Hämmentää miten sanomattoman kauniisti ´ja yhtenäistä orgaanista visiota noudattaen on tuo hämmästyttävän laajakaarroksinen ja kukkea melodialinja punottu mystisessä ja kevään tuloa ennakoivassa tunnelmassaan tuossa ensimmäisessä numerossa Helvin Juha elokuvan teemoihin perustuvassa orkesterisarjassa, jollaista polyfonisia keinovaroja suosivissa myöhäissinfonioissa ei ilmene, enkä totta puhuen siihen edes levyvihkosen tiedon pohjalta olisi aivan edes uskonutkaan. On ilmeistä että säveltäjä oli saavuttanut musiikillisen mestaruuden jo paljon aiemmin 30-40 lukujen taitteessa, kuin millaiseen käsitykseen on lukemansa perusteella tullut luukuunottamatta Sulho Rannan ylistämää pianokonserttoa. Orkesterisarjan Epilogi koskettaa syvempiä intohimon kieliä.
Helvi Leiviskän ansiokas orkesterisarja
4
262
Vastaukset
- Anonyymi
Juha teos? muistanko oikein että myös leevi madetoja ja aarre merikanto on tehneet juha-teokset?? Kenen juha teos on paras näistä kolmesta?? En oo vielä leiviskän juha teosta kuullut.
- Anonyymi
Merikannon Juha ooppera lienee näistä kaikista sävelkieleltään ehkä rohkein ja modernein. Leiviskä sävelsi musiikkia Juha filmiin, joiden musiikillisiin aiheisiin tuo levytetty orkesterisarja perustuu, mutta myös Madetojan Juha ooppera on ansiokas teos, jossa säveltäjä kuvaa tai "luonnehtii syvällisesti Juhan sielunliikkeitä" (Salmenhaara).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Merikannon Juha ooppera lienee näistä kaikista sävelkieleltään ehkä rohkein ja modernein. Leiviskä sävelsi musiikkia Juha filmiin, joiden musiikillisiin aiheisiin tuo levytetty orkesterisarja perustuu, mutta myös Madetojan Juha ooppera on ansiokas teos, jossa säveltäjä kuvaa tai "luonnehtii syvällisesti Juhan sielunliikkeitä" (Salmenhaara).
madetojan kuin myös merikannon "juhat" on erinomaisia jotka pitäs saada koko maailmassa maailmanlaajuisesti huomiota sil on niin upeita monipuolisia teoksia molemmat! Ootko samaa mieltä? Etenkin merikannon ooppera on hämmentävän hyvä ja mä olin ällikällä päähän lyöty kun havaitsin sen seikan, että näin upea teos on maailmanlaajuisesti jäänyt pimentoon =0 ! Että pitää oikein ny huutomerkillä korostaa ihmetykse määrää. Pitää lähiaikoina kuunnella leiviskän juhateos
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🔞 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://nbw.fi/sexygirls?18373201
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1845055- 141701
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91393Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491100Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7770