Nirsoilija ei laihdu.

Jos on nirso ruuan suhteen ei varmasti laihdu,KOSKA
oikea laihduttava ruoka ON aivan erilaista mitä normaalisti syödään.
Nyt minäkin olen laskenut rimaa huomattavasti paljon alemmas ja rasva ON alkanut palamaan erittäin nopeasti.
Eli toisin sanoen en syö läheskään niin herkullisesti kuin ennen.
Kyllä sitä silloin voi laihtua herkullisilla ruuilla JOS on kova treeni päällä,mutta kun minullskasn ei nyt ole työn takia siihen mahdollisuutta laihdutus TÄYTYY tehdä aivan ruokavaliolla.
23317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Yritän vielä pudottaa pari kiloa. Silti minulle jää "lievä lihavuus" taulukon mukaan. Suosittelen sellaista ruoanlaittovälinettä kun Air Fryer. Nytkin iltapalaksi laitoin hiukan öljyä pesään, pakastevihanneksia. Toinen puoli oli maustettua wokkivihannesta, suolaa. Yleensä ripautan pippuriakin. Sitten vain päälle ehkä 10 minuuttia. Lämmön olen säätänyt aikaisemmin. Se sopii kaikkeen. Tallainen vihanneas Air Fryerissä on yhtä hyvä, kuin jos se olisi kunnolla paistettu uunissa. Air Fryer on heti kuuma, ei tarvi esilämmitystä. Muutenkin ruoanlaitto on siinä hauskaa. Broilerin otan kaksi annosta sulamaan, maustan sen ja paistan. Minulla on lämpömittari, jolla katson broilerin sisälämmön. En nimittäin tahdo sitä ylipaistaa, jotta se jää meheväksi. Kaikki ruoka on mukava tehdä ja säästää sähköä kun käytää tätä laitetta.

Äänestä
  • Pakastevihannekset kyllä toimii.Kannattaa tehdä niin että paistaa kerralla ison satsin isossa uunissa ja syö sitä sitten monta päivää,tai pakastaa osan.
    Itse teen niin että keitän kerralla 15 litran kattilassa keittoa ja pakastan ne litran rasioihin.
    Ne läskit kannattaa laihduttaa kerralla pois kun on päässyt laihduttamisessa alkuun eikä uskoa mitään taulukoita.Katsot vain peiliin,silloin ON hyvä kun vatsalihakset ON näkyvissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Pakastevihannekset kyllä toimii.Kannattaa tehdä niin että paistaa kerralla ison satsin isossa uunissa ja syö sitä sitten monta päivää,tai pakastaa osan.
    Itse teen niin että keitän kerralla 15 litran kattilassa keittoa ja pakastan ne litran rasioihin.
    Ne läskit kannattaa laihduttaa kerralla pois kun on päässyt laihduttamisessa alkuun eikä uskoa mitään taulukoita.Katsot vain peiliin,silloin ON hyvä kun vatsalihakset ON näkyvissä.

    Olen koko aikuisikäni yrittänyt pitää painoani jonkinlaisessa kurissa. Olen onnistunut pudottamaan 72 kg sta 64 kg aan.Nyt vielä pari kiloa, niin olen tyytyväinen. Olen 71-vuotias ja kesti kauan, ennen kuin paino lähti menemään alas. En yritä pudottaa sellaiseen painoon, jota en sitten pysty pitämään. nämä minun paino-ongelmat on sellaisia, ettei se ole paljosta kiinni. Nyt varsinkin iltapaloista pyrin pihtaamaan. Tietysti koko päivän olen tarkkana. Minulla on pakasteessa rahkavoitaikinaa. Se odottaa, että käytän sitä mustikkakukkoon. En voinut tehdä sitä pääsiäisenä. Katsotaan, voinko vappuna. Jos teen, teen sitä Air Fryerissä. Siinä voi tehdä ihan pienen satsin. Käytän makeutusainetta.

    Äänestä

Ei kyllä ole mikään ihme että ihmisillä on niin paljon läskiä.
Työpaikallakin on melkein kaikilla eväänä makaroonimössöt.😂
Eihän nyt makarooni ole nyt mitään oikeaa ruokaa,se ON vain vehnäjauhoja.Se on vain halpa lohturuoka.
Sitten JOS syöt suosittua juustomakaroonia kalorit tuplaantuu vähintään puolella ja läskiintyminen ON erittäin nopeaa.

Äänestä
  • Tuossa oli erittäin kummallisesti sanottu erittäin kummalliselta ihmiseltä.

    Äänestä

  • Oikeaa ruokaa...?!

    Kerro oikeasta ja väärästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kerro oikeasta ja väärästä ruuasta.

    Ei mikään esimerkki kaalikeitosta vies edes eteisestä jääkaapille.

    Käykö kalakeitto?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Käykö kalakeitto?

    Kerro oikeasta ja väärästä ruuasta.

    Nyt on listassa kaalikeitto ja kalakeitto. Onko ne oikeita vai vääriä ruokia?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kerro oikeasta ja väärästä ruuasta.

    Nyt on listassa kaalikeitto ja kalakeitto. Onko ne oikeita vai vääriä ruokia?

    Kalakeitto on ravintona parempaa koska siinä on hyvää rasvaa,mutta voihan sitä syödä vaihteeksi kaalikeittoakin.
    Minä syön vain kahta eri pääruokalajia samalle päivälle,ja siihen pieniä väipaloja.
    SAMAA ruokaa joka päivä koska mitä yksinkertaisempi ruokaohjelma on sitä paremmin laihtuu.
    Siinä toisessakin ruokalajissa pitää olla KAIKKI ravintoaineet kuten kalakeitossa.Proteenit,rasvat ja hiilihydraatit.
    Itse tein kerralla 15 litraa kalakeittoa valmiin reseptin pohjalta johon tein omia muutoksia.Pakastin ne sitten litran rasioihin.Suolamäärä annosta kohti vain 2 mm.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Paino on laskenut nyt 3,5 kiloa viikossa ilman liikuntaa ja kaikki muutkin mitat on pienentynyt erittäin nopeasti.
    Muutokset syömisessäni on olleet vielä aika pieniä.
    Ainoastaan pääruuan vaihto ja kaakaun lopetus sekä karkkien syömisen vähentäminen

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Paino on laskenut nyt 3,5 kiloa viikossa ilman liikuntaa ja kaikki muutkin mitat on pienentynyt erittäin nopeasti.
    Muutokset syömisessäni on olleet vielä aika pieniä.
    Ainoastaan pääruuan vaihto ja kaakaun lopetus sekä karkkien syömisen vähentäminen

    Laihtumista olikin vain 2,5 kiloa eikä 3,5 kiloa viikossa.Hyvin se on sekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Laihtumista olikin vain 2,5 kiloa eikä 3,5 kiloa viikossa.Hyvin se on sekin.

    Toimii edelleen.😁

    Äänestä

Nyt on ehkä mennyt vähän sekaisin se mitä normaalisti syödään. Tavallinen arkiruoka on keittoja, patoja, kanaa, kalaa, juureksia, keitettyjä perunoita, täysiyvälisukkeita. Herkutteluruokia eli niitä mitä syö harvoin ovat lasanget, kermaiset pastat ja kiusaukset, pitsat, hampparit ja muut vastaavat.

Äänestä

Mitä työtä teet? Kun olet kertonut olevasi työkyvytön aiemmin....

Äänestä
  • En tee sitä entistä RASKASTA työtä.Kevyttä työtä pystyn vielä tekemään.
    Oikein raskaassa työssä menee kädet paskaksi jo puolessa vuodessa eli voi olla ettei pysty sitten tekemään mitään työtä KOSKA teet mitä vain niin AINA tarvitaan käsiä.

    En olisi tehnyt sitä työtä koskaan päivääkään JOS olisin tiennyt mitä siitä seuraa

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    En tee sitä entistä RASKASTA työtä.Kevyttä työtä pystyn vielä tekemään.
    Oikein raskaassa työssä menee kädet paskaksi jo puolessa vuodessa eli voi olla ettei pysty sitten tekemään mitään työtä KOSKA teet mitä vain niin AINA tarvitaan käsiä.

    En olisi tehnyt sitä työtä koskaan päivääkään JOS olisin tiennyt mitä siitä seuraa

    Pystytkö vielä hiihtämään ja pyöräilemään yhdellä kädellä? Onko kiikarissa veitsenterävät?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Pystytkö vielä hiihtämään ja pyöräilemään yhdellä kädellä? Onko kiikarissa veitsenterävät?

    En hiihdä ollenkaan enkä nyt pyöräilekkään mutta veitsenterävät vatsalihakset saan aivan syömälläkin😁

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    En hiihdä ollenkaan enkä nyt pyöräilekkään mutta veitsenterävät vatsalihakset saan aivan syömälläkin😁

    Paino riippuu siitä mitä syöt,ei siihen tarvita välttämättä yhtään liikuntaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Paino riippuu siitä mitä syöt,ei siihen tarvita välttämättä yhtään liikuntaa.

    Se PITÄÄ syödä vain puolet vähemmän JOS ei pyöräile MUUTEN LIHOO.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Se PITÄÄ syödä vain puolet vähemmän JOS ei pyöräile MUUTEN LIHOO.

    Nyt en pysty pyöräilemään vaan syön paljon proteenia.Työ on kevyttä työtä.Karkkia vain 200g päivässä mutta ei yhtään enenpää.

    Äänestä

Toimii edelleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos on nirso ruuan suhteen ei varmasti laihdu,KOSKA
oikea laihduttava ruoka ON aivan erilaista mitä normaalisti syödään.
Nyt minäkin olen laskenut rimaa huomattavasti paljon alemmas ja rasva ON alkanut palamaan erittäin nopeasti.
Eli toisin sanoen en syö läheskään niin herkullisesti kuin ennen.
Kyllä sitä silloin voi laihtua herkullisilla ruuilla JOS on kova treeni päällä,mutta kun minullskasn ei nyt ole työn takia siihen mahdollisuutta laihdutus TÄYTYY tehdä aivan ruokavaliolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu