Kiinan ja Yhdysvaltain sota Ukrainassa

Sota on saanut uuden vaihteen ja uuden muodon, kun Yhdysvaltain sotilastiedustelu on saanut selville, että Kiina tukee Venäjää Ukrainan sodassa.

Tämä tuo sodan aivan uuteen vaiheeseen ja tämä oli lopulta se syy, että Yhdysvaltain kongressi hyväksyi uuden apupaketin Ukrainalle.

On siis enää ajan kysymys, kun kiinalaiset prikaatit liittyvät taisteluihin Ukrainassa Venäjän puolelle.

Se tarkoittaa myös sitä, että länsi ei voi enää voittaa Ukrainan sotaa.

Voi se tarkoittaa myös kolmannen maailmansodan alkamista tulevina aikoina.

Yhdysvallat joutuu nyt harkitsemaan vahvoja toimenpiteitä Kiinaa vastaan.

Kiinan tuella Venäjä voi aikaistaa hyökkäystään Länsi-Eurooppaan. Lännen rivit Euroopassa ovat täysin hajallaan ja sekaisin. Yhteistä puolustusrintamaa Venäjää vastaan ei saada aikaiseksi, kun Venäjän ja Kiinan yhteiset sotilasvoimat vyöryvät Euroopassa Atlantin rannikkoa kohti.

Tätä välienselvitttelyä on toki jo osattu pitkään ounastella, se ei siis ole enää mikään yllätys, että se on alkamassa hyvinkin nopeasti.

Tämä tarkoittaa myös sitten ydinsotaa. Yhdysvaltain täytyy ensin ydinasein nujertaa Kiina. Sen jälkeen Venäjä panee ydinasein Yhdysvallat tuusan nuuskaksi ja sen jälkee Eurooppa on Venäjän armoilla.

Pitäkää siis hatustanne kiinni, sillä pako voi tulla ajankohtaiseksi hyvinkin pian.
154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"On siis enää ajan kysymys, kun kiinalaiset prikaatit liittyvät
taisteluihin Ukrainassa Venäjän puolelle."

Yhden ainoatakaan Kiinan armeijan sotilasta ei tulla näkemään Ukrainan maaperällä. Tämä asia jos joku on 100% varma tieto.

"Se tarkoittaa myös sitä, että länsi ei voi
enää voittaa Ukrainan sotaa."

Länsi ja Kiina yhdessä voittavat Ukrainan sodan. Kiinalle kaikkein tärkein tavoite on saada maailmankauppa taas toimimaan. Muuten Kiinan oman, vientiin nojaavan talouden perustat murtuvat ryminällä. Viisi tai kymmenen miljoonaa työtöntä kiinalaista, selalinen mustaa koko talouden.

Kiinan sivustatuella on erittäin suuri merkitys sille, kun Länsi auttaa Ukrainaa tyhjentämään alueensa vanjan joukoista

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sota on saanut uuden vaihteen ja uuden muodon, kun Yhdysvaltain sotilastiedustelu on saanut selville, että Kiina tukee Venäjää Ukrainan sodassa.

Tämä tuo sodan aivan uuteen vaiheeseen ja tämä oli lopulta se syy, että Yhdysvaltain kongressi hyväksyi uuden apupaketin Ukrainalle.

On siis enää ajan kysymys, kun kiinalaiset prikaatit liittyvät taisteluihin Ukrainassa Venäjän puolelle.

Se tarkoittaa myös sitä, että länsi ei voi enää voittaa Ukrainan sotaa.

Voi se tarkoittaa myös kolmannen maailmansodan alkamista tulevina aikoina.

Yhdysvallat joutuu nyt harkitsemaan vahvoja toimenpiteitä Kiinaa vastaan.

Kiinan tuella Venäjä voi aikaistaa hyökkäystään Länsi-Eurooppaan. Lännen rivit Euroopassa ovat täysin hajallaan ja sekaisin. Yhteistä puolustusrintamaa Venäjää vastaan ei saada aikaiseksi, kun Venäjän ja Kiinan yhteiset sotilasvoimat vyöryvät Euroopassa Atlantin rannikkoa kohti.

Tätä välienselvitttelyä on toki jo osattu pitkään ounastella, se ei siis ole enää mikään yllätys, että se on alkamassa hyvinkin nopeasti.

Tämä tarkoittaa myös sitten ydinsotaa. Yhdysvaltain täytyy ensin ydinasein nujertaa Kiina. Sen jälkeen Venäjä panee ydinasein Yhdysvallat tuusan nuuskaksi ja sen jälkee Eurooppa on Venäjän armoilla.

Pitäkää siis hatustanne kiinni, sillä pako voi tulla ajankohtaiseksi hyvinkin pian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu