Työntänyt tarjoiluvaunusta sämpylät omaan kassiinsa!
Seiska: Tytti Tuppurainen varkaisilla eduskunnassa
Anonyymi-ap
1361254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 136
Vanhimmat
Ei se sossujen pääministerikään omilla eväillä pärjännyt, normidemareita.
Ota että käsi tottuu, sanoi demari lapsellensa.
siinä mielessä demarit ja mannet ovat samanlaisia.
Sukulaissieluja.
Demarin käsi rouhii.
Miksi demarin normikäytöksestä uutisoidaan?
Hyvä kysymys.
Voi kyynel....
Kertaus on opintojen äiti. Käsi aina toisen taskulla on jo aika hyvin kansan selkäytimessä.
Näin on.
Jo aikoja sitten on todettu että DEMARIN KÄSI, AINA TILAISUUDEN TULLEN MUIDEN TASKUSSA! Kyllä punikki vaan on niin punikki, on se.
Demarin käsi rouhii 24/7 rehellisten ihmisten taskuja.
Se on sitä sosialismia, kaikki kuuluu kaikille.
Itselle mieluiten enemmän.
Nimenomaan.
Varastaminen taitaa olla demarien ongelma. Marin kössi aamupalat ja nyt Tuppurainen varasti sämpylöitä.
Voi päivää mitä sakkia.
Sinnekö sämpylät olisi pitänyt jättää vaunuun kuivumaan ja pois heitettäviksi?
Eikös hallituksen pitänyt säästää?
Hyvä että sentään oppositio säästää, eikä vain kurjista.
Kyllä olisi varmasti maistunut vaikka pienipalkkaiselle keittiö henkilölle. Ahne demari kähmi!
demari kähmii aina kun vain tilaisuus on, ja usein vakka ei olisi tilaisuuttakaan.
kun silmä välttää niin käsi käy
oma kansa ensin vahingollista, ei mulla muuta moi
Tätä satua persu toistaa vuodesta toiseen, hassua.
ehkä persu mutta kun todisteidenkin mukaan , ei satua
en kuulu mihinkä puolueeseen, jätetään hölmöille Ne
Tuppuraisen kommenttia on tarkoituksellisesti vääristelty.
"En ole koskaan enkä missään sanonut, etten asettaisi Suomen kansaa etusijalle. Perussuomalaiset ovat itse valitettavasti jakaneet väärennettyä, nimiini laitettua ”lanseerausta”. Totuus on tämä: olen esittänyt huoleni (Uusi Suomi 9.7.2020), että suurvallat ovat lähteneet meille pienille maille haitalliseen ”oma kansa ensin” -politiikkaan, joka uhkaa mm. jättää pienet maat – kuten Suomen – maailman päätöksenteon pöydistä sivuun."
https://tytti.info/mielipide/suomen-etua-ajetaan-yhteistyolla/
Vasemmistolaisille totuus on valhe ja valhe totuus, näyttö tapahtuneesta on satua.
Luit kai laittamani totuuden asiasta?
Olen minäkin tuosta kirjoittanut, ja olen kokoomuslainen.
terv, kokoomuksesta
No nyt et varmaan enää kirjoita, kun tiedät totuuden?
Ei ole helppoa demukoillakaan. Yksi edustaja on kissankiduttaja ja toinen on sämpylävaraskleptomaani. Kolmas on vaimonpettäjä ja neljäs ollut natsifani nuorena. Mitähän vielä?
Erään toisen puolueen ilmeisesti henkisesti epävakaa edustaja ammuskelee kadulla öiseen aikaan, se on jo astetta vakavampaa kuin sämpylän pölliminen.
tuskin 4 aikaan aamuyöllä kovin vaarallista kellekää
Joku demari kävi tietysti taskuille, jotain oli tehtävä.
No demarithan on varkaita, heti kun vaan tilaisuus tulee.
Oma napa ensin ajattelu ei ole vahingollista?
Ja ehdolla vuoden parhaaksi!
Myikö kadulla sitten eteenpäin?
Sämpylät, vai jemmaamansa lörtsyn suoraan?
Minkä nuorena varastaa sen vanhana omistaa.
Sinä olet hyvin, hyvin pitkäikäinen mm-alafoorumilainen. ;))
Vakioitamme. Suomen AITOJA valioeliittijäseniämme.
Priceless.
Ettäkö Tuppurainenkin tuollain toimii, mutta täytyyhän se ymmärtää, Hän on Demari, ja joutui Oppositioon viime kauden toiminnastaan.
Onko tämä laillista?
Onkohan kaikki muumit kotona ?
Kaikki sämpylät laukussa?
Persunpaska yrittää kääntää huomiota omien ampuma-aserikosta ja aseellista uhkausta toisaalle.
Syö demu sämpyläsi ja ole hiljaa.
Tuo on aivan normaalia demareille. Jos olisi Persu niin juttu olisi kaikissa medioissa, jopa Ylen uutisissakin.
Demarithan ne ovat kaiken pahan alku ja juuri niinkuin tässä videossakin kerrotaan:
https://www.tiktok.com/@iltalehti/video/7345937355364191520
Tokkuraisen aika erota, ahne paska on.
Perussuomalaiset tarjoilivat vaalitilaisuuksissaan vähävaraisille tarkoitettuja ruokajonon leipiä
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009478561.html
Säälittää ne vähävaraiset, jotka noiden leipien ansiosta äänestivät perussuomalaisia. Purra kävelee saappaillaan yli ja sylkee vielä päälle.
Ottamatta mitenkään kantaa yksityiskohtiin, niin mikä saa kansanedustajan pöllimään tarjoiluvaunusta sämpylöitä tai ottamaan ladatun käsiaseen mukaan menoihin ja vielä ampumaan sillä julkisella paikalla?
Siinä asemassa olevan jokaista liikettä tarkkaillaan ja etenkin poliittiset vastustajat nostavat julmetun liioitellun haloon joka virheliikkeestä. Onko päässä vikaa jos tieten tahtoen ja tarkoituksella kerjää ikävyyksiä ja antaa kivet innokkaasti tilaisuuttaan janoavien kivittäjien kouraan?
En tiedä Kolli. Siis silmät vettä täynnä täällä repeilen tällä villiydelle mihinkä Suomi on vapaapudonnut JUURIKIN kuten olen VUOSIA kertonut että kävisi vielä. Ennen kun tämä kaikki alkoi materialisoitua, niin itkin surusta, kun oli mahiksia vielä kääntää vapaapudotus trendi ja koko tää Murphyn Lain -putkessa Suomen WEF-jonestownitus; mutta nyt kun ne kaikki realisoituu, niin tää kaikki paska on kuin valtavan kokoinen täyskämmäreitten kummelisirkus. Ei voi oikeastaan kuin nauraa, enää. Tragikoomista 50/60-suhteessa, tosin.
"Onko päässä vikaa jos tieten tahtoen ja tarkoituksella kerjää ikävyyksiä ja antaa kivet innokkaasti tilaisuuttaan janoavien kivittäjien kouraan?"
Sinäpä sen sanoit.
Ottanut ex-pm:stä mallia.
Virkamiehet olivat sanoneet Marinille, että muutkin pääministerit ovat tilanneet aamiaisia. Marin maksoi ne aamiaisensa itse kun niistä alettiin kohiseman. Haettiinko niitä rahoja niiltä porvariministereiltä, jotka olivat palveliu käyttäneet?
Marinin aamiaiset olivat pientä sen rinnalla, että Orpo-Purra mässäsivät j joivt melkein puolella miljoonalla hallitusneuvotteluissa. Kansanedustajille ei kuulu ruokaetu ja tuo määrä on kohtuuton jos kerran ollaan säästölinjalla.
Marinin aamiaisia vähemmän maksoi se, kun Purra kutsui helmikuussa koko ministeriönsä henkilökunnan (420 ihmistä) rilluttelemaan Teurastamolle veronmaksajien piikkiin. Siihen kyllä Purralla riitti rahaa.
Ojasta allikkoon, siis?
Ihanaa jellonat, ihanaa?
LMFAO
Persut ei ampuneet sitä.
Joo, tuttavan kaveri kertoi.
Seiska on vaipunut niin alas kuin lehti vain voi. Mikä vaan kelpaa uutiseksi. Pitäisiköhän käydä omalla pihalla kusella, niin voisi lukea sen huomenna Seiskasta.
Niinkuin nyt ammuskelu Helsingissä.
Sehän pian arkipäivää kun maahamuuttajat vihdoinkin alkavat ammuskella, toivottavasti.
Persut soittelee sinne seiskalehteen persutotuuksiaan.
Eli iltapaskoja/ylepropagandaa/mtv3 aivopesuja korkeampaa JOURNALISMIA.
Iltasanomat on uusi seiska.
Kylmäkallet olisi hyvä olla pohjalla.
Aika paha. :DDD
Eduskunnan oma vartiointi pettänyt . Ison- Omenan vartijat menetti Oikean syyllisen päälle läjään menemisen ! Huolestuttavaa .. Mitähän muuta varastanut ?
Ai neropattiTytti?
Mitäpä ei varastaisi? Joku tuollainen varkausvimma, hälläKIN.
Tuppurainen ajatteli viedä sämpylöitä Vornaselle pidätysselliin.
Onko se väärin tehty?
Itselleen Tytti ne varasti. Käytti vain Vornasen tilannetta hyväkseen. Tytti on tyypillinen kommari venäjältä "operaatioihinsa" oppinsa saanut.
Kyllä saa ottaa pari ilmaista sämpylää omaan käsilaukkuun. Ei oo keltään pois mutta vähän tyylitöntä toimintaa.
Seiska-lehti=persujen raamattu nykyisin. Soittelevat sinne perättömiä uutisia. Tuskimpa Tuppurainen niitä sämpylöitä on ilmaiseksi ottanut jos edes on ottanut.
Mitäs varastamista tuo tuollainen on jos sämpylöissä ei ollut nimiä kenelle ne kuuluisi
Nii ja jos ei ehtinyt jäädä niitä syömään vaikka hänelle oli sämpylät varattu, niin kyllä ne voi kotimatkalla syödä.
Tytillä käsi on hyvin harjaantunut kuin myös selitykset.
Meillä olisi paljon opittavaa Tytiltä.
Nimenomaan on oppimista demareilta, kuinka esiinnytään maailmalla
https://www.tiktok.com/@iltalehti/video/7345937355364191520
Olikos tämä se Uniper ministeri?
Kuten se, mitä tapahtuukaan KOKO maalle kun ko. WEF-kakistokraatit ovat valtionjohdossa.
Aivan mahtavaa....
Olisi saman tien pöllinyt koko kärryllisen, olisi ollut helpompi kuskatakin kärryllä.
Ja pihalla tyhjä rekka odottamassa täyttöä.
Ei saa ahnehtia,
Hiacekin olisi riittänyt.
Kyllä Tytti osaa.
Kommunistia ei ole sijaa moittimisen parista käyttöpäivämäärän rajoilla sämylän käpiskästä henkilötä joka on Sannan hallituksessa paljon antanutkin ja se helppo todistaa. Ei kun vaaleissa lapulle sodapia saadaan Sanna takasin.
Laitetaan kerran vielä velkape*seet heilumaan. Näytetään taivaan merkit💪. Antilla Petterillä tukat pystyssä oppositiossa.
Demari varastaa aina, se kuuluu aatteeseen.
Eli koko EK on siis täys WEF-vasemmistoa? Hienoa. Kunnon kommarila.
Tytti maksamaan heti sämpylät !
Kyllä hällä raha riittää, halusi vaan varastaa muuten vaan.
Useiden noiden päättäjien aivot ovat kuin 4vuotiaalla, enintään. Eikä ainoastaan useiden, vaan lähes kaikkien.
Se että persu Vornanen ammuskelee aamuyöllä Helsingin keskustassa ei ole mitään tämän rinnalla, buhahahhaa!
buhahahhaa siis NORMAALI POLIISIS KYSEESSSÄ pakko pyytää että heidän aseensa maassamme kerätään pois ONHEN NE VAARAKSI LAPSILLE
aseita saisi pitää vain rikolliset sen jälkeen lisään edelliseeni
. Antti Rinteen hallituksessa demaripoliitikko toimi eurooppaministerinäa, buhahahhaa!
Itseasiassa, vornis on huomattavasti vähemmän nolo keissi kuin tämä neropattitytti.
Heti kun on puhetta vasemmiston kieroiluista, varastamisista, valheista jne. alkaa uhriutuminen ja maalitolppien siirtely.
Ravintoloissa on irtisanomisperuste jos omin luvin vie kotiinsa yli jäänyttä ruokaa.
Ja varoilta virtsaan niinhi aina, ennen asiakkaille tarjoilua siis!
Ravintoloissa on irtisanomisperuste jos omin luvin vie kotiinsa yli jäänyttä ruokaa.
- jOS SIIS paskansin SAK:n lakon aikaan ja tarjoisin heille vitsani kera, vielä kiittiivät ruuasta!
Miksi se juoruakka, nainen tai mies, oli joka vasikoi Seiskalle?
Pahempaa kuin persun ammuskelu?
pahempaa, ei.
häpeällisempää, ilman muuta.
What about.....................
Voi miten kauheeta! Kansanedustaja osallistuu kokoukseen, jossa on aamupalatarjoilu, ja kehtaa ottaa tarjottavaa aamupalaa. Eihän sitä ole syötäväksi tarkoitettu, eihän? Katsottavaksi vain. Katsoa saa, mutta ei koskea?
Roskiinhan ne ylijääneet sämpylät menee. Mutta parempi roskiksessa kuin demarin suussa?
Joku persu himoitsi sämpylöitä, mutta Tytti ehti ensin. Kostoksi juorusi Seiskalle, buhahahaa!
Ei se varkaissa ollu, se oli vain sosialisoimassa.
Demukkahoro Tytti: oman maan edun ajattelu haitallista, mutta oman edun ei vaan lisä sämpylöitä muijan leipäläpeen.
JauhisSanna,sd, syötti perhettään verovaroilla kunnes käry kävi ja lahjoitti ex-äijän firmaan 200000€ ja firma meni konkkaan muutaman viikon kuluttua.
Demarit hallitsevat kähminnän.
No jo on aloittajalla murheet kun yhdestä vaivaisesta sämpylästä pitää täällä surkeena itkeä vollottaa.
Mutta on se suurempi rikos kuin ammuskelu kaupungin keskustassa.
Luulis hävettävän kun jäi näpistyksestä kiinni, turha selitellä selvää tapausta.
Pientä ammuskeluun julkisella paikalla verrattuna.
Tytillä alkaa nais-kollageenit vähentyä, ja iho alkaa ikävästi roikkua kasvoissa ja kaulassa. Kun demarirouva pistää pikkuisen ylimääräistä sämpylää naamariin, niin lisäkalorit pitää nahkan tiukemmalla.
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/tytti-tuppurainen-tunki-tarjoiluvaunusta-leipia-laukkuunsa-nain-kansanedustaja-selittaa-tilannetta/1330251
Eivät nuo mihinkään sekajätteisiin mene ylimääräiset, syömättömät kinkkusämpylät ja paakkelsit, kuten Tytti väittää.
Ne viedään Ukrainan Hätä -keskukseen, josta sämpylät jaellaan nälkäisille ukrainalaislapsille.
Eikö sen palkka riitä?
Mutta Tytti ei ammuskellut tuliaseella niin että sivullisen aivot saattavat valua käytävälle.
Maahan ammutusta laukauksesta ei ollut kimpoamisvaara sivullisille, näi sanoi komisaari .
Voi tykki, tykki. Ens kerralla Hurstin jonoon sitte etuilemaan. Kuka nyt pelkkää sämpylää söis.
Kummastahan puhutaan vappupuheissa enemmän Vornasen ampumistapauksesta vai Tuppuraisen sämpylä varkaudesta. Veikkaan ensimmäistä nimeä.
Tytti vain kansallisti sämpylät. Ihan normaalia.
Joko SUPO tutkii Tuppuraisen varkautta/ maanpetosta? Sopisi Persujen joukkoon parhaiten.
Jos sillä oli nälkä.
Tussusesta tehtävä rikosilmoitus varkaudesta ja ottakoot Persut tuppuraisen jäseneksi.
Tytti Tuppurainen näin tekee kaikille selväksi, että Kansanedustajan palkkio on liian pieni!
Ei ole edes varaa ostaa sämpylöitä, vaan ne pitää varastaa!
Pitää paikkansa.
Voi Tytti minkä teit!
Meiltähän tämä käy!
Hyi Tytti!
Jah
Fakta homma
Hokta vamma - demarit
Juh
Ikävä asia.
Voi Tytti!
Teki Jutat!
Aika pieni rötös verrattuna riihi säätiön ryöstöön oulussa. Tytti pystyy isompiinkin kupruihin, se on todettu.
Älkää nyt tyttiä pilkatko. vähävaraisena saa varastaa. Näin sosialistit ovat meille saarnanneet jo tovin. Pistäkää nyt sdp.ssä hattu kiertämään köyhälle ex ministerille, joka on palkkansa juonut.
Ei me Tyttiä pilkata eihän?
Tytteröinen aatteli että tuossa on ilmanen iltapala perheelle,kaikki kotiin päin
Lopettakaa nuo lapsellisuudet. Pysytään asioissa.
Sossuthan elää toisten kustannuksella.