Jään heinäkuussa työttömäksi ja ole 61 vuotias. Nyky lain mukaan pääsen putkeen ja saisin anssia 65 vuotiaaksi asti. Näin toivon, eli ettei 2.9.2024 voimaan tuleva porrastus vaikuttaisi.
Onko kokemusta, miten 61 vuotias asioi TE-keskuksen kanssa:
-Ilmottaudutaan työttömäksi ja karenssin jälkeen alkaa päiväraha juoksemaan.
-Montaako työpaikkaa joutuu hakemaan ja millä aikavälillä?
-Voiko asioinnin hoitaa verkossa / kuinka usein on livetapaaminen?
-Mitä muuta tulee ottaa huomioon kun jää 61 vuotiaana työttömäksi.
Olen ollut yli 40 vuotta työelämässä ja en ole koskaan aikaisemmin työttömänä.
Koskeeko porrastettu anssi ennen 2.9.2024 työttömäksi jääneitä?
7
186
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi karenssi?
- Anonyymi
Ensinnäkin, oletko itse irtisanoutunut eli silloin mahdollisesti tullee se karenssi ja siihen ilmeisesti nykyisin lasketaan myös lomarahat joka lasketaan karenssin lisäksi palkallisiksi vapaapäiviksi.
Irtisanomisaikana on myös "karenssiaikaa" vaikka ei olis työvelvoitetta!
Kahta korvausta ei saa yhtöä aikaa eli irtisanomisajan palkaa ja työttömyyskorvausta siitä se "karenssi".
Mielestäni mahdollinen uusi laki ansiosidonnaisen porrastukselle alkaa niiden kohdalla jotka eivät vielä sellaista saanut lain voimaan tultua eli jos on jo ansiosidonnaisella ei uusi laki siihen vaikuta.
Sama pätee vuorotteluvapaaseenkin eli sitä saa täysmääräisesti heinäkuun viimeiseen mennessä jolloin uusi laki tulee voimaan kuukauden vaihtuessa!
Eipä ole koskaan takautuvasti laki astunut voimaan ja en pidä sitä edes mahdollisena.
Peukkuja vaan sinne ja ota rennosti, kyllä kaikki ok! - Anonyymi
Jos on säästöjä niin ilmoittaudu työkkäriin vasta sitten kun karenssiaika on mennyt, karfnssi lasketaan siitä kun työt ja irtisanomisaika loppuu..ja nykyisin myös kun on lomarahat kulutettu. Toki jos haluat "pakkohakea" niitä töitä veikket saa päivärahaa niin ilmoittaudu heti..? Karenssi on 45,pv.
Paikkoja pitää hakea 0-4, riippuu paikkakunnasta, itse haen lahta paikkaa.
Ilmoittautuminen ja muut onnistuu minimillään verkossa.
Eipä tässä muuta, töitä tuskin löydät enää ellet ole johonkin hyvin erikoistunut.- Anonyymi
Kiitos. Näin olin ajatellutkin, kun asiaan hieman tutustuin.
- Anonyymi
Tärkeintä on muistaa, ettei kerro mistään asiasta totuutta.
- Anonyymi
Pakko oma nimi ja omat yhteystiedot kertoa jotta jatkossa asionti sujuu!
- Anonyymi
Pakko puhua totta.
Muu ei käy.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911525
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1711220En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1041070Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15957- 83885
- 66803
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?40777Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K60744Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289743Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107738