Juttuseuraa

Lähde pois siksi aikaa jos on mahdollisuus

niin tein minäkin kun xmies lähti.

Vaikea sanoa, avioerossa tehdään "surutyötä" vähän samaan tyyliin kuin joku omainen tai läheinen olisi kuollut. Aika parantaa haavoja. Yksi keino olisi yrittää keksiä muuta ajateltavaa tai muuta tekemistä.

Koska ei ole tietoa lähdön syistä, on vaikea ottaa kantaa niin perusteellisesti. Muista kuitenkin että elämä jatkuu, ja maailmassa on muitakin naisia kuin se yksi joka nyt on lähdössä.

Voimia vain sinulle, tulee vielä olemaan tosi raskasta aikaa, onneksi on sentään kesä, koeta käydä ulkona paljon, toisten seurassa, älä jää sinne sisälle vaikka kuinka ahdistaa. Sinun on käytävä surutyö läpi, äläkä turhaan kohdista sitä siihen toiseen osapuoleen, erosi tulee olemaan "helpompi" ellet on niin katkera. Toki se kirpasee niin saakelisti, tuntuu että elämä loppuu siihen, mutta kyllä sinä jaksat. Omasta erostani on neljä vuotta...ja vieläkin "sielu" sairastaa....kesänjatkot.

Osoitteesta

www.eroperhe.net

sieltä saa tuiki tarpeellista vertaistukea muilta samassa elämäntilanteessa olevilta ihmisiltä!
Ja jos vähänkään tuntuu siltä, että tarvitset ns. ammattiapua, ota rohkeasti yhteyttä terveyskeskukseen ja sitä kautta voit päästä esim. psykologia tapaamaan.Puhu ystäviesi kanssa, jos vain mahdollista.Heistä saa uskomattoman paljon tukea ja elinvoimaa!

*Voimahali* ja aurinkoa sulle!

lähti vek pari viikkoa sitten ja jätti mulle pari murrosikäistä lasta huollettavaksi, joten tiedän taatusti tunteen.
Vituttaa, ahdistaa ja tuntuu kuin elämä päättyisi.
Mutta usko kuitenkin, että jo näin kahden viikon päästä olo jotenkin tuntuu vähän helpommalta, kun ei tarvitse koko ajan katsoa sitä lähdön valmistelua ja odottaa päivää riitojen keskellä. Nyt on loppu loukkaukset, syyllistämiset ja ihmisarvon polkemiset.
Tiedät kyllä, että lähtijä käyttää nimenomaan näitä keinoja helpottaakseen omaa oloansa.
Kun taas kotiin jäävä yrittää olla mieliksi ja vastoin tahtoaan suostuu mihin vaan.
Karmeaa henkistä kidutusta.
Ystävät on tärkeitä, samoin tällaiset palstat. Ja ehkä sekin vähän helpottaa kun tiedät, että meitä samassa tilanteessa olevia on muitakin.

Vaimo löysi uuden. Petti ja jätti 20 vuoden jälkeen. Koko homma kesti kuukauden, juuri oli ajateltu, jos ehtisimme vielä saada yhden lapsen lisää. Sitten jäin yllättäen asumaan uuteen omakotitaloon (josta vaimoni oli aina uneksinut) kahdestaan pojan kanssa. Kaksi viikkoa olen nyt ollut erossa. Itse en ole antanut mitään suurempia syitä eroon. En ole ollut väkivaltainen, en koskaan pettänyt, en juopottele, ei ollut riitoja... Vaimolle tuli kai se "neljänkympin juoksuaika". Ero sujui sopuisasti, koska suurinpiirtein matelin vaimoni edessä pyytäen jäämään... Omaisuudenkin jako onnistui riidatta. Nyt on nähty exän kanssa melkein joka päivä, ja tuli käytyä "päiväkahvillakin", se homma kun sujui meillä erityisen hyvin jo aiemminkin.

Kuitenkin tämä oli minulle melkein kuolemaan verrattavissa oleva onnettomuus. Poika otti asian tosi coolisti, nyt ei ainakaan äiti ole aina huutamassa. Exä kyllä osaa loukata ja pilkata ja syyllistää, hänellähän oli oikeus hankkia uusi kun oli kyllästynyt entiseen... Minun kai pitäisi olla verisesti loukkantunut ja katkera, mutta en ole. Kaveri käski antaa akalle turpaan, mutta kun en ole sitä tehnyt koskaan aiemminkaan, niin annoin olla... (eikä edes tehnyt mieli tehdä sitä) Matelen edelleen ja exä hyödyntää sitä. Kuolleet eivät juuri kummittele, mutta exät kyllä osaavat homman.

Ennen avioeroa nukuin kuin tukki, nyt enintään pari tuntia yössä jos sitäkään. Painostakin lähti 10 kg, vaikka olin ihan normaalipainoinen ennestäänkin. Pääsin ainakin eroon läskistä!

Nää avioerot on ihan perseestä, en ikinä enää mee naimisiin.

Minä yritän saada aikani kulumaan tekemällä jotain koko ajan. Töissä ollessa aika meni hyvin, vaikka olikin pala kurkussa ja ahdisti koko ajan, mutta oli pakko ajatella kuitenkin töitä. Nyt olen lomalla ja yritän saada pahan olon pysymään loitolla, siten että käyn lenkillä, kuntosalilla, niissä menee kevyesti 1,5 tuntia. Sitten loput 22,5 tuntia vuorokaudesta onkin tuskaa. En oikein pysty puhumaan kenellekään, nyt olen ollut lähes kaksi tuntia täällä avioeropalstalla. Ehkä tää joskus helpottaa! Joskus mietin, saanko enää koskaan tuntea ihmistä lähelläni, kelpaanko enää kenellekään! No tiedän, että kelpaan, mutta ei sekään mitään auta!
Mutta syö, nuku, ulkoile, syö, nuku, ulkoile, syö, nuku, ulkoile!