Mutkin jätettiin tässä nyt puoli tuntia sitten, ihan paska olo ja itkettää nii perkeleesti. Vittu pahint on etten voi puhuu kenenkää kans siitä, vanhemmat on eronnu. Mun suhde isään ja äitiin on ihan perseellään, kavereitten kans ei voi puhuu tälläsist asioist. Tekis mieli tapaa itteni, en millään jaksais enää elää. Ja sit ku ajattelee et löytäisin joskus jonku toisen, nii tuntuu silt ettei ikinä vois tuntee mitään samallaist muita kohtaan. Vittu ku tekis mieli vaan tapaa itteni ja lopettaa tää paska elämä
Täysin murtunut
...
71858
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun käyt läpi tämmöisen elämänvaiheen,olet vahvempi.
Kasvaminen ja luopuminen käy aina kipeästi.ei sen kummempaa ole. Ymmärrän täysin sinun painajaisen laadun,ja tiedän,että se menee ohi,se on varma.
Vaikka se nyt täyttää koko sinun horisontin,mutta kumma kyllä,se häviää kokonaan,eikä se vie kovin kauan. Ihmisiä ja kavereita löytyy aina uusia.
Tutki vain rehellisesti itseäsi,ja ole itsenäinen.
Tunteet on semmoisia tuulenpesiä,eikä niihin kannata paljon luottaa.
Rakkaus on erittäin terveellinen ja tarpeellinen tunne,mutta sekään ei saisi hallita meitä niin,että se muodostuu ongelmaksi.
Olen varma,että sinä selviät siitä kriisistä.
Sinä voit antaa itsellesi semmoisia käskyjä,että varmasti selviät,sekin auttaa,ja on täysin mahdollista,että kohta löydät uuden ystävän,joka osoittautuukin paremmaksi,kuin edellinen.
Ole rohkealla mielellä,ei sinulta ole rakkautta otettu pois,se ihminen ei vain ollut rakkautesi tasolla.
Tuo oli todella hyvin sanottu. Kiitos siitä minunkin puolesta.
jussi
Se sattuu. Ja sitä sattuu.
Vaikka sinusta tuntuu nyt siltä ettei kukaan voi ymmärtää tuskaasi, niin kyllä se on niin että melkein kaikki meistä on joskus tullut jätetyksi. Ja kaikki..., no melkein kaikki me siitä olemme selvinneet.
Sydänsuru on vähän niin kuin sairaus - onneksi se tosin paranee itsestään ajan myötä. Nyt ei vain auta muuta kuin olla ja sairastaa päivä kerrallaan suru pois. Se on tietysti paljon helpommin sanottu kuin tehty. Ole vain vahva ja koeta nähdä asioista valoisat puolet silloinkin kun kaikki näyttää pimeältä.
Ja muista, yksin suurissa suruissasi, ettet kuitenkaan ole ainoa. Joku niistä kaupungilla vastaan kävelevistä kasvoista on täsmälleen samassa tilanteessa kuin sinä...
elin sekavassa suhteessa yli 5v ihmisen kanssa jota rakastin niin paljon että sille ei löydy sanoja...se oli mun ensimmäinen mies mut me erottiin ja palattiin yhteen sitten vanhempina mentiin kihloihin ja rakastettiin rajusti!
Se oli se viides vuos menossa kun sain tietää että mies pettää...kuolin sisäisesti, en tuntenut enää mitään en rakkautta enkä vihaa, mutta silti en voinut erota miehestä kuitenkin rakastin sitä niin paljon vaikken kuitenkaan rakastanut...elämä palasi pikkuhiljaa raiteilleen ja tunteet välillämme syventyivät entisestään olimmehan selvinneet isompaakin isommasta kriisistä...
tuli taas syksy ja minä rupesin pelkäämään eroa sillä mies etääntyi etääntymistään ja mistään ei voitu puhua enää tappelematta...minä sairastuin henkisesti...toivoin vain kuolevani joka aamu kun heräsin itkin sitä että miksi en voinut vain olla heräämättä...aloin juomaan ja meni viikkoja, kuukausia kännissä...kavereita kuoli ympäriltä...kuka viinaan kuka vahvempiin.Olin niin pohjalla kuin ihminen vain voi olla...inhosin miehiä,vihasin ja inhosin...ilin katkera...petetty ja jätetty...koston himo oli suurtakin suurempi...
Sitten pääsin siitä yli siihen meni kyllä vuosia, mutta pääsin kuitenkin. Lopetin juomisen ja selvinpäin autolla ajellessa tapasin miehen kenen kanssa nytten elelen. Sen kaiken kävin itseni kanssa läpi niin monta kertaa ettei mitään jäänyt epäselväksi. Nyt olen kuivilla ja entinen mieheni elää vankilassa...
Nykyisin enää todella harvin kesäiltaisin joku tietty tuoksu saa minut muistamaan entisen elämäni, hymyilen ja olen onnellinen sillä nytten minulla on jotain niin paljon parempaa!
Surulle pitää antaa aikaa...ja kaikille niille tunteille viha, rakkaus, kaipaus, katkeruus, kosto...ne kaikki tunteen tulee ja niiden pitää antaa tullakkin vain sillä tavalla voi "tyhjentää pöydän" ja ruveta taas arvostamaan itseään ja muita.
Anna itsellesi aikaa!
Voimia sinulle tiedän tasan miltä sinusta tuntuu!
Minäkin erosin perjantaina... Luulin että olisimme olleet vielä kauan, ehkä ikuisesti, yhdessä. Tunnen itseni satutetuksi, en jaksa mitään, on paha olo, yöllä en saa unta ja jos saankin näen hirvittäviä painajaisia. Mikään ei kiinnosta. Itken turhista aisioista. Haluan hänet takaisin, mutta tiedän, että minun pitäisi päästää irti.
Show must go on...
Työ auttaa, kova työ, opiskelu, fyysiset ponnistukset. Näe tämä uutena alkuna. Näin oli jostain syystä tarkoitus. Syy ei ole sinun. Kohdallesi tulee vielä se oikea rakkaus joka ei jätä eikä petä. odota, ja tee itsestäsi jotakin sillä välin. Tappio tulee olemaan tuon jättäjän. Hän vielä ihmettelee ja itkee kun olet päässyt pitkälle ja olet jo kaukana hänestä ja myös tunteesi ovat. Keskity arkisiin asioihin. Älä luule että sinussa on vikaa, niin EI OLE. Elämä on sinun.
Kiitos kaikki rohkaiseville ja OIKEILLE sanoille. Aika parantaa, vaikka se käykin niin kiduttavan hitaasti...
Hyvin oli sanottu tuo "rakkauttasi ei ole otettu pois" mä tiedän että mussa elää se kyky rakastaa.
Mua pelottaa nähdä exä. Aina kaupungille mentäessä mua pelottaa. En halua nähdä sitä yksin tai toisen naisen kanssa.
Mutta mä kasvan vahvaksi.
Alkup. kirjoittaja, musta tuntui ihan samalta kuin susta vielä muutama viikko sitten. Sydämen tilalla oli vain kipeä möykky... se helpottaa aina hitusen edellispäivään verrattuna. se on hidasta, mutta varmaa!