miten osituslaskelma, jos miehen nimissä talo, velkaa 60000 jäljellä, hänellä lisäksi muuta henk koht velkaa 10000, minulla 4000. Omaisuutta hänen nimissä säästöt muk.luk. 7000, mulla 0. Jos oletetaan että sopimuksesta minusta tulee talollinen, joudunko muille kuin pankin sedälle maksaa loppulainaa?
ositusmatematiikka
apua?!
172722
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Oletetaan että talo on 100 000 euron arvoinen (arvosta teidän pitää sopia keskenään - käyttäen vaikka kiinteistövälittäjää apuna).
Miehen netto-omaisuus on siis
100 000 7000 - 60 000 - 10000 = 37 000 e
Vaimon netto-omaisuus on
- 4000
Yhteenlaskettu netto-omaisuus on siis 33 000. Jos ei ole avioehtoa niin kummallekin pitäisi jäädä netto-omaisuutta 33 000/2 edestä - siis 16 500.
Jos oletetaan että talo laina siirretään vaimon nimiin (tähän tarvitaan toki pankin suostumus) ja muilta osin jätetään velat/säästöt sikseen niin silloin vaimon netto-omaisuus olisi 100 000 - 60 000 - 4000 - siis 36 000. Hänen kuuluisi silloin maksaa 36 000 - 16500 = 19 500 miehelle. Miehen omaisuus tasingon jälkeen olisi siis silloin 19 500 7000 - 10000 = 16500.
talovelkaa (talon arvo) jäljellä lähes alkup.määrä ositushetkellä (talo on lähes juuri ostettu!!)
Ensin lasktaan puolisoiden nettovarallisuudet (jos tarkkoja ollaan, tilanne sinä päivänä kun avioerohakemuksen eka vaihe JÄTETTY käräjäoikeuteen). Arvaan että talon arvo onkin 64.000 EUR
mies: 64000 + 7000 - 60000 - 10000 = 1000
sinä: -4000
Miehesi ei tarvitse maksaa tasinkoa 2500 euroa, millä "puntit saataisiin tasan (molemmille -1500) ... vaan 500. Tämä sen vuoksi, että tasinkoa laskettaessa negatiivinen netto-omaisuus onkin nolla!
Nyt on ositus tehty. Sitten on erottelu, missä sovitte kuka mitäkin pesästä saa (ja kuitataanko osa tasingosta näin, vai rahalla) tai toiselta "ostaa" (lunastaa). Näitä laskiessa kannattaa pitää visusti erillään ositus (lasketaan tasingon määrä, ainoastaan) ja erottelu tai pesänjako ... missä tavara alkaa vaihtaa omistajaa, ja esim. taloja lunastellaan.
Jos sinä tahdot talon, riippuu asia myös pankista, kyse kun uudesta luotosta (oletettavasti ajatuksena ottaa koko 60000 velka omiin nimiin, ja tietty talokin 100%:sti).
Lunastus menee näin:
64000 - 60000 = 4000 on talon "velaton arvo", josta kaikki on miehen osuutta, ja hänelle maksettava. Huom. yllä olleessa osituksessa "varallisuuksien ja omaisuuksien tasaus" jo tehty tasingolla, mitä sinä olet saamassa 500 EUR
Mitä siis maksat miehelle : 4.000 ("velaton" talon osuus) - 500 (mieheltä saamasi tasinko vähennetään) = 3.500
Ja jos tuon joudut pankkilainalla kuittaamaan, sen ottamasi 60.000 velan lisäksi, on velkataakkasi 63.500 EUR.
minä olen käytänössä joka kuukausi (muutama) maksanut lainamäärän siirtäen ko.summan mieheni tilille, josta sitte otettu laina!?
mite teidän irtaimisto, kai silläkin joklu arvo on ja yhteistä?
tilanne, että minä olen käytännössä maksanut ko lainaerät täysimääräisenä miehelle, jonka tililtä pankki sit veloitti..en ehtinyt maksaa lainaa kovin montaa kuukautta jos tosiaan ositushetki on käräjäoik jätetyn pvmn mukaan...muuttaako tää tieto ositussuhteita
Osituksen kannalta ei merkitystä tuolla, valitettavasti.
Mutta moraalisesti se pitäisi ottaa huomioon (minkä vuoksi YLEENSÄ talot ostetaan molempien nimiin, kuin siihen liittyvät velatkin -- ei olisi tuota pulmaa) ... ja ehkä sovittavissa miehesi kanssa huomioitavaksi. Tuosta esitetystä kaavastahan saa poiketa vapaasti, kunhan molemmat niin sovitte.
No nyt menee jo aika yksityiskohtaiseksi, ja kannattaa tarkistaa oikeusaputoimistosta.
Mutta käytännössä olet maksanut tulevalle exällesi hänen lainaansa hänen omistamastaan talosta... miksi?? Toisaalta, hän olisi voinut alkaa perimään sinulta vuokraa... Joten riitelyksi voi mennä, ja jos oikeudesta päätöstä haette, niin kalliiksi tulee. Laiha sopu aina lihavaa riitaa parempi ratkaisu.
Eli, koettakaahan nyt saada selviksi kuka mitäkin maksaa, jos kerran olette eroamassa.
Toki irtaimiston arvokin on osituksessa otettava huomioon jos ositus tehdään avioliittolain IV-luvun mukaisessa järjestyksessä. Asuinirtaimisto ei tietenkään ole automaattisesti yhteistä, vaan lähtökohtaisesti sen puolison omaisuutta, jonka nimiin se on hankittu. Avioliittolaissa on pulmallisten tilanteiden varalta asetettu legaalinen presumptiojonka mukaan irtainta omaisuutta, jota kummankaan puolison ei voida näyttää yksin omistavan, on osituksessa pidettävä yhteisenä omaisuutena. Tämä tietenkin tarkoittaa myös esinekohtaista osuutta esineisiin. Usein puolisot jakavat "lusikat kahteen pinoon" avioliittolain hengen vastaisesti niiden omistajista riippumatta. Tämä on toki aivan ok, sillä AL:n ositussäännöksethän ovat tahdonvaltaisia.
Omaisuuden erillisyyden periaate on kantava lähtökohtaperiaate suomen avioliittollain varallisuusjärjestelmässä. Tämä koskee toki myös irtaimistoa. Useimmiten on asuinirtaimiston arvo on mitätön osa puolisoiden avio-oikeudenalaista yhteenlaskettua nettovarallisuutta, ja siksi siitä sovitaan melko kivuttomasti. Omaisuuksien erillisyyden vuoksi vältytään turhilta riidoilta, ts. pystytään pitkälti eliminoimaan sosiaalisiluontoisien riiitaisuuksien tuominen ostusmenettelyyn lusikoista ja leivänpaahtimista riitelemisen muodossa (vrt. esim. kuolinpesä ja osakkaan paitsi arvomääräine niin myös esinekohtainen osuus jäämistöesineisiin, riitaa...). Jos esineen omistajasta (kiinteistö,taulu,auto) vallitsee epäselvyyttä, asian ratkaisee pesänjakaja.
Osituksen tarkoituksena (laskennallisena toimituksena) on vain selvittää mahdollisen tasingon maksaja ja tasingon määrä, kysymyksessä ei ole siis edes etäisesti perinnönjaonkaltainen "omaisuuden jakaminen". Osituksen reaalisessa vaiheessa on vahvistettava ja spesifioitava se omaisuus, jolla tasingonmaksuvelvollinen tasinkovelvollisuutensa täyttää. Koska tasingoantaja saa AL:n mukaan lähtökohtaisesti päättää itse millä tasingonsuoritusvelvollisuutensa täyttää, ei puolisoiden tarvitse riidellä siitä että "mitä kumpikin erossa saa" (mainittu ilmaisu on erittäin harhaanjohtava ja virheellinen, mutta maallikko-osituksiin usein liittyvä). Tasingonsaaja voi vastustaa tasingonmaksajan suorittamaa tasinkoerän yksilöintiä vain täysin poikkeuksellisissa tapauksissa (shikaaninomaisuus, ilmeinen kohtuuttomuus saajan kannalta). Riitakysymykset ratkaisee Pesänjakaja.
Oman lisämausteensa osituksiin tuo toki varsin yleinen tarve purkaa puolisoiden väliset yhteisomistussuhteet. Tällöin riitely kohdistuu luonnnollisesti juuri omaisuuksien arvoihin, ja puolisoiden omaisuuseriin kohdistama arvostus riippunee varsin usein siitä, että olisiko hän alustavien keskusteluiden perusteella saamassa po. omaisuuserää itselleen. Usein kannattaa pyrkiä sopimaan esineiden arvostamisesta jo ennen tasingon spesifiointia, ts. tehdään osituslaskelma jo "lukkoonlyödyillä" arvoilla, ja osituslaskelman lopputuloksen perusteella sitten ihmetellään että miten tasinmaksuvelvolliseksi osoittautuva voisi velvollisuutensa täyttää (hän siis päättää). Omaisuuserien ositusarvo tavataan nähdä paljon realistisemmin kun ei ole lainkaan selvää, että käytetäänkö po. omaisuutta tasingon maksamiseen vai ei. Pesänjakajalla on puolison vaatimuksesta velvollisuus suoraan AL:n nojalla purkaa puolisoiden väliset yhteisomistussuhteet.
Irtaimiston omistusoikeus toki voi nousta arvoon arvaamattomaan jos koti on antiikilla ja taiteella sisustettu. Erityisen merkityksellisiksi omistuskysymykset nousevat toki aina erityisesti juuri silloin, kun puolisoilla on täydellinen avioehtosopimus. Itseasiassa tällöin omistuskysymykset ovat taloudellisten itressien näkökulmasta lähestulkoon ainoa riidan kohteena oleva asia. Avio-oikeudellisten avioliittojen osalta omaisuuden arvostuksesta päättää pesänjakaja riitaisissa tapauksissa.
Riitaisuudet osituksissa ratkotaan siis ensisijassa oikeuden määräämän pesänjakajan toimesta. Pesänjakaja on instituutiona eräänlainen ultima ratio, viimesijainen keino, johon turvaudutaan vain jos puolisot eivät kertakaikkiaan pääse sopimukseen osituksestaan. Usein ihmisille sanotaan, että "Älkää vain hakeko pesänjakajaa, se tulee syntisen kalliiksi". Tämä neuvo annetaan joskus kovin ajattelemattomasti. On toki selvää, että pesänjakajanmääräyksen hakeminen taloudellisen intressin kannalta tyhjänpäiväisten asioiden vuoksi on järjetöntä. On myös totta, että PJ tulee usein kalliiksi. Mutta on joskus ehdottomasti tarpeen ainoana vaihtoehtona päästä rationaaliseen lopputulokseen.
Ajatellaan että A:lla ja B:llä on keskinänen täydellinen avioehtosopimus. A on vailla nettovarallisuutta. B omistaa yksin A:n ja B:n yhdessä rakentaman OKT-kiinteistön, jonka rahoittamiseen A on osallistunut. A on kiinteistöä ostettaessa ollut ajattelematon, eikä ole huolehtinut omistusoikeuden nimikirjauksen tulemisesta molemmille puolisoille. A näyttäsi siis jäävän erottelussa täysin tyhjätaskuksi, ja B saisi koko OKT-kiinteistön, joka olkoon arvoltaan 300 000 euroa. Jos A kykenee näyttämään toteen, että kiinteisö ostettiin molempien lukuun joskin vain B:n nimiin, kannattaa hänen ehdottomasti hakea PJ. Näin on asia siis jos B kieltäytyy sellaisen erottelukirjan allekirjoittamisesta, jossa A saisi 1/2 murto-osaisen omistusoikeuden OKT-kiinteistöön. B:n tavanomainen kannanotto voisi olla vaikkapa "Onhan täysin selvää, että A:lla ei ole mitään oikeutta kiinteistöön. Katso vaikka kauppakirjaa ja kiinteistökirjan otetta, jossa yksin minut on merkitty ostajaksi".
Tällaisessa tapauksessa PJ:n hakeminen ositusta varten on A:n näkökulmasta taloudellisesti ilmeisen perusteltua. PJ tulee maksamaan tällaisessa tapauksessa ehkä n. 10000-15000 euroa, josta A:n osuus on puolet, eli A hyötyy pesänjakajan hakemisesta yli 140 000 euroa! (oletetaan siis että tarkoitus yhteiseen lukuun tehtävästä hankinnasta on riidattomasti toteennäytettävissä, eikä prosessiriskiä siten ole). Havaitaan, että A:n ja B:n riitaisuudessa onkin kysymys yleisten varallisuusoik. periaatteiden soveltamiseta, johon toisella osapuolella, B:llä, ei ollut lainkaan valmiuksia.
PJ:n toimivalta on todella laaja. Vastaavankaltaisia suuria taloudellisia intressejä liittyy usein mm. testamenttien ja avioehtosopimusten tulkintaan ja omaisuuden arvostamiseen (erit. maatilat ja yhtiöomaisuus, joiden arvosta sopiminen usein hyvin vaikeaa sovinnollisesti). Myös tällaiset asiat kuuluvat pesänjakajan ratkaisuvaltaan. Pesänjakajan käyttäminen on itseasiassa, uskallan jopa väittää, halpaa lystiä, jos sitä vertaa tilanteeseen, jossa oltaisiin ilman koko PJ-instituutiota. Tällaisessa tilanteessahan kukin asia tulisi ratkaista erillisellä kanteella KäO:ssa: joku kiusankappale ex-puoliso voisi viivyttää osituksen loppuunsaattamista käytännössä ikuisesti nostamalla aina uuden erilliskanteen edellisen tullessa käsitellyksi. Nykyisessä järjestelmässähän erilliskanteita ei sallita kuin aivan poikkeuksellisesti. Puolisoiden tulee esittää kootusti pesänjakajalle asiat ja vaatimuksensa joista ovat erimielisiä. Tämä on varsinkin asianajopalkkioiden kannalta tavattomasti edullisempi ratkaisu kuin erillisten ja toistuvien tuomioistuinkäsittelyiden järjestäminen ja niihin valmistautuminen yhä uudestaan ja uudestaan. Suhteellisen edullinen, keskitetty, joutuisa riidanratkaisumenettely osituksissa on edellytys uuden elämän aloittamiselle eron jälkeen. Taloudelliset suhteet on voitava katkaista ex:ään vaikka toinen kieltäytyisi kaikesta yhteistoiminnasta tai esittäisi täysin kohtuuttomia sopimusesityksiä (kuten B esimerkissä yllä, vaikka hän ehkä jopa todellisuudessa uskoi että lainhuudonhaltijan tai kauppakirjan sanamuoto ratkaisisi kiinteistön omistajan). PJ:tä ei ole tarkoitettu haettavaksi taloudellisesti merkityksettömissä tai tyhjänpäiväisissä asioissa. Toki näin voi tehdä, jos tästä vaikka saa hyvän mielen kun tietää että ex:lle tulee paha mieli kun sosiaaliset eripuraisuudet puetaan juridiseen muotoon. Asianajaja kyllä yrittää puhua järkeä päämiehelleen tällaisessa tilanteesa jos riidan motiivit ymmärtää. Samoin asiantunteva PJ määrää selvästi täysin tarpeettoman ja turhan pesänjakajan määräyksen hakeneelle puolisolle omat kulunsa kokonaisuutena maksettavaksi (yleensä jaetaan osapuolten kesken). Tästä päätöksestä voi toki sitten riidellä vaikka KäO -> HO -> KKO, jos rahat ja kantti riittää. Samalla saa näytettyä ainakin kolmelle juristille että kuinka vähäpäinen sitä ihminen voikaan olla. Psyk. arviota ei tosin PJ:ltä saa eikä mielentilatutkimukseen pääse, vaikka sellaisen tarve usein näissä riidoissa tarpeen olisikin. Vaikeissa avioerojutuissa tarvitaan siis eriytynättä osaamista, eli niin sosiaaliviranomaisten, juristikunnan kuin lääkintävirnaomaisten tulisi hoitaa oma osuutensa. Yhden luukun periaatetta ei avierojutuissa noudateta. Apua tulee siis osata hakea ja avuntarve ymmärtää. Juristi ei ehkä syystä taikka toiseesta katso sopivaksi suositella päämiehelleen psykiatrista hoitojaksoa tai perheneuvolaa. Toisaalta lääkäri/psykologi ei ehkä ymmärrä ongelmaa juridiseksi vaan etsii tätä omilla metodeillaan.
Kirjoitin hiukan aiheesta ohi. Pesänjakajainstituutiosta on kuitenkin hyvä tietää jotain, sillä lähes kaikki osituksen riitakysymykset ratkaistaan PJ:n toimesta. Kuten yllä käy ilmi nin yhdyn siihen näkemykseen että PJ:tä ei ikinä kannata hakea turhaan, eikä varsinkaan puhtaasti juridisten kysymysten osalta (joista on kysymys lähes aina) ikinä ilman pätevää juridista avustajaa. Tarpeeton PJ-määräys tai huonosti hoidetut osituskokoukset tulevat keskimäärin pirusti kalliimmaksi kuin avun hankkiminen riittävän ajoissa. Miksi maksaa tuhansia euroja PJ:lle jos asianaja voi jo murto-osalla tästä todeta että kannattaako asiasta taloudelliselta kantilta riidellä vai tulisko sovintoa yrittää asianajien välityksellä. Toisissa tilanteissa PJ:n hakemisen laiminlyönti on silkkaa idiotismia ainakin taloudellisesta vinkkelistä katsomatta. PJ haetaan n. 5% suomalaisista avioerojutuissa.
Ensin lasktaan puolisoiden nettovarallisuudet (jos tarkkoja ollaan, tilanne sinä päivänä kun avioerohakemuksen eka vaihe JÄTETTY käräjäoikeuteen). Arvaan että talon arvo on 100.000 EUR
mies: 100000 + 7000 - 60000 - 10000 = 37000
sinä: -4000
Jaana laski hieman väärin, tässä tulee nimittäin poikkeus sääntöön. Miehesi ei tarvitse maksaa tasinkoa 20500 euroa, millä "puntit saataisiin tasan (molemmille 16500) ... vaan 18500. Tämä sen vuoksi, että tasinkoa laskettaessa negatiivinen netto-omaisuus onkin nolla!
Nyt on ositus tehty. Sitten on erottelu, missä sovitte kuka mitäkin pesästä saa (ja kuitataanko osa tasingosta näin, vai rahalla) tai toiselta "ostaa" (lunastaa). Näitä laskiessa kannattaa pitää visusti erillään ositus (lasketaan tasingon määrä, ainoastaan) ja erottelu tai pesänjako ... missä tavara alkaa vaihtaa omistajaa, ja esim. taloja lunastellaan.
Jos sinä tahdot talon, riippuu asia myös pankista, kyse kun uudesta luotosta (oletettavasti ajatuksena ottaa koko 60000 velka omiin nimiin, ja tietty talokin 100%:sti).
Lunastus menee näin:
100000 - 60000 = 40000 on talon "velaton arvo", josta kaikki on miehen osuutta, ja hänelle maksettava. Huom. yllä olleessa osituksessa "varallisuuksien ja omaisuuksien tasaus" jo tehty tasingolla, mitä sinä olet saamassa 18.500 EUR
Mitä siis maksat miehelle : 40.000 ("velaton" talon osuus) - 18.500 (mieheltä saamasi tasinko vähennetään) = 21.500
Ja jos tuon joudut pankkilainalla kuittaamaan, sen ottamasi 60.000 velan lisäksi, on velkataakkasi 81.500 EUR. Vain pankin sedälle tuota lainaa makselet, miehelläsi ei ole taloa, vaan ei ole velkaakaan enää.
Selvensikö tilannetta?
Mitenkäs tuo ositus menee avioerotapauksessa, jos toinen puoliso on kustantanut lähes kaiken omaisuuden ja toinen vain kuluttanut, tilitiedot ovat tallessa, ei avioehtoa.
Pääsääntöisesti menee puoliksi - mutta voi toki yrittää kohtuullistamista. Avioliiton kesto (alle 5 v) vaikuttaa ja samoin puolisoiden toiminta yhteisen talouden eteen. Kyse on kuitenkin poikkeus pääsäännöstä - ja jos sopua ei löydy ei välttämättä kannata riitauttaa oikeuteen. Oikeuskulut voivat olla sen suuruisia ja lopputulos on kuitenkin epävarma.
Kyllä se pääsääntöisesti puolisksi menee, kuten yllä olen esimerkissä laskenut ja laissa kirjattu. Siinä ei katsota kuka mitäkin maksanut avioliiton aikana ... TAI mitä omaisuutta ennen avioliittoa saanot, tai mitkä velat kunkin omaa nettovarallisuutta pienentävät (jolla taas vaikutusta tasinkoon). Mutta jälleen, ei mikään estä puolisoita erossa toisinkin sopimaan, ja osittamaan vaikka niin että kaikki toisellle, tai että henk.koht. velat jätetään laskelman ulkopuolle.
Ja elleivät puolsiot itse kohtuullista (jos aihetta on), niin voi sen tuomari tehdä ... jos PAINAVAT perustelut. Sitä ei ole, että "mä olen hankkinut enemmän, siis maksanut enemmän, siis mulle kuuluu yli puolet". Jaana tuosta jo kertoikin yllä.
Joskus sitä ihmettelee sitä että koulussa nuorille opetetaan mm. "mäntypistiäisen lisääntymiskierto", mutta ei selitetä mitä sellainen juridinen (-kin) sopimus kuin avioliitto merkitsee esim. omaisuuden osalta. Tai sitten se opetetaan, mutta jotkut liian kiireisiä pelaamaan takapulpetissa ristinollaa.
Milloin ositus astuu voimaan? Voidaanko sen toimeenpanemista lykätä yhteisestä sopimuksesta?
Voiko toinen osapuoli myöhemmin riitauttaa ositussopimuken? Jos toinen osapuoli itse haluaa antaa puolisolle ja lapsille isomman osuuden onko se mahdollista? Onko veroseuraamuksia?
Milloin ositus astuu voimaan?
Kun ositus- ja erottelusopimus allekirjoitettu ja siinä olevat ehdot täytetty (jos niitä on). Esimerkiksi, "Talon omistussuhde voidaan siirtää A:lle kun B vapautunut velkavastuusta yhteisestä xxxxx velasta".
Voidaanko sen toimeenpanemista lykätä yhteisestä sopimuksesta?
Tietenkin, jokseenkin kaikesta voidaan osituksessa sopia yhteisellä sopimuksella ... ei laki edes "vaadi" avioerossa ihmisiä jakamaan omaisuuttaan ... sen saa vaikka antaa pois.
Voiko toinen osapuoli myöhemmin riitauttaa ositussopimuksen?
Voi, mutta kun ositussopimus oikein ja asianmukaisesti laadittu ... niin riitauttamisen onnistuminen melko heikoissa kantimissa ... ja tuskin kannattaa. Ja jos kiristystä tai muuta väärinkäytöstä tapahtunut, niin onneksi voi ja pitääkin riitauttaa.
Jos toinen osapuoli itse haluaa antaa puolisolle ja lapsille isomman osuuden onko se mahdollista?
On mahdollista, vaikka kaiken.
Onko veroseuraamuksia?
Ei (ja jos tulee, kannattaa valittaa), kunhan homma jälleen tehdään fiksusti (juristin palkkio pientä verrattuna turhiin veroihin). Ositussopimuksessa oltava selvästi, ettei pesän ulkopuolisia varoja ole käytetty (vaan toinen yksinkertaisesti luopuu omaisuudestaan) ... näin vältytään varainsiirtoverosta. Lahjaveroa ei myöskään mene, ellei eroa olla tehty veronkiertoa varten.
kysyä, kun niin viisaita vastailet...Jos omaisuus on jaettu sovussa, mutta mitään paperia asiasta ei ole laadittu, voiko toinen osapuolista myöhemmin vaatia jotain lisää? Onko jotain aikarajaa? Käytännössä
erosimme miehen mokailujen vuoksi ja häntä hävetti niin, ettei halunnut juuri mitään ottaa mukaansa yhteisestä kodista, lähinnä vain henkilökohtaisia tavaroitaan. Talomme oli kokonaan omissa nimissäni ja koko sen omistusajan minä maksoin lyhennykset omalta tililtäni omasta palkastani. Nyt on tullut mieleen, että jospas häntä alkaakin kaduttaa myöhemmin tekemänsä sopimus - erosta pian vuosi aikaa.
Olette tehneet toisin sanoen suullisen osituksen ja jaon ... joka vielä kaiken lisäksi poikkeaa laissa "määrätystä" (edelleen, siitä poikkeaminen on täysin laillista ja OK, mutta silloin etenkin syytä tehdä asianmukaiset sopimukset).
Eli, yhden sana toista vastaan jos päättääkin vaatia ositusta "uudelleen" vaikka oikeusteitse ... hän ehkä "muistaa" ettei ositusta ole koskaan tehtykään, ja suuri riski on että silloin omaisuus tosiaan jaetaan. Jako tosin ei olisi helppo, koska ositushetki on evioeron jättöpäivä (ellei toisin sovita) ... selvitä siinä sitten että tämä tai tuo kippo on sen jälkeen hankittu.
Minusta on ollut puoleltasi erittäin tyhmää jättää asianmukainen ositus- ja erottelusopimus tekemättä. Toivoa sopii, ettei exäsi löydä uutta kumppania joka tämän tietää ja keksii "vaatia" hänen puolestaan oikaisua.