Miksi suomalaista taidemusiikkia ei levytetä niin paljon kuin muiden maiden taidemusiikkia?

Anonyymi-ap

Olen jo kauan ihmetellyt sitä, miksi monet tunnetut taidemusiikkiin erikoistuneet halpamerkit levyttävät mitä harvinaisempien ja vähän tunnettujen eurooppalaissäveltäjien musiikkia kaikilta periodeilta lukuun ottamatta suomen suomen säveltaiteilijoita, jotka jäävät tässä kilpailussa täysin paitsioon, vaikka luulisi, että ennen levyttämätöntä suomalaisten säveltäjien tuottamaa musiikkia ja materiaalia olisi vaikka millä mitalla. Onko suomi niin pieni ja syrjäinen maa ja sen musiikkiperintö kansainvälisesti tarkasteltuna niin ohutta Sibeliuksen hegemoniaan uskovien tahojen näkökulmasta, jotka eivät tunne tai osaa arvostaa suomalaista taitoa ja osaamista säveltaiteen alueella laajemminkin, että levybisneksessä sitä ei tunneta eikä huomioida lainkaan, vai onko unohdetun säveltäjäsukupolven varjo tosiaan niin pitkä, että heidän tuotantonsa on jäänyt niin totaalisesti arkistojen kätköihin, että Naxos, Marco polo ym. merkit eivät kerta kaikkiaan vain löydä näiden sävelaarteiden luokse? Vai luulevatko asialle vihkiytymättömät todellakin, että suomi on profiloitunut vain yhden säveltäjän maana vai eikö suomen musiikki kiinnosta suurta yleisöä tai johtuuko sen laiminlyönti tekijänoikeudellista kysymyksistä, vai uskotaanko sen o0levan laadullisesti niin heikkoa, ettei sitä viitsitä levyttää?

0

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomi on täysin sekaisin

        Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
        Maailman menoa
        450
        4889
      2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

        minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
        Ikävä
        15
        1742
      3. Aivan täysin tahallinen teko

        Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
        Suomussalmi
        94
        1478
      4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

        Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
        Suomussalmi
        53
        1369
      5. Olet saanut minut sekoamaan

        Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
        Ikävä
        23
        1347
      6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

        Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
        Suomussalmi
        53
        1238
      7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

        Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
        Suomalaiset julkkikset
        0
        1085
      8. Myönnän sinulle nyt

        Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
        Ikävä
        54
        1010
      9. Pysytäänkö nainen

        edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
        Ikävä
        57
        895
      10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

        eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
        Ikävä
        62
        894
      Aihe