Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Orpo ja Purra, töihin siitä!

Anonyymi-ap

Pelkät menoleikkaukset ja veronkorotukset julkisen sektorin alijäämän korjaamiseen eivät riitä, koska mitä enemmän menoleikataan ja veroja korotetaan sitä enemmän niiden seurauksena on myös dynaamisia vaikutuksia aiheuttaen entistäkin suurempiä menetyksiä tulopuolelle.

Sosiaaliturvan maksaminenkin lisää tuloja lähikauppiaalle, joka saa maitopurkkinsa ja makaronipakettinsa kaupaksi sen ansiosta ja näin on ainakin yhden kauppiaan verran vähemmän työttömiä.

Työpaikkojen olemassaolo vaatii rahoituksen olemassaoloa. Rahoitusta ei voida hakea mistä tahansa, vaan se pitää hakea nimenomaan vientialoilta ja tämän lisäksi tuloeroja kaventavilla toimilla.

Vientialojen osallisuus työpaikkojen luomisessa on toteutettava 100% varmuudella, näin siksi että ei uusia työpaikkoja voida verovaroilla maksaa, muutoin kuin sen mitä on lain mukaan _pakko_.

Tuloerojen kaventaminen työpaikkojen rahoitusta aikaansaavana toimena on kombinaatio monia eri toimia niin menoleikkauksia kuin veronkorotuksiakin kuten myös yritysvoittojen jakoon muutoksia.

Valtio tekee ainakin virheen, jos se luulee, että työpaikat noin vain odottelemalla syntyisi dynaamisilla vaikutuksilla, vaan kyllähän se on nimenomaan valtion ohjaamistoimet, joiden avulla on _P_A_K_O_T_E_T_T_A_V_A_ Suomessa elinkeinoelämä hoitamaan investointitasot sille määrälle kuin suomalainen täystyöllisyys vaatii. Jos ahne ay-liike alkaa syömään uusiin työpaikkoihin tarvittavat varat, mikään ei estä hallitusta verottamasta jokainen euro ay-liikkeeltä takaisin.

Suomalaisen talouden tärkein ja olennaisin peruskivi on suomalaisen työn kysyntä, ainoastaan riittävä määrä kysyntää voi saada aikaan tarvittavan täystyöllisyyden lain vaatimusten mukaisesti. Tokihan hallitus osannee käyttää älyään ja todeta että se kysyntä on saatava aikaan varsinkin rajojen ulkopuolelta.

7

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Vientialojen osallisuus työpaikkojen luomisessa on toteutettava 100% varmuudella, näin siksi että ei uusia työpaikkoja voida verovaroilla maksaa, muutoin kuin sen mitä on lain mukaan _pakko_."


      Tässä viitataan kansalaisten lakiin perustuvaan oikeuteen saada työtä, ei millään hallituksella ole oikeutta vähentää kansalaisilta työpaikkoja vain siksi että pitää saada nekin rahat hallituksen hyväosaisille yhteistyökumppaneille. Laki ei sano mitään siitä, pitääkö ko. työ maksaa vientialalta tai verovaroista, eli jos hallitus ei saa aikaan vientiä, ei se kuitenkaan poista em. kansalaisen lakiin perustuvaa oikeutta työhön mitenkään, vaan ne työpaikat on lopulta maksettava sitten vaikka verovaroista, jotta saadaan aikaan ne ostovoimaiset työpaikat.

      Valtion tehtävä ei ole jakaa käskyjä kansalle eikä markkinoille, vaan valtion tehtävä on tulonjaollinen, ja tulonjakoa on tehtävä silloin kun kansa jo isoina massoina käytännössä työmarkkina-asemansa perusteella ilmaisee hallitukselle että hei nyt tarttis rahnaa työpaikkojen rahoittamiseen, laitas Petteri rahnaa pöytään, kyllä rahaa on kun haet ne rahat sieltä missä sitä on.

    • Anonyymi

      Toistaiseksi Purran tinkimättömät toimet ovat tuottaneet 60 000 uutta työtöntä, eikä yhtään ainoaa uutta työpaikkaa. Hienosti sujuu persupölvästillä.

      • Anonyymi

        Todella suurella mielenkiinnolla odotan sitä päivää kun Orpo alkaa yksityiskohtaisemmin kertomaan, montako miljardia - tai pikemminkin, montako KYMMENTÄ miljardia - niitä investointeja on nyt sitten tulossa joilla niitä uusia työpaikkoja aletaan rahoittamaan.

        Se ei oikein toimi sellainen talous että mistään hyväosaisten elintasosta ei tingitä, kas kun se hyväosaisten elintaso perustuu isolta osaltaan mm. finanssikupliin ja asuntokupliin, ja nuo kuplat ei todellakaan ole mitään hyötyä valtiolle vaan pikemminkin loputon rahareikä johon menee aivan kaikki mahdollinen omaisuus.

        Pääomaa pitää kyetä käyttämään paremmin, pitäisi kieltää esim. itsensä hyödyttäminen vaikkapa toisten ihmisten asumiskustannuksia nostaen.

        Huomattava on se, että valtion talous ja yritysten talous ovat etenkin tällaisissa tilanteissa täysin erilaisia asioita, joita on myös johdettava täysin eri tavoilla. Ei valtio voi alkaa omaa kansaansa yt-neuvottelemaan ulos maasta, vaikka yritykset voivatkin niin tehdä työntekijöillensä.


      • Anonyymi

        Jos investointimääristä pitää nyt jotain järkevää odotusta asettaa, niin laitetaan nyt ensi alkuun vaikkapa 20 miljardia euroa, eli jos tuon verran Orpo saisi vauhtia talouteen, se olisi ehkä 5-6 kpl Turun tunnin junia, mutta suurempi osa niistä investoinneista pitää tapahtua aloille jossa tuotot haetaan maailmalta - ja suuri osa em. rahasta pitää mennä suoraan työpaikkojen ja niiden oheistarpeiden rahoitukseen - palkkoja unohtamatta.


    • Anonyymi

      "Valtio tekee ainakin virheen, jos se luulee, että työpaikat noin vain odottelemalla syntyisi dynaamisilla vaikutuksilla"

      Tämä perustuu siihen, että yritykset EIVÄT todellakaan tule investoimaan yhtään mitään yhtään mihinkään etenkään hallituksen kainojen toiveiden perusteella, vaan yritykset tulevat täysin järjestelmällisesti optimoimaan oman tilanteensa aina takaisin sellaiseksi että osallisuus kaikkeen minimoidaan mutta rahastus maksimoidaan.

      Näistä "dynaamisista vaikutuksista" on jo olemassa ihan käytännönkin esimerkkejä kuinka ne nimenomaan eivät onnistu odotetulla tavalla.

      Se johtuu vain siitä, että valtio suhtautuu yrityksiin väärin siten että yrityksillä on vapauksia aivan liikaa olla täysin passiivisia mutta samalla kaikenlaisia oikeuksia valtiolta saataviin rahoihin.

      Yrityksille pitää asettaa tuntuvia velvoitteita etenkin aina silloin jos ovat valtion tukipussilla millään tavalla, ja muillekin yrityksille pitää voida asettaa sen tyyppistä sääntelyä joka asettaa suomalaisten työpaikkojen rahoituksen aina etusijalle osakkeenomistajien verosuunniteltaviin osinkoihin nähden.

      Kilpailuriskit kuuluu yrityksille, yritykset yrittää kaikin keinoin siirtää ne riskit takaisin valtiolle, ja valtion on vaikka pakolla siirrettävä ne riskit takaisin yrityksille johon ne kuuluu.

      • Anonyymi

        Riskin siirtämisestä voisi vain todeta, että jos riskiä on väkisin siirreltävä, voisi olla viisaampaa suosiolla hyväksyä se että tarpeelliset riskit on yhtäältä voitava jyvittää koko yhteiskunnan toimijoiden kesken, ja huonoimmat yritykset voi antaa ihan suosiolla poistua Suomesta muualle jos eivät suostu kilpailemaan niillä ehdoilla kuin Suomen toimintaympäristö työn hintoineen vaatii.


    • Anonyymi

      Noniin sieltähän tulikin heti todiste tilanteesta juuri alkaneessa A-Talkissa jossa Marttinen itkee itkemistään että vielä pitää leikata lisää mutta ei kaveri vain tajua (tai pikemminkin ei halua tunnustaa) että myös rahat hyväosaisilta pitää käydä keräämässä takaisin ja laittaa ne kaikki rahat takaisin siihen investointi- ja rekrytointipottiin joka pitää Suomessa kyetä ylläpitämään jokaikinen vuosi.

      Suomi kyykkää vain siksi että on liikaa näitä Marttisia jotka eivät ymmärrä sitä että talous ei toimi leikkaamalla vaan se toimii laittamalla kysyntä ja tarjonta oikeaan tasapainoon, valtiolla ei ole lakiin perustuvia oikeuksia kontrolloida kansalaisten työn tarjontaa vaan sillä on ainoastaan oikeus kontrolloida kysyntää.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2183
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1847
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1575
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 63
      1415
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      93
      1336
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe