Orpo puolustaa yritystukien säästämistä leikkurilta

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) puolustaa hallituksen päätöstä säästää yritystuet suuremmilta leikkauksilta.

Hallituksen leikkuri kävi kehysriihessä kovaa, mutta hallituskaudesta toiseen suojelua nauttivat yritystuet välttyivät tälläkin kertaa isoilta säästöiltä.

Yritystuet ovat saaneet kritiikkiä taloustieteilijöiltä. Heistä selvä enemmistö on sitä mieltä, että yritystukia pitäisi ryhtyä karsimaan kunnianhimoisesti.

Esimerkiksi Suomen Ekonomit arvioivat, että arvonlisäverotuksen kiristyksen olisi voinut jättää yhteen prosenttiyksikköön, mikäli yritystukia olisi leikattu noin 300 miljoonalla eurolla. Kehysriihessä niistä nipistettiin kuitenkin vain noin 70 miljoonaa.
_______________________________________________________________________________
Köyhiltä, pienituloisilta, opiskelijoilta, vammaisilta leikkaaminen ei ole vaikeaa! Kertoo tämän sadistin arvomaailmasta hyvin paljon!
1600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hah hah haa. Leikataan. IHANAA.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) puolustaa hallituksen päätöstä säästää yritystuet suuremmilta leikkauksilta.

Hallituksen leikkuri kävi kehysriihessä kovaa, mutta hallituskaudesta toiseen suojelua nauttivat yritystuet välttyivät tälläkin kertaa isoilta säästöiltä.

Yritystuet ovat saaneet kritiikkiä taloustieteilijöiltä. Heistä selvä enemmistö on sitä mieltä, että yritystukia pitäisi ryhtyä karsimaan kunnianhimoisesti.

Esimerkiksi Suomen Ekonomit arvioivat, että arvonlisäverotuksen kiristyksen olisi voinut jättää yhteen prosenttiyksikköön, mikäli yritystukia olisi leikattu noin 300 miljoonalla eurolla. Kehysriihessä niistä nipistettiin kuitenkin vain noin 70 miljoonaa.
_______________________________________________________________________________
Köyhiltä, pienituloisilta, opiskelijoilta, vammaisilta leikkaaminen ei ole vaikeaa! Kertoo tämän sadistin arvomaailmasta hyvin paljon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu