Nyt, kun työnantajat,tai oikeastaan pieni
ryhmä, joka edustaa työnantajaa, on
selvimmällä mahdollisella keinolla
osoittanut,ettei sillä ole yhteiskunta
vastuuta, eikä se välitä työntekijöistään, puhumattakaan aliurakoitsijoista.
Niin miksi, valtion pitäisi olla tukemassa rautateiden lisärakentamista, ym. liikenteeseen liittyvää ? Joka olisi käytännössä tehtävä sen vuoksi, että tehtaat voisivat toimia tehokkaammin.
Matkustaja liikenne varmaan selviää nykyiselläkin verkostolla.
Tässä kiitos sille, että valtiolla on suunnitelmia parantaa esimerkiksi kaakkois-suomessa rautatieverkostoa, jotta tehdaiden tuotanto saadaan tulevaisuudessa kuljetettua sujuvasti eteenpäin, kuin myös
raaka-aineita tehtaille.
Tulevaisuudessa työnantajan nykyisen
kaltaiset toimet, tulevat todennäköisesti
vain lisääntymään.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Näin on .Toivottavasti ihmiset katsovat ja koittavat ohjata edustajiaan päätöksien oikeellisuudesta ja isänmaallisuudesta.EikÖ?