Kansanedustaja Vornasen vaalilupaus vaalikoneessa

Ylen vaalikone:
"Olen järkähtämätön perinteisten ja kristillisten arvojen kannattaja. Vaalin näitä arvoja. "

Vastaus vaalikoneessa:
"SUKUPUOLIA ON VAIN KAKSI. Ihminen on nisäkäs ja nisäkkäillä on kaksi sukupuolta, uros ja naaras. Sukupuolen määrittää kromosomit, ei ihmismieli. KANNATAN PERINTEISIÄ JA KRISTILLISIÄ ARVOJA. Siitäkin syystä minulle on olemassa vain kaksi sukupuolta, mies ja nainen."

Pidätetyllä kanssanedustaja Vornasella näyttää olevan äärikristityn mielipiteet päälimmäisenä.

Pe.ku
89799
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Tappajan vaistot kuten olivat amerikan perustaja esi-isillä ja esi-äideillä.

Äänestä
  • Onko joku tapettu?

    Kristilliset arvot ovat arvoja, jotka ovat ainakin vanhempiin ikäluokkiin kasvatettu pienestä lapsesta saakka. Moni rukoilee suurimmassa hädässä ja tuskissaan Jumalaa, vaikka ei olisi käynyt kirkossa, kuin rippikoulussa ja hautajaisissa sekä häissä.

    Mitä ne arvot sitten itse kenellekin ovat? Arvot löytyvät raamatusta, mutta kaikki opetus ja elämä yhteiskunnassa muokkaavat ne arvot jokaisen omaantuntoon. Myös suomalainen lainsäädäntö ei ole ristiriidassa niiden arvojen kanssa.

    Äänestä

Kaksi sukupuoltako on äärikristittyä?

3Äänestä
  • Kyllä sellaisella, joka vetää siihen mukaan kristilliset arvot kuten Vornanen on tehnyt.

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kyllä sellaisella, joka vetää siihen mukaan kristilliset arvot kuten Vornanen on tehnyt.

    Heti näki, että lahkolainen on puolustamassa ampumista tökeröllöä asiaan liittymättömällä kysymykjsellä.

    Äänestä

  • Normaali ihminen tiedostaa, että ihmisen sukupuoli-identiteetti ei ole binäärinen juttu. Käytännössä vain äärikristityillä on asian kanssa ongelmia Suomessa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Normaali ihminen tiedostaa, että ihmisen sukupuoli-identiteetti ei ole binäärinen juttu. Käytännössä vain äärikristityillä on asian kanssa ongelmia Suomessa.

    Puhuttiin sukupuolista, ei sukupuoliidentiteeteistä, eikä muistakaan identiteeteistä.
    Kysy biologilta montako sukupuolta on, kun kerran tieteelliset perusfaktat ovat hukassa.
    Ateistit Jarkko Tontti ja Ivan Puopolokin ovat sinun mukaasi käytännössä ”äärikristittyjä”, kun uskovat tieteellisiin faktoihin, jotka eivät ole mielipiteitä.. voi pyhä yksinkertaisuus.

    1Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Puhuttiin SUKUPUOLISTA, ei sukupuoli-IDENTITEETEISTÄ.

    1Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Normaali ihminen tiedostaa, että ihmisen sukupuoli-identiteetti ei ole binäärinen juttu. Käytännössä vain äärikristityillä on asian kanssa ongelmia Suomessa.

    Tiede tuntee vain kaksi sukupuolta, sukusolujen mukaan. Niin sukupuoli- kuin muitakin dentiteettejä taas on tietenkin enemmän, kun puhutaan eri asiasta. Sitä ei ole kukaan kiistänyt. Olet siis mielestäsi äärikristitty, kun sinulla on ongelmia tajuta asiaa. ja erottaa näitä asioita toisistaan.? Tieteessä ei käytetä mielivaltaisesti sukupuoli-sanaa, kuten ei tuollaista ”äärikristitty”-sanaakaan, kuten sinä käytät

    1Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Puhuttiin SUKUPUOLISTA, ei sukupuoli-IDENTITEETEISTÄ.

    Kannattaa ehdotomasti koettaa viimeiseen asti väistää oivaltamasta, että suomessa sana 'sukupuoli' vastaa englannin sanoja 'sex' ja 'gender'.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Tiede tuntee vain kaksi sukupuolta, sukusolujen mukaan. Niin sukupuoli- kuin muitakin dentiteettejä taas on tietenkin enemmän, kun puhutaan eri asiasta. Sitä ei ole kukaan kiistänyt. Olet siis mielestäsi äärikristitty, kun sinulla on ongelmia tajuta asiaa. ja erottaa näitä asioita toisistaan.? Tieteessä ei käytetä mielivaltaisesti sukupuoli-sanaa, kuten ei tuollaista ”äärikristitty”-sanaakaan, kuten sinä käytät

    Monilla on vaikeuksia tajuta asioita äärikristittyjen tavoin. Vastaavasti äärikristityt joutuvat suorastaan välttelemään ihan normaalien käsitteiden ymmärtämistä.

    Äänestä

Onhan tämä taas kerran aivan uskomaton tapaus. Ja taas persu. Hänen tilalleen muuten nousee - jos saa kenkää - Harri Väänänen. Hänen lupauksensa ovat:

"Omavarainen Suomi

Turvallinen Suomi!

Kaiken päätöksen teon keskiössä pitää olla Suomalainen ihminen!"

Sen nyt tuosta ainakin huomaa, että koulupohja ei ole riittänyt ainakaan sen opetteluun, että sana "suomalainen" kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella.

2Äänestä
  • Myöskään yhdyssanat eivät ole hänen vahvuuksiaan, "päätöksen teon".
    Noita koulupudokkaita on persujen joukossa useampia.

    2Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Myöskään yhdyssanat eivät ole hänen vahvuuksiaan, "päätöksen teon".
    Noita koulupudokkaita on persujen joukossa useampia.

    Joo. Kukahan hänelle tulee avustajaksi jotta osaa edes auttavasti kirjoittaa oikein? Puheet ne jo tiedetään. Mamut pois Suomesta ja bensan hinta alas.... Ai sitä ei voi laskea. No sitten kaljan hinta alas...

    2Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Joo. Kukahan hänelle tulee avustajaksi jotta osaa edes auttavasti kirjoittaa oikein? Puheet ne jo tiedetään. Mamut pois Suomesta ja bensan hinta alas.... Ai sitä ei voi laskea. No sitten kaljan hinta alas...

    Persuksien alamäki on alkanut.
    Ei löytynyt puolueesta edes ministeri-ainesta.
    Tuntuu kuin kaikki persujen ministerit ei tiedä mitä sana "ministeri" tarkoittaa.

    Äänestä

Kyllä aikaisempien ulostulojensa perusteella huomaa Vornasen olevan kiihkeä aitolainen

Äänestä

"Ylen vaalikone:
"Olen järkähtämätön perinteisten ja kristillisten arvojen kannattaja. Vaalin näitä arvoja. "

Ja Vornanen näytti mallia miten nämä tappavat "seurueet" ja heidän väkivaltansa hoidetaan. Uskon että tämä kätevä tapa leviää Suomessa kulovalkean tavoin ettei mennä Ruotsin tielle.

Äänestä
  • Onkohan Vornanen olettanut seurueen olevan homoja tai muuten liberaaleja, kun on pitänyt alkaa ammuskelemaan?
    Venäjällä kyseiset vainot ovat jo paljon pidemmällä.

    Lähiaikoina kaikki selviää kun media tonkii.

    1Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Onkohan Vornanen olettanut seurueen olevan homoja tai muuten liberaaleja, kun on pitänyt alkaa ammuskelemaan?
    Venäjällä kyseiset vainot ovat jo paljon pidemmällä.

    Lähiaikoina kaikki selviää kun media tonkii.

    Oliko joukossa liikaa pigmenttiä omaavia?

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Oliko joukossa liikaa pigmenttiä omaavia?

    Eikös se ollut joku työpaikkaseurue?

    Äänestä

Tuolla vedätyksellä sai uskovaisten äänet ja kansanedustajapaikan ja sitten kansanedustajana voi käyttää arki-illat ryyppäämällä karaokebaarissa ase taskussa.

1Äänestä
  • Ja nyt se kansanedustajan palkan nauttiminen jatkuu kunnes oikeuskäsittely joskus aikanaan saadaan valmiiksi. Ryhdikäs mies pyytäisi lopputilin, koska on aivan selvää, ettei noiden tekojen jälkeen ole äänestäjiensä luottamuksen arvoinen, mutta tämä aamuyön Timo päätti jäädä eduskuntaan meidän veronmaksajien piikkiin. Ehkä menee kuitenkin jatkossa töistä eri baariin yöksi.

    Pääsisiköhän tuo muuten KD:n ryhmään, jos nätisti pyytäisi, tai hieman uhkailisi?

    Äänestä

ArtoTTT

Kristillinen vakaumus ei näytä kuitenkaan ulottuvan alkoholinkäyttöön, selvinpäin tällaisia juttuja tuskin olisi tullut.

Äänestä
  • juu kyllä.

    Äärikristityillä tuntuu päihteiden käyttö olevan rajumpaa, eikä pääkään kestä alkoholia.

    Netistäjän voi lukea mappitolkulla uskoontulemiskertomuksia ja niissä kovin yleistä on päihteiden ja huumeiden käyttö ja rikostaustat.

    Pe.ku

    1Äänestä

  • Virhe on tehty jo siinä , kun on päätetty kanniskella ladattua asetta mukana julkisella paikalla. Ei tuo ase olisi saanut mukana tietenkään olla.

    Onko sitten ollut kaverilla tapana kuljeskella ladatun aseen kanssa siellä täällä ja eduskunnassa, emme tiedä vai oliko ase mukana jostakin "erityisestä" syystä juuri nyt? Emme tiedä.

    Poliisia tämä tietenkin kiinnostaa paljonkin ja se selvittelee asiaa tältäkin osin.

    Jokainen (luvallisen) aseen omista tietää, ettei ase taskussa viedä roskia, käydä kaupassa, eikä mennä karaokebaariin.

    Asetta voi kantaa mukanaan tavallinen kansalainen vain hyväksyttävästä syystä ja silloinkin tyhjäksi tarkastettuna ja suojakotelossaan tms.

    Poliisinakaan kaveri ei ole kanniskellut asetta, ainakaan virka-asetta kuin työaikanaan, ne kun pitää jättää työpaikalle, kun vuoro loppuu. Nyt on luuhattu jossakin baarissa ase mukana ja on varmasti mahdotonta selitellä asiaa muutoin kuin tietoisena piittaamattomuutena aselaista.

    Jo pelkkä ladatun aseen kiikuttaminen baariin on vakava rikos, joka vie aseluvat saman tien, nyt aseella jopa uhattiin ja ammuttiin laukauskin. Siinäpä munasi elämänsä. Täysin omaa käsittämätöntä typeryyttä. Poliisilta vieläpä.

    -a-teisti-

    2Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    juu kyllä.

    Äärikristityillä tuntuu päihteiden käyttö olevan rajumpaa, eikä pääkään kestä alkoholia.

    Netistäjän voi lukea mappitolkulla uskoontulemiskertomuksia ja niissä kovin yleistä on päihteiden ja huumeiden käyttö ja rikostaustat.

    Pe.ku

    ArtoTTT

    Yleensä kyllä ennen uskoontuloa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Virhe on tehty jo siinä , kun on päätetty kanniskella ladattua asetta mukana julkisella paikalla. Ei tuo ase olisi saanut mukana tietenkään olla.

    Käsiaseelle luvat on vielä tiukassa, niitä ei kovin heppoisilla perusteilla edes myönnetä. Siinä mielessä olet kyllä oikeassa että täysin järjetöntähän asetta on kantaa mukana yleisillä paikoilla, mutta kyllä periaatteessa myös viinalla sotki asiansa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Yleensä kyllä ennen uskoontuloa.

    "Yleensä kyllä ennen uskoontuloa."

    Uskoon tulon jälkeen homma jatkuu samana tai vielä pahempana.
    Päihteiden kautta tuhoutuneita aivosoluja ei saa enää paremmiksi.

    Sekin Kokkolan Prisman puukottaja ja Oulun helluntaiseurakunnan ex-johtaja ja sadat muut.
    Esim. helluntailaisilla on muutoinkin monissa rikoslajeissa ennätykset.

    Pe.ku

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Käsiaseelle luvat on vielä tiukassa, niitä ei kovin heppoisilla perusteilla edes myönnetä. Siinä mielessä olet kyllä oikeassa että täysin järjetöntähän asetta on kantaa mukana yleisillä paikoilla, mutta kyllä periaatteessa myös viinalla sotki asiansa.

    Ei vain järjetöntä, vaan täysin laitonta. Totta kai alkoholilla on ollut asian kanssa tekemistä, mutta Vornanen alkoi sotkemaan asioitaan jo siinä vaiheessa, kun päätti ottaa aseen mukaan ravintolaan.Ilmeisesti ase oli mukana jo eduskunnassa j jos on, niin miksi ihmeessä? Eduskunnasta hän olisi lehtitietojen mukaan poistunut noin kello 18. Onko sitten ollut humalassa jo työpaikallaan, emme tiedä, poliisi tämänkin selvittää.

    Alkoholi ei ole kuitenkaan mikään juurisyy, vaan kyseisen kansanedustajan suhtautuminen aselakiin. Sen seuraus tämä on päihtymyksen lisäksi.

    -a-teisti-

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Lehtitietojen mukaan laillista asetta on mahdollista säilyttää eduskunnan lukitussa asekaapissa, tästä ei kuitenkaan ole merkintää, eli näin ei ole tapahtunut. Välikohtaus sattui neljältä aamuyöllä, eli teoriassa olisi voinut hakea aseen sitä ennen jostakin, mutta kysymys tietysti kuuluu miksi?

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Järkyttävää! Kuka tietää, mitä äärikristityn päässä liikkuu yön pimeinä tunteina?

    Koska ei piittaa aselainsäädännöstä, ei tuohon pohjimmiltaan muuta syytä ole.

    Jonkinlainen vinksahtanut ajatusmaailma ehkä, kun on voinut poliisina asetta kantaa virkatehtävissään, niin on katsonut sitten omavaltaisesti oikeudekseen laajentaa tätä oikeutta yksityiselämän puolelle?

    No, sama se, oli syy mikä tahansa, niin hän on katsonut sen olevan niin merkittävä syy, että hän voi olla piittaamatta lainsäädännöstä. Voi olla siis olemassa hänen omassa ajatusmaailmassaan pätevä syy kantaa asetta, mutta sitten on myös laki.

    -a-teisti-

    2Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Käsiaseelle luvat on vielä tiukassa, niitä ei kovin heppoisilla perusteilla edes myönnetä. Siinä mielessä olet kyllä oikeassa että täysin järjetöntähän asetta on kantaa mukana yleisillä paikoilla, mutta kyllä periaatteessa myös viinalla sotki asiansa.

    Pienikaliiperisille saa kyllä luvat, edellyttää toki toteennäytettyäö ammuntaharrastusta (seuran jäsenyyttä ja osallistumista), machoiluun tarkoitetuillä järeillä, tarkkuusammuntaan sopimattomille ei välttämättä sitten oikein millään lupia heru.

    -a-teisti-

    1Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Koska ei piittaa aselainsäädännöstä, ei tuohon pohjimmiltaan muuta syytä ole.

    Jonkinlainen vinksahtanut ajatusmaailma ehkä, kun on voinut poliisina asetta kantaa virkatehtävissään, niin on katsonut sitten omavaltaisesti oikeudekseen laajentaa tätä oikeutta yksityiselämän puolelle?

    No, sama se, oli syy mikä tahansa, niin hän on katsonut sen olevan niin merkittävä syy, että hän voi olla piittaamatta lainsäädännöstä. Voi olla siis olemassa hänen omassa ajatusmaailmassaan pätevä syy kantaa asetta, mutta sitten on myös laki.

    -a-teisti-

    ArtoTTT

    Ehkä on kokenut että turvallisuutta jotenkin olisi uhattu, mutta ei tuo mikään pätevä syy olisi tietenkään.

    Mielenkiintoista on myös jatkotoimet, puolueesta toki voidaan potkia pois helpostikin, mutta jos itse ei halua erota kansanedustajan hommasta, niin voi vitkutella pitkäänkin, kansanedustajan erottaminen vaatii 2/3 enemmistön, mikä toki voi löytyä, mutta ensin tuomioistuimen pitäisi käsitellä mikä voi kestää pitkäänkin, ennen kuin lainvoimainen päätös tulee. Viisaampi toki lähtisi vapaaehtoisesti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Pienikaliiperisille saa kyllä luvat, edellyttää toki toteennäytettyäö ammuntaharrastusta (seuran jäsenyyttä ja osallistumista), machoiluun tarkoitetuillä järeillä, tarkkuusammuntaan sopimattomille ei välttämättä sitten oikein millään lupia heru.

    -a-teisti-

    ArtoTTT

    Toki kyllä, mutta käsiase on varsin vaarallinen pienelläkin kaliperillä, varsinkin jos sillä osoittelee mihin sattuu, harva taa haulikkoa yrittää tunkea baarin takin alle, mutta kaikkihan vaarallisia on.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    juu kyllä.

    Äärikristityillä tuntuu päihteiden käyttö olevan rajumpaa, eikä pääkään kestä alkoholia.

    Netistäjän voi lukea mappitolkulla uskoontulemiskertomuksia ja niissä kovin yleistä on päihteiden ja huumeiden käyttö ja rikostaustat.

    Pe.ku

    Mikä ihme hänestä minkään ”äärikristityn” tekisi.
    Vaikutti perusluterilaiselta kirkkoon kuuluvalta konservatiivilta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Järkyttävää! Kuka tietää, mitä äärikristityn päässä liikkuu yön pimeinä tunteina?

    Millä ihmeen perusteella olisi äärikristitty?
    Vaikuttaa ihan tavis konservatiivilta, joka nosti vain esiin perinteiset ”koti, uskonto, isänmaa” -arvot.

    1Äänestä

  • Joudun edelleen toistamaan sen faktan, että ”aitouskovan” määritelmä ei ole selkeä, vaan mitä milloinkin. Nyt taasei ota selvää mitä juuri sinä sillä tarkoitat. Ateisti selitti vasta ”aitouskovan” määritelmän toisin. Nyt taas jo koti-uskonto-isänmaa-tavisluterilainen konservatiivi on sitä.. millä perusteella?

    Äänestä

  • Aseet ovat Pyhä asia suurelle osalle aitolaisista.
    Onneksi harva aitolainen saa Suomessa lupia aseeseen.

    Aitolaisten ansioista USA:sakin on vapaa aselainsäädäntö.

    Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Mikä ihme hänestä minkään ”äärikristityn” tekisi.
    Vaikutti perusluterilaiselta kirkkoon kuuluvalta konservatiivilta.

    ArtoTTT

    Varmaan pekun paha tahto nähdä kaikki ei vassari mokailijat äärikristittyinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Ehkä on kokenut että turvallisuutta jotenkin olisi uhattu, mutta ei tuo mikään pätevä syy olisi tietenkään.

