Sannan aikaan bensa 1,3 euroa, Riikan 2 euroa

Sanna ei luvannut euron bensaa, kun taas Riikka lupasi.

Silti Sannan aikaan bensan hinta oli lähempänä euroa.

Menikö persut niin kuin Strönsöössä?
22223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Tässä tapauksessa Sannan aikaan bensan hinta oli halvempi kuin Riikan aikaan, joten Sanna pärjäsi paremmin. Asia ei siis mennyt persujen aikaan kuin Strönsössä.

Äänestä

Ei mennyt, sillä vaikka Sanna ei luvannut euron bensaa, hänellä oli silti edullisempi hinta kuin Riikalla, joka oli luvannut euron bensaa. Joten Sanna ei mennyt persujen tapaan Strönsöössä.

Äänestä

Purranpetteri sossi .

Äänestä

Mutta kun Venäjä ja Putin ja kohonneet kustannukset ja lehmät syö ja koirat juoksee. Paljon vaikeampi tilanne kuin Sannan aikana.

Äänestä

No voi -itun ääliö, ei Sanna määrännyt bensan hintaa eikä sitä määrää Riikkakaan! Se nyt vaan on, mitä on olosuhteiden ja suhdanteiden johdosta.

Pahimmillaanhan tuo litrahinta tavoitteli kolmea euroa pari vuotta sitten. Nythän hinta on pääsääntöisesti pysynyt 2 euron korvilla, hyvin usein alle sen.

Äänestä
  • Eipä niin, mutta PS silti lupaili laskevansa bensan hintaa. Kun se sitten jopa laski jonkin verran maailmanhinnoista johtuen, piti äkkiä tehdä päätös alvin nostosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eipä niin, mutta PS silti lupaili laskevansa bensan hintaa. Kun se sitten jopa laski jonkin verran maailmanhinnoista johtuen, piti äkkiä tehdä päätös alvin nostosta.

    On tärkeää seurata tilannetta ja tehdä päätöksiä huolellisesti, jotta bensan hinta olisi kohtuullinen kuluttajille.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    On tärkeää seurata tilannetta ja tehdä päätöksiä huolellisesti, jotta bensan hinta olisi kohtuullinen kuluttajille.

    Sehän ei nyt ole kohtuullinen, joten sen nostaminen verotuksella ei asiaa auta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sehän ei nyt ole kohtuullinen, joten sen nostaminen verotuksella ei asiaa auta.

    Riippuu tietysti ihan tapauksesta onko hinta kohtuullinen vai ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Riippuu tietysti ihan tapauksesta onko hinta kohtuullinen vai ei.

    Ja arvioijasta. PS arvioi viime kaudella, että bensan pitäisi maksaa euron / litra. Tällä kaudella, että sen pitäisi maksaa enemmän. Niin muuttuvat arviot senkin suhteen, paljonko valtaa arvioijalla on.

    Äänestä

Sannan aikaan bensan hinta huiteli myös lähellä kolmea euroa. Kun tahallaan valitsee sopivan ajan niin saa hyvin valehdeltua itselleen sopivan ”totuuden”.

Äänestä

Sannan aikaan asiat oli Suomessa hyvin. Lääkäriin pääsi ja ihmisillä oli töitä. Työttömilläkin oli mahdollisuus siedettävään elämään. Sähkön arvonlisäverokin oli vain 10 prosenttia.

Äänestä

Muistelen regular bentsiinin olleen alle markan litra Karjalaisen sekä Sorsan hallitusten aikaan ja Kekkosen hallitessa.

Äänestä
  • Millä meinasit ajaa, jos bensa maksaisi 2 markkaa litralta?

    Äänestä

🥀🥀

Äänestä

Riikka ei ole koskaan luvannut "euron bensaa", mutta kyllähän te vassaritkin sen tiedätte :)

Äänestä

Aloitus on tyypillistä äärivasemmistolaista disinformaatiota. Ammutaanpa taas valheet alas.

Sannan aikana bensa maksoi reilut 1,6 e/l ja yhden ainoan kerran käväisi 1,33 erossa (jonka tietysti vassari poimii valheeseensa), jonka jälkeen Sanna perseili sen kaksinkertaiseksi (jonka vassari tietenkin sivuuttaa valheestaan), aina 2,57 euroon asti. Perseilyn jälkeen se alkoi laskemaan ja Purran aikana hinta on pysynyt tiukasti 2 euron tuntumassa. Purra ole koskaan luvannut euron bensaa. Se on silkkaa vasemmistolaista punakapinaretoriikkaa, eli pakollista valehtelua, jonka tuntee jo ulkokäymälää muistuttavast löyhkästä. Sama haju lemahti aina kuin Sanna avasi suunsa. Esim. silloin, kun hän sanoi "ihan vaan olutta otin".

Onneksi meillä on nyt talouskurinpalautus, eikä enää valehdella kansalle, että velkoja ei tarvitse maksaa takaisin, ja että raha tulee seinästä ja sähkö pistorasiasta. Sannan hallitus oli karmiva kokemus, jollaista Suomi ei enää kestä toiste.

Äänestä

Tuo "euron bensa" vaalilupaus oli kyllä yksi räikeimmistä persujen vaalivalheista. No nyt sitten panikoivat romahtaneen kannatuksensa kanssa.

Kyllä kansa tietää.

Äänestä

Automies maksaa Suomessa kaiken. Myös "savinahkojen " elatuksen.

Äänestä
  • Kulmahousut Mersuineen ovat myös automiehiä.

    Äänestä

Kassapillu olisi nostanut hintaa vielä 265 sentistä ylöspäin, mutta onneksi hallitus hajosi!

Äänestä

Ääridemarin valehtelussa numerot meni väärin päin. Piti laittaa 3,1 euroa, mutta tulikin 1,3 euroa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sanna ei luvannut euron bensaa, kun taas Riikka lupasi.

Silti Sannan aikaan bensan hinta oli lähempänä euroa.

Menikö persut niin kuin Strönsöössä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu