Vauhtiko on niin kova, et tämmönen tietty perustieto parisuhteen kehityksestä näkyy olevan pahasti kateissa.
Ihastumisvaihe ei kestä paria vuotta kauempaa.
Sitä seuraa suhteen toinen vaihe jossa erilaisuus huomataan.se tulee aina ihastumisvaiheen jälkeen.
Se ei tarkoita sitä etteikö erilaisuus olisi ollut alusta asti.se vain huomataan nyt.Se herääminen kuuluu jokaisen suhteen kehitykseen.eikä se ole mikään loppu vaan alku.Tässä vaiheessa moni pari luulee kasvaneensa eroon.
Parin vuoden nahistelun jäkeen alkaisi jo kumppanuusvaihe kasvaa.
Silloin kaksi erilaista littyy syvästi toisiinsa.
Samalla ymmärtäen omat ja toisen heikkoudet.
Silloin vasta päästään siihen mihin alunperin on ollut tarkoituskin päästä.
Mun on vaikea tajuta : miksi niin monet pari jättävät kesken.Sitten kuitenkin aloittavat toisen kanssa käymään samoja vaiheita läpi.Kun yhtä hyvin voisi puolisoon kaikesta huolimatta sitoutua ja kasvaa vaikeuksien läpi, siihen
syvän rakkauden vaiheeseen, mitä jokainen pojimiltaan kaipaa.
Ihastumisvaihe ei kestä paria vuotta kauempaa.
Sitä seuraa suhteen toinen vaihe jossa erilaisuus huomataan.se tulee aina ihastumisvaiheen jälkeen.
Se ei tarkoita sitä etteikö erilaisuus olisi ollut alusta asti.se vain huomataan nyt.Se herääminen kuuluu jokaisen suhteen kehitykseen.eikä se ole mikään loppu vaan alku.Tässä vaiheessa moni pari luulee kasvaneensa eroon.
Parin vuoden nahistelun jäkeen alkaisi jo kumppanuusvaihe kasvaa.
Silloin kaksi erilaista littyy syvästi toisiinsa.
Samalla ymmärtäen omat ja toisen heikkoudet.
Silloin vasta päästään siihen mihin alunperin on ollut tarkoituskin päästä.
Mun on vaikea tajuta : miksi niin monet pari jättävät kesken.Sitten kuitenkin aloittavat toisen kanssa käymään samoja vaiheita läpi.Kun yhtä hyvin voisi puolisoon kaikesta huolimatta sitoutua ja kasvaa vaikeuksien läpi, siihen
syvän rakkauden vaiheeseen, mitä jokainen pojimiltaan kaipaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Silloin kun ollaan oltu pari vuotta yksissä ja se "arki" tulee kuvioihin,niin sittenhän vasta sitä kumppania alkaa näkemään ja tuntemaan oikeasti.Siitä toisesta ei sitten välttämättä tulekaan henkiystävää tai elinkumppania.Kaikki eivät sovellu kaikille eikä sitä syvää rakkautta löydy puolin taikka toisin.Usein kyllä toinen välittää enemmän.Väkisinkö pitäisi runnoa eteenpäin,kun ei se siltä tunnu?Ihmisinä me kasvetaan koko ajan,opimme myös suhteista aina jotain.Kun aika ja itsekukin on kypsä tasavertaiseen kumppanuuteen keskenään ,silloin on perheen vuoro.Ihastumisvaiheessa ei pitäisi vielä lapsia suunnitella.
Ihan samaa mieltä olen että miksi pitäisi väkisin ruveta suhdetta pitämään kasassa jos ei oikealta tunnu.. Syvä rakkaus ei synny jos ei rakkautta ole toista kohtaan.. Toivon itse nyt että olisin kuunnellut itseäni enkä jäänyt suhteeseen jossa en itse ollut rakastunut tai ole rakastanut toista.. Nyt 8v yhdessä, niistä 4v naimisissa ja en jaksa enää odottaa että rakkaus syttyisi jostain kun tunnen enää vain sääliä, vihaa ja kaipuuta pois.. Masennus vaivaa koska väistämättä joudun perheeni rikkomaan taikka sitten kasvattamaan lapseni rakkaudettomassa ympäristössä, vaikka häntä itseään ylikaiken rakastan. Mies rakastaa ja palvoo minua.. Minä en häntä koskaan.. Iseäni saan vain syyttää..
vaan kun vaimo täytti 40, niin jopas alkoi tapahtua. Kyllästyminen 3:een lapseen (murrosikäisiä kaikki, 10, 14 ja 15 v.), menestyvä hyvännäköinen mies, vaan näinpä halusi luopua 'varakkaasta elämästä', etenkin huolettomasta sellaisesta.
Uusi mies, 7 vuotta nuorempi ja mieheltä 2 vaippaikäistä kehiin. Ei varmaan x odottanut ihan tätä. Ei todellakaan käy kateeksi. Hän teki valintansa. En ota takaisin.
Nimimerkki: rahaa on, mutta ei koskaan väkivaltaa. Miettikää!!!
Parisuhteen ero niinkuin alkukin vaatii kaksi ihmistä, siis yritän sanoa, että ero johtuu aina molemmista osapuolista ei yksinomaan toisesta. Alkuun vaan voi olla vaikea huomata miksi niin tapahtui, jos toinen lähtee yllättäen. Toivottavasti saatte mahdollisuuden keskustella vaimosi kanssa mikä meni pieleen, tuskin 40 villitys niin "villiä" on??? Stemppiä, sä kyllä selviät... t ringel-32
Olen toista mieltä asiasta. Joskus kumppanilla on jotain yksilötason ongelmia/kriisejä, joihin lähtee hakemaan ratkaisua erosta luullen että ongelmat ovat pääasiassa suhteen ongelmia. Samoin, jos joku on kertakaikkiaan kykenemätön sitoutumaan ja tahtoo jostain syystä hakea jännitystä tms. irtosuhteista, niin onko se kumppanin "syy"?
Tai jollakulla on täysin epärealistiset käsitykset suhteesta? Luullen, että alkuhuuma kestää ikuisesti. Onko sekin molempien "syy"?
On toki hyvä katsoa eron tullessa peiliin ja miettiä mikä on oma osuus tapahtumiin, jos toinen jättää. Mutta on myös asioita, joista on turha syytellä itseään. Ero olisi tullut, vaikka mitä olisi tehnyt tai ollut kuka tahansa. Jos siis kyseessä onkin yksilön oma ongelma.
Ehkä ei pitäs myöskään kiirehtiä sitoutumista. Että näkee totuuden, kun vaaleanpunaiset silmälasit tippuvat. Mutta kun suhdetta on jo takana useita vuosia ja ei ole niin kauheaa ollut, niin miksi ei taistella suhteen eteen.
Mulla kesti 10 vuotta kunnes ukko huomasi, että "me ollaan niin erilaisia". Sittenkö vasta huomasi, etten ole kaikessa hänen kopionsa ja että minustakin löytyy ärsyttäviä piirteitä. Ja mistään kovin suurista asioista ei ollut kyse, arjen pikkujutuista. Jotka ei ollut haitannut siihen asti, tai ainakaan ukko ei ollut saanut suutaan auki aiemmin. Tai sitten ukko on uskomaton nahjus, joka ei saa suutaan auki, kun jokin asia mättää. Puolison pitäisi olla ajatustenlukija. Ja kun en automaattisesti toimi juuri niin kuin hän haluaisi , niin sitten "olemme niin erilaisia".
Nytpä hällä on jo uusi eukko, kihloihinkin pamauttivat todella nopeasti. Meidän erosta vasta vuosi. eiköhän se arki koittane siihenkin suhteeseen ja mitähän sitten tapahtuukaan?