    Mielenkiintoista on myös jatkotoimet, puolueesta toki voidaan potkia pois helpostikin, mutta jos itse ei halua erota kansanedustajan hommasta, niin voi vitkutella pitkäänkin, kansanedustajan erottaminen vaatii 2/3 enemmistön, mikä toki voi löytyä, mutta ensin tuomioistuimen pitäisi käsitellä mikä voi kestää pitkäänkin, ennen kuin lainvoimainen päätös tulee. Viisaampi toki lähtisi vapaaehtoisesti.

    Ja miksi menee baariin, kun ajattelee siellä olevan uhattuna. Ja ase mukanaan.

    Syy saattaa olla ne alle 20-vuotiaden tyttöjen vikittely.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Mikä ihme hänestä minkään ”äärikristityn” tekisi.
    Vaikutti perusluterilaiselta kirkkoon kuuluvalta konservatiivilta.

    "Mikä ihme hänestä minkään ”äärikristityn” tekisi.
    Vaikutti perusluterilaiselta kirkkoon kuuluvalta konservatiivilta."

    Kun henkilö kertoo, että hänelle on olemassa vain kaksi sukupuolta siitä syystä, että hän kannattaa kristillisiä arvoja, niin hän ihan itse selkeästi erottautuu perusluterilaisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Virhe on tehty jo siinä , kun on päätetty kanniskella ladattua asetta mukana julkisella paikalla. Ei tuo ase olisi saanut mukana tietenkään olla.

    Onko sitten ollut kaverilla tapana kuljeskella ladatun aseen kanssa siellä täällä ja eduskunnassa, emme tiedä vai oliko ase mukana jostakin "erityisestä" syystä juuri nyt? Emme tiedä.

    Poliisia tämä tietenkin kiinnostaa paljonkin ja se selvittelee asiaa tältäkin osin.

    Jokainen (luvallisen) aseen omista tietää, ettei ase taskussa viedä roskia, käydä kaupassa, eikä mennä karaokebaariin.

    Asetta voi kantaa mukanaan tavallinen kansalainen vain hyväksyttävästä syystä ja silloinkin tyhjäksi tarkastettuna ja suojakotelossaan tms.

    Poliisinakaan kaveri ei ole kanniskellut asetta, ainakaan virka-asetta kuin työaikanaan, ne kun pitää jättää työpaikalle, kun vuoro loppuu. Nyt on luuhattu jossakin baarissa ase mukana ja on varmasti mahdotonta selitellä asiaa muutoin kuin tietoisena piittaamattomuutena aselaista.

    Jo pelkkä ladatun aseen kiikuttaminen baariin on vakava rikos, joka vie aseluvat saman tien, nyt aseella jopa uhattiin ja ammuttiin laukauskin. Siinäpä munasi elämänsä. Täysin omaa käsittämätöntä typeryyttä. Poliisilta vieläpä.

    -a-teisti-

    Kännipäissään vonkailee 18 ja 19 vuotiaita naisia, painii toisen miehen kanssa joka on kiinnostunut samoista naisista, lopulta kadulla ottaa esiin aseen, osoittelee sillä ja sitten laukaisee aseen katuun josta ammus voisi kimmahtaa ja osua johon kuhun vaikkei tarkoitus olisi ollut vahingoittaa.
    Tämä taisi olla pohjanoteeraus kansanedustajalta ylipäänsä, tai ehkä joskus itsenäisyyden alkuaikoina joku on tehnyt vielä typerämpää.

    Äänestä

  • dikduk kirjoitti:

    Tuo on totta.

    Korvien välissä on asiat pahasti pielessä, kun kuvittelee olevansa kaikkien lakien yläpuolella, koska tietää olevansa poliisi ja kansanedustaja.
    Virat on sokaisseet pään.

    Aseen kanssa heilumiset ja muyös kännissä autolla ajo ovat sellaisia asioita, joihin ei ole presidentilläkään oikeutta.

    Äänestä

Vaalinta lienee avainsana. Lisää sanasta.

Äänestä

Uskovia on helppo vedettää, mikä on tavallaan väistämätöntä.

Jos ei olisi herkkäuskoinen ei olisi uskovainenkaan.

1Äänestä

Äärikristityillekin tuntuu kelpaavan alkoholi yön pimeinä baaritunteina siihen malliin että lain rajojakin kolkutellaan.

Äänestä
  • Jeesuksen vaikuttama usko vapautti minut kiroilusta, kortin pelaamisesta, tupakasta, enkä ole tarvinnut edes ostaa edes keskikaljaa. Ja kuulun edelleen helluntaiseurakuntaan vaikka sen seurakunnan apupappi erotti minut seurakunnasta. Mutta apupilla ei ole seurakunnasta erottamisen oikeutta, koska vain seurakunta yksin voi erottaa seurakunnasta.
    En koe olevani äärikristitty eikä sellaisia edes ole

    1Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jeesuksen vaikuttama usko vapautti minut kiroilusta, kortin pelaamisesta, tupakasta, enkä ole tarvinnut edes ostaa edes keskikaljaa. Ja kuulun edelleen helluntaiseurakuntaan vaikka sen seurakunnan apupappi erotti minut seurakunnasta. Mutta apupilla ei ole seurakunnasta erottamisen oikeutta, koska vain seurakunta yksin voi erottaa seurakunnasta.

    Ei kait ne nyt sua ilman syytä erottaneet.
    Annahan kuulua syntilista.

    KTS

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jeesuksen vaikuttama usko vapautti minut kiroilusta, kortin pelaamisesta, tupakasta, enkä ole tarvinnut edes ostaa edes keskikaljaa. Ja kuulun edelleen helluntaiseurakuntaan vaikka sen seurakunnan apupappi erotti minut seurakunnasta. Mutta apupilla ei ole seurakunnasta erottamisen oikeutta, koska vain seurakunta yksin voi erottaa seurakunnasta.
    En koe olevani äärikristitty eikä sellaisia edes ole

    Juu, helluntailainen on edelleenkin vaikka seurakunnasta erotettaisiinkin, kuten kävi meppi-Hakkaraiselle ja edustaja Tynkkyselle.

    Mitenpä omasta helluntai-uskostaan ketään voi erottaa.

    Pe.ku

    1Äänestä

  • Mikä hänestä äärikristityn tekisi?
    Perusluterilainen kirkkoon kuuluva koti-uskonto-isänmaa-konservatiivi jo olisi sitä?
    Sanojen merkityksiä vain vääristellään ja laajennetaan mielivaltaisesti, ettei voi olla varma mitä kukakin sanoilla leikkijä niitä käyttäessään tarkoittaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jeesuksen vaikuttama usko vapautti minut kiroilusta, kortin pelaamisesta, tupakasta, enkä ole tarvinnut edes ostaa edes keskikaljaa. Ja kuulun edelleen helluntaiseurakuntaan vaikka sen seurakunnan apupappi erotti minut seurakunnasta. Mutta apupilla ei ole seurakunnasta erottamisen oikeutta, koska vain seurakunta yksin voi erottaa seurakunnasta.
    En koe olevani äärikristitty eikä sellaisia edes ole

    Mitä järkeä oli elää sillä lailla?

    Jeesuksella saa pilattua aivonsa ihan yhtä tehokkaasti kuin viinalla ja huumeillakin.

    Äänestä

Kuuluko perinteisiin arvoihin myös kollegan seksuaalinen häirintä.

Äänestä
  • Ainakin kristillisiin perinteisiin. Laitauskovaisten idoli D. Trump jäi kiinni siitä, kun kehuskeli miten voi kouria naisten p**luja eikä kukaan sano mitään kun hän on julkkis. Vornanen on vähän pienemmän luokan julkkis, mutta hän on toteuttanut myös samaa kristittyä kourimisperinnettä. Vornasen ura julkkiksena saattaa jäädä myös lyhyeämmäksi kuin Trumpin.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ainakin kristillisiin perinteisiin. Laitauskovaisten idoli D. Trump jäi kiinni siitä, kun kehuskeli miten voi kouria naisten p**luja eikä kukaan sano mitään kun hän on julkkis. Vornanen on vähän pienemmän luokan julkkis, mutta hän on toteuttanut myös samaa kristittyä kourimisperinnettä. Vornasen ura julkkiksena saattaa jäädä myös lyhyeämmäksi kuin Trumpin.

    Nuo ovat tosin olleet hiukan noloja juttuja Trumpille vaikka ei sillä että hän hävetä osaisi. Eikös joku pornotähti kertonut ettei varustus vastannut "suurta amerikkaa"

    Äänestä

  • Vaikuttaa perus- persulta.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Nuo ovat tosin olleet hiukan noloja juttuja Trumpille vaikka ei sillä että hän hävetä osaisi. Eikös joku pornotähti kertonut ettei varustus vastannut "suurta amerikkaa"

    Helluntailais-meppi Hakkaraisella saattaa olla isompi, kun on sen kuvaa lähetellyt tytöille.

    Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Tai ainakin itseluottamusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ainakin kristillisiin perinteisiin. Laitauskovaisten idoli D. Trump jäi kiinni siitä, kun kehuskeli miten voi kouria naisten p**luja eikä kukaan sano mitään kun hän on julkkis. Vornanen on vähän pienemmän luokan julkkis, mutta hän on toteuttanut myös samaa kristittyä kourimisperinnettä. Vornasen ura julkkiksena saattaa jäädä myös lyhyeämmäksi kuin Trumpin.

    Onko kivaa valehdella? Ei kuulu kristillisiin perinteisiin eikä arvoihin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ainakin kristillisiin perinteisiin. Laitauskovaisten idoli D. Trump jäi kiinni siitä, kun kehuskeli miten voi kouria naisten p**luja eikä kukaan sano mitään kun hän on julkkis. Vornanen on vähän pienemmän luokan julkkis, mutta hän on toteuttanut myös samaa kristittyä kourimisperinnettä. Vornasen ura julkkiksena saattaa jäädä myös lyhyeämmäksi kuin Trumpin.

    Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokkaasta eivät päätä vain kristilliset elämäntavat omaavat ja kristillisiä arvoja korkeassa arvossa pitävät uskovat. Uskovat/konservatiivit kannattavat puolueena enemmän republikaaneja. Siellä oli parempiakin ehdokkaita tarjolla.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Vaikuttaa perus- persulta.

    Onko tilastoa siitä, että suurin osa perussuomalaisista miehistä ja/tai heidän miespuolisista kannattajistaan tuollaista tekisi?
    Perussuomalaisiin on siirtynyt äänestäjiä ja PS:n poliitiikkaan mukaan kaikista (eduskunnassa olevista) puolueista.

    1Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Helluntailais-meppi Hakkaraisella saattaa olla isompi, kun on sen kuvaa lähetellyt tytöille.

    Pe.ku

    Helluntailainen? Missä ajassa elät? Hakkarainen ei kuulu helluntaiseurakuntaan, ei ollut siellä aktiivi ja on sanoi haastattelussa, ettei koe helluntailaisuutta omaksi, mutta sanoi yhä uskovansa

    1Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Helluntailainen? Missä ajassa elät? Hakkarainen ei kuulu helluntaiseurakuntaan, ei ollut siellä aktiivi ja on sanoi haastattelussa, ettei koe helluntailaisuutta omaksi, mutta sanoi yhä uskovansa

    Ei helluntailaista uskoa voi seurakunta päättää.

    Kun Hakkarainen valittiin eka kerran eduskuntaan niin helluntailaiset Ristin Voittoa myöten korostivat Hakkaraisen helluntailaisuutta.

    Pe.ku

    1Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Hakkarainen on edelleenkin helluntailainen, vaikka loikkasikin toiseen puolueeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Liike erotti hänet. On sekin jotain.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Liike erotti hänet. On sekin jotain.

    Ei liike erottanut vaan joku yksittäinen seurakunta jäsenyydestään.

    Helluntailaisuus on usko, eikä liike tai seurakunta.
    Omasta uskosta ei voi erottaa.

    Ei luterilaisuudesta eikä islamistakaan voi joku toinen erottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Seurakunta erotti. Sikäli erikoinen juttu, että tappajat otetaan vastaan.

    Helluntaiseurakunta.

    Juu, seurakunta erotti, mutta on siitä huolimatta helluntailainen.

    Helluntailainen voi olla, vaikka ei kuuluisi mihinkään seurakuntaan.

    Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokkaasta eivät päätä vain kristilliset elämäntavat omaavat ja kristillisiä arvoja korkeassa arvossa pitävät uskovat. Uskovat/konservatiivit kannattavat puolueena enemmän republikaaneja. Siellä oli parempiakin ehdokkaita tarjolla.

    Republikaanien ongelma on siinä ettei heillä ole parempia ehdokkaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ei helluntailaista uskoa voi seurakunta päättää.

    Kun Hakkarainen valittiin eka kerran eduskuntaan niin helluntailaiset Ristin Voittoa myöten korostivat Hakkaraisen helluntailaisuutta.

    Pe.ku

    Itse sanoi ettei ole helluntailainen uskonkäsityksiltään jo aikaa sitten.
    Kumman tiukasti pidät kiinni tuostakin valheesta, että olisi yhä helluntailainen, jos on sitä koskaan kunnolla ollutkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Hakkarainen on edelleenkin helluntailainen, vaikka loikkasikin toiseen puolueeseen.

    Ei ole omien sanojensa mukaan. Hän vuorenvarmasti asian paremmin tietää, kuin sinä valäheiden rakastajana.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Liike erotti hänet. On sekin jotain.

    Häntä ei haitannut, kun ei kokenut helluntailaisuutta omakseen, vaikka sanoi yhä uskovansa Jumalaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Ei liike erottanut vaan joku yksittäinen seurakunta jäsenyydestään.

    Helluntailaisuus on usko, eikä liike tai seurakunta.
    Omasta uskosta ei voi erottaa.

    Ei luterilaisuudesta eikä islamistakaan voi joku toinen erottaa.

    Ei usko siitä huolimatta kuten helluntailaiset omien sanojensa mukaan.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Seurakunta erotti. Sikäli erikoinen juttu, että tappajat otetaan vastaan.

    Helluntaiseurakunta.

    Mikä ettei, jos ovat uskoontulleita ja parannuksen tehneitä.
    Hakkarainen käyttäytyi toisin kuin varsinaisesti uskossa olevalle sopii.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Juu, seurakunta erotti, mutta on siitä huolimatta helluntailainen.

    Helluntailainen voi olla, vaikka ei kuuluisi mihinkään seurakuntaan.

    Pe.ku

    Tottakai voisi olla, mutta kyse on siitä, ettei haastattelussa esiin tuomien omien sanojensa mukaan pidä itseään helluntailaisena. Sanoi yhä uskovansa, mutta uskonkäsitykset ovat muuttuneet. Mikä ihme siinä on vaikea tajuta ja miksi haluat väittää typerästi asianomaista vastaan kuin tietäväsi paremmin..? Tosi lapsellistahan sellainen on.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Republikaanien ongelma on siinä ettei heillä ole parempia ehdokkaita.

    Sinusta siis Trump on heidän paras ehdokkaansa, joka kannatti valita ehdokkaaksi ja kenties lopulta presidentiksi?
    Moni on ihan toista mieltä. Haleykin olisi ollut parempi.

    Äänestä

mutta tärkein kysymysuskooko jumalaan ja taivaaseen nousseeseen jeesukseen ?
Sillä vastauksella saa tuomioni 🤣

Äänestä
  • Jeesuksen taivaaseen menosta ei ole yhtään silminnäkijöiden todistusta.

    Ei siis kukaan voi uskoa ja saa sinun tuomion.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Jeesuksen taivaaseen menosta ei ole yhtään silminnäkijöiden todistusta.

    Ei siis kukaan voi uskoa ja saa sinun tuomion.

    raamattu:

    "Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle" 1 Kor: 15: 6
    "Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille Apostoleille" 1 Kor: 15:7
    "Viimeksi kaikista hän ilmestyi minullekin , joka olen " (Jaakobille) 1 Kor: 15: 8

    todisteet perustuu raamattuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    edelliseen : virhe : (Jaakobille) > 1 Kor: 15: 8 > Paavalille

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    raamattu:

    "Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle" 1 Kor: 15: 6
    "Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille Apostoleille" 1 Kor: 15:7
    "Viimeksi kaikista hän ilmestyi minullekin , joka olen " (Jaakobille) 1 Kor: 15: 8

    todisteet perustuu raamattuun.

    Nuohan ovat Paavalin juttuja.
    Paavali ei koskaan nähnyt Jeesusta.

    Pe.ku

    Äänestä

Hmm... Mitäs äärikristillistä siinä on jos on biologisten faktojen kanssa samaa mieltä?

1Äänestä

Heittäköön se ensimmäisen kiven, joka ei aina välillä kännissä kylillä ammuskele!

Äänestä
  • "aina välillä"

    Mitä tarkoitat?
    Kaksi toisensa pois sulkevaa sanaa peräkkäin.

    Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    "aina välillä"

    Mitä tarkoitat?
    Kaksi toisensa pois sulkevaa sanaa peräkkäin.

    Pe.ku

    'Aina välillä' on idioomi, joka tarkoittaa sellaisia tilanteita kuten 'usein', 'toisinaan', 'vähän väliä' yms. Voit verrata sitä sinulle mahdollisesti tutunpaan 'aina ehtiessä', 'aina silloin tällöin', 'aina tarvittaessa' jne.

    1Äänestä

  • No, ei sellaisen pidä mennä vastuullisiin tehtäviin, kuten kansanedustajaksi.
    Kuljeskelkoon niillä kylänraiteilla vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    'Aina välillä' on idioomi, joka tarkoittaa sellaisia tilanteita kuten 'usein', 'toisinaan', 'vähän väliä' yms. Voit verrata sitä sinulle mahdollisesti tutunpaan 'aina ehtiessä', 'aina silloin tällöin', 'aina tarvittaessa' jne.

    On siis täyttä huuhaata, joka osoittaa sanojansa typeryyden.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    'Aina välillä' on idioomi, joka tarkoittaa sellaisia tilanteita kuten 'usein', 'toisinaan', 'vähän väliä' yms. Voit verrata sitä sinulle mahdollisesti tutunpaan 'aina ehtiessä', 'aina silloin tällöin', 'aina tarvittaessa' jne.

    Ei nuo ole lainkaan idiomeja.
    Idiomit ovat lähinnä vertauskuvallisia.

    Minä voisin kirjoituksesi perusteella ilmaista sinua idiomilla "olet ulkona kuin linnunpönttö".

    Pe.ku

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ylen vaalikone:
"Olen järkähtämätön perinteisten ja kristillisten arvojen kannattaja. Vaalin näitä arvoja. "

Vastaus vaalikoneessa:
"SUKUPUOLIA ON VAIN KAKSI. Ihminen on nisäkäs ja nisäkkäillä on kaksi sukupuolta, uros ja naaras. Sukupuolen määrittää kromosomit, ei ihmismieli. KANNATAN PERINTEISIÄ JA KRISTILLISIÄ ARVOJA. Siitäkin syystä minulle on olemassa vain kaksi sukupuolta, mies ja nainen."

Pidätetyllä kanssanedustaja Vornasella näyttää olevan äärikristityn mielipiteet päälimmäisenä.

Pe.ku

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu