Tiedättekö mikä on minun tavoitteeni sekä äitinä että anoppina? Tehdä itseni tarpeettomaksi, että ehtisin elää muutaman vuoden ihan itsekkäästi omaa elämääni, lukea kaikki lukemattomat kirjat, matkustella, olla hiljaa yksin kotona, huolehtimatta missä hakataan ketä ja kuka on sairas ja rahapulassa ja miten he pärjäävät ja mitä pitäisi tehdä. Tarpeeton, ilman loputonta vastuuta ja huolta. Kerro miten siihen pääsisi?
Tarpeeton anoppi
salli
122267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ilmoita lapsillesi ettet enää ole heidän äitinsä
Tuota pelkäsinkin, siis on odotettava että aika jättää, niinkö? Äitinä oloa ei kai voi lopettaa kuin kuoltuaan, jos silloinkaan.
a)Hössötys pois. Et tyrkkää pullapussia/marjahilloa/pestyjä mattoja lastesi kouraan kun käyvät luonasi
b)Et tarjoudu kaitsemaan lapsenlapsia/koiria/muiden mummoja
c)Et ole tyrkyttämässä kukkien kasteluapua
d)Et muuta viikonloppusuunnitelmiasi/lomasuunnitelmiasi
e)Et odota koko lauantai-päivää pesuetta vierailulle. Sinullakin on elämä. Ilmoita heille jämptisti, että he vuorostaan ilmoittavat sinulle mihin kellon aikaan tulevat. Jos eivät tule puolen tunnin sisällä sovitusta-lähdet baanalle, vaikka R-kioskille.
f)Et tyrkytä neuvoja, fraaseja:"mitäs minä sanoin" ja "minun aikaan tehtiin näin". Anna lastesi kompuroida ja tehdä itse omat mokansa. Aikuiset ihmiset tietävät rajansa ja rahanriittävyytensä. Kun äiti ei ole aina puhaltamassa haavaan, kyllä kompurointi vähenee.
Ja rahankäyttöä opitaan vaan sillä, että ei ole turvaverkkoa nimeltä äiti, aina pelastamassa ja sähkölaskuja maksamassa. Teet lapsillesikin suuuren palveluksen, kun lopetat heidän passaamisen ja paapomisen-just nyt.
Pidän itsestään selvänä, että hoitavat asiansa, kun ovat kotoa lähteneet.
Eläkkeeni on sen kokoinen, että juuri selviän. Kyllä he tietävät, ettei minulta liikene heille mitään, sillä heidän tulonsa on ainakin neljä kertaa minun eläkkeni.
He käyvät harvoin, koska kaikilla on harrastuksensa ja menonsa. Ei heitä huvita tulla istuskelemaan minun seurakseni vähinä vapaahetkinään, eikä minun tee mieleni hankkia tarjottavaa isolle joukolle, joka syö sitten hetkessä minun viikon ruokarahani.
Minä elän ihan mielelläni yksikseni ja ikäisteni tuttavien seurassa. Meillä kaikilla on samat pulmat ja harrastukset.
Viihdyn ikäisteni joukossa.
Äitini ei osaa päästää irti tyttärensä (siskoni) perheestä vaikka ei edes tykkää niistä ihmisistä. Siinä vasta sairas asenne.
Minusta sinun ottamassasi asenteessa on sitä jotain!
aina ajatellut,ettei mikään ole mukavampaa kuin seurata lapsieni elämää,olla lastenhoitoapuna,mikään ei ole sen kivempaa.Auttaa tarvittaessa jne.
Voi kumpa voisin vielä vuosia tehdä näitä juttuja.
t yks mies,eiköhän sullekin löydy aikaa molemmille jutuille?
Asennetta. Yes! Hyvä hyvä! Näin sitä pitää! Ja kaikille vastahankaajille: ei Sallin asenne tarkoita, etteikö se rakasta ja välitä. Vaikka minä lähimmäiseni ovat minulle tärkeitä, on kuitenkin muistettava, että jokainen täällä elää omaa elämäänsä.
Itse " tulin mummoksi" tasan nelikymppisenä. No, ihana asia sinänsä, mutta en ole mikään pullantuoksuinen, sukkia kutova mummo, joka on aina saatavilla. Koska olen juuri saanut omat lapset täysi ikäisiksi, ei minulla ole mitään hinkua alkaa toimimaan taas täyspäiväisenä emona.
Ei tosiaan. Tottakai rakastan , sekä lapsiani, että lapsenlapsia, mutta minulla ei ole pakko velvollisuuksia heitä kohtaan. Autan ja hoidan silloin, kun itseäni huvittaa. He ovat tervetulleita meille milloin vain, mutta minun" osuuteeni" ei kuulu vaippojen vaihtaminen, nukuttamiset ym. ellen itse halua osallistua.Siis, tavallaan nypin pullasta vain rusinat..
Itsekästäkö? Ei ole.
Tämä on minun elämäni, enkä halua viettää sitä olemalla kiinni taas seuraavat 20 vuotta. Ja sitten tietenkin senjälkeen, ja jo aiemminkin omat vanhemmat ovat niin vanhoja, että heidät pitää ottaa meille asumaan, tai vähintään käydä päivittäin auttamassa ja seuraa pitämässä.
Ja siinä touhussa mulla meneekin loppuikä sitten.
Ei, olen päättänyt, että tästä eteenpäin minun osani on vapaaehtoinen.Tottakai lasten perheet kuuluvat elämääni tiiviisti.
Aion kuitenkin elää elämääni, en vain katsella sivusta, kun se kulkee ohi.
Tuota täytyy kyllä sanoo tähän väliin et kyllä ootte!!!!!!!! Onneks oma anoppi on josko aivan toisenlainen, joskin asuu 400 km päässä. Sitten kun omat lapset (NYT VIELÄ PIENIÄ) on siinä iässä että tulee muksuja ja muuta nii TOIVON ihan hel.....ti että minulla on sillon AIKAA auttaa, jopa myöskin taloudellisesti! Olettepa hiton itsekkäitä!!!!!!! Sanokaa ihmees äitiytenne/anoppiutenne IRTI!
mieltä, että alkuperäinen on oikeassa. Kun omat muksut on saanut maailmalle, saapi sitä käyttää aikaansa itseensä. Eihän alkuperäinenkään varmaankaan tarkoittanut, ettei ole missään tekemisissä lapsiensa ja lastenlastensa kanssa, vaan minun ymmärrykseni mukaan tarkoitti, että vakituisena lapsenlikkana ja raha-automaattina ei aio toimia vaan keskittyä itseensä.
Ja näin voikin toimia, jos "on tehnyt itsensä tarpeettomaksi" eli antanut lapsilleen riittävät eväät hoitaa oma elämänsä ja pärjätä.
Että ihan oikea meininki! =)
Sellasesta asiasta, josta et vielä tiedä mitään.
Vai voitko kertoa, millainen on tilanteesi 20 vuoden päästä? Mitä silloin haluat elämältä?
Kukaan tässä ketjussa ei ole kertonut hylänneensä lapsiaan, vai lukiko jossain niin?
Meillä on lapset lentäneet pesästä ja pärjäävät todella hienosti. Käyvät kotona usein ja rahaakin saavat pyytämättä, rakastamme heitä.
Mutta, heidän täytyy oppia elämään ilman äidin ja isän jatkuvaa huolenpitoa. En siis hössötä ja tunge neuvojani, vaan autan ja neuvon jos kysyvät.Mutta en ole 24/7 tavoitettevissa/käytettävissä, silloin, kun mulla on omat menoni, tai en yksinkertaisesti jaksa.
Me sitten ollaan niin itsekkäistä että! Ihan haluamme, että kotoa lähteneet lapsemme seisovat omilla jaloillaan, kuten olemme itsekin tehneet nuorina.
Nykyään vaan on niin, että kotoa painellaan ovet paukkuen 18 vuoden ikäisinä ja sitten sanotaan, että vanhemmat ovat itsekkäitä, kun eivät auta taloudellisesti.
Itse jouduimme odottamaan täysi-ikäisyyttä 21 vuotiaaksi. Asuntopula oli kova, eikä kotoa päässyt kovinkaan helposti lähtemään. Kun vihdoin lähdettiin, ei olisi tullut mieleenkään pyytää avustusta kotoa elämiseen. Vanhemmilla oli ihan yhtä vaikeaa kuin lapsillakin. Iloisia olivat, kun joku pääsi omaan elämäänsä kiinni.
Kun oli lähdetty, niin toimeen oli tultava tietenkin. MUTTA siitähän on hirveen kauan. Harmi vaan, että sellainen elämän muoto teki ihmisestä omillaan toimeen tulevan. Kun ei nuorena osannut pyytää apua keneltäkään, niin oppi elämään suu säkkiä myöten. Oppi tietenkin itsekkyyttä ihan vahingossa. Oppi laskemaan omat rahansa ja mihin ne riittävät. Jotenkin sitä vanhasta kokemuksestaan ajattelee, että seuraavankin sukupolven tulisi olla itsenäinen. Kyllä ollaan me vanhat niin itsekkäitä. Hävettää ihan.
Nyt puhaltaa toiset tuulet. Kunnolliset vanhemmat ostavat ja maksavat. Palkat ovat tosin isommat nuorilla kuin vanhemmilla eläkkeet, mutta heillä lapsi raukoilla on niin isot menot vielä. Kyllä he muistavat, kuinka vaikeaa oli tulla toimeen nuorena ilman tukia ja vanhempia. Sitä ei kultamussukoilleen toivo. EI.
Onneksi noita kunnon vanhuksia voi löytää vielä. Miniäkokelaitten pitää vain katsoa eteensä ennen papin aamenta. Anoppi rahoineen ja lapsenhoitotaitoineen on ihan yhtä tärkeä avioliitossa kuin aviomies, ehkä tärkeämpikin. Miehen voi aina vaihtaa, mutta kunnon anopista täytyy pitää kiinni, kun hänet on pongannut.