Ihan niinkuin Suomelta ei odotettaisi menestystä.Kappale on kuitenkin kansainvälistä
huipputasoa?
huipputasoa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tällä kertaa tiukkaa tekee selviääkö yli karsinnan. On kuunnelessa jotenkin puhdittoman tavanomainen suomalainen.
Yksi historian surkeimmista kappaleista,Kojon
nuku pommiin.Joka oli ansaitusti ainakin
melkein viimeinen heh heh.
Joskus tuntuu että sinne äänestetään tahallaan
joku epäsopivalta kuulostava ja näyttävä.
Joskus oli se Pertti Kurikan nimipäivä.Sekin
tuntui että äänestettiin vain piruuttaan?
Jooh, kuuntelin eilen minuutin verran. Ehkä ei hyvä tarttuvia kappaleita ollut, en seurannut katsintoja ja siksi Windows 95 pääsi edustamaan Suomea Vexi Salmen, Dannyn nimeen vannovien johdatuksella. Arvioin ulkomaalaisen ei suomalaisen korvissa hyvin kehnon oloinen muusiikillisesti. Ehkä jopa suttuisen tunkkainen.
Vexi Salmi, Danny on kovia musiikki nimiä Suomessa. Terästä.
On se kun ennenvanhaan esittäjällä oli tyylikäs puku ja meni vain mikrofonin taakse esittämään kappaleen....
Nykyään karsea hulabaloo ja Windowsmieskin örveltää melkein pakarat paljaina stringeissä surkean musiikkimekastuksensa kanssa..
Suomi voittaa, paras esitys koskaan.
YK:ssa on julistettiin Suomi voittajaksi...!
Makaaberia kuinka hetero yrittää olla uutta luova.
Ei mene läpi keski-euroopassa ainakaan.
Saa hävetä pukeutumista ja ulkoasua.
"Kappale on kuitenkin kansainvälistä huipputasoa?"
Kiitos päivän vitsistä. Kappale ei poikkea tavallisesta euroviisukamasta juuri mitenkään ja on korkeintaan keskiverto, tosin pisteitä ehkä saadaan niiltä joilla on lavashow'n kanssa sama huumorintaju.
Kansainvälistä huipputasoa?? Voi helvetti, mikä kuvottava paskaesitys. Nyt jos koska, saa hävetä.
Hypen puute johtuu israelboikotista. Wokejuontajat eivät tiedä miten päin olisivat. Rockabilly rules.
Suomalaisilla on joku sisäänrakennettu mieltymys lapselliseen pieruhuumoriin, osa kykenee sen hillitsemään paremmin ja toiset möläyttelevät aikuisenakin niitä omasta mielestään huvittavia mutta muiden mielestä mauttomia ja typeriä vitsejään.
On toki hyviäkin puolia tuossa mielenmaisemassa, nauretaan ja pilkataan omaa "erinomaisuuttaan" saarnaavia tosikkoja sekä kaikenmaailman tärkeileviä pönöttäjiä ja tehdään niistä naurunalaisia.
Pepsodentti A. Stubb: "Suomi on jo tavallaan voittanut.!"
Ei ole luotettu osaamiseen, vaan on ryhdytty hakemaan huomiota epätoivoisesti. Kalsarikännit ovat hauskoja vain suomalaisille. Eurovisio on musiikkikilpailu, eikä huumorifestari.
jokainen voi halutessa kotona kokeilla tietsikalla säveltää kaappaleen ja lopputulos on erinomainen tai hyvä tai väkipakolla makusesti tehty herättääkseen kiinostuksen sen kuulijassa. https://www.youtube.com/watch?v=E1o2Hs8M8Wg
Erittäin tunkkainen tämä Suomen esitys kuka hitto jaksaa 95 ? ei kukaan joka sen ajan on elänyt.