Ukrainan tuoreet uudet länsiaseet moukaroi vanjan joukot käpälämäkeen.

Ukraina on saamassa jättimäisen määrän länsimaista aseistusta. EU:n toimittama tykistön ammustuotanto on lähes miljoonan kranaatin vuositasolla jo tämän vuoden loppupuolella. Siitä tuotantokapasiteetti kasvaa 2 miljoonaan kranaattiin 2025 aikana, ja nousee siitä edelleen.

USA:lta tulee jättimäiset, 60 miljardin dollarin arvoiset asetoimitukset vielä kuluvan kevään aikana.

EU on päättänyt pitkäaikaisesta, 10 vuoden mittaisesta aseapukehyksestä Ukrainalle. Tämä eurooppalainen sota ei tule nyt loppumaan nopeasti, se jatkuu pitkälle 2030 luvulla saakka.

Venäjä joutuu käymään yhden kaikkien aikojen pitkäikäisimmistä sodistansa. Palkkiona sotatoimistaan Venäjä ei tule saamaan mitään. Nykyisetkin valloitukset otetaan siltä pois.
53416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Hyvä juttu. Olishan se jo meillekin ikävä juttu, jos hyvä sota loppuisi keskenkaiken. Järkevämpää suomalaistenkin on sijoittaa rahaa Ukrainan sotaan, kuin maksella tarpeettomia työttömyysavustuksia ja asumistukia. Älykäs suomalainen ei vikise "apurahojensa" perään, kun tietää, että rahat menee parhaaseen sijoitukseen ulkomaille.

Äänestä
  • Putin ei lopeta....

    Äänestä

  • Ei rahaa parempaa voi siottaa, kun ryssän opettaa missä heidän rajatkulkevat.

    Äänestä

  • Kreml on antanut uudet määräykset, että kaikkien trollaajien pitää nyt joka käänteessä vedota Ukrainan sodan kustannuksiin ja yrittää saada kansalaiset kääntymään sitä vastaan.

    Kuten palstalta jatkuvasti näkee, niin nämä Kremlin asiamiehet ja palkolliset noudattavat erittäin tunnollisesti työnantajansa määräystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kreml on antanut uudet määräykset, että kaikkien trollaajien pitää nyt joka käänteessä vedota Ukrainan sodan kustannuksiin ja yrittää saada kansalaiset kääntymään sitä vastaan.

    Kuten palstalta jatkuvasti näkee, niin nämä Kremlin asiamiehet ja palkolliset noudattavat erittäin tunnollisesti työnantajansa määräystä.

    Niiden jutut on kuin vodkaa ja sieniä olisi otettu. Mordorin propaganda on niin sakeaa että toimittajilla on varmaan vaikeaa ja hyvät aineet. Kolmen päivän paraatimarssi on menossa kohti katastrofia. Nyt ei ole enää normal katastrof vaan isompi.

    Onnea ukrainalle venäjä on valitettavasti valmis jatkamaan tappamista. Aivan hullua yhden vanhan ukon ja kätyreidensä takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Putler Kalsarimyrkyttäjä on venäläisille jumala, jonka kuvan eli alttaritaulun eteen ne aina polvistuvat rukoileemaan. Eivät tiedä mitään ihanampaa kuin kuolla Putlerinsa puolesta ukrainalaisessa kuraojassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Putin ei lopeta....

    Yandexilla video jossa vanjat kuljettaa rintamalta panssarivaunua. Kaverin kyydissä on suomalaisille tuttu Leopard 2A6.
    Sen parempaa aseistusta ei Ukraina ole saanut maavoimillensa. Hyvähän se on, että tieto-taitoa levitetään. Ruotasalaisten rynnäkköpanssareita joita mekin käytämme on venäläiset saaneet useita,

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kreml on antanut uudet määräykset, että kaikkien trollaajien pitää nyt joka käänteessä vedota Ukrainan sodan kustannuksiin ja yrittää saada kansalaiset kääntymään sitä vastaan.

    Kuten palstalta jatkuvasti näkee, niin nämä Kremlin asiamiehet ja palkolliset noudattavat erittäin tunnollisesti työnantajansa määräystä.

    "joka käänteessä vedota Ukrainan sodan kustannuksiin"

    Eli väität että rahaa täällä riittää avustaa Ukrainaa, ei ole ongelmaa, rahaa on?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei rahaa parempaa voi siottaa, kun ryssän opettaa missä heidän rajatkulkevat.

    Koulutuksesta ei ole varaa leikata, huonot tulokset näkyvät jo...

    Äänestä

> Järkevämpää suomalaistenkin on sijoittaa rahaa Ukrainan
> sotaan, kuin maksella tarpeettomia työttömyysavustuksia ja asumistukia.

Sota ja sotiminen maksaa sen mitä maksaa. Omasta vapaudestansa ihminen on valmis maksamaan aivan määrättömän suuria rahoja.

Jos nyt saisi koko loppuelämän kestävän vankilatuomion, niin paljonko olisit valmis maksamaan siitä, että pääsisit vapauteen?

Vapaudella on hintansa, ja se hinta on kova. Suomi ei voi missään oloissa menettää omaa vapauttansa, niin että Suomi joutuisi Venäjän määräysvallan alle.

Ukrainaan maksettavat rahat ovat pientä hintaa siitä, että tätä myös suomalaisille kuuluvaa vapautta voidaan edistää.

Äänestä
  • Luulisi Ukrainan itse maksavan sotimisensa. Enemmän siitä maasta rahaa ja omaisuutta löytyy kuin esim Suomesta. Kyllä Suomikin aikanaan sotimisensa maksoi ja voelä riitti sotakorvauksiikin.

    Äänestä

Putinia nuoleskelevan Scholzin pitäisi vihdoin antaa riittävästi Taurus-ohjuksia Kertsin salmen rautatiesillan tuhoamiseksi

Tästä olisi oheishyöty että Putin suutuksissaan saisi aivoverenkiertohäiriön

Äänestä
  • Ranska on yhtäläinen vellihousu, puheet kovia mutta teot vähäisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ranska on yhtäläinen vellihousu, puheet kovia mutta teot vähäisiä.

    Ranskalaisia joukkoja on Ukrainassa.
    Sotakiima Natossa yltyy.
    Natokuppaa sairastava Suomen poliittinen johto lähettää joukkoja Ukrainaan. Kyse on vain ajasta ja siitä milloin USA pyytää. Ylisuorittaja -Suomi paskoo onnesta housuihinsa.

    Äänestä

Olemme iloisia siitä, että suomalaisilla on niin paljon rahaa, jota voi tukuttain lähettää sotivaan maahan.

Äänestä
  • Mielummin sotisit venäjää vastaan Suomen maaperällä ?

    Äänestä

  • Kreml on antanut kätyreilleen uudet määräykset, että pitää jokaisessa käänteessä valittaa Ukrainan sodan kustannuksia ja yrittää epätoivoisesti saada kansaa vastustamaan sitä.

    Kuten palstalta jatkuvasti näkyy, niin ryzzänkätyrit noudattavat tunnollisesti työnantajansa Kremlin määräyksiä. Epätoivoisesti ja täysin turhaan, koska 90 % suomalaisista kannattaa Ukrainan tukemisen jatkamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mielummin sotisit venäjää vastaan Suomen maaperällä ?

    Ryzzänkätyrit eivät sotisi kuin Suomea vastaan Suomen maaperällä, venäläisten joukoissa. Pahimman luokan maanpettureita joita voi olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mielummin sotisit venäjää vastaan Suomen maaperällä ?

    Turhaa sinun Persu tässäkin asiassa paljastaa yksinkertaisuuttaan.
    Vai oliko Turtiasisenporukkaa joka nostaisi heti kädetpystyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kreml on antanut kätyreilleen uudet määräykset, että pitää jokaisessa käänteessä valittaa Ukrainan sodan kustannuksia ja yrittää epätoivoisesti saada kansaa vastustamaan sitä.

    Kuten palstalta jatkuvasti näkyy, niin ryzzänkätyrit noudattavat tunnollisesti työnantajansa Kremlin määräyksiä. Epätoivoisesti ja täysin turhaan, koska 90 % suomalaisista kannattaa Ukrainan tukemisen jatkamista.

    Nämä 10 % pitäisi saada torille ensiperjantaina.

    Äänestä

  • Laiska Jaakko Jacob de La Gardie valtasi suomalaisineen Moskovan 1610.

    Moskovan retki 1610

    Moskovaan suuntaunut sota alkoi Viipurista 11.3.1609. Joukot lähtivät Jaakko de la Gardien johdolla kohti Novgorodia ja edelleen Moskovaan. Muodollisen oikeutuksen tähän antoi saman vuoden heinäkuussa tehty niin sanottu Viipurin sopimus, jossa tsaari Vasili Suiski pyysi ruotsalaisia apuun vastatsaaria vastaan. Ruotsille luvattiin palkkioksi Käkisalmen lääni. (Venäjän sota, Pohjan Prikaati). Moskova vallattiin 12.3.1610. Matkalla De la Gardien pääosin suomalaisista koostuvat joukot purkivat Troitse-Sergijeva lavran piirityksen ja sen jälkeen miehittivät Moskovan

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Turhaa sinun Persu tässäkin asiassa paljastaa yksinkertaisuuttaan.
    Vai oliko Turtiasisenporukkaa joka nostaisi heti kädetpystyyn.

    Sinä oot yhtä sokea, kuin töryyttimesi ja haisetkin siltä pimeydeltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kreml on antanut kätyreilleen uudet määräykset, että pitää jokaisessa käänteessä valittaa Ukrainan sodan kustannuksia ja yrittää epätoivoisesti saada kansaa vastustamaan sitä.

    Kuten palstalta jatkuvasti näkyy, niin ryzzänkätyrit noudattavat tunnollisesti työnantajansa Kremlin määräyksiä. Epätoivoisesti ja täysin turhaan, koska 90 % suomalaisista kannattaa Ukrainan tukemisen jatkamista.

    Ja missä tämmöinen tulos on julkaistu? Natokuppaisten toiveajattelua? Teikäläisille sota ja Nato on onnen täyttymys. Tervejärkiselle tuollainen ei mene jakeluun.

    Äänestä

Tulee paljon paljon lisää venäläisiä raatoja pitkin poikin ukrainalaisia peltoja, mikä on niille täysin moraalittomille murhaajille ja kiduttajille täysin oikein. Mitäs läksivät innolla murhaamaan, raiskaamaan ja kiduttamaan naapurivaltion asukkaita, nuo raukkamaiset ja raakalaismaiset terroristit. Jokaisen kuolema ilahduttaa ja tekee maailmasta vähän paremman paikan.

Äänestä
  • Helvetti eikä noista ole edes hyviä pellonlannoittamiseen.

    Äänestä

Kylläpä oli pieni tuotanto, pohjoiskorea voi tuottaa 100 miljoonaa tykistökranaattia vuodessa Venäjälle.

Äänestä
  • Luuletko oikeesti, että nuo Venäjän kanssa kaveeraavat maat antavat ja tekevät aseita ryssille ilmaiseksi? Eivät tee ja siihen Venäjä tulee joskus kaatumaankin. Ei Venäjällä ole rahaa loputtomiin. Johan ne mm. Kiinalle myy kaasuaan pilkkahintaan. Hyvässä lykyssä jossain vaiheessa Kiina nuolasee Venäjän kitusiinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Luuletko oikeesti, että nuo Venäjän kanssa kaveeraavat maat antavat ja tekevät aseita ryssille ilmaiseksi? Eivät tee ja siihen Venäjä tulee joskus kaatumaankin. Ei Venäjällä ole rahaa loputtomiin. Johan ne mm. Kiinalle myy kaasuaan pilkkahintaan. Hyvässä lykyssä jossain vaiheessa Kiina nuolasee Venäjän kitusiinsa.

    et taida tietää asiasta mitään, pohjoiskorean 30 miljoonainen kansa on täysin kimin hallinnassa ja Venäjä sai aseita pohjoiskoreasta ihan jo sillä että lahjoitti kimille auton, mies on autofriikki. Kyse on diktatuurista, Venäjä saa sieltä tykistöammuksia kuin myös tykistöä tarvittaessa, siellä on 21 000 tykkiä pelkästään voitelemalla diktaattoria ja ehä lähettämällä viljaa että pysyvät hengissä ja tietenkin jonkin verran aseteknologiaa, etenkin ohjuksiin jotka ovat kimin suosikkeja.

