalle lähtee, vähänkin järjellisen ihmisen pitäisi alkaa ihmetellä, että "mikä kaikki Raamatussa sitten on tarkoitettu kirjaimelliseksi väitteeksi ja mikä vertauskuvalliseksi?".Vain vanhassa liitossa oli jotain kirjallisia väitteitä kuten että piti tappaa sapatinrikkoja ja niin fariseukset tekivät Jeesukselle. Mikä oli tosin väärin kun kirjallinen aika loppui Johannekseen.
Uudessa liitossa jo sen alku ihmiselle, uudestisyntymä on vertauskuvallista. Ja niin Nikodeemus, kysyikin, että miten se voi tapahtua, pitääkö mennä aikuisen ihmisen äitinsä kohtuun ja syntyä uudestaan. Siinä oli selitetty se, että hengelliset tekstit ovat vertauskuvallisia eikä uudessa liitossa ole kirjallisia käskyjä tehdä sitä tai tätä jonain päivänä tai olla tekemättä eikä mitään muutakaan, vaan noin uudestisyntymän kautta synnytään uudeksi ihmiseksi, joka ei vain pahaa ajattele ja herjaa muita. Anonyymi kirjoitti:
Vain vanhassa liitossa oli jotain kirjallisia väitteitä kuten että piti tappaa sapatinrikkoja ja niin fariseukset tekivät Jeesukselle. Mikä oli tosin väärin kun kirjallinen aika loppui Johannekseen.
Uudessa liitossa jo sen alku ihmiselle, uudestisyntymä on vertauskuvallista. Ja niin Nikodeemus, kysyikin, että miten se voi tapahtua, pitääkö mennä aikuisen ihmisen äitinsä kohtuun ja syntyä uudestaan. Siinä oli selitetty se, että hengelliset tekstit ovat vertauskuvallisia eikä uudessa liitossa ole kirjallisia käskyjä tehdä sitä tai tätä jonain päivänä tai olla tekemättä eikä mitään muutakaan, vaan noin uudestisyntymän kautta synnytään uudeksi ihmiseksi, joka ei vain pahaa ajattele ja herjaa muita.No mitkä Uuden Testamentin väitteet ovat vertauskuvallisia? Onko kehoitus rakastaa lähimmäisiään niin kuin itseään vertauskuva vai kirjaimellisesti noudatettava käsky? Ovatko Jeesus, Jumala tai Taivas vain vertauskuvia vai onko niitä koskevat väitteet tarkoitettu kirjaimellisiksi?
- Anonyymi
Aikoinaan Presidentti Mauno Koivisto uskoi Jumalaan ja luki Raamattua
Myös Sauli Niinistö ja hänen puoliso Jenni uskoi Jumalaan kuulin Jennin puheen jossa luki Raamattua yleisölle senaatin torilla.
Presidentti Kyöst Kallio kehoitti kansaa lukemaan Raamattua aikoinaan.- Anonyymi
Suomessa on aina ollut kristittyjä ja lahkojen sekasotku ortodokseja myös Venäjältä ja tataareja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on aina ollut kristittyjä ja lahkojen sekasotku ortodokseja myös Venäjältä ja tataareja
Juutalaisia on jotka uhraa kyyhkyjä lampaita kun muslimit uhraa vuohia
- Anonyymi
Aivan yhtä hyvin voisi väittää että ei Raamatun maailmankuva ole tieteellinen kun siellä puhutaan uudestisyntymästä. Ei ihminen synny kuin kerran. Kyllä tiede on sen todistanut että ihminen syntyy vain kerran ja aikaisemmin ihmiset luulleet, että ihminen syntyy moneen kertaan uudestaan aivan fyysisesti kun hänet kastetaan.
Näin pieleen voi hengellisiä asioita tulkita kun ei ymmärrä, että kyse on kuvaavasta kerronnasta ja siitä mitä ihmisen sisällä tapahtuu, mitä ihmisen siinä hengessä, joka ohjaa häntä kaikessa toiminnassa, ajattelussa ja teoissa tapahtuu. Se on Raamatun maailmankuva, sitä Raamattu pyrkii kuvaamaan sekä siihen että ihmisen Jumalan avulla voisi muuttaa tuota kuvaa. - Anonyymi
Mikä olisi kirjaimellisesti taivas? Missä taivas kirjaimellisesti on? Onko tiede selvittänyt sen paikan.
Ja kun pilvet ovat taivaalla, niin missä ne oikein silloin ovat? Ja kun lentokone lentää taivaalla, niin ovatko siellä sisällä olevat ihmiset silloin kirjaimellisesti taivaassa.
Ei tosiaan voi ryhtyä pitämään Raamattua tieteellisenä kirjana tai jos pitää, niin suuresti hairahtuu kun ihmisen sisäisistä asioista kertovan kirjan kuvittelee olevan tieteellinen selitys maailmankaikkeudesta. Hengellisyys on sitä mitä ihmisen sisimmässään tuntee ja kun siitä kerrotaan, niin tietenkin siihen sisältyy myös ympäröivää maailmaa, koska sillä on vaikuttava osansa siihen mitä ihminen sisällään tuntee sekä sen kautta kerrotaan ihmisen hengellisiä tuntemuksia sekä myös hengellisiä erehdyksiä. Eihän Raamattu mikään kiilotkuvakertomus ole uskovaisuudesta. Siellähän kiihkofariseukset tappavat Jeesuksen, Jumalan Pojan sapattirikkomuksista. Mikä todella hyvin kuvaa uskovan hengellistä tilaa silloin kun hän eksyy uskonkiihkoon.- Anonyymi
Jeesus murhattiin syyttömänä kateudesta. Ristiin naulittiin.
- Anonyymi
Ja se, ettei Raamattu ole tieteellinen kirja ei millään tavalla vähennä sen uskottavuutta hengellisenä kirjana. Jotkut hengelliset asiat vain kielellisesti ilmaistuna vaikuttavat teoreettisesti mahdottomilta. Ne ovat siten myös helpompi kertoa. Kuten uudestisyntyminen. Yhdellä sanalla voidaan kuvata hyvin monimutkainen hengellinen prosessi mikä ihmisessä voi tapahtua. Teoreettisesti sitä tutkittaessa päädyttäisiin tilanteeseen, joka ei synnytyssairaalassa ole mahdollista toteuttaa.
Silloin Raamattu ei olisi hengellisesti uskottava kirja, jos se kertoi hienon tarinan siitä miten täydellisiä ihmiset, ovat miten he käyskentelevät koko ajan kuin paratiisissa, toisiaan rakastaen Jumalan yhteydessä eikä heillä ole mitään riitoja tai erilaisia käsityksiä, vaan heillä on kaikki täydellisesti. Silloin Raamatun uskottavuus hengellisenä kirjana olisi koetuksella.
Raamatun kuvaus ihmisen hengellisestä tilasta ja sen muutoksista on kuitenkin täydellinen kuvaus tämän päivän hengellisistä ihmisistä. Siellä on kuvattu harhaopit, siellä on kuvattu kinastelut, toisten herjaamiset ja syyttelyt aivan siten kuten ne tapahtuvat tässä päivässä. Se kestää tieteellisen tarkastelun. - Anonyymi
Ne on niin TV sarjoissa ne selittää satuja miten hirvi puhuu ja milloin mikä elukka. Muslimi lapset on väsyneitä koulussa kun yöllä on pakko syödä aurinkojumalan paastosta päivällä ei saa syödä RAM Jumala.
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
Hej 🔞 Mukava kokous aikuisille - https://nu4.fun/?/?/fi018372769yg
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1024619- 272405
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1102302- 2002189
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4241988- 1751545
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1001279Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.321085Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72976Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?79870