Onko mitään lääkettä avuksi, kun suru on niin ahdistavaa ja voimakasta,

Voihan sitä ehkä saada lääkäriltä jotain lääkettä. Mutta samalla on suru surtava
Tiedän millaiset sen. Kaikkien asioiden kanssa jota on hoidettava toisen kuoleman jälkeen .
Suru muuttaa muotoaan kunhan vaan pääsee sen pahimman ylitse

Opamox pienellä annostuksella lievittää vähän ahdistusta ja surua.
Lääke ei ole pahaksi, jos ei muuten pääse eteenpäin.

Opamoxia olen minäkin joutunut ottamaan. Puolisoni kuoli yllättäen 66 vuotiaana.

Rutiinit. Ei mitään ääristressaavaa pakkoa mutta älä ainakaan poteroidu sohvan sisään. Vaan lähde liikkeelle. On aivan varmaa että fyysinen liikunta nostaa myös mielialaa. Kävele vaikka.
Myös muiden ihmisten kanssa juttelu, muiden asioiden kuuntelu. Tai lue jotain, että saat edes hetkeksi muuta ajateltavaa. Surua voi käsitellä vaikka kirjoittamalla. Voit myös kysyä seurakunnasta sururyhmää. Vaikkei muuten olisi uskovainen, juuri tällaisessa surussa kirkosta voi löytyä kuuntelija. Ikävä voi olla vielä aikojen päästä mutta suru helpottaa vähitellen

Hei,

Saitkin jo hyviä vinkkejä mutta laitan tähän silti tiedoksesi matalan kynnyksen auttavia tahoja, joista voi saada keskustelutukea. Keskustelu ammattilaisen tai vertaisen kanssa voi helpottaa ja tuoda uusia näkökulmia.

- Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/

Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

Lisäksi ma-ke klo 15-19 ja to klo 15-21 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.

Tukinetissä on llisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

Keskusteluapua on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös seuraavilta tahoilta:

- Valtakunnallinen kriisipuhelin

Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

- Kriisikeskukset

Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Myös etävastaanotto on mahdollista osassa paikoista. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/

Ystävällisin terveisin
MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

Mitä uusia näkökulmia voi saada ?

Moni huomaa surutyötään auttavan jonkin käsillä tekemisen mikä keskittää huomion käsillä olevaan hetkeen. Siihen että itsellä on vielä matkaa kuljettavana.

Jos vain pystyisi keskittymään tekeminen veisi vähän ajatuksia muualle,
mutta kun suru on pahimmillaan - ja se voi olla kauan pahimmillaan -
ei pysty keskittymään mihinkään. Suru valtaa kaiken ajatuksissa.

Surun kanssa elämisen aikana ehdottomasti kannattaa jutella lääkärin kanssa, sekä pyytää lisäksi keskusteluapua. Kyllä lääkkeistäkin on apua kun suru niin voimakas ettei pysty tekemään mitään, tai ei saa nukutuksi.

Minä kävin lääkärillä, kun uni ei tule ilman pillereitä ja päivisin on otettava
murunen rauhoittavaa, että pystyy asioimaan ilman, että tarvitsee pelätä
purskahtavansa itkemään.
Murhe murtaa psyykeni ja olen aika syvästi masentunut ja toivoton.
Pari vuotta saimme olla yhdessä eläkkeellä, sitten jäin yksin.
Olen yhä järkyttyneessä tilassa ja surun murtama.
Meillä oli niin hyvä ja lämmin suhde kaikki vuosikymmenet.
Tunnen itseni lohduttoman yksinäiseksi ja kaipaus tekee niin kipeää,
että murrun joka päivä kyyneliin.
Ilman unilääkettä ja tarvittaessa rauhoittavan lääkkeen murusta
en pärjäisi ollenkaan.
Toivon kaikkea hyvää kaikille samassa asemassa oleville.
Ehkä me selviämme kuitenkin, vaikka se aikaa vie ?
Minusta suru ei lähde koskaan. Arvasinkin, että näin minulle käy,
jos yksin jään. Toivon, etten elä kauan. Miten tätä tuskaa voisi ihminen
kestää kauan ? Olisi helpotus saada itsekin kuolla pois, kun elämälleen
ei löydä enää tarkoitustakaan. Turhaa kaikki enää, Sitä kuoleman odottelua
vain.

Suru on normaali tunne tietyissä tilanteissa. Ei sitä kuulu lääkitä. Surusta huolimatta on tärkeää syödä, juoda (ei alkoholia) ja nukkua. Arkiaskareet on hoidettava ja usein paljon muutakin.

Oman puolisoni kuoltua toimin itse niin, että pidin huolen siitä, että puhuin joka päivä ainakin yhden ihmisen kanssa. Ensijärkytyksen jälkeen päätin ihan tietoisella ja harkitulla päätöksellä, että katse on suunnattava eteenpäin. On omassa vallassa, miten suhtautuu ja suuntautuu. Uusi tilanne mahdollisti ihan uusia ratkaisuja. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin ja vapaa kaikkeen. Puoli vuotta mieheni kuoleman jälkeen aloitin vapaaehtoistöissä. Sitten hankin kissan kaverikseni. Kyllä tuli elämään uutta sisältöä!

Suru ei kuitenkaan lähde koskaan ihan kokonaan, mutta siitä tulee luonteva, pieni osa elämää. Surunkin kanssa voi elää oikein hyvää elämää.

Opamoxia syön vähän, että pääsen päivästä toiseen. Ehkä syön sitä lopun ikääni.