Olen joskus miettinyt, että voisin kirjoittaa tänne inhorealistisen kuvauksen akateemisen luuserimiehen (minä) elämästä, à la tunnustuksien.luola.net. Muut saisivat sitä sitten hämmästellä ja ihmetellä, kuinka surkeaa voi olla 25v miehen elämä. Miehen, jolla ulospäin näyttäisi menevän ihan kohtuullisesti. Voisin sen ehkä jopa tehdäkin perässä, jos joku haluaa kirjoittaa ekaksi.
Kuka uskaltaa ensimmäiseksi?
Tossu25
142258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ensi vaikutelmalta kuullosti tutulta: akateeminen, sinkku ja 25 vuotias. Kirjoitahan vain tuo kuvauksesi niin kommentoin miltä osin sopii itseeni.
Elämäsi menee kuitenkin ulospäin kuhtuullisesti ja olet akateeminenkin, tuskin kovin surkeaa.
tässä on aika hyvä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000008903356
Tässä mun elämän pääkohdat, kun kerran pyydettiin jonkun aloittaa tilitys.
Ikää kohta 28, nainen. Yksi kahden vuoden seurustelu/avoliitto takana. Sitä ennen pelkkiä yrityksiä ja niitäkin vain muutama. Lähes kaikki joita olen edes suudellut on olleet joko silloin, ovat nykyään tai ovat olleet päihteiden väärinkäyttäjiä tai hulluja.
Nyt ollut reilut kaksi vuotta yksin, aika kuluu lähinnä töissä ja yksin kotona ollessa. Valmistuminen on myöhässä. Kavereita on jokunen, lähes kaikilla ikäisilläni lapsuudenkavereilla on jo perhe. En käy baareissa enkä juuri missään muuallakaan, osaksi sen takia etten tykkää juoda viinaa ja osaksi sen takia ettei ole ketään kenen kanssa mennä minnekään.
Olen siis lähes kaiken aikaa joko töissä tai yksin kotona. Mitään elämää ei ole enkä osaa kuvitella sen vilkastuvan kun kotiin harvoin eksyy poikakaveriehdokkaita. Biologinen kello tikittää ja lujaa. Itken aika usein illalla tyynyni märäksi.
Repikää tästä. Elämä on laiffii eiks juu:)
Taas kerran hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää viinanjuonti olisi pariutumisen kannalta. Valtaosa netissä ja sen ulkopuolella kohtaloaan valittavista yksin jääneistä ihmisistä eivät juurikaan alkoholia juo. Valitettavasti kuitenkin suomalaisessa kulttuurissa juominen on jotakuinkin välttämätöntä jos haluaa omata sosiaalista elämää ja mahdollisuuksia tutustua vastakkaiseen sukupuoleen.
Harva varmaankin oikeasti juomisesta pitää, mutta ne krapula-aamut on vain kärsittävä jos haluaa suhteen ja perheen saada aikaan. Ilmaiseksi mitään ei tässä maailmassa saa, ja krapula-aamut ja alkoholiin kuluneet rahat ovat se hinta jonka mahdollisuudesta ihmissuhteeseen joutuu maksamaan.
et viitsis aina jankuttaa tota samaa. toi on jo kuultu eikä kukaan ota sua vakavasti. alkaa kyllästyttää toi sun näkökannan tuputus jokaiseen kommenttiin. mee juomaan jos et muuta keksi.
Kuulostaapa tutulta vaikka en akateeminen olekaan. Ikää itselläni 28 ja elämä on juuri sitä että aamulla töihin ja sitten kotiin. Monen vuoden ei-akateemiset opiskelut jäivät töiden takia kesken viime metreillä. Baareissa, tms. ei tule käytyä muuta kuin muutaman kerran vuodessa (pikkujoulut, tms.). Niin ja ne illat, varsinkin kun on katsonut jonkin romanttisen sarjan/elokuvan, niin sitä sitten oikein rypee "itsesäälissä" ja vuodattaa kyyneleitä tyynyyn. Mutta kyllä se elämä silti aika "laiffii" on. :)
Mistä päin olet? Haluaisitko kirjoitella lisää ja täältä saisit ystävän..
Ikää kohta 27, nainen. Yksi kahden vuoden seurustelu/avoliitto ja toinen 8 kk seurustelusuhde. Sitten vaan muutama lyhyt juttu. En viihdy baarissa kun ei viinakaan maistu, lähes 8 vuotta siitä kun olen juonut mitään. Töissä ja sitten yksin kotiin. Hyviä ystäviä 3, kahdella perhe ja kolmannella avomies. Tunnen aina itseni "kolmanneksi pyöräksi". Ei oikein ole ketään kenen kanssa mennä etsimään niitä miehiä.
menee oikein hyvin.
Muuten melkein sama tarina, mutta olen melkein 35 v. ja työtön, ystäviä 0, eikä kokemuksia baariympyröistä. Aina yksin kotona, onneksi on koira että tulee käytyä edes pihalla muutamaan kertaan joka päivä. Ja sitten on vielä se ikuisesti jatkuva ankara rahapula.
Voisihan sitä jonkin vuodatuksen kirjoittaa, mutta miksi vaivautua, kun asiasta on tyhjentävä sarjakuvaesitys täällä:
http://www.tky.hut.fi/~kvantti/in/1.shtml
Ainakin minusta tuntui, että piirtäjän täytyy todella tietää, mistä kertoo, niin pelottavan tuttuja tuntemuksia tuossa tulee esiin :)
Jotenkin tuntuu, että minullakin on kaikki nuo "elementit" kasassa iästäni huolimatta.
käy moni juttu yksiin..
Siis aikuisten oikeesti! Elämä on elämää, parisuhde vain yksi osa sitä. Ei sen olemassaolo tai puuttuminen tee ihmisestä erilaista. Jos elämä on tylsää nyt, on se sitä parisuhteessa yhtälailla. Vink vink: harrastukset, ulkoilu, miksei myös kapakissa käynti, irkki, mielenkiintoinen työ / opiskelu jne. Niistä se elämän sisältö tulee. Itseensä voi olla tyytyväinen vain jos on itseensä tyytyväinen.
Kuule onhan ne osa elämää harrastukset ja muut toki, mutta parisuhteet on sitä myös. Suhde ei ole elämä, mutta se on kuitenkin suurimmalle osalle luonnollinen ja tärkeä osa sitä. Tän voin kertoa ihan omasta kokemuksesta... Kolmisen vuotta edellisen pidemmän suhteen jälkeen harrastan enemmän kuin koskaan, kavereita on paljon ja heille on nyt aikaa, käyn ulkona, on ollut mielenkiintoisia töitä, on akateeminen koulutus, on ollut lyhyitä juttuja, jne. Jostain syystä olo on vaan niin helvetin yksinäinen kun avaa kämpän oven ja astuu sisään. Ei kyse ole itsetyytyväisyydesta tai siitä että elämä olisi tylsää, vaan siitä että jotain olennaista puuttuu. Ei mikään harrastus tai työ voi korvata parisuhdetta.