Mutta jonkinlaiset apet minullakin on. En ole ihan persaukinen vaikka joku ulkopuolinen voisi niin luulla. Esimerkiksi käyttöautonani on varsin vaatimaton auto koska se riittää arjen tarpeisiin. Löytyy pari parempaakin muutakin mutta ne liittyvät harrastuksiin.
Ensimmäisen kerran kun olin käymässä neitokaiseni kotona niin heti ruvettiin moittimaan autoa ja epäiltiin olisinko oikea mies ollenkaan tyttärelle. Ehkä viidennellä käynnillä sanoin tulevalle apelle että käydäämpä vähän ajelemassa. Ajettiin ensin hallille ja vaihdettiin alle uusi lava-auto. Sanallakaan en sanonut että halli tai auto olisivat omiani. Ajettiin jonkin matkaa ja lähdettiin kävelemään metsään. Puolen tunnin kävelyn jälkeen olisi pitänyt kääntyä takaisin mutta sanoin että kun kerran on lähdetty niin kierretään nyt palstan rajat kokonaan. Metsää on kiva esitellä kaupunkilaisurpolle joka ei ymmärrä näkemäänsä.
Kun tästä reissusta oli toivuttu niin vein herran merelle. Ei mennyt kuin puoli tuntia kun alkoi ruokkia silakoita. Tämän jälkeen ei ole juuri juteltu tullut kommenttia meikäläisen suuntaan.
Avosuhteessa olen
Anonyymi-ap
3
739
Vastaukset
- Anonyymi
Hah kun tulee muistoja mieleen. Itse kävin myös esittäytymässä muijan vanhemmille arkisemmalla autolla. Omaa kotteroaan rehvakkaasti esitteli kunnes levitin lompakon levälleen ja kysyin että millä hinnalla lähtisi. Kaupat jäi tekemättä mutta loppui vittuilu.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611149- 42881
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että322644- 51641
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114614- 51608
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 75556
- 56554