    Äänestä

  • Kyllä sinun kaltaisia hölmöjä aina mailmassariittää, niin paljon ei ammuksia riittää. Mutta sentään niillä saa sinunkaltaisia vähennetty.

    Äänestä

  • Toivottavasti laukeilevat jo piipussa, jotta putket katkeilee.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Luuletko oikeesti, että nuo Venäjän kanssa kaveeraavat maat antavat ja tekevät aseita ryssille ilmaiseksi? Eivät tee ja siihen Venäjä tulee joskus kaatumaankin. Ei Venäjällä ole rahaa loputtomiin. Johan ne mm. Kiinalle myy kaasuaan pilkkahintaan. Hyvässä lykyssä jossain vaiheessa Kiina nuolasee Venäjän kitusiinsa.

    Niin. Mehän olemme tottuneet heittämään rahaa tuuleen. Se on bisnes. Näin sanoi käteinen kun miljardeja heitti. Häkämies taas teki Suomen taloushistorian suurimman kuprun myymällä pilkkahintaan Yaralle Kemiran lannoitetuotannon. Tappio semmottet 20 miljardia Euroa.
    Tähän sotaan Stupidon aikana tullaan käyttämään rahaa helvetisti. USA kehaisee Suomea ja natokuppaisilla seisoo silloin järjen lisäksi muutakin.

    Äänestä

Ihmeen vähän länsijohtajat puhuvat pahuudesta jota ryssä kohdistaa lapsiin yms. vaikka tietävät varsin hyvin mitä nuo ovat touhunneet jo yli 2v. , miksi näin ?

Äänestä
  • Mariini olisi antanut Hornetteja, mutta munaattomat Kokoomus ja Natsihenkiset Persut vastustivat.

    Äänestä

Se "käpälämäki" on poissuljettu vaihtoehto.
Hyökkäjien etupuolella ovat selkäänampuhat estämässä perääntymisen.

Äänestä
  • Onneksi tämänkin palstan kirjoittajat selviävät.

    Äänestä

  • Joko 2024-04 21 19:31:29 on selvinnyt, onko krapula ?
    Vai meneekö maanantai samoin eväin ?

    Äänestä

Ei riitä vielä.
Raivohullu putin käyttää vaikka venäjän viimeisen jäätyneen kaalinpään tykinkuulana puolustaakseen ryöstösaalistaan. Ja vanjat ne vain hymistelee.

Äänestä

Rahat menevät Kankkulan Kaivoon kuten myös Afganistanissa 2001-2021.

Äänestä
  • Ei sinne Ukrainaan juurikaan rahaa ole menossa vaan aseita ja ammuksia joilla tapetaan Venäläisiä hyökkääjiä joten ei mitenkään kankkulan kaivoon nuo aserahat mene.
    Ja maksaa se sotiminen Venäjällekkin ja paljon.
    Miksi et niistä rahoista ole huolissasi?

    Äänestä

  • santtu_1975X kirjoitti:

    Ei sinne Ukrainaan juurikaan rahaa ole menossa vaan aseita ja ammuksia joilla tapetaan Venäläisiä hyökkääjiä joten ei mitenkään kankkulan kaivoon nuo aserahat mene.
    Ja maksaa se sotiminen Venäjällekkin ja paljon.
    Miksi et niistä rahoista ole huolissasi?

    Ukrainaan ei ole menossa rahaa, mutta lännen laaturautaa tulee menemään senkin edestä.

    Äänestä

"TUOREET LUULOT OMASTA SUURUUDESTA"!!!

Äänestä

Putin on ollut roisto jo ennen kuin naamiot riisuttiin. Hän on laittanut kaikki yhden kortin varaan, uhraa näin kansansa maineen samalla vuosikymmeniksi.

Äänestä

Venäläisistä tulee maahanmuuttajia:-)

Äänestä
  • Venäläisistä tulee maahantuupertujia. Niin omassa kotimaassaan, kuin muidenkin itsenäisten valtioiden alueilla. = Lyhyen kaavan mukaan ja muutama kuutio turpiensa päällä hapanta multaa. Da!

    Äänestä

> Ranska on yhtäläinen vellihousu, puheet kovia mutta teot vähäisiä.

Ranska on inhottava EU-alueen pummi ja ilmaismatkaaja Euroopan puolustuksessa ja Ukrainan tukemisessa. Sotilaallista apua Ranskalta on liiennyt vaivaisen 700 miljoonan dollarin edestä. Pikkuinen Suomikin sentään lahjoittanut aseellista apua jo 1.8 miljardin dollarin edestä.
https://www.ifw-kiel.de/publications/ukraine-support-tracker-data-20758/

Pohjoismaiden jämerin ja luetattavin tuki ja apu Ukrainalle on ollut Tanska. Se on lahjoittanut jo peräti 9,2 miljardin euron edestä aseistusta. Taas yksi hieno sulka lisää maan erinomaisen pääministerin, Mette Frederiksen, hattuun.

Mette on täysverinen tanskalainen sosialidemokraatti. Tuo sosialidemokratia on kuitenkin ihan toiselta plaeetalta kuin Suomessa harjoitettava, sosialismia ihannoiva sosialidemokratia.

Äänestä
  • Sekä Ranska & Saksa, ynnä Italia ja Espanja. Todellisia Natopuolustuksen paskavaltioita.

    Äänestä

Putlerin luoma ruskimir "Pakene ja häpeä alkuperääsi tai kuole" tuhoaa venäjän. Uusi alku. Venäjän pitäisi muuttua paremmaksi, eikä yrittää sotia siellä sun täällä.

Äänestä

Palataanpa tähän ketjuun muutaman kuukauden päästä kun taas on tarve 50 miljardille eikä rintamalla ole juuri mikään muuttunut...

Äänestä
  • Kyllä muuttuu. Nyt ei apupaketissa ole enää puolustusaseet. Nyt länsiaseilla hyökätään ja todella lamautetaan ryssää.

    Äänestä

Siellä kaatuu Venäjän tulevaisuutta roppakaupalla. En usko Venäjän koskaan toipuvan tästä hyökkäyksensä mokasta.

Koskakohan Kiina toteaa Venäjän olevan kypsä poimittavaksi ja käy hakemassa kunnon maatilkut itselleen?

Äänestä
  • Enpä usko, Ukraina on kohta taas käsi ojossa... plees hellp me, hellp! Give me money NOOWW
    =D

    Äänestä

  • Hyvin pian. Siperian öljyvarannot ovat Kiinalle balsamia.

    Äänestä

😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

🍒 K­u­u­­­m­­a­­­t­­­ ­t­y­t­­ö­t­­ ­­­o­­­d­­o­­­t­­­t­­a­v­­­­a­­t­­­ ­­­s­­­i­­n­­­u­­­a­­­ -> https://nbw.fi/sexygirls?18374641

🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukraina on saamassa jättimäisen määrän länsimaista aseistusta. EU:n toimittama tykistön ammustuotanto on lähes miljoonan kranaatin vuositasolla jo tämän vuoden loppupuolella. Siitä tuotantokapasiteetti kasvaa 2 miljoonaan kranaattiin 2025 aikana, ja nousee siitä edelleen.

USA:lta tulee jättimäiset, 60 miljardin dollarin arvoiset asetoimitukset vielä kuluvan kevään aikana.

EU on päättänyt pitkäaikaisesta, 10 vuoden mittaisesta aseapukehyksestä Ukrainalle. Tämä eurooppalainen sota ei tule nyt loppumaan nopeasti, se jatkuu pitkälle 2030 luvulla saakka.

Venäjä joutuu käymään yhden kaikkien aikojen pitkäikäisimmistä sodistansa. Palkkiona sotatoimistaan Venäjä ei tule saamaan mitään. Nykyisetkin valloitukset otetaan siltä pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu