Kenestä uusi kulttuuriministeri?

Salkku on osoittautunut sekä Karpelan kyvyille, osaamiselle että koulupohjalle ylivoimaisen painavaksi, ja hänen henkinen terveytensä nyt liiskautunut sen alle.

Karpelan lopullinen jättäytyminen ja eroaminen ministerin virasta on enää hetkien kysymys. Mutta, kenestä tulee hänen seuraajansa? Onhan Kepulla toki rutinoituneita ja päteviäkin naisia salkun kantoon.
7476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Salkku oli/on Karpelalle ihan sopiva, onhan tuolla ministeriportaassa kyvyttömämpiäkin nähty. Sen sijaan kateellisten ja pahansuopien toimittajien sekä vääristeleviä juorujuttuja ahnehtivan sensaatiohaluisen yleisön typeryys on raskasta kenelle tahansa.

Äänestä
  • SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma pitäisi saada halllitukseen. Jos ministeri Karpela jättää paikkansa mies- ja naispuolisten toimittajatanttien ilkeilyihin kyllästyneenä, Eero Heinäluoma voisi ottaa kulttuuriministerin salkun. Saisivat toimittajat isokokoisemman tikkuataulun eikä huteja tulisi niin paljon kuin nykyisin. Olisi kiva nähdä Heinäluoma polvillaan paavin edessä.

    Äänestä

  • Nykänen on samanlainen mediapelle kuin Kyrpela. Ja yhtä kyvykäs virkaan. Mutta se ei ala itkeä jos media välillä ei olekaan ruskeakielinen.

    Äänestä

  • TÖRKEÄ RATTIJUOPPOUS TURUN KÄRÄJÄOIKEUDESTA.SITÄ ON VAIKEA MENNÄ MUUTTAMAAN -EDES KEPUMINISTERIN TAHDOSTA HUOLIMATTA.

    Äänestä

  • mies paikallaan kirjoitti:

    Nykänen on samanlainen mediapelle kuin Kyrpela. Ja yhtä kyvykäs virkaan. Mutta se ei ala itkeä jos media välillä ei olekaan ruskeakielinen.

    Itse mietiskelin ensi alkuun Esa Pakarista tai Spede Pasasta, mutta kun molemmat ovat jo kuolleita, niin kyllä Matti Nykänen on ylivoimaisesti nykysuomalaisista (elävistä) ansioitunein kulttuuriministerin vaativalle pallille!
    Sitäpaitsi Nykänen on esiintynyt julkisuudessa yhtä vähissä vaatteissa kuin Karpela.
    Nykänen on osoittanut erinomaista hermojen ja lihasten hallintaa, tarkkaa tasapainoilua, sulavaa selittelyä; erinomainen temperamentti ja joustava "naismaku" ovat takeena jatkuvalle menestykselle.

    Äänestä

  • Tanjalle ovat entinen misseys, alusvaatemalli ja tämä törkeä rattijuopumus. Taitavat opinnotkin vielä olla kesken. Ei Tanja ole kyvykäs ministeriksi eikä se ole median vika.

    Äänestä

  • hyviä meriittejä kirjoitti:

    Tanjalle ovat entinen misseys, alusvaatemalli ja tämä törkeä rattijuopumus. Taitavat opinnotkin vielä olla kesken. Ei Tanja ole kyvykäs ministeriksi eikä se ole median vika.

    koulutuksekseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pohtija kirjoitti:

Salkku on osoittautunut sekä Karpelan kyvyille, osaamiselle että koulupohjalle ylivoimaisen painavaksi, ja hänen henkinen terveytensä nyt liiskautunut sen alle.

Karpelan lopullinen jättäytyminen ja eroaminen ministerin virasta on enää hetkien kysymys. Mutta, kenestä tulee hänen seuraajansa? Onhan Kepulla toki rutinoituneita ja päteviäkin naisia salkun kantoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu