Suomen etu on myös EU:n etu. Paras ehdokas eurovaaleissa

Kerrankin on kunnon ehdokas mukana EU vaaleissa. Nimittäin Katriina Hiippavuori
https://katriinahiippavuori.fi/jarjen-aanta-eurooppaan/

ÄÄNESTETÄÄN HIIPPAVUORI EUROPARLAMENTTIIN! Tässä on ehdokas, joka nimen omaan osaa ajaa Suomen ja EU:n etua ei olla haitaksi.
129619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 129

Vanhimmat

Tästä voit lukea lisää Katriina Hiippavuoren ajatuksia.

Katso ja lue miten Hiippavuori vastasi MTV:n vaalikoneessa.
https://www.mtvuutiset.fi/vaalikone/vaalipiirit/100/ehdokkaat/2046

Muun muassa näin Hiipoavuori komnentoi vaalikoneessa.

"Suomessa ei olla riittävästi ymmärretty oikea-aikaisen, vahvan ja vaikuttavan EU-ennakko- ja Suomen kannanmuodostamisen vaikuttamisen tärkeyttä. Olemme antaneet kävellä kansallisten etujemme ylitse, Esimerkiksi Marinin hallitus oli auttamattomasti myöhässä ennakkovaikuttamisessa ja sen seurauksia nyt näemme eteemme tulevissa EU säädöksissä ja direktiiveissä.

Euroopan unionin on palattava juurilleen! Palattava hoitamaan niitä asioita, jotka ovat aidosti rajat ylittäviä ja joiden hoitaminen yhteisesti hyödyttää jäsenmaita. Mikäli EU:n suunta jatkaa samaa linjaa kuin tähän saakka, eli liittovaltiota kohti, joudumme vakavasti pohtimaan EU:n tulevaisuutta ja Suomen jäsenyyttä siinä."

Äänestä

Läpimeno mahdollisuudetkin on hyvät, koska LiikeNyt ja KD vaaliliitossa, Eija-Riitta Korhola myös lisäämässä yhteistä äänipottia ja vielä jos Hjallis taikoo Soinin LiikeNytin listalle.

Luulempa että odottavat viimeiseen päivään niin varastetaan mediahuomio.

Äänestä
  • Jaahas. Talvella oli kova palstakampanja Essayahista presidentiksi ja nyt sama Anonyymi on tämän Hiippiksen vaalityössä.

    Tuloskin lienee sama, eli että tämä arpa ei voita. 🥱

    2Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Jaahas. Talvella oli kova palstakampanja Essayahista presidentiksi ja nyt sama Anonyymi on tämän Hiippiksen vaalityössä.

    Tuloskin lienee sama, eli että tämä arpa ei voita. 🥱

    Kiva kun pidät ketjua esillä. 😉

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kiva kun pidät ketjua esillä. 😉

    Totta Mooses! 😁

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Totta Mooses! 😁

    Jatka valitsemallasi tiellä.🫵

    Äänestä

Monet päätökset päätetään EU:ssa, koska hallituksellamme ei ole halua eikä uskallusta vastustaa niitä. Siksi pöljyydet tulee torpata jo ennen kuin tulevat Suomen hallituksen ja eduskunnan agendalle.

Äänestä
  • Mutta te krisselithän olette siellä hallituksessa? Hei haloo? 😃

    2Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Mutta te krisselithän olette siellä hallituksessa? Hei haloo? 😃

    Hei haloo. Ei kaikki ole uskossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Hei haloo. Ei kaikki ole uskossa.

    Kyllä kristilliset tähän saakka on olleet. Ja hallituksessa...

    2Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Mutta te krisselithän olette siellä hallituksessa? Hei haloo? 😃

    EU?

    Äänestä

🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

Hej 🔞 Mukava kokous aikuisille - https://nu4.fun/?/?/fi018375936qd

🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

😋😍😋😍😋😍😋😍😋

Hej 💋 Mukava kokous aikuisille - https://nu4.fun/?/?/fi018375936fc

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

LÄPI ÄÄNESTETÄÄN!

Äänestä
  • Todella ikävää luonnehtia naisehdokasta sanalla "läpi". 👎🏻😠

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Todella ikävää luonnehtia naisehdokasta sanalla "läpi". 👎🏻😠

    LÄPEÄ ÄÄNESTETÄÄN!

    1Äänestä

EUn ainut etu on Suomen hävittäminen, tuhoaminen maan tasalle, kulttuuria myöten.

Äänestä
  • Joo ei todellakaan pidä paikkaansa. Suomen etu voi tosin olla nykymenolla heittäytyä pois EU:sta, vaikkei se yhtä helppoa ole kuin ruotsalaisilla, joilla on oma valuutta.

    Äänestä

  • Suomen etu olisi koko eu-sosialismin luhistuminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Suomen etu olisi koko eu-sosialismin luhistuminen.

    Silloin Suomi vaurastuisi kuten Norja ja Sveitsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Silloin Suomi vaurastuisi kuten Norja ja Sveitsi.

    Suomeen tulisi öljy- ja kaasuesiintymiä kuten Norjassa ja valtavan rikas pankkisektori kuten Sveitsissä. Hieno homma!

    Persun järkeä ei kyllä voita... no, mikään!

    1Äänestä

  • Täällä on luonnonvaroja niin paljon että meidän talous olisi aina kunnossa jos käyttäisimme luonnonvarojen tuotot oman kansan hyväksi. Mutta punikille se ei käy.

    Kukaan ei tarkkaan tiedä kuinka paljon kommunismi eu haittaa meidän kaupankäyntiä johonkin Aasiaan tai mihin tahansa. Ryssää pitääkin boikotoida.

    Äänestä

  • Eikä Sveitsissä ole öljyä. Se maa kukoistaa muilla opeilla kuin punikkien opeilla. Siellä on valtavasti pieniä yrityksiä jotka ovat taloudelle kaikkein paras vaihtoehto.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Eikä Sveitsissä ole öljyä. Se maa kukoistaa muilla opeilla kuin punikkien opeilla. Siellä on valtavasti pieniä yrityksiä jotka ovat taloudelle kaikkein paras vaihtoehto.

    Ja järjettömät määrät ulkomaista rahaa pankeissa.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Suomeen tulisi öljy- ja kaasuesiintymiä kuten Norjassa ja valtavan rikas pankkisektori kuten Sveitsissä. Hieno homma!

    Persun järkeä ei kyllä voita... no, mikään!

    Olipa populistinen heitto ....ateistin älyjuhlaa

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Suomen etu olisi koko eu-sosialismin luhistuminen.

    Anonyymi
    2024-04-28 11:50:04
    Suomen etu olisi koko eu-sosialismin luhistuminen.
    ---------------
    Meille riittää se että persusialismi luhistuu.
    Se alkaa nyt ole laskeutumassa,
    Kiitos T,V

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Suomeen tulisi öljy- ja kaasuesiintymiä kuten Norjassa ja valtavan rikas pankkisektori kuten Sveitsissä. Hieno homma!

    Persun järkeä ei kyllä voita... no, mikään!

    Hölmö. EUsta ei ole ollut kun pelkkää haittaa. En ole tähän päivään nähnyt mitään hyötyä EUsta suomalaisille. Viedään kun pässiä narussa. Rahat uppoaa pohjattomaan kaivoon, täysin idioottimaisia lakeja, hinnat ja verot triplat muihin eu-maihin verrattuina.
    Täysi paska koko EU, ihan täysi paska!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Joo ei todellakaan pidä paikkaansa. Suomen etu voi tosin olla nykymenolla heittäytyä pois EU:sta, vaikkei se yhtä helppoa ole kuin ruotsalaisilla, joilla on oma valuutta.

    Jota valuuttaa kovasti harkitaan vaihdettavaksi euroon. Kruunu on devalvoitunut rajusti ja on enää 85 eurosenttiä. Ruotsissa on nyt kallista, ja Volvokin maksaa enemmän kuin Suomessa. Aikoinaan se oli melkein puolta halvempi...

    Äänestä

EU on iso perkele ja saatana jota Suomi kumartaa ja palvoo. Mitään käskyä ei kyseenalaisteta.
Koskaan, ei ikinä.
Miksi totuutta ei oteta vastaan?

Äänestä
  • Siksi äänestää pitää Hiippavuorta.

    Äänestä

  • Nytkin sallittiin tämä äärimmäisen hyvin toimivan pullonpalautuksen lopettaminen noin vain. Kansan pitäisi lähteä oikeuksiensa puolesta barrikadeille. Mutta eihän tätä kansaa kiinnosta yhtään mikään vaikka suohon sen käskettäisiin mennä. Se menisi suohon

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Nytkin sallittiin tämä äärimmäisen hyvin toimivan pullonpalautuksen lopettaminen noin vain. Kansan pitäisi lähteä oikeuksiensa puolesta barrikadeille. Mutta eihän tätä kansaa kiinnosta yhtään mikään vaikka suohon sen käskettäisiin mennä. Se menisi suohon

    Ei mitään hyvää Suomelle koidu siitä sosialismista.

    Ennallistaminen joka tuhoaa metsäteollisuuden ja maamme talouden, vanhojen rakennusten remonttipakko jossa köyhä ihminen kärsii ja vihervassuja hyväksyy tämän sorron. He äänestivät europarlamentissa vanhojen rakennusten remonttipakon puolesta kun taas persujen Hakkarainen äänesti samassa äänestyksessä köyhän ihmisen sortoa vastaan.

    Joku helkkarin vapaa kulkeminen ei ole mitään näihin riesoihin verrattuna.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Vihervassut. He siis äänestivät sen pahimman esityksen puolesta vaikka asia lievenisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ei mitään hyvää Suomelle koidu siitä sosialismista.

    Ennallistaminen joka tuhoaa metsäteollisuuden ja maamme talouden, vanhojen rakennusten remonttipakko jossa köyhä ihminen kärsii ja vihervassuja hyväksyy tämän sorron. He äänestivät europarlamentissa vanhojen rakennusten remonttipakon puolesta kun taas persujen Hakkarainen äänesti samassa äänestyksessä köyhän ihmisen sortoa vastaan.

    Joku helkkarin vapaa kulkeminen ei ole mitään näihin riesoihin verrattuna.

    Sanokaa mistä köyhä ihminen löytää jopa kymmeniä tuhansia euroja rahaa talonsa remonttiin ettei häätö tulisi? Talon omistajaa siis rangaistaan ellei hän tee pakkoremonttia. Tämä pahimman esityksen mukaan jonka puolesta vihervassut äänestivät.

    Asian ymmärtää jollakin tavalla jos se olisi vapaaehtoinen. Mutta mikä täällä sosialismissa (sata miljoonaa ihmistä tappanut aate) on vapaaehtoista?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Juuri köyhimmillä on huonoimmat talot.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Juuri köyhimmillä on huonoimmat talot.

    Vihervassut muka ovat köyhien asialla. Kaikkea muuta. He ovat ideologian asialla. Ei minkään muun.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Vihervassut muka ovat köyhien asialla. Kaikkea muuta. He ovat ideologian asialla. Ei minkään muun.

    Sinä se olet oikein itsensä komppaamisen erikoistyttö.

    En sano mies, koska tuo touhu on niin ämmämäistä.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Sinä se olet oikein itsensä komppaamisen erikoistyttö.

    En sano mies, koska tuo touhu on niin ämmämäistä.

    Montako kertaa olet peukuttanut itsellesi????????????????

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Sanokaa mistä köyhä ihminen löytää jopa kymmeniä tuhansia euroja rahaa talonsa remonttiin ettei häätö tulisi? Talon omistajaa siis rangaistaan ellei hän tee pakkoremonttia. Tämä pahimman esityksen mukaan jonka puolesta vihervassut äänestivät.

    Asian ymmärtää jollakin tavalla jos se olisi vapaaehtoinen. Mutta mikä täällä sosialismissa (sata miljoonaa ihmistä tappanut aate) on vapaaehtoista?

    Ei ole mitään remonttipakkoa, aivan turha typeryksen inttää samaa valhetta.

    "Neuvottelut saatiin valmiiksi. Yksittäisille taloille ei tule remontointivelvoitetta. EU:n vaatimukset eivät koske yksittäisiä taloja vaan jäsenmaan rakennuskantaa keskimäärin."

    1Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Ei ole mitään remonttipakkoa, aivan turha typeryksen inttää samaa valhetta.

    "Neuvottelut saatiin valmiiksi. Yksittäisille taloille ei tule remontointivelvoitetta. EU:n vaatimukset eivät koske yksittäisiä taloja vaan jäsenmaan rakennuskantaa keskimäärin."

    Uskonlahkoissa tuo "remonttipakko" näyttää olevan jo melkein osa Raamattua.

    Äänestä

Jeesus pelasta meidät laitauskovilta Euroedustajilta!

Kiitos jo etukäteen!

1Äänestä
  • Ei Jeesus kannata mitään nimikristillisyyttä. Hän haluaa että ihmiset seurasivat Häntä sanoin teoin ajatuksin.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ei Jeesus kannata mitään nimikristillisyyttä. Hän haluaa että ihmiset seurasivat Häntä sanoin teoin ajatuksin.

    Voisi hän sitten joskus vähän ärähtää muutenkin kuin uskottavuus nolla -saarnaajien kautta.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Voisi hän sitten joskus vähän ärähtää muutenkin kuin uskottavuus nolla -saarnaajien kautta.

    Ateismin pimeys meitä valaiskoon!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ateismin pimeys meitä valaiskoon!!!!

    Ilmeisesti vain toinen meistä ajattelee, että Jeesus voisi ärähtää jos tosissaan haluaisi, etkä se ole sinä.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Ilmeisesti vain toinen meistä ajattelee, että Jeesus voisi ärähtää jos tosissaan haluaisi, etkä se ole sinä.

    No en väittänytkään olevani Jeesus, totesin vain ettei ateistinen pimeys ketään auta...

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Voisi hän sitten joskus vähän ärähtää muutenkin kuin uskottavuus nolla -saarnaajien kautta.

    Repen uskottavuus sama kuin ateistiolegoiden Neuvostoliitossa-

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Repen uskottavuus sama kuin ateistiolegoiden Neuvostoliitossa-

    Enpä väitäkään julistavani Jumalan äänellä...

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    No en väittänytkään olevani Jeesus, totesin vain ettei ateistinen pimeys ketään auta...

    Ei tietenkään, koska ateistista pimeyttä ei ole olemassakaan. Keskustele joskus ateistin kanssa ja ylläty! En tarkoita itseäni, sillä en ole ateisti.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Ei tietenkään, koska ateistista pimeyttä ei ole olemassakaan. Keskustele joskus ateistin kanssa ja ylläty! En tarkoita itseäni, sillä en ole ateisti.

    Ateismi edustaa pimeyttä, ei siitä mihinkään pääse, toivottomuuden julistus.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Ateismi edustaa pimeyttä, ei siitä mihinkään pääse, toivottomuuden julistus.

    Ikävä kyllä sinua on kusetettu.

    Äänestä

Minä äänestän Anna-Maja Henrikssonia ja toivon, että hallitus hajoaa sen seurauksena kun Anna-Maja Henriksson lähtee Brysseliin.

1Äänestä
  • LiikeNyt. Jos haluaa muutosta pitää äänestää uusia tuulia parlamentitin,

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    LiikeNyt. Jos haluaa muutosta pitää äänestää uusia tuulia parlamentitin,

    Näin on!

    Muutos jonka haluan on ryssänpiru pois Ukrainasta, ja sitten kun se on totta niin katson mitä muita muutoksia saattaisin Eurooppaan haluta.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Muutos jonka haluan on ryssänpiru pois Ukrainasta, ja sitten kun se on totta niin katson mitä muita muutoksia saattaisin Eurooppaan haluta.

    Äänestä EU-vaaleissa ryssäpiru pois Ukrainasta .....kyllä teillä väläyksiä piisaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Äänestä EU-vaaleissa ryssäpiru pois Ukrainasta .....kyllä teillä väläyksiä piisaa.

    En sanonut niin, vaan sanoin että se on muutos jota pidän ylivoimaisesti tärkeimpänä, enkä juuri ole muista muutoksista äärimmäisen kiinnostunut ennen sitä.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    En sanonut niin, vaan sanoin että se on muutos jota pidän ylivoimaisesti tärkeimpänä, enkä juuri ole muista muutoksista äärimmäisen kiinnostunut ennen sitä.

    Niin selkokielellä, EU ei kyllä aja ryssää pois Ukrainasta..ihan surkean heikko toimija.

    Äänestä

Mä nostan esiin muutaman eriävän mielipiteen.

"Sen sijaan, että jalostaisimme EU:ta, meidän tulisi pikemminkin palauttaa EU vahvojen kansallisvaltioiden yhteenliittymäksi."

Yksittäiset jäsenvaltiot eivät pysty kilpailemaan jatkuvasti kovenevilla markkinoilla Kiinan tai USA:n innovaatio-, tuotanto- ja osaamiskapasiteettia vastaan. Samalla kun Suomessa koulutusta romutetaan, Intiassa valmistuu joka vuosi miljoona insinööriä ja 300 000 IT-alan ammattilaista, jotka ovat valmiita tekemään samat asiat suomalaisia halvemmalla (ja todennäköisesti paremmiln, koska kilpailu on niin kovaa). 1,5 miljardin asukkaaan Intiasta on tulossa globaali talouspoliittinen vaikuttaja USA:n, Kiinan ja EU:n rinnalle.

Me kamppailemme samoista resursseista ja kuluttajista. Keskinäinen kilpailu ja oman edun tavoittelu EU:n sisällä heikentää EU:n globaalia painoarvoa ja se on jokaisen EU-jäsenen taloudellinen tappio. Nythän EU:n ongelma on juurikin se, että kukin 27:stä jäsenestä pyrkii maksimoimaan oman etunsa. Tämän seurauksena EU:n kehitys ja kasvu jumittavat. USA:n talous on 4,5 prosentin kasvu-uralla, Kiinan talous kasvaa 4-5 prosentin vautia ja Intian kasvu on 7 prosentin luokkaa. EU:n talous kasvaa näihin verrattuna pelottavan hitaasti.

Aasia valtaa yhä suuremman siivun maailman markkinoista. Se tuottaa järjettömän nopeasti uusia innovaatioita ja halpoja kulutustavaroita. EU on jäämäsä kilpailijoistaan jälkeen. Suomi tai yksikään EU-n jäsenvaltio ei pysty itsenäisesti kilpailemaan näiden jättiläisten kanssa.

Ikävä seuraus tästä on se, että kapitalismin lainalaisuuksien myötä suuret syövät pienet ja vahvat syövät heikot. EU:n teollisuus on jo pitkään vuotanut kiinalais- ja amerikkalaisomistukseen. Jopa intialaiset ostavat länsimaisia yrityksiä kiihtyvällä vauhdilla. Meidän on suojauduttava, eikä se onnistu rajojen sulkemisella tai peittämällä päänsä globalisaation ja kapitalismin lainalaisuuksilta. Vahva ja yhtenäinen EU on jäsenvaltioidensa paras taloudellinen turva. Impivaaralainen ja naiivi Suomi ei yksin pärjää globaaleja jättiläisiä vastaan.

Historiallinen lainalaisuus on se, että maailman taloudellisia voimia ei voi paeta. Afrikan, Amerikan ja Australian alkuperäisasukkaat ovat todistaneet sen, että onnellinen elämä ikään kuin globaalin maailman ulkopuolella on täysin mahdotonta.

"Pienten valtioiden, kuten Suomen, kansallisen suvereeniteetin jääminen isojen valtioiden jalkoihin, todellinen ongelma. Siksi vaikuttajiksi ja päättäjiksi tarvitaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät unohda Suomen etua Brysselin pöydissä painostuksenkaan alaisina. Suomen meppien on puolustettava Suomen ja suomalaisten kansallista etua, aina ja kaikkialla. "

Suomen suvereniteetin paras turva on vahva EU. Globaalin markkinatalouden ja muuttuvan geopolitiikan myrskyissä pieni valtio on kuin ajopuu. Mepit eivät edusta Suomea; ne edustavat ajamaansa poliittista linjaa Eurooopan parlamentissa samaan tapaan kuin jostain perähikiältä valittu kansanedustaja edustaa oman puolueensa poliittista linjaa, eikä perähikiää.

Suomalaisten etu on vahva ja yhtenäinen EU, joka pystyy kilpailemaan muiden suurten mahtien - Kiinan, USA:n ja Intian kanssa. EU:n sisäinen kilpailu on toki tärkeää, mutta se on jyvien siirtämistä yhdestä nurkasta toiseen ilman todellista mahdollisuutta kasvattaa kokonaistaloutta. Heikko EU ei pysty puolustamaan jäsentensä taloutta ja kehitystä vapaan markkinatalouden myrskyiltä.

En tiedä sitten haluatteko te, että suomalainen teollisuus ja palvelut päätyvät esimerkiksi intialaiseen tai venäläiseen omistukseen? Niin käy väistämättä pienille: isot syövät pienet - sitä on kapitalismi.

1Äänestä
  • >Suomalaisten etu on vahva ja yhtenäinen EU, joka pystyy kilpailemaan muiden suurten mahtien - Kiinan, USA:n ja Intian kanssa.

    Juuri näin. 👍

    Tämä Hiippis yrittää istua yhtä aikaa kahdella tuolilla: hallituksessa ja oppositiossa. Se ei ole kovin uskottavaa.

    Äänestä

  • Jatkan vielä: tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Tosiasia on, että taloudellisesti ja gepokiittisesti maailma on suurimman murroksen keskellä sitten 2. maailmansodan. Taloudellisesti ja poliittisesti Aasian merkitys kavaa pelottavan nopeasti(Kiina ja Intia). Talouden painopiste on kallistumassa läntisestä maailmasta Aasiaan.

    Jos Venäjä voittaa Ukrainan ja/tai pystyy pitämään jo valloittamansa alueet, Venäjästä tulee maailman johtava vehnän, maissin, auringonkukkaöljyn ja lannotteiden tuottaja. Sen lisäksi se saa Ukrainasta öljyä, maakaasua ja harvinaisia maametalleja, mikä entisestään lisää Venäjän vaikutusvaltaa raaka-aineiden tuottajana.

    Venäjän, Kiinan ja Intian strategiset, teolliset, taloudelliset ja geopoliittiset tavoitteet ulottuvat 50 vuotta eteenpäin. Suomen tavoitteet ulottuvat seuraavaan vaalikauteen. Me olemme tällä hetkellä globaalien taloudellisten häviäjien joukossa. USA, Intia ja Kiina vahvistuvat, mutta EU heikkenee sen vuoksi, että kokonaiskuva ja historiallinen ymmärrys on hukassa. EU tarvitsee yhteisen pitkän aikavälin strategian. Venäjän voitto Ukrainasta tekee Venäjästä niin merkittävän taloudellisen ja sotilaallisen suurvallan, että sen rinnalla heikko EU on uhka jäsenvaltioidensa suvereniteetille ja ylipäänsä demokratian jatkuvuudelle.

    Suomi, eikä mikään EU:n jäsen ole taloudellisesti, poliittisesti tai sotilaallisesti riittävän vahva tulevissa geopolliittisissa lmyrskyissä. Vain yhteistyöllä voimme puolustaa länsimaisia arvoja, demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta ja hyvinvointia. Ne ovat panoksena.

    Vapaan markkinatalouden lainalaisuudet eivät noudata suvereniteettia, kansallisia rajoja tai ihmisoikeuksia. Suomalainen teollisuus ja tuotanto pärjäävät EU:n ansiosta, mutta EU:n ulkopuolella ne ajautuvat kovien sijoittajien pelinappuloiksi ja silloin suvereniteetista ei ole jäljellä kuin muisto.

    1Äänestä

  • Impivaara tulee, halusimme tai emme. Jo pelkästään haitallinen maahanmuutto laittaa maanosan kivikauteen, kiitos vihervassujen.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Impivaara tulee, halusimme tai emme. Jo pelkästään haitallinen maahanmuutto laittaa maanosan kivikauteen, kiitos vihervassujen.

    Eräine uskontoineen jonka pyhä kirja kieltää sopeutumisen vääräuskoisten keskuuteen.

    Äänestä

  • "Mä nostan esiin muutaman eriävän mielipiteen."

    Eriväviä mielipiteitä aina tarvitaan.

    Miten EU sitten auttaa meitä kilpailemaan talousjättejä vastaan? Kuten sanoit, koulutusta ajetaan täällä alas, eikä EU ole auttamassa meitä siinä asiassa mitenkään. Korkeintaan uhkailee sanktioilla liiasta velkaantumisesta.

    Kasvuprosenttien vertailu on aika keinotekoista. USA kasvaa, koska sinne tulvii rajojen yli jatkuvasti rutiköyhää väkeä, joka pyrkii vaurastumaan. Ja kun he vaurastuvat, he kuluttavat enemmän, jolloin myös tuotanto kasvaa. Sen lisäksi USA:n aseteollisuus kasvaa nyt voimakkaasti ja viihdeteollisuudessa kasvu jatkuu.

    Kiina ja Intia kasvavat, koska ne ovat köyhiä. Kiinan BKT/nuppi oli vuonna 2022 vajaat 13 000 dollaria, kun Suomen yli 50 000 dollaria. Intian alle 2500 dollaria. Myös Itä-Euroopan köyhät maat kasvavat nopeasti, koska ovat niin köyhiä ja halpoja ja se auttaa niitä pyrkimään lähemmäs vauraampien maiden tasoa.

    Kuten näkyy, Kiina on paljon Intiaa tehokkaampi, ja se johtuu keskitetystä hallinnosta ja valuutan manipuloinnista. Kiina ehkä myös salailee todellisia lukuja, sillä se pyrkii edelleen saamaan kansainvälisiä kehitystukia.

    Me emme ole jäämässä jälkeen Kiinasta tai Intiasta. Ne ovat kaukana takanamme, vaikkakin kaventamassa etumatkaamme. Saavuttamiseenkin menee vielä aikaa. Elintasoero USA:han voi hieman kasvaa, mutta eipä kovinkaan paljon, kun USA:ssa myös väestö kasvaa.

    Osittain bkt-luvut tietenkin ovat seurausta olosuhteista, meillä tuotantoa kasvattaa myös lumenluominen, jota Intiassa aika harvoin tehdään. Myös valuuttojen arvot vaikuttavat. Euro on keinotekoisesti korkealla pidetty valuutta, joka johtaa kahteen asiaan:
    1. elintasoero ei ole niin suuri kuin näyttää
    2. sikäli kuin on, se perustuu suurelta osin velkaan

    On sangen kummallinen näkemys, että maailmantalous olisi joku sotatila, jossa valtiot yrittäisivät köyhdyttää toisensa. Eu:ta myydään suomalaisille aina johonkin kummalliseen turvattomuuden tunteeseen vedoten. Jos ei pelotella Venäjällä, niin sitten pelotellaan taloudellisella jalkoihin jäämisellä.

    Todellisuudessa kaikki jalkoihin jäämisemme on seurausta EU:n vapaamarkkinoista ja vielä enemmän eurosta. Sisämarkkinat ovat kapitalismia nekin, ja niillä me emme koskaan voi pärjätä Keski-Eurooppaa vastaan. Ilman tulli- ja valuuttarajoja se tarkoittaa, että voidaksemme valmistaa edes jotain sellaisella hinnalla, että joku sen meitä halvemmassa Keski-Euroopassa ostaa, meidän tulisi saada enemmän tulonsiirtoja. Tai sitten meitä helpommissa oloissa elävien tulisi maksaa selvästi vielä nykyistä enemmän.

    Tosiasia kaikkialla on, että ne, jotka eivät pidä huolta paikallisista eduistaan, eivät pärjää, ja niin tilanne on myös EU:n sisällä.

    On hyvä muistaa, että Nokian kehittämiseen me emme tarvinneet EU:ia. Sitä emme tarvinneet myöskään Koneen hissien kehittelyyn, emmekä Marimekon menestykseen. Ne kaikki syntyivät omaperäisyydestämme. Eivät siitä, että olisimme pyrkineet myymään identiteettimme, koska se on "liian itsekästä".

    Äänestä

  • Ja jos kansainvälisen kaupan ja talouden haluaa käsittää jonain sotatilana, niin ainakaan EU ei ole suojannut yrityksiämme joutumasta vieraaseen omistukseen. EU-ruotsalaisten ohella merkittävä omistaja on EU:iin kuulumaton Norja. EU ei ole tehnyt tuotannostamme kannattavampaa verrattuna Kiinaan tai Intiaan, joiden kilpailuetu ei perustu innovaatioihin vaan köyhyyteen ja halpuuteen. Ja jos häviämme kilpailussa kiinalaiselle tai intialaiselle yritykselle, ei tietenkään ole mikään pakko myydä toimintaa heille. Voimme myydä aivan hyvin ruotsalaisille, norjalaisille tai saksalaisille, vaikka emme kuuluisikaan EU:iin.

    Poliittisena elimenä EU:ssa on järkeä, taloudellisena liittona ei.

    Äänestä

  • Ja mitä mahdat tarkoittaa sillä, että taloudellista liittoa pitäisi syventää? Puhut siitä, että kuinka vaarallista kapitalismi on pienille, mutta haluat sitä lisää EU:n sisälle? Millä tavalla sitä taloudellista yhteistyötä pitäisi kehittää? Jo nyt saksalaiset ja ruotsalaiset omistavat tuotantoa Suomessa. Pitäisikö heidän omistaa enemmän? Minkään yhteistyön lisääminen ei lisää meidän omia pääomiamme eikä omistusta maaperällämme olevissa yrityksissä. Sen sijaan se vähentää sitä ja sitä enemmän olemme muualla tehtyjen päätösten varassa, Omistajat ovat yksityisiä tahoja, eivätkä äänestä päätöksistään EU:n parlamentissa.

    Vai onko tavoitteena joku kummallinen kommunistinen unelma. Että tulevaisuudessa tuotanto olisi "yhteisesti omistettua" ja kaikki omistavat tahot haluaisivat vain pyyteettömästi pelkkää hyvää toisilleen, omasta edustaan piittaamatta. Uusi homo europecus, sosiaalinen ja sosialistinen kapitalisti?

    Äänestä

  • "En tiedä sitten haluatteko te, että suomalainen teollisuus ja palvelut päätyvät esimerkiksi intialaiseen tai venäläiseen omistukseen? Niin käy väistämättä pienille: isot syövät pienet - sitä on kapitalismi."

    Suomalainen tuotanto päätyy juuri niiden omistukseen, kenelle ne myymme. Sen voimme päättää aivan itse, vaikka emme olisi koskaan kuuluneet EU:iin.

    Millähän tavalla EU tekisi meistä suuremman? Me olemme edelleen aivan yhtä pieni kuin ennenkin (jossa muuten on ollut etunsa) ja me olemme sitä nyt täysin alastomina EU:n sisämarkkinoilla.

    Sitä mukaa kuin sisämarkkinat kuivattavat meidät taloudellisesti, alamme muuttua sosiaalitapaukseksi EU:n sisällä. Se kehitys etenee koko ajan, eikä ole mitään merkkiä siitä, että se muuttaisi suuntaansa. Osa BKT:mme on jo nyt EU:n tukien tai velkaantumisen varassa.

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Jatkan vielä: tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Tosiasia on, että taloudellisesti ja gepokiittisesti maailma on suurimman murroksen keskellä sitten 2. maailmansodan. Taloudellisesti ja poliittisesti Aasian merkitys kavaa pelottavan nopeasti(Kiina ja Intia). Talouden painopiste on kallistumassa läntisestä maailmasta Aasiaan.

    Jos Venäjä voittaa Ukrainan ja/tai pystyy pitämään jo valloittamansa alueet, Venäjästä tulee maailman johtava vehnän, maissin, auringonkukkaöljyn ja lannotteiden tuottaja. Sen lisäksi se saa Ukrainasta öljyä, maakaasua ja harvinaisia maametalleja, mikä entisestään lisää Venäjän vaikutusvaltaa raaka-aineiden tuottajana.

    Venäjän, Kiinan ja Intian strategiset, teolliset, taloudelliset ja geopoliittiset tavoitteet ulottuvat 50 vuotta eteenpäin. Suomen tavoitteet ulottuvat seuraavaan vaalikauteen. Me olemme tällä hetkellä globaalien taloudellisten häviäjien joukossa. USA, Intia ja Kiina vahvistuvat, mutta EU heikkenee sen vuoksi, että kokonaiskuva ja historiallinen ymmärrys on hukassa. EU tarvitsee yhteisen pitkän aikavälin strategian. Venäjän voitto Ukrainasta tekee Venäjästä niin merkittävän taloudellisen ja sotilaallisen suurvallan, että sen rinnalla heikko EU on uhka jäsenvaltioidensa suvereniteetille ja ylipäänsä demokratian jatkuvuudelle.

    Suomi, eikä mikään EU:n jäsen ole taloudellisesti, poliittisesti tai sotilaallisesti riittävän vahva tulevissa geopolliittisissa lmyrskyissä. Vain yhteistyöllä voimme puolustaa länsimaisia arvoja, demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta ja hyvinvointia. Ne ovat panoksena.

    Vapaan markkinatalouden lainalaisuudet eivät noudata suvereniteettia, kansallisia rajoja tai ihmisoikeuksia. Suomalainen teollisuus ja tuotanto pärjäävät EU:n ansiosta, mutta EU:n ulkopuolella ne ajautuvat kovien sijoittajien pelinappuloiksi ja silloin suvereniteetista ei ole jäljellä kuin muisto.

    "Talouden painopiste on kallistumassa läntisestä maailmasta Aasiaan."

    Aasia on kaventamassa elintasoeroa "läntiseen" maailmaan. Toki se on johtanut tuotannon massiiviseen siirtymiseen sinne, mutta se taas on typerien vapaakauppasopimusten ansiota.

    Jos emme olisi osa EU:ia, olisimme omalta osaltamme voineet välttää menettämästä aivan kaikkea tuotantoa.

    Kiinalaiset ja intialaiset eivät tee asioita meitä paremmin ja laadukkaammin, he tekevät ne huonommin ja halvemmalla. Intiassa antibiootit valuvat tehtaasta lampeen, josta tehdas ottaa vetensä, meillä sellainen ei onnistuisi mitenkään.

    EU on ollut kyvytön ohjaamaan kehitystä parempaan suuntaan, ohjaavat tullit ovat tulossa ulkorajoilla vasta nyt. On hyvä kysymys, onko niillä enää merkitystä. Kun muut osat maailmaa saavuttavat Eurooppaa markkina-alueina, eivät EU:n linjaukset enää määritä tuotantoa eivätkä siten ohjaa tulevaa kehitystä.

    Jos johtavaa asemaa olisi haluttu, sen pitämiseksi olisi pitänyt toimia alusta saakka. Sen sijaan uskottiin "vapaaseen markkinatalouteen" ja ilmeisesti uskottiin sen taianomaisesti antavan Euroopalle ikuisen johtavan aseman. Tyhmempää ajatuskulkua on vaikea kuvitella.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ja jos kansainvälisen kaupan ja talouden haluaa käsittää jonain sotatilana, niin ainakaan EU ei ole suojannut yrityksiämme joutumasta vieraaseen omistukseen. EU-ruotsalaisten ohella merkittävä omistaja on EU:iin kuulumaton Norja. EU ei ole tehnyt tuotannostamme kannattavampaa verrattuna Kiinaan tai Intiaan, joiden kilpailuetu ei perustu innovaatioihin vaan köyhyyteen ja halpuuteen. Ja jos häviämme kilpailussa kiinalaiselle tai intialaiselle yritykselle, ei tietenkään ole mikään pakko myydä toimintaa heille. Voimme myydä aivan hyvin ruotsalaisille, norjalaisille tai saksalaisille, vaikka emme kuuluisikaan EU:iin.

    Poliittisena elimenä EU:ssa on järkeä, taloudellisena liittona ei.

    Olen joiltain osin samaa mieltä. Vastauksesi käsittää niin monta asiaa, että vastaan yhteen asiaan kerrallaan.

    ”Miten EU sitten auttaa meitä kilpailemaan talousjättejä vastaan?”

    Taloudellisella painoarvolla. EU:lla 0n 60+ vahvaa kauppasopimusta, joihin sisältyy mm. sopimus Kanadan kanssa, vapaakauppasopimus Japanin kanssa, sopimus MERCOSURin kanssa jne.

    Työn alla ovat kauppasopimukset Australian ja Uuden Seelannin kanssa sekä vapaakauppasopimus Intian kanssa. Kaikkia sopimuksia ja niiden speksejä ei tänne ole järkevää kopioida, mutta täältä ne löytyvät:

    https://policy.trade.ec.europa.eu/eu-trade-relationships-country-and-region/negotiations-and-agreements_en?prefLang=fi

    Kauppasopimusten vääntäminen vie vuosia (Kanadan ja EU:n välinen CETA-sopimus saatiin läpi 6 vuodessa). Sopimuksissa taloudellisesti vahvempi osapuoli käytännössä määrää ehdot. EU neuvottelee kauppasopimukset koko EU:n osalta.

    Esimerkiksi Britannia on brexitin jälkeen onnistunut solmimaan kourallisen melko pieniä kauppasopimuksia, mutta pääasiassa se toimii WTO:n defaultin puitteissa, mikä on kallis ja paska yleissopimus.

    USAn ehdot briteille ovat niin kovat, että pelkkä edellytys sopimusneuvottelujen aloittamiseksi on 12-sivuinen ja edellyttää mm. kansallisen terveysjärjestelmän (NHS) yksityistämistä. Brittien talous on paljon heikompi brexitin jälkeen, kuin ennen brexitiä.

    USA:n ja EU:n välinen TTIP kaatui vuosien väännön jälkeen. USA:n ja EU:n kauppaa säätelee satakunta erillissopimusta. USA:n ja EU:n välillä oli pieni kauppasota Trumpin aikana. Bidenin protektionistinen talouspolitiikka ja oman teollisuuden vahva taloudellinen tuki voi johtaa vastaaviin toimiin EU:ssa ja Kiinassa, mikä käytännössä tarkoittaa kauppasotaa.

    ”Kuten sanoit, koulutusta ajetaan täällä alas, eikä EU ole auttamassa meitä siinä asiassa mitenkään. Korkeintaan uhkailee sanktioilla liiasta velkaantumisesta.”

    Koulutuksesta ei päätä EU. Se on meidän oikeistohallitus, joka sitä romuttaa. Hallitus voisi leikata lmiljardien kilpailua vääristävistä yritystuista, mutta oikeistohallituksen arvojen mukaista on leikata julkisesta terveydenhuollosta, koulutuksesta ja erilaisista turvaverkoista. Varakkaat pystyvät kyllä kouluttaa jälkipolvensa hyvin; köyhien mahdollisuus hyvään koulutukseen heikkenee. Yritystuista on todettava, että ne ovat rahansiirtoja veronmaksajilta sijoittajille, vai mitä olet mieltä siitä, että Vikin Line sai 20 miljoonaa yritystukia ja maksoi 18 miljoonaa osinkoina osakkeenomistajille?

    Tämä ns. "EU:n tarkkailuokka-uhkailu" on pitkälti sumutusta. Orpon ja Purran julkisen talouden sopeutoukset ovat kovempia kuin mitä EU voisi vaatia. Tuolle tarkkailuluokalle on menossa 8 valtiota, mahdollisesti myös Saksa. Kyse on siitä, että EU jarruttaa velkaantumista. USA ja Kiina eivät. Velka on talouskasvun ja makrotalouden työkalu: työllisyys ja kokonaisuotanto eivät ole missään tai koskaan kasvaneet säästöillä. Velka ja korot on tarkoitus kuitata inflaatiolla ja talouskasvulla, mutta jos taloutta estetään kasvamasta säästämällä ja leikkaamalla, myös koroista tulee ongelma.

    Käynpä nyt kommentoimaan.

    Pitänee joskus perehtyä tarkemmin noihin sopimuksiin, mutta yleisesti niissä on vaarana se, että ne kuitenkin on neuvoteltu EU:n suurten maiden, kuten Saksan, Ranskan ja Italian, tilanteen mukaisesti, eivätkä välttämättä ota huomioon meidän erityistarpeitamme. Kuten sanottua, pitäisi tietenkin ensin perehtyä sopimuksiin, ennen kuin voi varmuudella sanoa, onko asia noin ja jos on, missä määrin.

    Se, että TIPP kaatui, oli mielestäni hyvä asia. En kannata rajatonta kauppaa, vaan näen, että tietty määrä protektionismia tarvitaan aina. Se pitää yllä diversiteettiä, joka taas on myös resilienssiä ja saattaa olla, että mahdollistaa myös innovaatio- ja kasvupyrähdyksiä paremmin kuin se, että koko maailma olisi yksi suuri markkina, jossa joka kolkassa olisivat samat myyjät ja samat tuotteet.

    Suhtautuminen protektionismiin muistuttaa minusta perisyntioppia. Itse kun ajattelen, että myös talousasioissa myrkyn ja lääkkeen ero on määrässä, eikä periaatteellisella vastustamisella silläkään saralla saada mitään hyvää aikaan. Tiukka linjaaminen soveltuu minusta vain joihinkin perimmäisiin moraalia koskeviin kysymyksiin, kuten vaikkapa siihen, saako väkivaltaa käyttää puolustuskyvytöntä kohtaan, tai ylipäätään muuhun kuin puolustautumiseen.

    Siksi en oikein pidä myöskään termistä kauppasota. Niihin päädytään, kun vapaakauppa osoittautuu tuhoisaksi omalle taloudelle ja omat tuotemerkit alkavat kadota markkinoilta. Aiemmin kun täysin vapaaseen kauppaan ei menty, markkinoilla oli enemmän valinnanvaraa, kun sopijapuolet laskivat omille markkinoilleen vain sen verran kilpailua kuin katsoivat kohtuudella sietävänsä. Sinä aikana Euroopassa kasvu oli kiivaimmillaan, joten se jos mikä todistaa, ettei tietty määrä protektionismia ole pahasta, vaan saattaa olla juuri se tekijä, jolla laaja-alainen hyvinvointi voidaan rakentaa nopeasti.

    En oikein usko, että pelkkä koko ratkaisee sitä, millaisen sopimuksen voi saada. Eivät Suomen kauppasuhteet ennen EU:ia olleet kovinkaan huonot, ja käsitykseni mukaan keskeinen syy oli metsäteollisuutemme. Meillä ei sentään ollut monopoliasemaa siinä, mutta merkittävä asema, varsinkin alan tekniikassa, ja tuotteemme olivat korkealaatuisina haluttuja maksukykyisten asiakkaiden taholta, joten kookkaatkin vastapuolet olivat valmiita antamaan tiettyjä etuja myös meille. Pienelle maalle on tärkeää, että on se jokin, se meidän juttu. Se on usein eri kuin suurilla mailla kuten Saksalla, jolla niitä voi useita. Siksi ei ole aina varmaa, miten paljon meitä hyödyttää sopimus, joka on neuvoteltu suuren maan tarpeiden mukaan, ilman että siinä annetaan jotain poikkeuksia meille.

    Koulutuksen alasajaminen on tosiaan ihan oman hallituksemme toimintaa, mutta toisaalta EU pysty myöskään suojaamaan meitä siltä, että noin nyt tapahtuu. Koulutus ja tutkimus ovat aivan ratkaisevia tulevaisuutemme kannalta. Yhteistyö monellakaan osa-alueella ei edellyttäisi EU-jäsenyyttä, olihan se erittäin laajaa jo ennen kuin EU alkoi laajeta, mutta on tietenkin helpompaa, kun EU:lla on valmiit elimet ja vakiintuneet systeemit ja kaikesta erilaisesta yhteistyöstä syntyy ikään kuin kokonaisuus.

    Sen sijaan sisämarkkinat ilman mitään rajoja ja erityisesti yhteisvaluutta ovat minulle punainen vaate. Euro kun on, Lagarden harjoittaman hintavakauden takia, ilmeisesti liian kallis jopa Saksalle, sillä kuulin, että Rheinmetal valmistaisi miehistönkuljetusajoneuvonsa EU:n ulkopuolella Algeriassa, kustannussyistä. Autotuotantoahan on tainnut siirtyä Saksasta Itä-Euroopan maihin, jotka kylläkin taitavat olla euromaita, mutta köyhiä ja siksi kilpailukykyisiä hintatasoltaan. Laatukin on siellä hyvä, sillä ihmiset ovat peruskoulutettuja ja heille on ollut helppo opettaa lisää.

    On oikeastaan aika traagista, että EU syntyi niin paljon talous edellä. Toisaalta se on ymmärrettävääkin. Hiiliunioni ja sitä seurannut tulliunioni olivat muutaman hyvin vahvan, suurin piirtein samanlaisissa olosuhteissa elävän aikansa teollisuus- ja kauppamahdin muodostamia, joten rajojen poistaminen tavaravirroilta tosiaankin pääosin varmaankin hyödytti enemmän kuin haittasi. Ymmärrettävästi kun taloudellinen kanssakäyminen laajeni rajattomaksi, nousi kaikenlaista yhteistyön ja standardoinnin tarvettaa, esim liikenteen, kommunikaation yms suhteen ja niinpä kehitys kohti yleisyhteisöä alkoi. Mutta se ei muuttanut sitä, että unioni pysyi luonteeltaan ja käsitetään edelleenkin ensisijaisesti taloudelliseksi ja vapaakauppa-alueeksi, jossa ensisijainen asia on taloudellinen integraatio. Siinä voi pahimmassa tapauksessa piillä EU:n tuhon siemen. Laajentuminen on nimittäin muuttanut taloudellisen ulottuvuuden aivan toiseksi, ja paljon monimutkaisemmaksi, kuin se alunperäisessä pienessä yhteisössä oli.

    Äänestä

  • Lopeta nyt helkkarin hölöttäjä näiden pitkien koululaismaisten sepustustesi floodaaminen tänne palstalle....pitäisi olla jotakin muutakin näkemystä kuin ulkoaopeteltuja lauseita.

    Mitä hyvää EU on Suomelle tuonut?

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Jatkan vielä: tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Tosiasia on, että taloudellisesti ja gepokiittisesti maailma on suurimman murroksen keskellä sitten 2. maailmansodan. Taloudellisesti ja poliittisesti Aasian merkitys kavaa pelottavan nopeasti(Kiina ja Intia). Talouden painopiste on kallistumassa läntisestä maailmasta Aasiaan.

    Jos Venäjä voittaa Ukrainan ja/tai pystyy pitämään jo valloittamansa alueet, Venäjästä tulee maailman johtava vehnän, maissin, auringonkukkaöljyn ja lannotteiden tuottaja. Sen lisäksi se saa Ukrainasta öljyä, maakaasua ja harvinaisia maametalleja, mikä entisestään lisää Venäjän vaikutusvaltaa raaka-aineiden tuottajana.

    Venäjän, Kiinan ja Intian strategiset, teolliset, taloudelliset ja geopoliittiset tavoitteet ulottuvat 50 vuotta eteenpäin. Suomen tavoitteet ulottuvat seuraavaan vaalikauteen. Me olemme tällä hetkellä globaalien taloudellisten häviäjien joukossa. USA, Intia ja Kiina vahvistuvat, mutta EU heikkenee sen vuoksi, että kokonaiskuva ja historiallinen ymmärrys on hukassa. EU tarvitsee yhteisen pitkän aikavälin strategian. Venäjän voitto Ukrainasta tekee Venäjästä niin merkittävän taloudellisen ja sotilaallisen suurvallan, että sen rinnalla heikko EU on uhka jäsenvaltioidensa suvereniteetille ja ylipäänsä demokratian jatkuvuudelle.

    Suomi, eikä mikään EU:n jäsen ole taloudellisesti, poliittisesti tai sotilaallisesti riittävän vahva tulevissa geopolliittisissa lmyrskyissä. Vain yhteistyöllä voimme puolustaa länsimaisia arvoja, demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta ja hyvinvointia. Ne ovat panoksena.

    Vapaan markkinatalouden lainalaisuudet eivät noudata suvereniteettia, kansallisia rajoja tai ihmisoikeuksia. Suomalainen teollisuus ja tuotanto pärjäävät EU:n ansiosta, mutta EU:n ulkopuolella ne ajautuvat kovien sijoittajien pelinappuloiksi ja silloin suvereniteetista ei ole jäljellä kuin muisto.

    Kyllä olisi parempi kun et jatkaisi jaaritteluasi....

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    ”Kuten sanoit, koulutusta ajetaan täällä alas, eikä EU ole auttamassa meitä siinä asiassa mitenkään. Korkeintaan uhkailee sanktioilla liiasta velkaantumisesta.”

    Koulutuksesta ei päätä EU. Se on meidän oikeistohallitus, joka sitä romuttaa. Hallitus voisi leikata lmiljardien kilpailua vääristävistä yritystuista, mutta oikeistohallituksen arvojen mukaista on leikata julkisesta terveydenhuollosta, koulutuksesta ja erilaisista turvaverkoista. Varakkaat pystyvät kyllä kouluttaa jälkipolvensa hyvin; köyhien mahdollisuus hyvään koulutukseen heikkenee. Yritystuista on todettava, että ne ovat rahansiirtoja veronmaksajilta sijoittajille, vai mitä olet mieltä siitä, että Vikin Line sai 20 miljoonaa yritystukia ja maksoi 18 miljoonaa osinkoina osakkeenomistajille?

    Tämä ns. "EU:n tarkkailuokka-uhkailu" on pitkälti sumutusta. Orpon ja Purran julkisen talouden sopeutoukset ovat kovempia kuin mitä EU voisi vaatia. Tuolle tarkkailuluokalle on menossa 8 valtiota, mahdollisesti myös Saksa. Kyse on siitä, että EU jarruttaa velkaantumista. USA ja Kiina eivät. Velka on talouskasvun ja makrotalouden työkalu: työllisyys ja kokonaisuotanto eivät ole missään tai koskaan kasvaneet säästöillä. Velka ja korot on tarkoitus kuitata inflaatiolla ja talouskasvulla, mutta jos taloutta estetään kasvamasta säästämällä ja leikkaamalla, myös koroista tulee ongelma.

    Kerropa sosialisti mitä etua EU:n nettomaksuroolista Suomelle on olllut.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Kerropa sosialisti mitä etua EU:n nettomaksuroolista Suomelle on olllut.

    Lyhyesti: Suomen viennistä ja tuonnista 60 % suuntautuu EU- ja ETA-maihin ja -maista. Tämän taloudellinen hyöty Suomelle on kaikkien jäsenmaksujen jälkeen 2-3 miljardia vuodessa. Vienti tukee teollisuutta, teollisuus työllisyyttä ja valtion verokertymää. Se on
    kapitalismia, ei sosialismia.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Lopeta nyt helkkarin hölöttäjä näiden pitkien koululaismaisten sepustustesi floodaaminen tänne palstalle....pitäisi olla jotakin muutakin näkemystä kuin ulkoaopeteltuja lauseita.

    Mitä hyvää EU on Suomelle tuonut?

    Suomen talous kasvoi nopesti EU-jäsenyyden myötä. 90-luvun laman seurauksena Suomen talous oli paskana ja työttömyysaste huiteli 20 % tuntumassa. Vuosien 1995-2008 välillä Suomen bruttokansantuote lähes tuplaantui ja ihmisten reaalinen ostovoima kasvoi. Ennen finanssikriisiä Suomen talous oli erinomaisen hyvässä kunnossa.

    Talouskasvu hyytyi 2008 finanssikriisiin; sen jälkeen Suomessa on tehty huonoa talouspolitiikkaa, mikä johti ylivelkaantumiseen. Syy ei ole eurossa tai EU:ssa, vaan typerässä ja lyhytnäköisessä kotimaisessa talouspolitiikassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kyllä olisi parempi kun et jatkaisi jaaritteluasi....

    Ketä kiinnostaa anonyymien yhden virkkeen mielipiteet? Mua vituttaa, että nuorten keskittymiskyky ja kyky ymmärtää 2 riviä pidempiä tekstejä on kultakalan tasolla. Keskustelussa asiat perustellaan. Mua ei kiinnosta vittujakaan perustelemattomat mielipiteet. Ohitan alle viiden rivin vastaukset. Sun pitäisi tehdä sama: ohita pitkät vastaukset, jos et ymmärrä niitä.

    Sun kommentit on vaan niin koulukakaramaista, ulkoopeteltujen lauseiden toistamista - ei niissä ole mitään näkemyksellisyyttä. Noita samoja pulinoita voi lukea monesta paikasta.

    Ketä luulet noiden liturgioidesi kiinnostavan?

    Olet ns. copycat. Kankea suomesi joskus viittaa matutaustaan.

    Äänestä

  • Mitä helkutin itua noissa maratonliirumlaarumeissa on mieltä??? Yleisluontoista hölinää.

    Turhaan rasitat itseäsi NeoGnostic,

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Olen joiltain osin samaa mieltä. Vastauksesi käsittää niin monta asiaa, että vastaan yhteen asiaan kerrallaan.

    ”Miten EU sitten auttaa meitä kilpailemaan talousjättejä vastaan?”

    Taloudellisella painoarvolla. EU:lla 0n 60+ vahvaa kauppasopimusta, joihin sisältyy mm. sopimus Kanadan kanssa, vapaakauppasopimus Japanin kanssa, sopimus MERCOSURin kanssa jne.

    Työn alla ovat kauppasopimukset Australian ja Uuden Seelannin kanssa sekä vapaakauppasopimus Intian kanssa. Kaikkia sopimuksia ja niiden speksejä ei tänne ole järkevää kopioida, mutta täältä ne löytyvät:

    https://policy.trade.ec.europa.eu/eu-trade-relationships-country-and-region/negotiations-and-agreements_en?prefLang=fi

    Kauppasopimusten vääntäminen vie vuosia (Kanadan ja EU:n välinen CETA-sopimus saatiin läpi 6 vuodessa). Sopimuksissa taloudellisesti vahvempi osapuoli käytännössä määrää ehdot. EU neuvottelee kauppasopimukset koko EU:n osalta.

    Esimerkiksi Britannia on brexitin jälkeen onnistunut solmimaan kourallisen melko pieniä kauppasopimuksia, mutta pääasiassa se toimii WTO:n defaultin puitteissa, mikä on kallis ja paska yleissopimus.

    USAn ehdot briteille ovat niin kovat, että pelkkä edellytys sopimusneuvottelujen aloittamiseksi on 12-sivuinen ja edellyttää mm. kansallisen terveysjärjestelmän (NHS) yksityistämistä. Brittien talous on paljon heikompi brexitin jälkeen, kuin ennen brexitiä.

    USA:n ja EU:n välinen TTIP kaatui vuosien väännön jälkeen. USA:n ja EU:n kauppaa säätelee satakunta erillissopimusta. USA:n ja EU:n välillä oli pieni kauppasota Trumpin aikana. Bidenin protektionistinen talouspolitiikka ja oman teollisuuden vahva taloudellinen tuki voi johtaa vastaaviin toimiin EU:ssa ja Kiinassa, mikä käytännössä tarkoittaa kauppasotaa.

    Kummasti se Britannia vaan pärjää, toisin kuin EU-nettomaksaja Suomi, joka on laahannut hännillä jo vuodesta 2008....ei ole EU-auvoa...hm.

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Lyhyesti: Suomen viennistä ja tuonnista 60 % suuntautuu EU- ja ETA-maihin ja -maista. Tämän taloudellinen hyöty Suomelle on kaikkien jäsenmaksujen jälkeen 2-3 miljardia vuodessa. Vienti tukee teollisuutta, teollisuus työllisyyttä ja valtion verokertymää. Se on
    kapitalismia, ei sosialismia.

    Niin se aina suuntautunut. Ei vapaakauppa Eurooppaan mitään unioneita vaadi.
    Yksinkertainen tekonokkela ihminen ei käsitä....:/
    Tuo taloudellinen hyöty on ihan laskennallinen, pinnallista ajattelua.

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Suomen talous kasvoi nopesti EU-jäsenyyden myötä. 90-luvun laman seurauksena Suomen talous oli paskana ja työttömyysaste huiteli 20 % tuntumassa. Vuosien 1995-2008 välillä Suomen bruttokansantuote lähes tuplaantui ja ihmisten reaalinen ostovoima kasvoi. Ennen finanssikriisiä Suomen talous oli erinomaisen hyvässä kunnossa.

    Talouskasvu hyytyi 2008 finanssikriisiin; sen jälkeen Suomessa on tehty huonoa talouspolitiikkaa, mikä johti ylivelkaantumiseen. Syy ei ole eurossa tai EU:ssa, vaan typerässä ja lyhytnäköisessä kotimaisessa talouspolitiikassa.

    Se menestys EI johtunut EU-liitoksesta vaan a) MARKAN KELLUTUKSESTA ja b) NOKIAN hurjasta noususta, devalvoituminen auttoi. Ja nytkin tarpeellinen,,,mutku..

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Se menestys EI johtunut EU-liitoksesta vaan a) MARKAN KELLUTUKSESTA ja b) NOKIAN hurjasta noususta, devalvoituminen auttoi. Ja nytkin tarpeellinen,,,mutku..

    Markan kellutus oli välttämätöntä EU-kuntoon pääsemiseksi. Nokian huippuvuodet osuivat jäsenyyden ja euron jälkeiseen aikaan. Markandevalvoiminen aiheutti tuhansia konkursseja ja henkilökohtaisia tragedioita itsemurhineen. Muistan, että devalvaatiota seuranneena päivänä yksi yrittäjä hirtäytyi aamuruuhkan aikaan Länsiväylän ylittävään siltaan menetettyään yhdessä yössä kaiken.

    Devalvaatio, jossa rahan arvoa lasketaan, syö ihmisten säästöjä ja ostovoimaa. Tutkimusten mukaan devalvaation hyöty on lyhytaikainen. Suomi devalvoi markkaa viime vuosisadalla ainakin viidesti. Mutta joo. Laman yksi syy oli vahvan markan politiikka, joka vääristi Suomen taloutta; devalvaatio oli sen looginen seuraus. Euro on kelluva valuutta. Devalvaatio voidaan tehdä myös leikkaamalla palkkoja. Se ajaa saman asian. Devalvaatio nimittäin käy palkansaajien kukkaroilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Niin se aina suuntautunut. Ei vapaakauppa Eurooppaan mitään unioneita vaadi.
    Yksinkertainen tekonokkela ihminen ei käsitä....:/
    Tuo taloudellinen hyöty on ihan laskennallinen, pinnallista ajattelua.

    Eikä ole. Suomen talous roikkui idänkaupan varassa Neuvostoliiton romahdukseen asti. Kauppa jopa muihin pohjoismaihin oli melko vähäistä. Suomi oli näennäisdemokraattinen ja näennäiskapitalistinen valtio, jonka talous oli täysin valtionyhtiöiden varassa - mikä on sosialismia. Suomen siirtyminen länsimaiseen markkinatalouteen alkoi vähitellen 1980-luvun lopussa.

    Euroopan sisämarkkinat on EU:n puitteissa toteutettu ja näille vapaille markkinoille ei ilmaiseksi pääse. ETA-maat, kuten Norja, maksavat EU:n sisämarkkinoille pääsystä asukasta kohden enemmän kuin suomalaiset.

    "Tuo taloudellinen hyöty on ihan laskennallinen, pinnallista ajattelua."

    Mä olen elänyt puolet elämästäni ennen Euroopan unionia ja puolet EU-jäsenyyden jälkeen. Suomi on useimmilla mittareilla parempi, vapaampi ja rikkaampi maa EU:n jäsenenä.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Kummasti se Britannia vaan pärjää, toisin kuin EU-nettomaksaja Suomi, joka on laahannut hännillä jo vuodesta 2008....ei ole EU-auvoa...hm.

    Britannia on stagflaatiossa. Duunariköyhyys kasvaa nopeasti. Briteissä ruokajonoissa ja soppakeittiöissä käy tavalliset duunarit. Monilla ei energian kallistumisen jälkeen ollut varaa lämmittää kotejaan.

    New report (2024) reveals UK economy is almost £140billion smaller because of Brexit

    London’s economy alone has shrunk by more than £30billion, Mayor reveals at prestigious Mansion House dinner
    Independent report by Cambridge Econometrics, commissioned by City Hall, shows London has 290,000 fewer jobs than if Brexit had not taken place, with half the total two million job losses nationwide coming in the financial services and construction sectors
    Mayor of London identifies Brexit as ‘key contributor’ to the current cost-of-living crisis – highlighting evidence that it is fuelling food price increases
    Sadiq calls on the Government to build a closer relationship with the EU

    The Mayor of London, Sadiq Khan, will use a speech at Mansion House in the City of London tonight to reveal that the cost of Brexit to the UK’s economy is £140billion, according to new independent analysis.

    The average Briton was nearly £2,000 worse off in 2023, while the average Londoner was nearly £3,400 worse off last year as a result of Brexit, the report reveals.* It also calculates that there are nearly two million fewer jobs overall in the UK due to Brexit – with almost 300,000 fewer jobs in the capital alone.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Sun kommentit on vaan niin koulukakaramaista, ulkoopeteltujen lauseiden toistamista - ei niissä ole mitään näkemyksellisyyttä. Noita samoja pulinoita voi lukea monesta paikasta.

    Ketä luulet noiden liturgioidesi kiinnostavan?

    Olet ns. copycat. Kankea suomesi joskus viittaa matutaustaan.

    Olet ns. copycat. Kankea suomesi joskus viittaa matutaustaan.

    Joo. Mun isän isän isä oli britti. Joidenkin etnonationalistien mukaan mä en ole suomalainen, vaikka isän isän isän aikana Suomea ei edes ollut olemassa.

    "ei niissä ole mitään näkemyksellisyyttä."

    Anna palaa Frank! Mä oon kuulolla. Valista mua.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Mitä helkutin itua noissa maratonliirumlaarumeissa on mieltä??? Yleisluontoista hölinää.

    Turhaan rasitat itseäsi NeoGnostic,

    Kiitos huolenpidosta. Kirjoittaminen ja politiikan pohtiminen ei rasita mieltä. Suosittelen sinullekkin. Mielestäni alle 5 sivun vastaukset ovat lyhyitä. Mä kirjoitan tavallisesti parikymmentä-sivuisia pamfletteja. Kirjoittaminen on hyvä tapa täsmentää ajatuksia.

    Mikä vastauksissa on yleisluontoista?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    "Mä nostan esiin muutaman eriävän mielipiteen."

    Eriväviä mielipiteitä aina tarvitaan.

    Miten EU sitten auttaa meitä kilpailemaan talousjättejä vastaan? Kuten sanoit, koulutusta ajetaan täällä alas, eikä EU ole auttamassa meitä siinä asiassa mitenkään. Korkeintaan uhkailee sanktioilla liiasta velkaantumisesta.

    Kasvuprosenttien vertailu on aika keinotekoista. USA kasvaa, koska sinne tulvii rajojen yli jatkuvasti rutiköyhää väkeä, joka pyrkii vaurastumaan. Ja kun he vaurastuvat, he kuluttavat enemmän, jolloin myös tuotanto kasvaa. Sen lisäksi USA:n aseteollisuus kasvaa nyt voimakkaasti ja viihdeteollisuudessa kasvu jatkuu.

    Kiina ja Intia kasvavat, koska ne ovat köyhiä. Kiinan BKT/nuppi oli vuonna 2022 vajaat 13 000 dollaria, kun Suomen yli 50 000 dollaria. Intian alle 2500 dollaria. Myös Itä-Euroopan köyhät maat kasvavat nopeasti, koska ovat niin köyhiä ja halpoja ja se auttaa niitä pyrkimään lähemmäs vauraampien maiden tasoa.

    Kuten näkyy, Kiina on paljon Intiaa tehokkaampi, ja se johtuu keskitetystä hallinnosta ja valuutan manipuloinnista. Kiina ehkä myös salailee todellisia lukuja, sillä se pyrkii edelleen saamaan kansainvälisiä kehitystukia.

    Me emme ole jäämässä jälkeen Kiinasta tai Intiasta. Ne ovat kaukana takanamme, vaikkakin kaventamassa etumatkaamme. Saavuttamiseenkin menee vielä aikaa. Elintasoero USA:han voi hieman kasvaa, mutta eipä kovinkaan paljon, kun USA:ssa myös väestö kasvaa.

    Osittain bkt-luvut tietenkin ovat seurausta olosuhteista, meillä tuotantoa kasvattaa myös lumenluominen, jota Intiassa aika harvoin tehdään. Myös valuuttojen arvot vaikuttavat. Euro on keinotekoisesti korkealla pidetty valuutta, joka johtaa kahteen asiaan:
    1. elintasoero ei ole niin suuri kuin näyttää
    2. sikäli kuin on, se perustuu suurelta osin velkaan

    On sangen kummallinen näkemys, että maailmantalous olisi joku sotatila, jossa valtiot yrittäisivät köyhdyttää toisensa. Eu:ta myydään suomalaisille aina johonkin kummalliseen turvattomuuden tunteeseen vedoten. Jos ei pelotella Venäjällä, niin sitten pelotellaan taloudellisella jalkoihin jäämisellä.

    Todellisuudessa kaikki jalkoihin jäämisemme on seurausta EU:n vapaamarkkinoista ja vielä enemmän eurosta. Sisämarkkinat ovat kapitalismia nekin, ja niillä me emme koskaan voi pärjätä Keski-Eurooppaa vastaan. Ilman tulli- ja valuuttarajoja se tarkoittaa, että voidaksemme valmistaa edes jotain sellaisella hinnalla, että joku sen meitä halvemmassa Keski-Euroopassa ostaa, meidän tulisi saada enemmän tulonsiirtoja. Tai sitten meitä helpommissa oloissa elävien tulisi maksaa selvästi vielä nykyistä enemmän.

    Tosiasia kaikkialla on, että ne, jotka eivät pidä huolta paikallisista eduistaan, eivät pärjää, ja niin tilanne on myös EU:n sisällä.

    On hyvä muistaa, että Nokian kehittämiseen me emme tarvinneet EU:ia. Sitä emme tarvinneet myöskään Koneen hissien kehittelyyn, emmekä Marimekon menestykseen. Ne kaikki syntyivät omaperäisyydestämme. Eivät siitä, että olisimme pyrkineet myymään identiteettimme, koska se on "liian itsekästä".

    "Kasvuprosenttien vertailu on aika keinotekoista. USA kasvaa, koska sinne tulvii rajojen yli jatkuvasti rutiköyhää väkeä, joka pyrkii vaurastumaan. Ja kun he vaurastuvat, he kuluttavat enemmän, jolloin myös tuotanto kasvaa. Sen lisäksi USA:n aseteollisuus kasvaa nyt voimakkaasti ja viihdeteollisuudessa kasvu jatkuu."

    Tämä on totta. Yhdysvaltojen tellisuuden kasvun tekijöinä ovat olleet siirtolaiset, joita tuli kaikkialta maailmasta, myös Suomesta. Yksi USA:n itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista oli suomalaistaustainen toisen polven amerikkalainen.

    Herbert Hoover yritti kampittaa 1930-luvun laman tukemalla hyväosaisia.Uskomus oli, että varallisuus valuu ylhäältä alas (tricle down oppi tai horse & sparrow oppi) ja tukee taloutta. Näin ei ole: kun varallisuus keskittyy yhä harvemmille, kuten 1900-luvun alun USA:ssa, kulutus vähenee. Seurauksena työttömyys lisääntyy, ostovoima heikkenee ja talous supistuu.

    Franklin Delano Roosevelt tajusi tämän. FDR:n new deal toi sosiaalisia ohjelmia, jotka lisäsivät pienituloisten ostovoimaa. Se kasvatti kulutusta. Kulutus lisäsi teollisuutta. Teollisuus tarvitsi työntekijöitä. Palkat lisäsivät ostovoimaa, joka lisäsi kulutusta ja Amerikan huima talouskasvu alkoi realisoitua ennen 2. maailmansotaa. Pearl Harborin jälkeen USA keskitti massiivisen teollisuuskoneistonsa sotatalouteen ja pystyi valmistamaan pomikoneita vain tunneissa.

    Sodan ansiosta myös mustaihoisia koulutettiin teollisuuden työvoimaksi. Tämä massiivinen teollisuuskoneisto pystyi tuottamaan Neuvostoliiton avuksi tuhansia lentokoneita, tankkeja ja muuta kalustoa omien sotatarpeiden ohella. Sodan jälkeen Amerikan talous jatkoi kasvua ja se pystyi tukemaan Eurooppaa (Marshall-apu), mikä auttoi Euroopan tellisuuden jaloilleen. Rooman sopimuksen myötä syntynyt EEC sai Benelux-maiden, Saksan, Ranskan ja Italian taloudet kasvuun. Usein unohtuu, että Italian talous oli yksi Euroopan vahvimmista 1990-luvulle asti. EEC:n ansiosta täysin paskaksi pommitetun Saksan talous ylitti Britannian talouden1960-luvulla. Britit tajusivat EEC:n taloudelliset mahdollisuudet ja hakivat kahdesti jäsenyyttä, mutta Ranskan de Gaulle ei hyväksynyt brittejä klubiin. Vasta 1974 britit hyväksyttiin jäseneksi ja saman tien alkoi brittien poraaminen EEC:n poliittisesta luonteesta. Thatcherin aikana britit kiukutteli kaikesta, eikä EEC-EU prosessi oikein edennyt, kun britit vastustivat kaikkia uudistuksia.

    Britannia on entinen imperiumi ja suurvalta, joka haluaa johtaa; se ei sopeutunut jäseneksi eurooppalaiseen prosessiin, jossa vaaditaan yhteistyötä ja kompromisseja.

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Eikä ole. Suomen talous roikkui idänkaupan varassa Neuvostoliiton romahdukseen asti. Kauppa jopa muihin pohjoismaihin oli melko vähäistä. Suomi oli näennäisdemokraattinen ja näennäiskapitalistinen valtio, jonka talous oli täysin valtionyhtiöiden varassa - mikä on sosialismia. Suomen siirtyminen länsimaiseen markkinatalouteen alkoi vähitellen 1980-luvun lopussa.

    Euroopan sisämarkkinat on EU:n puitteissa toteutettu ja näille vapaille markkinoille ei ilmaiseksi pääse. ETA-maat, kuten Norja, maksavat EU:n sisämarkkinoille pääsystä asukasta kohden enemmän kuin suomalaiset.

    "Tuo taloudellinen hyöty on ihan laskennallinen, pinnallista ajattelua."

    Mä olen elänyt puolet elämästäni ennen Euroopan unionia ja puolet EU-jäsenyyden jälkeen. Suomi on useimmilla mittareilla parempi, vapaampi ja rikkaampi maa EU:n jäsenenä.

    ÄLÄ VALEHTELE.

    SUOMI EI OLE KOSKAAN OLLUT IDÄNKAUPAN VARASSA yhtään sen enempää kuin on ollut nyt 2000-luvullakaan.

    Aivan ylivoimaisesti suurin osa viennistämme on AINA mennyt länteen. Korkeimillaan idänkaupan osuus kävi öljykriisin aikana, jolloin lännen markkinat olivat lamassa, silloin korkeimmillaan peräti kolmannes ulkomaankaupastamme suuntatui itänaapuriin. Sen jälkeen se taas pieneni hyvin nopeasti aiemmalle tasolle.

    Idänkauppa ei koskaan ole ollut myöskään täysin merkityksetöntä. Krimin miehityksen jälkeiset vastapakotteet aiheuttivat melkoisen määrän maatilojen konkursseja ja kaikilla idänkaupan supistuksilla on totta kai oma vaikutuksena.

    Valtio oli mukana useassa yrityksessä, koska se oli ainoa keino perustaa yrityksiä aloile, jotka vaativat suuria investointeja. Ja on edelleen. Kun valtion osallisuudesta on luovuttu, ei mitään ole saatu tilalle. Rännän ja loskan maahan ei ole tulvinut ulkomaisia sijoituksia. Sen sijaan itse tekemäämme tuotantoa on myyty vieraisiin käsiin ja nyt voitot menevät muualle.

    Sitä en tiedä, mitä se "länsimaisuus" taas tuossakin asiassa muka on, mutta valtionyhtiöillä ei Alkoa lukuunottamatta ole ollut mitään monopoliasemaa, saati lakisääteistä sellaista, vaan Salorat ja Valmetit kilpailivat jatkuvasti tuontituotteiden kanssa. Valikoima oli laaja ja asiakas on valinnut aina.

    Niin no, Finnair ja VR... ne ovat edelleen täysin samassa käytännössä monopoliasemassa.

    Valtionyhtiöiden myynti EI OLE MILLÄÄN TAVOIN PARANTANUT TALOUTEMME TOIMINTAA, eikä sitä ole tehnyt myöskään EU.

    Mikä mahtaa olla todellinen tarkoituksesi kirjoituksillesi? Saatko palkkasi EU:lta (=Ellunkanoja, poliitiikoja, jotka himoitsevat Brysselin lihapatojen ääreen panemalla Suomen lihoiksi) vai oletko suoraan ulkomaisten yhtiöiden bulvaani?

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Britannia on stagflaatiossa. Duunariköyhyys kasvaa nopeasti. Briteissä ruokajonoissa ja soppakeittiöissä käy tavalliset duunarit. Monilla ei energian kallistumisen jälkeen ollut varaa lämmittää kotejaan.

    New report (2024) reveals UK economy is almost £140billion smaller because of Brexit

    London’s economy alone has shrunk by more than £30billion, Mayor reveals at prestigious Mansion House dinner
    Independent report by Cambridge Econometrics, commissioned by City Hall, shows London has 290,000 fewer jobs than if Brexit had not taken place, with half the total two million job losses nationwide coming in the financial services and construction sectors
    Mayor of London identifies Brexit as ‘key contributor’ to the current cost-of-living crisis – highlighting evidence that it is fuelling food price increases
    Sadiq calls on the Government to build a closer relationship with the EU

    The Mayor of London, Sadiq Khan, will use a speech at Mansion House in the City of London tonight to reveal that the cost of Brexit to the UK’s economy is £140billion, according to new independent analysis.

    The average Briton was nearly £2,000 worse off in 2023, while the average Londoner was nearly £3,400 worse off last year as a result of Brexit, the report reveals.* It also calculates that there are nearly two million fewer jobs overall in the UK due to Brexit – with almost 300,000 fewer jobs in the capital alone.

    No missäs Britannia sitten oli ennen EU eroa? Halusivat erota, kun meni liian hyvin osana EU:ia, vai?

    Nyt Britannilla on mahdollisuus ratkaista ongelmansa täysin itse haluamallaan tavalla. Sitä en tiedä, ratkaisevatko he sitten ongelmansa, vai tekevät niitä lisää. Nyt se kuitenkin on täysin heidän itsensä päätettävissä.

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Eikä ole. Suomen talous roikkui idänkaupan varassa Neuvostoliiton romahdukseen asti. Kauppa jopa muihin pohjoismaihin oli melko vähäistä. Suomi oli näennäisdemokraattinen ja näennäiskapitalistinen valtio, jonka talous oli täysin valtionyhtiöiden varassa - mikä on sosialismia. Suomen siirtyminen länsimaiseen markkinatalouteen alkoi vähitellen 1980-luvun lopussa.

    Euroopan sisämarkkinat on EU:n puitteissa toteutettu ja näille vapaille markkinoille ei ilmaiseksi pääse. ETA-maat, kuten Norja, maksavat EU:n sisämarkkinoille pääsystä asukasta kohden enemmän kuin suomalaiset.

    "Tuo taloudellinen hyöty on ihan laskennallinen, pinnallista ajattelua."

    Mä olen elänyt puolet elämästäni ennen Euroopan unionia ja puolet EU-jäsenyyden jälkeen. Suomi on useimmilla mittareilla parempi, vapaampi ja rikkaampi maa EU:n jäsenenä.

    No ei ole. Täsmälleen sama kehitys olisi tapahtunut ilman EU:kin. Suhteessa olemme jääneet reippaasti jälkeen muista sen jälkeen kun liityimme EU:iin. Varsinkin ero Ruotsiin on nyt taas melkoinen.

    Usko EU:iin on tosiaankin aivan samanlaista itselleen valehtelemista kuin oli usko Neuvostoliittoon. Mitään eroa ei ole perusteluiden laadussa. Kumpaakin on perusteltu silkoin valhein.

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Eikä ole. Suomen talous roikkui idänkaupan varassa Neuvostoliiton romahdukseen asti. Kauppa jopa muihin pohjoismaihin oli melko vähäistä. Suomi oli näennäisdemokraattinen ja näennäiskapitalistinen valtio, jonka talous oli täysin valtionyhtiöiden varassa - mikä on sosialismia. Suomen siirtyminen länsimaiseen markkinatalouteen alkoi vähitellen 1980-luvun lopussa.

    Euroopan sisämarkkinat on EU:n puitteissa toteutettu ja näille vapaille markkinoille ei ilmaiseksi pääse. ETA-maat, kuten Norja, maksavat EU:n sisämarkkinoille pääsystä asukasta kohden enemmän kuin suomalaiset.

    "Tuo taloudellinen hyöty on ihan laskennallinen, pinnallista ajattelua."

    Mä olen elänyt puolet elämästäni ennen Euroopan unionia ja puolet EU-jäsenyyden jälkeen. Suomi on useimmilla mittareilla parempi, vapaampi ja rikkaampi maa EU:n jäsenenä.

    "ETA-maat, kuten Norja, maksavat EU:n sisämarkkinoille pääsystä asukasta kohden enemmän kuin suomalaiset."

    MIKSI VALEHTELET.

    Eta-maat eivät maksa sisämarkkinoille pääsystä mitään erillistä maksua. Kuten eivät maksa Aasian talousjätitkään, kun tuovat suurimman osan EU:ssa kulutetusta elektroniikasta ja monesta muustakin tuotelajista.

    Ainoa, mitä Norja maksaa, ovat jäsenmaksut kuulumisestaan erilaisiin yhteistyöjärjestöihin, mutta aivan samat maksut maksaa myös Suomi, EU-jäsenmaksun lisäksi.

    "Norway does not pay to participate in the European internal market."

    https://www.regjeringen.no/en/topics/european-policy/Norways-relations-with-Europe/financil-contribution/id684932/

    https://www.norway.no/en/missions/eu/ten-facts-about-the-eea2/

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    "Kasvuprosenttien vertailu on aika keinotekoista. USA kasvaa, koska sinne tulvii rajojen yli jatkuvasti rutiköyhää väkeä, joka pyrkii vaurastumaan. Ja kun he vaurastuvat, he kuluttavat enemmän, jolloin myös tuotanto kasvaa. Sen lisäksi USA:n aseteollisuus kasvaa nyt voimakkaasti ja viihdeteollisuudessa kasvu jatkuu."

    Tämä on totta. Yhdysvaltojen tellisuuden kasvun tekijöinä ovat olleet siirtolaiset, joita tuli kaikkialta maailmasta, myös Suomesta. Yksi USA:n itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista oli suomalaistaustainen toisen polven amerikkalainen.

    Herbert Hoover yritti kampittaa 1930-luvun laman tukemalla hyväosaisia.Uskomus oli, että varallisuus valuu ylhäältä alas (tricle down oppi tai horse & sparrow oppi) ja tukee taloutta. Näin ei ole: kun varallisuus keskittyy yhä harvemmille, kuten 1900-luvun alun USA:ssa, kulutus vähenee. Seurauksena työttömyys lisääntyy, ostovoima heikkenee ja talous supistuu.

    Franklin Delano Roosevelt tajusi tämän. FDR:n new deal toi sosiaalisia ohjelmia, jotka lisäsivät pienituloisten ostovoimaa. Se kasvatti kulutusta. Kulutus lisäsi teollisuutta. Teollisuus tarvitsi työntekijöitä. Palkat lisäsivät ostovoimaa, joka lisäsi kulutusta ja Amerikan huima talouskasvu alkoi realisoitua ennen 2. maailmansotaa. Pearl Harborin jälkeen USA keskitti massiivisen teollisuuskoneistonsa sotatalouteen ja pystyi valmistamaan pomikoneita vain tunneissa.

    Sodan ansiosta myös mustaihoisia koulutettiin teollisuuden työvoimaksi. Tämä massiivinen teollisuuskoneisto pystyi tuottamaan Neuvostoliiton avuksi tuhansia lentokoneita, tankkeja ja muuta kalustoa omien sotatarpeiden ohella. Sodan jälkeen Amerikan talous jatkoi kasvua ja se pystyi tukemaan Eurooppaa (Marshall-apu), mikä auttoi Euroopan tellisuuden jaloilleen. Rooman sopimuksen myötä syntynyt EEC sai Benelux-maiden, Saksan, Ranskan ja Italian taloudet kasvuun. Usein unohtuu, että Italian talous oli yksi Euroopan vahvimmista 1990-luvulle asti. EEC:n ansiosta täysin paskaksi pommitetun Saksan talous ylitti Britannian talouden1960-luvulla. Britit tajusivat EEC:n taloudelliset mahdollisuudet ja hakivat kahdesti jäsenyyttä, mutta Ranskan de Gaulle ei hyväksynyt brittejä klubiin. Vasta 1974 britit hyväksyttiin jäseneksi ja saman tien alkoi brittien poraaminen EEC:n poliittisesta luonteesta. Thatcherin aikana britit kiukutteli kaikesta, eikä EEC-EU prosessi oikein edennyt, kun britit vastustivat kaikkia uudistuksia.

    Britannia on entinen imperiumi ja suurvalta, joka haluaa johtaa; se ei sopeutunut jäseneksi eurooppalaiseen prosessiin, jossa vaaditaan yhteistyötä ja kompromisseja.

    Kuvaksesi historiallisesta kehityksestä on oikea.

    Britannia on aika erilainen valtio kuin yksikään (muu) EU-maa. Sen talous on rakentunut siirtomaavallan aikana ja on edelleen kiinteästi sidoksissa Kansainyhteisön maihin. Ehkä Ranskan ja Algerian suhde on jopa läheisempi (syy, miksi Ranska ei halunnut Algerian itsenäistyvän ja maa kävi verisen sodan, jossa kuoli valtava määrä aseettomia algerialaisia, asia, josta Ranskaa ei koskaan rangaistu). Kuka tahansa alkuperäisen hiili- ja tulliunionin ulkopuolinen maa, joka on liittynyt myöhemmin laajenevaan Euroopan yhteisöön ja unioniin, kohtaa taloudellisia ongelmia siksi, että sen talous ei voi vastata sitä, mitä ydinalueen sisämarkkinat ovat.

    Tarkkaan ottaen voimakkaasti teollistunut Pohjois-Italiakaan ei ole koskaan kunnolla "pärjännyt" EU:ssa. Pelkästään Alpit erottavat, muiden seikkojen ohella, sen Benelux-maiden ja Saksan ydinalueesta, joka on käytännössä yksi taloudellinen kokonaisuus, vaikka jakautuukin useamman valtion alueelle. Myös Ranska on jo selvästi oma tapauksensa ja joutuu jatkuvasti kamppailemaan taloudellisesti. Ranskan poliittinen voima on kuitenkin niin suuri, että se voi ajaa läpi itselleen tärkeitä muutoksia ja on niin tehnytkin, ja onnistunut säilyttämään maatalousmaan asemansa germaanien puristuksesta huolimatta.

    Suomi kuuluu samalle ulkokehälle Espanjan, Portugalin, Etelä-Italian ja Kreikan kanssa. Valtiontaloudessa olemme selvästi Kreikan ja Italian tiellä jo nyt, eikä se tietenkään muuten olisi voinut mennäkään, kun sosialististyyppinen talous pakkonaitetaan Keski-Euroopan teollisuusjättien kylkeen ilman riittäviä myötäjäisiä.

    Eikä vika ole siinä sosialististyyppisyydessä. Muut Pohjoismaat ovat sitä huomattavasti enemmän kuin Suomi, mutta ne ovat pyrkineet säilyttämään tärkeät asiat, kuten valuutan omissa käsissään. Norja verottaa öljy-yhtiöitä 70-80% tuotosta ja sijoittaa rahat käsittääkseni valtion hallinnoimaan eläkerahastoon. Jos se ei ole sosialismia, niin mikä sitten on? Juuri sen ansiosta Norja on ylivoimaisesti rikkain Pohjoismaa ja on kohoamassa rikkaimpien joukkoon koko maailmassa.

    Soussalism DOES wörk, ja erinomaisesti, kun sen vaan tekee oikein. Kun eletään vähänkään haastavammissa oloissa, kuten täällä Pohjolassa, (markkinatalouteen perustuva) sosialismi on ainoa järjestelmä, joka edes periaatteessa voi toimia. Näissä oloissa väestömäärät tulevat aina olemaan sen verran pieniä, ettei ole varaa antaa merkittävän osan ihmisistä tuhoutua "vapaassa kilpailussa", ellei halua koko yhteisön tuhoutuvan siinä mukana.

    Muuta voi kuvitella, mutta kyllä totuus tulee äkkiä vastaan. Suomelle se totuus on jo tullut eteen, vaikka sitä ei vieläkään haluta katsoa sellaisena kuin se on. Ainakaan äänestystuloksista päätellen.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    "ETA-maat, kuten Norja, maksavat EU:n sisämarkkinoille pääsystä asukasta kohden enemmän kuin suomalaiset."

    MIKSI VALEHTELET.

    Eta-maat eivät maksa sisämarkkinoille pääsystä mitään erillistä maksua. Kuten eivät maksa Aasian talousjätitkään, kun tuovat suurimman osan EU:ssa kulutetusta elektroniikasta ja monesta muustakin tuotelajista.

    Ainoa, mitä Norja maksaa, ovat jäsenmaksut kuulumisestaan erilaisiin yhteistyöjärjestöihin, mutta aivan samat maksut maksaa myös Suomi, EU-jäsenmaksun lisäksi.

    "Norway does not pay to participate in the European internal market."

    https://www.regjeringen.no/en/topics/european-policy/Norways-relations-with-Europe/financil-contribution/id684932/

    https://www.norway.no/en/missions/eu/ten-facts-about-the-eea2/

    Olet oikeassa. Anteeksi. Sekoilin ajatuksissa väsyneenä. Norja maksaa EU:lle enemmän per capita vuodessa kuin Suomi ja se oli pointti.

    ETA-maat (Islanti, Liechtenstein, Norja) eivät kuulu EU:n tulliliittoon. Vaikka ETA-maat ja EU jakavatkin yhteisen sisämarkkinan, joka tarkoittaa, että tavaroiden, palveluiden, pääoman ja ihmisten vapaa liikkuvuus on sallittua, ETA-maat eivät ole mukana EU:n yhteisessä tullipolitiikassa.

    Tavaroiden tuonnista ja viennistä ETA-maiden ja EU:n välillä voi peritä tullimaksuja. Tullimaksujen taso määräytyy tavaran alkuperän ja tulliluokituksen mukaan.

    ETA-maissa on omat tullisäännöksensä ja -menettelynsä. Tämä tarkoittaa, että yritysten, jotka käyvät kauppaa ETA-maiden ja EU:n välillä, on oltava tietoisia molempien alueiden tullivaatimuksista.EU:n tulliunionin ja ETA:n välillä on tullirajat. Tämä tarkoittaa, että tavaroita, jotka kulkevat ETA-maiden ja EU:n välillä, voidaan tarkastaa ja niistä voidaan periä tullimaksuja.

    Ja tarkemmin:

    Norja ja muut ETA-maat (Islanti ja Liechtenstein) maksavat EU:lle rahoitusosuuksia, vaikka ne eivät olekaan EU:n jäseniä. Tähän on useita syitä:

    1. Pääsy EU:n sisämarkkinoille: ETA-maat hyötyvät pääsystä EU:n sisämarkkinoille, joihin kuuluu tavaroiden, palveluiden, pääoman ja ihmisten vapaa liikkuvuus. Tämä tuo merkittäviä taloudellisia etuja ETA-maille, ja rahoitusosuudet katsotaan korvaukseksi näistä hyödyistä.

    2. Osallistuminen EU:n ohjelmiin ja virastoihin: ETA-maat voivat osallistua tiettyihin EU:n ohjelmiin ja virastoihin, kuten Erasmus+-ohjelmaan ja Euroopan ympäristökeskukseen. Rahoitusosuudet auttavat kattamaan ETA-maiden osallistumiskustannuksia näihin ohjelmiin ja virastoihin.

    3. Yhteisten sääntöjen ja standardien ylläpito: ETA-maiden on noudatettava suurta osaa EU:n lainsäädännöstä, joka koskee sisämarkkinoita. Rahoitusosuudet auttavat kattamaan kustannuksia, jotka liittyvät ETA-maiden lainsäädännön yhdenmukaistamiseen EU:n lainsäädännön kanssa.

    Norjan rahoitusosuus EU:lle vuonna 2023 oli noin 520 miljoonaa euroa. Islannin rahoitusosuus oli noin 35 miljoonaa euroa ja Liechtensteinin noin 5 miljoonaa euroa.

    ETA-maiden rahoitusosuudet EU:lle ovat kiistanalaisia. Jotkut ihmiset uskovat, että ETA-maat maksavat liikaa EU:lle, kun taas toiset uskovat, että rahoitusosuudet ovat oikeudenmukaisia vastineena ETA-maiden hyödyistä EU:n sisämarkkinoilla.

    Pahoittelut epäselvyydestä ja virheellisestä tulkinnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Kuvaksesi historiallisesta kehityksestä on oikea.

    Britannia on aika erilainen valtio kuin yksikään (muu) EU-maa. Sen talous on rakentunut siirtomaavallan aikana ja on edelleen kiinteästi sidoksissa Kansainyhteisön maihin. Ehkä Ranskan ja Algerian suhde on jopa läheisempi (syy, miksi Ranska ei halunnut Algerian itsenäistyvän ja maa kävi verisen sodan, jossa kuoli valtava määrä aseettomia algerialaisia, asia, josta Ranskaa ei koskaan rangaistu). Kuka tahansa alkuperäisen hiili- ja tulliunionin ulkopuolinen maa, joka on liittynyt myöhemmin laajenevaan Euroopan yhteisöön ja unioniin, kohtaa taloudellisia ongelmia siksi, että sen talous ei voi vastata sitä, mitä ydinalueen sisämarkkinat ovat.

    Tarkkaan ottaen voimakkaasti teollistunut Pohjois-Italiakaan ei ole koskaan kunnolla "pärjännyt" EU:ssa. Pelkästään Alpit erottavat, muiden seikkojen ohella, sen Benelux-maiden ja Saksan ydinalueesta, joka on käytännössä yksi taloudellinen kokonaisuus, vaikka jakautuukin useamman valtion alueelle. Myös Ranska on jo selvästi oma tapauksensa ja joutuu jatkuvasti kamppailemaan taloudellisesti. Ranskan poliittinen voima on kuitenkin niin suuri, että se voi ajaa läpi itselleen tärkeitä muutoksia ja on niin tehnytkin, ja onnistunut säilyttämään maatalousmaan asemansa germaanien puristuksesta huolimatta.

    Suomi kuuluu samalle ulkokehälle Espanjan, Portugalin, Etelä-Italian ja Kreikan kanssa. Valtiontaloudessa olemme selvästi Kreikan ja Italian tiellä jo nyt, eikä se tietenkään muuten olisi voinut mennäkään, kun sosialististyyppinen talous pakkonaitetaan Keski-Euroopan teollisuusjättien kylkeen ilman riittäviä myötäjäisiä.

    Eikä vika ole siinä sosialististyyppisyydessä. Muut Pohjoismaat ovat sitä huomattavasti enemmän kuin Suomi, mutta ne ovat pyrkineet säilyttämään tärkeät asiat, kuten valuutan omissa käsissään. Norja verottaa öljy-yhtiöitä 70-80% tuotosta ja sijoittaa rahat käsittääkseni valtion hallinnoimaan eläkerahastoon. Jos se ei ole sosialismia, niin mikä sitten on? Juuri sen ansiosta Norja on ylivoimaisesti rikkain Pohjoismaa ja on kohoamassa rikkaimpien joukkoon koko maailmassa.

    Soussalism DOES wörk, ja erinomaisesti, kun sen vaan tekee oikein. Kun eletään vähänkään haastavammissa oloissa, kuten täällä Pohjolassa, (markkinatalouteen perustuva) sosialismi on ainoa järjestelmä, joka edes periaatteessa voi toimia. Näissä oloissa väestömäärät tulevat aina olemaan sen verran pieniä, ettei ole varaa antaa merkittävän osan ihmisistä tuhoutua "vapaassa kilpailussa", ellei halua koko yhteisön tuhoutuvan siinä mukana.

    Muuta voi kuvitella, mutta kyllä totuus tulee äkkiä vastaan. Suomelle se totuus on jo tullut eteen, vaikka sitä ei vieläkään haluta katsoa sellaisena kuin se on. Ainakaan äänestystuloksista päätellen.

    Olen pääasiassa samaa mieltä. Tämä pisti silmään:

    "Suomi kuuluu samalle ulkokehälle Espanjan, Portugalin, Etelä-Italian ja Kreikan kanssa. Valtiontaloudessa olemme selvästi Kreikan ja Italian tiellä jo nyt, eikä se tietenkään muuten olisi voinut mennäkään, kun sosialististyyppinen talous pakkonaitetaan Keski-Euroopan teollisuusjättien kylkeen ilman riittäviä myötäjäisiä."

    Jan Hurri kirjoitti "Kreikan tiestä" hiljattain. Suomi ei ole Kreikan tiellä. Kreikan julkisen talouden alijäämä oli 13 %, Suomessa (ja useissa muissa Eu-maissa) ~3 %. 2008 Kreikan julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen oli yli 180 %; Suomen julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen taisi juuri nousta 74 prosenttiin. Italiassa velan suhde bruttokansantuotteeseen oli pahimmillaan n. 132 %.

    Erot ovat hillittömiä. Sen lisäksi Italian ja Kreikan talouslukuja vääristeltiin euro-kelpoisiksi, mikä oli suurin syy niiden velkakriisiin ajautumiseen. Ne siis antoivat taloudestaan ja velkaantumisestaan todellista paljon paremman kuvan.

    Suomen velkaantumisaste on Euroopan keskitasoa ja EU:n keskiarvon alla. Velkahysteria on saanut ihmiset ihan vauhkoiksi. Esimerkiksi Paul Krugman muistutti, että kuluneiden 170 vuoden aikana Britannian velkaantumisaste on ylittänyt 100 % 80 kertaa. USA:n velkaantumisaste oli 2022 129 % suhteessa bruttokansantuotteeseen. Japanissa se kävi 240 prosentissa.

    Lisäksi tätä velkahysteriaa levittäviltä unohtuu, että Suomi on yksi viidestä Euroopan maasta Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Luxemburgin ohella, joissa velkaa on saatavia ja omaisuutta vähemmän. Suomella on saatavia 60 miljardia ja 40 % valtion velasta on velkaa Suomen pankille, eli Suomelle. Valtion omaisuuteen ei tarvitse laskea 200 miljardin yksityisten eläkeyhtiöiden eläkesäästöjä. Valtion omaisuus muodostuu yrityksistä, kuten Finnair, VR, Fortum, Neste jne. sekä Solidiumin miljardien osakesalkusta.

    Velkahysterian varjolla Kokoomus pääsee tekemään sille mieluisat rajut työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistukset sekä romuttamaan julkiset palvelut - jotka yksityistämisen jälkeen päätyvät sijoittajille. Orpo ja Purra tekevät Bernerin "taksiuudistus-politiikkaa" potenssiin kymmenen. Mieleen tulee myös Fortumin sähköverkkojen yksityistäminen ja Digita...

    Digita Oy on langattomien viestintäverkkojen verkko-operaattori, joka hallinnoi Suomen maanpäällisiä radio-, tv- ja mobiili-tv-verkkoja lähetysasemineen ja mastoineen. Digitan asiakkaita ovat tv- ja radioyhtiöt sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattorit. 1. tammikuuta 2020 DNA:n antenniverkon maksu-tv-liiketoiminta siirtyi Digitalle.

    Digitan omistaa yhdysvaltalainen pörssiyhtiö DigitalBridge.

    Orpon ja Purran tavoitteena on laittaa julkinen omaisuus lihoiksi ja myydä se sijoittajille. Lopulta näiden uudistusten seurauksena omaisuus valuu ulkomaiseen omistukseen, vaikka veronmaksajat yhä maksavat palveluista esim. kela-seteleiden muodossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    No missäs Britannia sitten oli ennen EU eroa? Halusivat erota, kun meni liian hyvin osana EU:ia, vai?

    Nyt Britannilla on mahdollisuus ratkaista ongelmansa täysin itse haluamallaan tavalla. Sitä en tiedä, ratkaisevatko he sitten ongelmansa, vai tekevät niitä lisää. Nyt se kuitenkin on täysin heidän itsensä päätettävissä.

    Britannia ei alkuunkaan halunnut osaksi Euroopan yhdentymisprosessia. "Euroopan sairaana miehenä" Britannia haki EEC-jäsenyyttä kahdesti 1960-70, mutta Ranskan de Gaulle esti Britannian jäsenyyden toteamalla, ettei britit ole yhteistyökykyisiä. Britit halusivat rusinat pullasta - ei vastuita tai velvotteita.

    1974 Britannia hyväksyttiin EEC:n jäseneksi kolmannen hakemuksen jälkeen. Se toimi. Brittien talous lähti hyvään kasvuun, mutta EEC:n poliittinen luonne ärsytti brittejä. Kiukuttelu alkoi jo 1970-luvulla ja se saavutti jonkinlaisen kulminaation Margaret Thatcherin aikana. Britannia vastusti kaikkia uudistuksia ja hidasti merkittävästi Euroopan yhdentymisprosessia.

    Britannian ero ei perustunut järkeen, vaan valheisiin, joita EU-vastainen blokki levitti urakalla. Ero toteutui marginaalisella enemmistöllä; nyt myös järkipuoli maksaa tunteilla ajattelevien sinisilmäisestä uskosta valheisiin. Nyt Britanniassa puhutaan bregret-joukosta; eli niistä, jotka äänestivät eron puolesta ja katuvat nyt typeryyttään. Tällä hetkellä brexit-kannattajia suurempi osa briteistä kannattaa paluuta Euroopan unioniin.

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Markan kellutus oli välttämätöntä EU-kuntoon pääsemiseksi. Nokian huippuvuodet osuivat jäsenyyden ja euron jälkeiseen aikaan. Markandevalvoiminen aiheutti tuhansia konkursseja ja henkilökohtaisia tragedioita itsemurhineen. Muistan, että devalvaatiota seuranneena päivänä yksi yrittäjä hirtäytyi aamuruuhkan aikaan Länsiväylän ylittävään siltaan menetettyään yhdessä yössä kaiken.

    Devalvaatio, jossa rahan arvoa lasketaan, syö ihmisten säästöjä ja ostovoimaa. Tutkimusten mukaan devalvaation hyöty on lyhytaikainen. Suomi devalvoi markkaa viime vuosisadalla ainakin viidesti. Mutta joo. Laman yksi syy oli vahvan markan politiikka, joka vääristi Suomen taloutta; devalvaatio oli sen looginen seuraus. Euro on kelluva valuutta. Devalvaatio voidaan tehdä myös leikkaamalla palkkoja. Se ajaa saman asian. Devalvaatio nimittäin käy palkansaajien kukkaroilla.

    Palkkojen leikkausko ei aiheuta vaikeuksia? Devalvaatiossa valuuttakurssi KORJATAAN vastaamaan taloudellista tilannetta.

    "Markan kellutus oli välttämätöntä EU-kuntoon pääsemiseksi. Nokian huippuvuodet osuivat jäsenyyden ja euron jälkeiseen aikaan. "
    -Markan kellutus oli välttämätöntä TALOUTEMME pelastamiseksi, romahdus oli lähellä.

    EU-kunto on sinun satujasi.

    Se kellutuksen voima heikkeni juuri siksi, koska oma valuutta lakkasi joustamasta.
    Ja Nokian menestys johtui juuri kellutuksen ja devalvaation eduista, EI mistään ylirvostetusta eurosta.
    Jäykkä epärealistinen euro on tuhonnut Suomen taloutta pahoin.

    Kyllä näkee että olet "oppikirjaihminen" vailla käytännön näkmystä omituisine vääntöinesi.

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Olet ns. copycat. Kankea suomesi joskus viittaa matutaustaan.

    Joo. Mun isän isän isä oli britti. Joidenkin etnonationalistien mukaan mä en ole suomalainen, vaikka isän isän isän aikana Suomea ei edes ollut olemassa.

    "ei niissä ole mitään näkemyksellisyyttä."

    Anna palaa Frank! Mä oon kuulolla. Valista mua.

    Miksi Sinä vastustat Britannian hyvää päästöstä irtautua tuosta hooposta Suomeakin köyhdyttävästä EU:sta, joka ei ole tuonut Suomelle muuta kuin nettomaksajan roolit.

    Vapaakauppa ei edellytä mitään Unioni-rakennetta.

    Suomi on myös stagflaatiossa ja köyhyys kasvaa...onkohan brexitin syytä?

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Kiitos huolenpidosta. Kirjoittaminen ja politiikan pohtiminen ei rasita mieltä. Suosittelen sinullekkin. Mielestäni alle 5 sivun vastaukset ovat lyhyitä. Mä kirjoitan tavallisesti parikymmentä-sivuisia pamfletteja. Kirjoittaminen on hyvä tapa täsmentää ajatuksia.

    Mikä vastauksissa on yleisluontoista?

    Kuka sinun väärinkäsityksiäsi kaipaa?

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Britannia ei alkuunkaan halunnut osaksi Euroopan yhdentymisprosessia. "Euroopan sairaana miehenä" Britannia haki EEC-jäsenyyttä kahdesti 1960-70, mutta Ranskan de Gaulle esti Britannian jäsenyyden toteamalla, ettei britit ole yhteistyökykyisiä. Britit halusivat rusinat pullasta - ei vastuita tai velvotteita.

    1974 Britannia hyväksyttiin EEC:n jäseneksi kolmannen hakemuksen jälkeen. Se toimi. Brittien talous lähti hyvään kasvuun, mutta EEC:n poliittinen luonne ärsytti brittejä. Kiukuttelu alkoi jo 1970-luvulla ja se saavutti jonkinlaisen kulminaation Margaret Thatcherin aikana. Britannia vastusti kaikkia uudistuksia ja hidasti merkittävästi Euroopan yhdentymisprosessia.

    Britannian ero ei perustunut järkeen, vaan valheisiin, joita EU-vastainen blokki levitti urakalla. Ero toteutui marginaalisella enemmistöllä; nyt myös järkipuoli maksaa tunteilla ajattelevien sinisilmäisestä uskosta valheisiin. Nyt Britanniassa puhutaan bregret-joukosta; eli niistä, jotka äänestivät eron puolesta ja katuvat nyt typeryyttään. Tällä hetkellä brexit-kannattajia suurempi osa briteistä kannattaa paluuta Euroopan unioniin.

    On paljon järkevämpää olla itsenäisempi toimija kuin kuulua orjuuttavaan EU:iin - Suomen ei olisi pitänyt siihen koskaan liittyä. Olin 1994 vastaan ja tänään äänestäisin entistä päättäväisemmin EU:st eroamisen puolesta.
    EURO on ollut vielä tuhoisampi Suomelle, koska valuuttajoustoa ei ole. Ja tässä ollaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Miksi Sinä vastustat Britannian hyvää päästöstä irtautua tuosta hooposta Suomeakin köyhdyttävästä EU:sta, joka ei ole tuonut Suomelle muuta kuin nettomaksajan roolit.

    Vapaakauppa ei edellytä mitään Unioni-rakennetta.

    Suomi on myös stagflaatiossa ja köyhyys kasvaa...onkohan brexitin syytä?

    Luultavasti et jaksa lukea vastausta, mutta kun kerran kysyt:

    Euroopan unioni on parasta, mitä Euroopassa on tapahtunut koko kirjoitetun historian aikana. Eurooppa on sotinut aina keskenään. Espanjan perimysssodan ja Napoleonin sotien jälkeen eurooppalaiset sodat ovat olleet maailmansotia.

    1. ja 2. maailmansota olivat eurooppalaisia sotia. Niiden seurauksena Eurooppa ja koko maailma paloi. Sodat jättivät jälkeensä 100 miljoonaa kuollutta ja tuhkaksi pommitetun Euroopan. EU syntyi turvaamaan rauhaa, demokratiaa ja ihmisoikeuksia.Sen se on tehnyt jo melkein 80 vuotta.

    Tajuatko miten paljon taloudellisia ja inhimillisiä resursseja ja kasvua Euroopan maiden keskinäiset sodat ovat syöneet? Yhteistyö on tuhat kertaa järkevämpää kuin jatkuvat vihollisuudet.

    Eurooppalaisten arvot ovat lähellä toisiaan. Me kuulumme siihen porukkaan, joka useimmissa asioissa on samaa mieltä kanssamme. Geopolitiikan ja talouden ajopuuksi heittäytyminen olisi äärimmäisen typerää.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Palkkojen leikkausko ei aiheuta vaikeuksia? Devalvaatiossa valuuttakurssi KORJATAAN vastaamaan taloudellista tilannetta.

    "Markan kellutus oli välttämätöntä EU-kuntoon pääsemiseksi. Nokian huippuvuodet osuivat jäsenyyden ja euron jälkeiseen aikaan. "
    -Markan kellutus oli välttämätöntä TALOUTEMME pelastamiseksi, romahdus oli lähellä.

    EU-kunto on sinun satujasi.

    Se kellutuksen voima heikkeni juuri siksi, koska oma valuutta lakkasi joustamasta.
    Ja Nokian menestys johtui juuri kellutuksen ja devalvaation eduista, EI mistään ylirvostetusta eurosta.
    Jäykkä epärealistinen euro on tuhonnut Suomen taloutta pahoin.

    Kyllä näkee että olet "oppikirjaihminen" vailla käytännön näkmystä omituisine vääntöinesi.

    Suomi oli polvillaan 90-luvun laman seurauksena. Valtion kassassa oli rahaa vain kahdeksi viikoksi. Lainaa ei irronnut mistään. Suomi todella romahti. Työttömyys huiteli 20 % tuntumassa ja joka päivä kaatui isoja firmoja.

    EU-jäsenyyden jälkeen, vuodesta 1995 vuoteen 2008 Suomen talous kasvoi vauhdilla. Työttömyys puolittui ja bruttokansantuote tuplaantui Vuonna 2008 Suomeen osui kansainvälinen finanssikriisi ja sitä seurannut kotimainen talouspolitiikka ajoi meidät 0-kasvun ja velkaantumisen tielle. Ei syy ollut eurossa tai EU-jäsenyydessä, kuten syy taloudelliseen romahdukseen ei nytkään ole EU-jäsenyydessä ja eurossa, vaan helvetin huonossa kotimaisessa talouspolitiikassa. EU-jäsenyyden jälkeen kansalaisten reaalinen ostovoima on kasvanut.

    Lama kuitenkin jätti jälkeensä kroonisen työttömyyden, köyhyyden, leipäjonot ja autoverot.

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Olen pääasiassa samaa mieltä. Tämä pisti silmään:

    "Suomi kuuluu samalle ulkokehälle Espanjan, Portugalin, Etelä-Italian ja Kreikan kanssa. Valtiontaloudessa olemme selvästi Kreikan ja Italian tiellä jo nyt, eikä se tietenkään muuten olisi voinut mennäkään, kun sosialististyyppinen talous pakkonaitetaan Keski-Euroopan teollisuusjättien kylkeen ilman riittäviä myötäjäisiä."

    Jan Hurri kirjoitti "Kreikan tiestä" hiljattain. Suomi ei ole Kreikan tiellä. Kreikan julkisen talouden alijäämä oli 13 %, Suomessa (ja useissa muissa Eu-maissa) ~3 %. 2008 Kreikan julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen oli yli 180 %; Suomen julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen taisi juuri nousta 74 prosenttiin. Italiassa velan suhde bruttokansantuotteeseen oli pahimmillaan n. 132 %.

    Erot ovat hillittömiä. Sen lisäksi Italian ja Kreikan talouslukuja vääristeltiin euro-kelpoisiksi, mikä oli suurin syy niiden velkakriisiin ajautumiseen. Ne siis antoivat taloudestaan ja velkaantumisestaan todellista paljon paremman kuvan.

    Suomen velkaantumisaste on Euroopan keskitasoa ja EU:n keskiarvon alla. Velkahysteria on saanut ihmiset ihan vauhkoiksi. Esimerkiksi Paul Krugman muistutti, että kuluneiden 170 vuoden aikana Britannian velkaantumisaste on ylittänyt 100 % 80 kertaa. USA:n velkaantumisaste oli 2022 129 % suhteessa bruttokansantuotteeseen. Japanissa se kävi 240 prosentissa.

    Lisäksi tätä velkahysteriaa levittäviltä unohtuu, että Suomi on yksi viidestä Euroopan maasta Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Luxemburgin ohella, joissa velkaa on saatavia ja omaisuutta vähemmän. Suomella on saatavia 60 miljardia ja 40 % valtion velasta on velkaa Suomen pankille, eli Suomelle. Valtion omaisuuteen ei tarvitse laskea 200 miljardin yksityisten eläkeyhtiöiden eläkesäästöjä. Valtion omaisuus muodostuu yrityksistä, kuten Finnair, VR, Fortum, Neste jne. sekä Solidiumin miljardien osakesalkusta.

    Velkahysterian varjolla Kokoomus pääsee tekemään sille mieluisat rajut työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistukset sekä romuttamaan julkiset palvelut - jotka yksityistämisen jälkeen päätyvät sijoittajille. Orpo ja Purra tekevät Bernerin "taksiuudistus-politiikkaa" potenssiin kymmenen. Mieleen tulee myös Fortumin sähköverkkojen yksityistäminen ja Digita...

    Digita Oy on langattomien viestintäverkkojen verkko-operaattori, joka hallinnoi Suomen maanpäällisiä radio-, tv- ja mobiili-tv-verkkoja lähetysasemineen ja mastoineen. Digitan asiakkaita ovat tv- ja radioyhtiöt sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattorit. 1. tammikuuta 2020 DNA:n antenniverkon maksu-tv-liiketoiminta siirtyi Digitalle.

    Digitan omistaa yhdysvaltalainen pörssiyhtiö DigitalBridge.

    Orpon ja Purran tavoitteena on laittaa julkinen omaisuus lihoiksi ja myydä se sijoittajille. Lopulta näiden uudistusten seurauksena omaisuus valuu ulkomaiseen omistukseen, vaikka veronmaksajat yhä maksavat palveluista esim. kela-seteleiden muodossa.

    Velka ja talous:

    Lainaan tuoretta HS:n artikkelia. Philipp Heimberger ei ole ainoa arvostettu ekonomisti, joka ajattelee vyönkiristyspolitiikan olevan aikansa elänyt ja taloudelle vahingollinen oppi.

    Nobel-palkittu Paul Krugman pitää velkaa työkaluna ja päättäjien velkasuhdetta ymmärtämättömänä ja jopa hysteerisenä. Velka on ongelma vain, jos talous ja tuottavuus ei kasva. EU on pudonnut tuottavuudessa (dollaria/ tehty työtunti) kauas Yhdysvaltojen taakse. Tuottavuutta ja työllisyyttä ei ole koskaan tai missään korjattu leikkauksilla.

    Tunnettu ekonomisti varoittaa Suomea leikkausten seurauksista

    EU-maat ovat kahlehtineet itsensä velkaantumista koskevilla tiukoilla säännöillä toisin kuin kilpailijamaat, ja se johtaa EU:n vallan ja kilpailukyvyn vähenemiseen, varoittaa itävaltalainen ekonomisti Philipp Heimberger.

    ”Talouspoliittiset käsitykset, joilla monia EU-maita johdetaan, ovat yksinkertaisesti aikansa eläneitä.”

    Heimbergerin mukaan viime vuosina yltynyt geopoliittisten jännitteiden kasvu on muuttanut sen, miten eri maiden pitäisi suhtautua talouspolitiikkaansa.

    ”Suuri muutos tapahtui jo ennen Venäjän hyökkäyssodan alkamista. Täytyy ymmärtää, miten Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasodan vaikutukset vaikuttavat myös euroalueeseen.”

    Heimberger muistuttaa EU:n talouspolitiikan virheistä, joita tehtiin globaalin finanssikriisiä seuranneen eurokriisin (2010–2018) aikana.

    Silloin Euroopassa ajateltiin 1980-luvun ja 1990-luvun markkinaliberalismin hengessä, että erittäin tiukalla talouskurilla ja rakenteellisia uudistuksia tekemällä saadaan nousu-uralle leikkaamalla tarjontapuolta.

    Nyt Heimbergerin mielestä taloutta yritetään saada Suomessakin nousuun vastaavilla keinoilla.

    ”Se voi johtaa epäonnistumiseen, vaikka tilannetta voisi lyhytaikaisesti hyödyntää poliittisesti”, Heimberger varoittaa.

    Hän viittaa Euroopan keskuspankin (EKP) entisen pääjohtajan Mario Draghin hiljattain EU-johtajille pitämään puheeseen, jossa tämä poikkeuksellisen itsekriittisesti arvioi EU:n 2010-luvun finanssipolitiikan olleen täysin hakoteillä.

    Draghin mukaan EU-maat keskittyivät kilpailemaan toisiaan vastaan yrittämällä laskea palkkakustannuksia sen sijaan, että maat olisivat keskittyneet pitkän aikavälin tuottavuuden kasvuun.

    Heimbergerin mielestä yksi Euroopan ydinongelmista on se, että vaikka erilaisia kunnianhimoisia hankkeita asetetaan, niiden rahoitusta ei ole kunnolla ratkaistu.

    Yksin vihreän siirtymän vaatimien investointien arvioidaan maksavan 10  000 miljardia euroa vuoteen 2050 mennessä. Samaan aikaan puolustusmenot tulevat Venäjän takia kasvamaan monessa maassa.

    Nobel-palkittu Joseph Stiglitz kirjoitti 2015, että 2. maailmansodan jälkeiset todisteet eivät tue tricle down-taloustiedettä, vaan pikemminkin taloutta, jossa enemmän rahaa köyhien tai keskitason taskuihin hyödyttää kaikkia. Vauraus ei tihku ylhäältä alas, vaan alhaalta kaikkien sosioekonomisten kerrosten läpi ylös. Tällä on talouden rattaita pyörittävä vaikutus.

    David Hope ja Julian Limberg (London School of Economics) analysoivat 18 maan talouspolitiikkaa 50 vuoden ajalta. Analyysi osoittirikkaiden veronalennukset ja julkisen talouden leikkaukset kasvattivat eriarvoisuutta tekemällä rikkaista rikkaampia ja köyhistä köyhempiä ilman positiivista vaikutusta talouteen tai työllisyyden kasvuun. Tämä vahvistaa, että vauraimman sosioekonomisen luokan veronalennukset eivät hyödytä laajemmin taloutta.

    Era Dabla-Norrisin, Kalpana Kochharin, Nujin Suphaphiphatin, Frantisek Rickan ja Evridiki Tsountan IMF:n muistio viittaa siihen, että ylimmän 20 prosentin verojen alentaminen voi itse asiassa heikentää talouskasvua.

    Talous ja tuottavuus nojaavat kulutukseen. Kun kulutus vähenee, tuottavuus laskee ja sen seurauksena työttömyys kasvaa. Rahan pitää kiertää. Mä palaan Korkmanin, Hurrin ja Pantzarin varoitukseen: leikatut ja säästetyt miljardit ovat pois kulutuksesta ja kierrosta: tämä kohdistuu paitsi kuluttajiin, myös yrittäjiin, joiden kassa- ja asiakasvirrat vähenevät kulutuksen vähenemisen seurauksena. Tällä on laajat vaikutukset koko talouteen: yrittäjien paine nostaa hintoja kulujen kompensoimiseksi kasvaa. Tuoton heikentyminen kasvattaa konkurssiriskiä ja lisää yrittäjän motiivia potkia työntekijöitä pihalla. Edelleen firmojen pienenevät tilauskannat etenevät dominoefektinä koko taloussektorin läpi. Heikosti tuottavien yritysten (mutta myös kuluttajien) maksuvaikeudet toteutuvat luottotappiona, mikä lisää tarvetta nostaa korkotasoa ja se osuu erityisesti asuntovelallisiin...

    Mulla ei ole lisättävää. Mä päätän kommentointini tähän.

    Linkki artikkeliin ja artikkelin ydin unohtui:

    EU-maat ovat sitoutuneet tuoreessakin vakaus- ja kasvusopimuksessa siihen, että budjetin alijäämä ei olisi yli kolmea prosenttia bruttokansantuotteesta eikä julkinen velka saisi ylittää 60 prosenttia.

    Heimbergerin mielestä nämä alijäämiä ja velkaa koskevat rajoitukset tekevät Euroopasta vähemmän kilpailukykyisen.

    ”Yhdysvalloilla, Kiinalla tai Venäjällä ei ole tällaisia rajoituksia.”

    Heimbergerin mielestä EU:n olisi korkea aika miettiä, miten strategiset infrastruktuuriin, energiaan, turvallisuuteen ja ilmastonmuutokseen tehtävät investoinnit saadaan toteutettua.

    Suomea Heimberger varoittaa talouden negatiivista kierteestä.

    Hän kertoo puhuneensa suomalaisen ekonomistin kanssa siitä, kuinka Suomessa asuntolainoista poikkeuksellisien suuri osa on vaihtuvakorkoisia verrattuna muihin EU-maihin.

    ”Kollegallani on nelihenkisen perheen asunto Helsingissä, ja sen lainanhoitokulut olivat nousseet tuhannella eurolla kuussa. Sillä on valtava vaikutus kulutukseen.”

    Petteri Orpon (kok) hallitus pyrkii mittavilla leikkauksilla saamaan valtion velkasuhteen kasvun kuriin tämän vaalikauden aikana. Leikkaukset ovat keskittyneet paljolti pienituloisiin.

    Heimbergerin mukaan Suomen hallituksen talouspolitiikka matalan kasvun aikana ei ole vaaratonta.

    ”Vaikka uskoisi työttömyyskorvausten ja sosiaalietujen leikkausten positiivisiin vaikutuksiin pitkällä ajanjaksolla, ongelmat realisoituvat joka tapauksessa.”

    Kun eri tuet vähenevät, pienituloisten kulutus vähenee, ja se johtaa kurjistumiseen, Heimberger sanoo. Tällöin vaarana on negatiivinen kierre: Verotulot laskevat ja se aiheuttaa enemmän vahinkoa taloudelle kuin mitä etujen leikkauksesta seuraisi.

    https://www.hs.fi/talous/art-2000010382160.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Lyhyesti: Suomen viennistä ja tuonnista 60 % suuntautuu EU- ja ETA-maihin ja -maista. Tämän taloudellinen hyöty Suomelle on kaikkien jäsenmaksujen jälkeen 2-3 miljardia vuodessa. Vienti tukee teollisuutta, teollisuus työllisyyttä ja valtion verokertymää. Se on
    kapitalismia, ei sosialismia.

    Niin, mitä EU on tuohon jakaumaan vaikuttanut? Vähintäänkin sama määrä vietiin tuolle alueelle ennen liittymistä EU:iin.

    Markasta luopumisen jälkeen ei Nokian kaltainen koko maailman johtavaksi valmistajaksi nouseminen ole mahdollista. EU:n sisämarkkinat eivät pysty sitä menetystä korvaamaan mitenkään, ja se olisi pitänyt tulla täysin selväksi katsomalla BKT- ja hyvinvointikäyriämme.

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Suomen talous kasvoi nopesti EU-jäsenyyden myötä. 90-luvun laman seurauksena Suomen talous oli paskana ja työttömyysaste huiteli 20 % tuntumassa. Vuosien 1995-2008 välillä Suomen bruttokansantuote lähes tuplaantui ja ihmisten reaalinen ostovoima kasvoi. Ennen finanssikriisiä Suomen talous oli erinomaisen hyvässä kunnossa.

    Talouskasvu hyytyi 2008 finanssikriisiin; sen jälkeen Suomessa on tehty huonoa talouspolitiikkaa, mikä johti ylivelkaantumiseen. Syy ei ole eurossa tai EU:ssa, vaan typerässä ja lyhytnäköisessä kotimaisessa talouspolitiikassa.

    BKT:n on palannut aina nousu-uralle hyvin nopeasti jokaisen laman jälkeen. Syvän laman jälkeen kasvu on tietenkin kovempaa kuin pienen notkahduksen.

    Vaihtotase meni voimakkaasti plussalle heti devalvaatioiden jälkeen, kuten se on aina tehnyt ja siitä alkoi nousu. Suurin osa noususta oli yhden yhtiön, Nokian, ansiota, ja se päästi murtautumaan maailmalle, koska kelluva markka antoi kilpailukyvyn. Euroon liittymisen jälkeen alkoi perääntyminen markkinoilta, joka johti 10 vuodessa koko matkapuhelintuotannosta luopumiseen. Elektroniikkateollisuutemme johtotähti, jota oli alettu rakentaa 1950-luvulla, meni käsistä paljon lynyemmässä ajassa.

    EU:n "leveämmät hartiat" eivät auttaneet Nokiaa mitenkään, vaan yhteisvaluutta koitui sen tuhoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Kummasti se Britannia vaan pärjää, toisin kuin EU-nettomaksaja Suomi, joka on laahannut hännillä jo vuodesta 2008....ei ole EU-auvoa...hm.

    Käyrästä näkyy, kuinka Suomi aina 1980-luvun alkuun saakka oli taloudellisessa kasvussa parempi kuin UK. Vahva markka muutti tilanteen ja euron myötä olemme jääneet huonommalle puolelle, koska lamamme ovat olleet syvempiä ja toipuminen niistä todella hidasta. Niinhän se teoriankin mukaan on, kun valuutta on liian vahva.

    https://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.MKTP.KD.ZG?locations=GB-FI

    Euro on meille liian vahva, emmekä voi tehdä muuta kuin kärsiä siitä, kovana työttömyytenä, joka ei parane sosiaalietuuksia leikkaamalla eikä nuorisoa haukkumalla.

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Markan kellutus oli välttämätöntä EU-kuntoon pääsemiseksi. Nokian huippuvuodet osuivat jäsenyyden ja euron jälkeiseen aikaan. Markandevalvoiminen aiheutti tuhansia konkursseja ja henkilökohtaisia tragedioita itsemurhineen. Muistan, että devalvaatiota seuranneena päivänä yksi yrittäjä hirtäytyi aamuruuhkan aikaan Länsiväylän ylittävään siltaan menetettyään yhdessä yössä kaiken.

    Devalvaatio, jossa rahan arvoa lasketaan, syö ihmisten säästöjä ja ostovoimaa. Tutkimusten mukaan devalvaation hyöty on lyhytaikainen. Suomi devalvoi markkaa viime vuosisadalla ainakin viidesti. Mutta joo. Laman yksi syy oli vahvan markan politiikka, joka vääristi Suomen taloutta; devalvaatio oli sen looginen seuraus. Euro on kelluva valuutta. Devalvaatio voidaan tehdä myös leikkaamalla palkkoja. Se ajaa saman asian. Devalvaatio nimittäin käy palkansaajien kukkaroilla.

    Kertomuksesi tuskin on totta. Välittömästi laman alettua itsemurhat alkoivat vähentyä, ja se kehitys jatkuu edelleen.

    Devalvaatiot olivat välttämättömyys kilpailukyvyn palauttamiseksi, joskin ne olisi pitänyt tehdä jo aiemmin ja päästää markkaa kellumaan heti.

    Euron myötä palasimme taas unelmaan aina vain vahvana ja ostokykyisenä pysyvästä valuutasta ja sen ansiosta taloutemme on nyt ruvella. Mitkään säästötoimet tai "sisäiset devalvaatiot" eivät sitä pelasta, vaan jättävät meidät kauemmaksi jälkeen kilpailijamaihimme verrattuna.

    Ne eivät ole saavuttaneet asemaansa säästämällä, vaan tienaamalla niin paljon enemmän, että niiden ei tarvitse säästää. Siinä on ero kuin yöllä ja päivällä.

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Eikä ole. Suomen talous roikkui idänkaupan varassa Neuvostoliiton romahdukseen asti. Kauppa jopa muihin pohjoismaihin oli melko vähäistä. Suomi oli näennäisdemokraattinen ja näennäiskapitalistinen valtio, jonka talous oli täysin valtionyhtiöiden varassa - mikä on sosialismia. Suomen siirtyminen länsimaiseen markkinatalouteen alkoi vähitellen 1980-luvun lopussa.

    Euroopan sisämarkkinat on EU:n puitteissa toteutettu ja näille vapaille markkinoille ei ilmaiseksi pääse. ETA-maat, kuten Norja, maksavat EU:n sisämarkkinoille pääsystä asukasta kohden enemmän kuin suomalaiset.

    "Tuo taloudellinen hyöty on ihan laskennallinen, pinnallista ajattelua."

    Mä olen elänyt puolet elämästäni ennen Euroopan unionia ja puolet EU-jäsenyyden jälkeen. Suomi on useimmilla mittareilla parempi, vapaampi ja rikkaampi maa EU:n jäsenenä.

    No laitapa nyt jotain linkkiä siitä roikkumisesta? Idänkaupan osuus 1990 taisi olla jotain 10%, lukemia, joissa se oli myös 2000-luvulla ennen Krimin miehitystä ja siitä seuranneita pakotteita.

    Kuten sanottua, idänkaupan huippu osui 1980-luvun alkuun, jolloin läntinen Eurooppa oli lamassa, mutta NL öljynviejänä ei ollut. Emmekä mekään, vaan taloutemme kasvoi. Kuten näkyy käyrästä, jonka postasin vertailua UK:n kasvulukuihin. Idänkauppa oli siinä tilanteessa meille kullanarvoista, sen avulla pärjäsimme selvästi ns länttä paremmin.

    Öljykriisi ei koetellut meitä kuten USA:ta, täällä ei jonotettu huoltoasemilta tyhjää tankillista.

    Taloudellisena kumppanina NL oli meille paljon hyödyllisempi kuin EU on koskaan ollut. Ja Venäjä on sitä edelleen, nykyisistä pakotteista huolimatta.

    Nuo asiat eivät määräydy siitä, menetimmekö Karjalan vai emme. EU ei tuo sitäkään meille takaisin, onneksi, sillä nyt se on täynnä venäläisiä ja hirveässä kunnossa.

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Olet oikeassa. Anteeksi. Sekoilin ajatuksissa väsyneenä. Norja maksaa EU:lle enemmän per capita vuodessa kuin Suomi ja se oli pointti.

    ETA-maat (Islanti, Liechtenstein, Norja) eivät kuulu EU:n tulliliittoon. Vaikka ETA-maat ja EU jakavatkin yhteisen sisämarkkinan, joka tarkoittaa, että tavaroiden, palveluiden, pääoman ja ihmisten vapaa liikkuvuus on sallittua, ETA-maat eivät ole mukana EU:n yhteisessä tullipolitiikassa.

    Tavaroiden tuonnista ja viennistä ETA-maiden ja EU:n välillä voi peritä tullimaksuja. Tullimaksujen taso määräytyy tavaran alkuperän ja tulliluokituksen mukaan.

    ETA-maissa on omat tullisäännöksensä ja -menettelynsä. Tämä tarkoittaa, että yritysten, jotka käyvät kauppaa ETA-maiden ja EU:n välillä, on oltava tietoisia molempien alueiden tullivaatimuksista.EU:n tulliunionin ja ETA:n välillä on tullirajat. Tämä tarkoittaa, että tavaroita, jotka kulkevat ETA-maiden ja EU:n välillä, voidaan tarkastaa ja niistä voidaan periä tullimaksuja.

    Ja tarkemmin:

    Norja ja muut ETA-maat (Islanti ja Liechtenstein) maksavat EU:lle rahoitusosuuksia, vaikka ne eivät olekaan EU:n jäseniä. Tähän on useita syitä:

    1. Pääsy EU:n sisämarkkinoille: ETA-maat hyötyvät pääsystä EU:n sisämarkkinoille, joihin kuuluu tavaroiden, palveluiden, pääoman ja ihmisten vapaa liikkuvuus. Tämä tuo merkittäviä taloudellisia etuja ETA-maille, ja rahoitusosuudet katsotaan korvaukseksi näistä hyödyistä.

    2. Osallistuminen EU:n ohjelmiin ja virastoihin: ETA-maat voivat osallistua tiettyihin EU:n ohjelmiin ja virastoihin, kuten Erasmus+-ohjelmaan ja Euroopan ympäristökeskukseen. Rahoitusosuudet auttavat kattamaan ETA-maiden osallistumiskustannuksia näihin ohjelmiin ja virastoihin.

    3. Yhteisten sääntöjen ja standardien ylläpito: ETA-maiden on noudatettava suurta osaa EU:n lainsäädännöstä, joka koskee sisämarkkinoita. Rahoitusosuudet auttavat kattamaan kustannuksia, jotka liittyvät ETA-maiden lainsäädännön yhdenmukaistamiseen EU:n lainsäädännön kanssa.

    Norjan rahoitusosuus EU:lle vuonna 2023 oli noin 520 miljoonaa euroa. Islannin rahoitusosuus oli noin 35 miljoonaa euroa ja Liechtensteinin noin 5 miljoonaa euroa.

    ETA-maiden rahoitusosuudet EU:lle ovat kiistanalaisia. Jotkut ihmiset uskovat, että ETA-maat maksavat liikaa EU:lle, kun taas toiset uskovat, että rahoitusosuudet ovat oikeudenmukaisia vastineena ETA-maiden hyödyistä EU:n sisämarkkinoilla.

    Pahoittelut epäselvyydestä ja virheellisestä tulkinnasta.

    Rahoitusosuudet ovat sitä samaa etelän elättämistä kuin mekin teemme jäsenmaksujemme kautta. Osuudet lienee jyvitetty maitten BKT:n mukaisesti kuten EU:n jäsenmaksutkin. On selvää, että meitä rikkaampi Norja maksaa meitä enemmän. Oleellinen kysymys onkin, maksaisiko Norja vielä enemmän jäsenenä, vai vähemmän. Veikkaan että enemmän, oletan sen rikastuneen sen jälkeen kun ETA:n ja EU:n sopimukset on neuvoteltu eikä se suhde välttämättä elä samalla tavalla kuin jäsenmaksut, joita me maksamme.

    Viejä sopeutuu kaikkialla vientialueen sääntöihin, muuten se ei voi sinne viedä. Aivan sama koskee Norjan vientiä myös vaikkapa Japaniin tai Vietnamiin, kuin EU:iin. Samoin myös meidän vientiämme, tapahtuipa se sitten EU:n tai meidän itsemme neuvotteleman sopimuksen pohjalta.

    Meille sopimuksilla ei ole suurta merkitystä, koska euron ansiosta meillä ei ole kilpailukykyä viedä EU:n ulkopuolelle kovinkaan paljon, eikä kyllä EU:n sisällekään. Minkään Nokian nousu on nykyisellään silkka mahdottomuus.

    Ainoa etu EU:iin kuulumisesta on se, mitä Lipponen sen väittikin olevan: että meillä on periaatteessa mahdollisuus vaikuttaa EU:n päätöksiin omaksi eduksemme. Se ei kuitenkaan ole kovinkaan helppoa ja helposti käy päin vastoin, eli EU vaikuttaa meidän elämäämme haitallisesti ilman, että pystymme sitä estämään. Norjan ei tarvitse miettiä pakollisia energiaremontteja. Ei kyllä senkään takia, että Norja on selvästi EU:ia edellä kaikissa ympäristötoimissa.

    Äänestä

  • NeoGnostic kirjoitti:

    Olen pääasiassa samaa mieltä. Tämä pisti silmään:

    "Suomi kuuluu samalle ulkokehälle Espanjan, Portugalin, Etelä-Italian ja Kreikan kanssa. Valtiontaloudessa olemme selvästi Kreikan ja Italian tiellä jo nyt, eikä se tietenkään muuten olisi voinut mennäkään, kun sosialististyyppinen talous pakkonaitetaan Keski-Euroopan teollisuusjättien kylkeen ilman riittäviä myötäjäisiä."

    Jan Hurri kirjoitti "Kreikan tiestä" hiljattain. Suomi ei ole Kreikan tiellä. Kreikan julkisen talouden alijäämä oli 13 %, Suomessa (ja useissa muissa Eu-maissa) ~3 %. 2008 Kreikan julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen oli yli 180 %; Suomen julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen taisi juuri nousta 74 prosenttiin. Italiassa velan suhde bruttokansantuotteeseen oli pahimmillaan n. 132 %.

    Erot ovat hillittömiä. Sen lisäksi Italian ja Kreikan talouslukuja vääristeltiin euro-kelpoisiksi, mikä oli suurin syy niiden velkakriisiin ajautumiseen. Ne siis antoivat taloudestaan ja velkaantumisestaan todellista paljon paremman kuvan.

    Suomen velkaantumisaste on Euroopan keskitasoa ja EU:n keskiarvon alla. Velkahysteria on saanut ihmiset ihan vauhkoiksi. Esimerkiksi Paul Krugman muistutti, että kuluneiden 170 vuoden aikana Britannian velkaantumisaste on ylittänyt 100 % 80 kertaa. USA:n velkaantumisaste oli 2022 129 % suhteessa bruttokansantuotteeseen. Japanissa se kävi 240 prosentissa.

    Lisäksi tätä velkahysteriaa levittäviltä unohtuu, että Suomi on yksi viidestä Euroopan maasta Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Luxemburgin ohella, joissa velkaa on saatavia ja omaisuutta vähemmän. Suomella on saatavia 60 miljardia ja 40 % valtion velasta on velkaa Suomen pankille, eli Suomelle. Valtion omaisuuteen ei tarvitse laskea 200 miljardin yksityisten eläkeyhtiöiden eläkesäästöjä. Valtion omaisuus muodostuu yrityksistä, kuten Finnair, VR, Fortum, Neste jne. sekä Solidiumin miljardien osakesalkusta.

    Velkahysterian varjolla Kokoomus pääsee tekemään sille mieluisat rajut työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistukset sekä romuttamaan julkiset palvelut - jotka yksityistämisen jälkeen päätyvät sijoittajille. Orpo ja Purra tekevät Bernerin "taksiuudistus-politiikkaa" potenssiin kymmenen. Mieleen tulee myös Fortumin sähköverkkojen yksityistäminen ja Digita...

    Digita Oy on langattomien viestintäverkkojen verkko-operaattori, joka hallinnoi Suomen maanpäällisiä radio-, tv- ja mobiili-tv-verkkoja lähetysasemineen ja mastoineen. Digitan asiakkaita ovat tv- ja radioyhtiöt sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattorit. 1. tammikuuta 2020 DNA:n antenniverkon maksu-tv-liiketoiminta siirtyi Digitalle.

    Digitan omistaa yhdysvaltalainen pörssiyhtiö DigitalBridge.

    Orpon ja Purran tavoitteena on laittaa julkinen omaisuus lihoiksi ja myydä se sijoittajille. Lopulta näiden uudistusten seurauksena omaisuus valuu ulkomaiseen omistukseen, vaikka veronmaksajat yhä maksavat palveluista esim. kela-seteleiden muodossa.

    Epäilemättä talousoikeisto käyttää velkahysteriaa hyväkseen. Meidön ongelmamme ei vielä ole julkinen velka. Mutta tie on sama kuin muillakin periferian mailla. Me emme pysty säilyttämään kilpailukykyämme EU:n ehdoilla, emmekä näköjään vaikuttamaan tarpeeksi EU:n sisällä puolustaaksemme hyvinvointiamme, joten sitten julkinen sektori velkaantuu yrittäessään pitää kaikki edes jotenkin mukana. Suuret maat kestävät suuretkin vajeet, pienemmät pannaan maksamaan, niin kävi Kreikalle. Samoin Espanjan, myös Kreikan kehitys muistutti omaamme. Liittymisen jälkeen hurja buumi ja sitten äkillinen syvä lasku,josta ei ole toivuttu. No, Espanja jonkun verran paremmin, sillä se hyvin röyhkeästi ottanut EU:lta kaiken, minkä vain on saanut irti. Huvittavinta lienee EU-rahoilla rakennettu lentokenttä, joka jouduttiin sulkemaan kannattamattomana ja seisoi pitkään liki tyhjillään, lieneeko nyt jossain käytössä. Ei kuitenkaan varsinaisen matkustajaliikenteen käytössä, jota varten se alunperin rakennettiin.

    Vapaakauppa-alueen ja erityisesti yhteisvaluutta-alueen ongelma on se, että kasvettuaan nykyiseen kokoonsa se sisältää liian erilaisia maita. Se tuottaa jatkuvaa epätasapainoa, jota ei ilmennyt kun valtiot neuvottelivat kauppasopimukset keskenään, jolloin molempien edut huomioitiin.

    Kuluttaja, joka ostaa halvemmalla ulkomaista, ei yleensä tajua sahaavansa siinä myös omaa oksaansa. Oksan katkeamiseen vain kuluu hieman pidempi aika, mutta se tapahtuu kuitenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Rahoitusosuudet ovat sitä samaa etelän elättämistä kuin mekin teemme jäsenmaksujemme kautta. Osuudet lienee jyvitetty maitten BKT:n mukaisesti kuten EU:n jäsenmaksutkin. On selvää, että meitä rikkaampi Norja maksaa meitä enemmän. Oleellinen kysymys onkin, maksaisiko Norja vielä enemmän jäsenenä, vai vähemmän. Veikkaan että enemmän, oletan sen rikastuneen sen jälkeen kun ETA:n ja EU:n sopimukset on neuvoteltu eikä se suhde välttämättä elä samalla tavalla kuin jäsenmaksut, joita me maksamme.

    Viejä sopeutuu kaikkialla vientialueen sääntöihin, muuten se ei voi sinne viedä. Aivan sama koskee Norjan vientiä myös vaikkapa Japaniin tai Vietnamiin, kuin EU:iin. Samoin myös meidän vientiämme, tapahtuipa se sitten EU:n tai meidän itsemme neuvotteleman sopimuksen pohjalta.

    Meille sopimuksilla ei ole suurta merkitystä, koska euron ansiosta meillä ei ole kilpailukykyä viedä EU:n ulkopuolelle kovinkaan paljon, eikä kyllä EU:n sisällekään. Minkään Nokian nousu on nykyisellään silkka mahdottomuus.

    Ainoa etu EU:iin kuulumisesta on se, mitä Lipponen sen väittikin olevan: että meillä on periaatteessa mahdollisuus vaikuttaa EU:n päätöksiin omaksi eduksemme. Se ei kuitenkaan ole kovinkaan helppoa ja helposti käy päin vastoin, eli EU vaikuttaa meidän elämäämme haitallisesti ilman, että pystymme sitä estämään. Norjan ei tarvitse miettiä pakollisia energiaremontteja. Ei kyllä senkään takia, että Norja on selvästi EU:ia edellä kaikissa ympäristötoimissa.

    "On selvää, että meitä rikkaampi Norja maksaa meitä enemmän."

    Miten niin selvää? Eihän se ole EU:n jäsen.

    "Veikkaan että enemmän, oletan sen rikastuneen sen jälkeen kun ETA:n ja EU:n sopimukset on neuvoteltu eikä se suhde välttämättä elä samalla tavalla kuin jäsenmaksut, joita me maksamme."

    Norja rikastui nopeasti öljyn ja kaasun ansiosta 1970-luvulla. Sitä ennen Norjan talous oli Suomea heikompi. Norjalla on ollut muutenkin tuuria: Stavangerin läheltä löydettiin hiljattain maailman suurin fosfaattiesiintymä, jonka arvo lasketaan biljoonissa.

    Norja on myös päättänyt aloittaa kaivostoiminnan merenpohjassa, mistä ympäristöjärjestöt eivät ilahtuneet.

    Ei euro tai EU meidän kilpailukykyä vie. Korkeat tuotantokustannukset (mm. palkat) ja syrjäinen sijainti (logistiset kustannukset) nostavat suomalaisten tuotteiden hintaa suhteessa esim. aasialaisiin. Euroopan ongelmana on heikko tuottavuus (dollaria per tehty työtunti), joka on jäänyt kauas USA:n ja Kiinan vastaavista. Toinen suuri ongelma on investointien niukkuus. Bidenin kaudella USA on investoinut satoja miljardeja vihreän siirtymän teknologiaan - näin USA on luonut yli 3 miljoonaa uutta työpaikkaa. USA:n tarkoituksena on tuottaa aurinkopaneelit itse - nythän Kiina on johtava aurinkopaneelien valmistaja. Eurooppalainen autoteollisuus on myös ottanut iskuja aasialaisilta valmistajilta, joiden autot ovat halvempia. USA ja Kiina investoivat voimakkaasti teknologiaan ja talouteen - Suomi ja Eurooppa säästävät, eikä säästöillä luoda kasvua ja kehitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Epäilemättä talousoikeisto käyttää velkahysteriaa hyväkseen. Meidön ongelmamme ei vielä ole julkinen velka. Mutta tie on sama kuin muillakin periferian mailla. Me emme pysty säilyttämään kilpailukykyämme EU:n ehdoilla, emmekä näköjään vaikuttamaan tarpeeksi EU:n sisällä puolustaaksemme hyvinvointiamme, joten sitten julkinen sektori velkaantuu yrittäessään pitää kaikki edes jotenkin mukana. Suuret maat kestävät suuretkin vajeet, pienemmät pannaan maksamaan, niin kävi Kreikalle. Samoin Espanjan, myös Kreikan kehitys muistutti omaamme. Liittymisen jälkeen hurja buumi ja sitten äkillinen syvä lasku,josta ei ole toivuttu. No, Espanja jonkun verran paremmin, sillä se hyvin röyhkeästi ottanut EU:lta kaiken, minkä vain on saanut irti. Huvittavinta lienee EU-rahoilla rakennettu lentokenttä, joka jouduttiin sulkemaan kannattamattomana ja seisoi pitkään liki tyhjillään, lieneeko nyt jossain käytössä. Ei kuitenkaan varsinaisen matkustajaliikenteen käytössä, jota varten se alunperin rakennettiin.

    Vapaakauppa-alueen ja erityisesti yhteisvaluutta-alueen ongelma on se, että kasvettuaan nykyiseen kokoonsa se sisältää liian erilaisia maita. Se tuottaa jatkuvaa epätasapainoa, jota ei ilmennyt kun valtiot neuvottelivat kauppasopimukset keskenään, jolloin molempien edut huomioitiin.

    Kuluttaja, joka ostaa halvemmalla ulkomaista, ei yleensä tajua sahaavansa siinä myös omaa oksaansa. Oksan katkeamiseen vain kuluu hieman pidempi aika, mutta se tapahtuu kuitenkin.

    "Me emme pysty säilyttämään kilpailukykyämme EU:n ehdoilla, emmekä näköjään vaikuttamaan tarpeeksi EU:n sisällä puolustaaksemme hyvinvointiamme, joten sitten julkinen sektori velkaantuu yrittäessään pitää kaikki edes jotenkin mukana. Suuret maat kestävät suuretkin vajeet, pienemmät pannaan maksamaan, niin kävi Kreikalle. Samoin Espanjan, myös Kreikan kehitys muistutti omaamme. "

    Julkisen sektorin velkaantuminen alkoi 2008 finanssikriisin jälkeen. Huono talouspolitiikka aiheutti Suomessa taantuman, joka jatkui 10 vuotta. Suomessa talous kääntyi kasvuun vihdoin 2018, mutta sitten iskikin jo globaali koronapandemia, joka veti sai maailman suhdanteet sekaisin. 2022 Venäjän laajentama Ukrainan sota vaikutti mm. vehnän, maissin, auringonkukkaöljyn ja lanntotteiden saatavuuteen, öljyn hinta nosti edelleen inflaatiota ja energian korkeat kustannukset söivät talouskasvulta pohjaa.

    Suomen kehitys ei mitenkään muistuta Kreikan kehitystä. Kreikassa julkisen talouden alijäämä oli 13 %, Suomessa 3 %. Julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen oli Kreikassa yli 180 % ja Suomessa todellinen velkaantumisaste on 70 %, vaikka tilastollisesti 76 % (Hurri selitti Taloussanomissa eron eilen tai toissa päivänä).

    Äänestä

On aina mukava lukea asiallista keskustelua, vaikka toinen olisikin eri mieltä asioista. Harvoin kuitenkaan kaikista ollaan eri mieltä, melkein kaikkien ihan oikeasti keskustelevien kanssa olen huomannut olevani joissain asioissa jopa täysin samaa mieltä. Odottelen, vieläkö kirjoitat lisää ja kommentoin sitten.

Äänestä

Väärälle suunnalle on vain yksi tie. Se ei ole eurooppalaisten äärioikestojen, Persujen eikä Vasemmiatopuolueiden tie. Se on tekijöiden tie eli U-käännös kohti sitä minkä vuoksi Euroopan Unioni luotiin. Matkan varrella vain liittovaltiota rakastava ideologinen vasemmisto porukka kaappasi EU-laivan. Persut ja äärioikeisto haluavat romuttaa koko EU:n.

Sen mitä Suomessa voimme vähintään tehdä on äänestää oikeita tekijöitä U-käännöksen tekijöitä läpi.

Tässä niistä yksi.
https://twitter.com/KHiippavuori/status/1783909356666266085

Äänestä

NeoGnostic kuulostaa tekosyvälliseltä ns. puhuvalta päältä.

Äänestä
  • Tekoäly.

    Äänestä

Tälle NeoGnosticin aivopierulle sai todella nauraa:
>>Eikä ole. Suomen talous roikkui idänkaupan varassa Neuvostoliiton romahdukseen asti. Kauppa jopa muihin pohjoismaihin oli melko vähäistä. Suomi oli näennäisdemokraattinen ja näennäiskapitalistinen valtio, jonka talous oli täysin valtionyhtiöiden varassa - mikä on sosialismia. Suomen siirtyminen länsimaiseen markkinatalouteen alkoi vähitellen 1980-luvun lopussa. <<

Missä tynnyrissä lie elänyt. EFTA- ja EEC -sopimusten aikana Suomi nostetttiin länsimaiseksi hyvinvointivaltioksi.
Tänään olemme näivettymisen tiellä....

Äänestä

Vai että Hiippavuori itse täällä kirjoittelee itsestään. Ei ole röyhkeydellä mitään rajaa. Älkää vaan äänestäkö tällaista oman edun tavoittelijaa.

Äänestä
  • Edustaako eri arvoja kuin sinä? Entä sitten.

    Äänestä

  • Onko sulla jokin huonosti?

    Äänestä

Noinhan se usein tuppaa olemaan. Kun ei ajatella Suomen etua tehdään useammin paskoj* päätöksiä myös koko EU:n tasolla.

Kannatta ottaa asioista selvää niin tietää tuonkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kerrankin on kunnon ehdokas mukana EU vaaleissa. Nimittäin Katriina Hiippavuori
https://katriinahiippavuori.fi/jarjen-aanta-eurooppaan/

ÄÄNESTETÄÄN HIIPPAVUORI EUROPARLAMENTTIIN! Tässä on ehdokas, joka nimen omaan osaa ajaa Suomen ja EU:n etua ei olla haitaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu