Faktoja 5.6 2005 PAPERILIITON TIEDONANTO.
Kirjoittanut: Pamilainen 6.6.2005 klo 13.53
Paperiliiton tiedonanto 5.6-2005
Kirjoittanut: PAPER COLLECTION 6.6.2005 klo 00.35
Paperiliiton liittovaltuusto, kuten liittotoimikuntakin, on huolella perehtynyt valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen paperiteollisuuden työehtosopimuskiistaa koskevaan sovintoesitykseen 1.6. Liittovaltuusto kiittää sovittelijaa, mutta ei voi hyväksyä esitystä.
Esityksen ongelmakohtia ovat yleisen tulosopimuksen sisältöön kuulumattomat sopimusturvan huononnukset. Ulkopuolisen työvoiman käyttöä koskevan nykyisen sopimusmääräyksen murentaminen merkitsisi, että lähivuosina kolmanneksella paperialan työntekijöistä nykyinen työsuhde ja toimeentulo vaarantuisivat. Kyse on 5 000 -10 000 ihmisestä ja heidän perheistään.
Metsäteollisuuden korkein johto on ollut erityisen huolestunut alan siivoojien palkkatasosta. Paperiteollisuuden 900 siivoojan palkka vastaa kuitenkin vain 18 metsäyhtiön johtajan palkkaa. Siivoojien heitteille jättö ei ratkaise paperialan kannattavuusongelmia.
Sovintoesitykseen sisältyvä lomautusturvan heikentäminen puolestaan merkitsisi, että työsuhteensa säilyttävien paperialan työntekijöiden arkipäiväksi palaisivat vuosituhannen vaihteen takaa massiiviset lomautukset. Joinakin vuosina yli kolmannes jäsenistämme oli pakkolomalla.
Liittovaltuuston ensisijainen tavoite on, että joulun ja juhannuksen seisokkikäyntiä koskevat määräykset pidetään entisellään. Liitto voi käyttää liittokokouksen antamaa neuvotteluvaltuutta, mutta silloin etujen ja haittojen pitää jakaantua oikeudenmukaisesti. Esitys ei täytä vaatimusta.
Tällä sopimuskierroksella kyse on ihmisten perustoimeentulosta. Rahapuolellakin riittävää on pilkulleen tupon mukainen korotus. Mikäli liikkumavaraa on, niin oikeudenmukaista on maksaa paperityöntekijöille tupon sopimuskorotukset kevätkuukausilta sekä palkka siltä ajalta, kun työnantaja on estänyt työnteon. Muille sopimusaloilleen Paperiliitto on tehnyt tupon mukaisen sopimuksen.
Työnantajat pyrkivät paperialalla yleistä tulosopimusta huonompiin työehtoihin estämällä tehtaiden käynnin lukitsemalla työntekijät tehtaan porttien ulkopuolelle. Näin he vaikeuttavat työntekijöidensä toimeentuloa sekä aiheuttavat suurta taloudellista vahinkoa muiden alojen yrittäjille ja työntekijöille, omille asiakkailleen, kansalaisille ja koko kansantaloudelle.
Euroopan tehdastyöväen järjestö EMCEF tutkii mahdollisuutta, että työsulun todellisena tarkoituksena on suomalaisyritysten yhteistoimin rajoittaa tuotantoa hintojen nostamiseksi. Mikäli näin on, niin työnantaja saattaa jatkaa työsulkua vielä useita viikkoja kieltäytymällä yhteisesti hyväksyttävästä tulosovusta. Tulosovun kustannukset eivät olisi työnantajalle rasite.
Liittovaltuusto kiittää jäseniä samoin kuin veljesjärjestöjä kotimaassa ja ulkomailla tuesta taistelussa tulosovun sekä sopimusturvan puolesta ja työnantajan häikäilemätöntä ahneutta vastaan. Tämä taistelu on yhteinen ja tulokset heijastuvat laajalle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"
Ulkopuolisen työvoiman käyttöä koskevan nykyisen sopimusmääräyksen murentaminen
"
Ylidramatisointia. Yksi klausaali lisää, jolla ei ole suurta merkitystä, koska heti perään sanotaan, että samat instanssit ovat neuvotteluissa vastakkain, kuin aiemminkin.
(Olettaen, että tällä palstalla esitetty ehdotus on paikkansapitävä)
"
Metsäteollisuuden korkein johto on ollut erityisen huolestunut alan siivoojien palkkatasosta. Paperiteollisuuden 900 siivoojan palkka vastaa kuitenkin vain 18 metsäyhtiön johtajan palkkaa. Siivoojien heitteille jättö ei ratkaise paperialan kannattavuusongelmia.
"
Ja täällä märehditään sitä, kun joku kehtaa verrata paperityöntekijän ja sairaanhoitajan palkkoja keskenään ;-)
"Tällä sopimuskierroksella kyse on ihmisten perustoimeentulosta. Rahapuolellakin riittävää on pilkulleen tupon mukainen korotus."
Ai, siis 2% per vuosi ei kelpaa, pitää saada 1.88%, kuten muutkin? Perustoimeentolossa ei pitäisi olla mitään ongelmaa, nelilapsisen perheen käyttövarat asunnon vuokran jälkeen pitäisi sosiaalipoliittisten toimien jälkeen olla n. 975€/kk.
(Sama kommentti, kuin yllä suluissa)
"Euroopan tehdastyöväen järjestö EMCEF tutkii mahdollisuutta, että työsulun todellisena tarkoituksena on suomalaisyritysten yhteistoimin rajoittaa tuotantoa hintojen nostamiseksi."
1) EMCEF:n suomalaisjäsenet:
http://www.emcef.org/members/memsearch1.asp?Country=Finland
Toimihenkilöunioni
Rakennusliitto
Sähköliitto
TEK
Insinööriliitto
Kemianliitto
Paperiliitto
2) Pitäiskö Metsäteollisuuden tutkia, olivatko Paperiliiton laittomat lakot ay-liittojen kartelli heidän alansa palkkojen korottamiseksi. Se, että Metsäteollisuus turvautui työsulkuun vain alleviivaa tilanteen vakavuutta: Euroopan tasolla voidaan seisottaa 30% kapasiteetista kuukausitolkulla. Kyllähän siinä luonnollisestikin on se mahdollisuus, että sellun ja paperin hinnat lähtevät nousuun - jos varastot ehtyvät, vielä niin ei ole käynyt. Tämän, jos minkä pitäisi paperiliittolaisia huolettaa.