Moneen junaan

Niin eikös me kaikki olla erilaisia. Meillä on omat tarpeemme ja toiveemme, niin itseämme kuin kumppaniamme kohtaan. Monesti ne eivät vaan toteudu. Mutta tuskin tänne kannattaa kastijakoa alkaa toteuttaa,tyhmät, köyhät, viisaat ja seksiaddiktit omiin lokeroihinsa. Aatu sitä jo kokeili, mutta ei onnistunut. Ja pitää muistaa sen ruohon houkutus siellä aidan takana. Itse en ole täältä kumppania löytänyt, mutta en ole sitä tosissani hakenutkaan. Skeptisesti uskon tähän touhuun ylipäätään. Ja mitä itsestään kertomiseen tulee niin, eikös täällä päde samat säännöt kuin luonnossa. Olet varmasti kuullut juttuja, miten joku ollaan pokattu valheella baarista. Vai onko kirjoitettu sana luotettavampaa? Jokainen käyttää omma järkeään, mihin menee, kenen kanssa ja mitä tekee. Ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.
262250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kyllä kunniallisiin tapoihin kuuluu rehellisyys ja toisten kunnioittaminen. Niin treffeilläkin.

Äänestä

Kyllä se niin on että pääasiassa heikosti koulutettuja yh-äitejä täältä treffeiltä löytyy. Homma vaan on niin että toisten muksuja en ruoki! Samat muijat näät livenä ku meet citymarkettii, ne o siel kassal.

Äänestä
  • on otsaa arvostella....mitäpä tuonkin uhmakkaan tekstin takaa paljastuukaan? Veikkaisin että iso feikkiego. Sellainen joka löytyy jokaiselta idiootilta.

    T. Lapseton ravintolapomo

    Äänestä

  • kylläpäs kirjoitti:

    on otsaa arvostella....mitäpä tuonkin uhmakkaan tekstin takaa paljastuukaan? Veikkaisin että iso feikkiego. Sellainen joka löytyy jokaiselta idiootilta.

    T. Lapseton ravintolapomo

    jo elätettäviä,kenties elatusmaksuja rästissä,eikä halua enää lisää elätettäviä,sillä jos hänellä on pienet tulot,ne ei riitä monen naisen ja heidän lastensa elättämiseen ;)
    Brunein sulttaanilla on monta vaimoa,mutta hänellä on varaa niihin ja kymmeniin lapsiin ;)

    Äänestä

  • kylläpäs kirjoitti:

    on otsaa arvostella....mitäpä tuonkin uhmakkaan tekstin takaa paljastuukaan? Veikkaisin että iso feikkiego. Sellainen joka löytyy jokaiselta idiootilta.

    T. Lapseton ravintolapomo

    70% treffinaisista on synnyttänyt muksun tähän maailmaan. Koulutusta ei ehditty hommata kun ollaan oltu kotona muksun kanssa. Äijä sai tarpeekseen ja jätti. Nyt sit porataa ja haetaan uutta elättäjää kun sossun tuet ei riitä. Että osaa jurppii toi hyväksikäyttö!! Ekaks annetaan et saadaan äijä kiinnostuneeks ja aletaa voivottelee. Tää on ihan suunnitelmallista miesten huijausta. Sit ku äijä sanoo et millai jos molemmat osallistuis elämisen kustannuksiin, mennään kassal opiskelijoiden kanssa, kun ei muualle päästä. Just, voi v****. Juu ja pipari loppuu siihe paikkaa ja taas o äijän vika ku sitä haetaan muualta. Niin on parempi, mitä sitä seksittömäs suhtees tarvii kärsii.

    Äänestä

  • Sepi kirjoitti:

    sulle ettei muuten pidä paikkaansa noi sun lapselliset löpinät.

    Äänestä

  • Hyvä hyvä! Asiallinen kommentti saat minulta varauksettoman tuen. Asiahan nimittäin on juuri niin kuin Sepi sen meille kertoo!! parikymppiset yyhoot hakevat itselleen reilusti vanhempia hyvin koulutettuja miehiä, jotka ovat jo edenneet urallaan ja näinollen myöskin tienaavat enemmän. Tästä seuraa johdannaisesti se että edellämainitut yyhoot voivat jatkaa huoletonta olemistaan "kotirouvina".

    Äänestä

  • Sepi kirjoitti:

    70% treffinaisista on synnyttänyt muksun tähän maailmaan. Koulutusta ei ehditty hommata kun ollaan oltu kotona muksun kanssa. Äijä sai tarpeekseen ja jätti. Nyt sit porataa ja haetaan uutta elättäjää kun sossun tuet ei riitä. Että osaa jurppii toi hyväksikäyttö!! Ekaks annetaan et saadaan äijä kiinnostuneeks ja aletaa voivottelee. Tää on ihan suunnitelmallista miesten huijausta. Sit ku äijä sanoo et millai jos molemmat osallistuis elämisen kustannuksiin, mennään kassal opiskelijoiden kanssa, kun ei muualle päästä. Just, voi v****. Juu ja pipari loppuu siihe paikkaa ja taas o äijän vika ku sitä haetaan muualta. Niin on parempi, mitä sitä seksittömäs suhtees tarvii kärsii.

    nainen synnyttänyt tähän maailmaan ;)
    parkumaan tänne keskustelupalstalle ;)
    kunnioita naisia,kunnioitat samalla myös omaa äitiäsi ;)
    äitisikin on takuulla pihdannut joskus omaa pipariaan,isältäsi ;)

    Äänestä

  • on joku... kirjoitti:

    nainen synnyttänyt tähän maailmaan ;)
    parkumaan tänne keskustelupalstalle ;)
    kunnioita naisia,kunnioitat samalla myös omaa äitiäsi ;)
    äitisikin on takuulla pihdannut joskus omaa pipariaan,isältäsi ;)

    Ihan vaan tiedoksi, kunnioitan ja rakastan naisia. Tiedoks vaan et yh äipät pysyköön lestissään. Osoittakaa ensiksi minulle että niistä o jotain hyötyä jollekin taholle. Kansantaloudelle heistä on vain haittaa, ja myös minulle.

    Äänestä

  • Voisitko heittää veisvis nurkkaan!

    Äänestä

  • älykääpiö kirjoitti:

    Voisitko heittää veisvis nurkkaan!

    Joku raja pitäisi noihin kirjoitteluihin laittaa, eikä alkaa toisia haukkumaan. Jos mielipiteeni eivät miellytä, ehdota tai kerro omat kantasi. Jos et siihen kykyne, ole kommentoimatta.

    Äänestä

  • sepi kirjoitti:

    keep the flag on!!

    Haluan nyt kommentoida Sinua nimimerkki Sepi. Olen itse yksinhuoltajan lapsi ( 45v ) ja silloin ei ollut minkäänlaisia yhteiskunnan tukia saatavana, joten minä eikä äitini emme ole olleet kansantaloutta uhkaamasa. Sinusta tuskin oli minkäänlaista hajuakaan silloin vielä. Äitini teki kahta työtä elättääkseen meidät. Mieshän minutkin oli alulle laittanut ja häipynyt sen jälkeen, no jos silloin olisi abortti ollut laillinen, niin tuskin minua olisi. Tuo tuollainen yksinhuoltajien rankka arvostelu sattuu aika pahasti, joten sinua lainatakseni " joku raja noihin kirjoitteluihin pitäisi laittaa".

    Yhä enenevässä määrin Suomessa miehet ovat myös yksinhuoltajia ja taas vastaavasti naiset ovat kouluttautuneet kovinkin korkeasti. Summa summarum emmehän enää hauku yksinhuoltajia, että he olisivat täällä palstalla vain hankkimassa elättäjää itselleen ja lapsilleen. Myös sinä Sepi voit olla jossain elämäsi vaiheessa yksinhuoltaja tai lapsesi voi olla yksinhuoltajan lapsi, mieti sitä. Tämä ei ole mitään jeesustelua, vaan ihan arkipäivää täällä kotisuomessamme ja siihen on vaan sopeuduttava.

    Äänestä

  • tytteli kirjoitti:

    Ihan neitseellisestikö ne kaikki yh-äitien lapset on syntyneet?
    Kai siihen toistaiseksi tarvitaan mieskin, vaikka geeniteknologia tekeekin tulevaisuudessa miehet tarpeettomiksi.

    Ja jos lapsella on isä, hänen velvollisuutensa on huolehti jälkikasvunsa elatuksesta.
    Miksi, Sepi, syytät näitä äitejä? Kohdista arvostelu niihin miehiin, jotka ovat jättäneet lapsensa heitteille tavalla tai toisella.

    Äänestä

  • sepi kirjoitti:

    Joku raja pitäisi noihin kirjoitteluihin laittaa, eikä alkaa toisia haukkumaan. Jos mielipiteeni eivät miellytä, ehdota tai kerro omat kantasi. Jos et siihen kykyne, ole kommentoimatta.

    Taidatkin olla itse yh-äidin lapsi ja hänelle jostain katkera...

    Äänestä

  • tytteli kirjoitti:

    Haluan nyt kommentoida Sinua nimimerkki Sepi. Olen itse yksinhuoltajan lapsi ( 45v ) ja silloin ei ollut minkäänlaisia yhteiskunnan tukia saatavana, joten minä eikä äitini emme ole olleet kansantaloutta uhkaamasa. Sinusta tuskin oli minkäänlaista hajuakaan silloin vielä. Äitini teki kahta työtä elättääkseen meidät. Mieshän minutkin oli alulle laittanut ja häipynyt sen jälkeen, no jos silloin olisi abortti ollut laillinen, niin tuskin minua olisi. Tuo tuollainen yksinhuoltajien rankka arvostelu sattuu aika pahasti, joten sinua lainatakseni " joku raja noihin kirjoitteluihin pitäisi laittaa".

    Yhä enenevässä määrin Suomessa miehet ovat myös yksinhuoltajia ja taas vastaavasti naiset ovat kouluttautuneet kovinkin korkeasti. Summa summarum emmehän enää hauku yksinhuoltajia, että he olisivat täällä palstalla vain hankkimassa elättäjää itselleen ja lapsilleen. Myös sinä Sepi voit olla jossain elämäsi vaiheessa yksinhuoltaja tai lapsesi voi olla yksinhuoltajan lapsi, mieti sitä. Tämä ei ole mitään jeesustelua, vaan ihan arkipäivää täällä kotisuomessamme ja siihen on vaan sopeuduttava.

    Niin onko se nyt sekin miehen vika että on noussut vatsalle ja siittänyt lapsen? Yleensähän lapsen saamiseen tarvitaan toinen osapuolikin, joka voisi halutessaan pitää jalat ristissä tai hommata jonkin sortin ehkäisyn.

    Kritisoin yh-äitejä jotka ovat jääneet kotiäideiksi ja nyt purnaavat huonoa kohtaloaan. Mitenköhän on aikoinaan nuo urasuunnitelmat tulleet tehtyä? Nämä naiset tarrautuvat heti tilaisuuden saatuaan mieheen kiinni ja pian yritetään jo muuttoa saman katon alle. Sitten alkaa jo aikaisemmin mainitsemani kiristys ja hyväksikäyttö. Kunnioitan menestyneitä ja asiansa hyvin hoitaneita yh-äitejä, kuten esim. Tanja Karpela.

    Toisaalta miesten suurin virhe on aikoinaan ollut päästää nainen hellan ja nyrkin välistä. Ei tarvitsisi näitäkään ongelmia nyt puida.

    Sepi ruveta vetää hanskaas, ettet vaan vahingossa tee ketään naista yksinhuoltajaks, katsos kun kukaan ei suostu enää sinne hellan ja nyrkin väliin. Toivottavasti et saa ketään naista!!!

    Minä? Ketään yksinhuoltajaks? No en todellakaan. Minulla on sen verran konservatiiviset periaatteet, ettei tulisi kuuloonkaan. Hoidan mahdolliset lapseni niin hyvin kuin pystyn. Mutta jos toivomuksesi käy toteen, niin en lapsiakaan myös hoida. Ja muiden muksuja vielä vähemmän. Naista saa, mutta joka kolossa en virveliäni uita! Kysyn jokaiselta mahdolliselta lammelta, onkos kutusi jo tuottanut tulosta. Mutta hyvää päiväjatkoa sinulle ja muista pitää jalat yhdessä.

    Äänestä

  • Kalliiksihan se tulee jos samaan aikaan makselee exälleen ja sit pitäs elää uuden muijan kans, joka sekin on yh-äiti.

    Äänestä

  • niin että sulle kelpaa ainoastaan ja vain ainoastaan nautinto. Ei mitään velvoitteita, nehän on mielestäsi muiden, kuten yh-äitien, jotka ovat joskus rakkauden kiihkossaan suostuneet kaltaisellesi miehelle.
    Minä säälin sinua, et todennäköisesti tule koskaan kokemaan oikeaa tunnetta (rakkautta)
    Ja ikäihmisenä voin sanoa että priaatteillasi ei sinullakaan ole ketään joka eläkkeesi maksaa, loppuu tasapainoiset lapset tästä maasta.
    Mutta kuten näitä kirjoituksia jonkin verran lueskeltuani olen merkille pannut, niin maailma yrittää edelleen pyöriä miesten sepaluksen takana, ainakin miesten mielestä.

    Äänestä

  • sepi kirjoitti:

    Minä? Ketään yksinhuoltajaks? No en todellakaan. Minulla on sen verran konservatiiviset periaatteet, ettei tulisi kuuloonkaan. Hoidan mahdolliset lapseni niin hyvin kuin pystyn. Mutta jos toivomuksesi käy toteen, niin en lapsiakaan myös hoida. Ja muiden muksuja vielä vähemmän. Naista saa, mutta joka kolossa en virveliäni uita! Kysyn jokaiselta mahdolliselta lammelta, onkos kutusi jo tuottanut tulosta. Mutta hyvää päiväjatkoa sinulle ja muista pitää jalat yhdessä.

    eronneet?oletko yh-isän poika?vaikutat siltä.
    oletko kenties kuullut isäsi valittavan noita samoja asioita,kuin mitä sinä nyt teet,jos olet yh-isän kasvattama.tyypillistä;naiset kuppaavat rahaa,"katokkin sinä,jannu,että kukaan nainen ei huijaa sinua",siis naisessa aina vika,jos mies ei käytä ehkäisyä,se kuuluu kummallekkin,huolehtia siitä.
    jos itselläsi ei ole vielä lapsia,takuulla 5-10 vuoden päästä,jos niitä pikapuoliin hommaat,jonkun unelma naisen kanssa,se nainen on yh.asenteesi naisiin on sen kaltainen,että seurassasi ei kauaa fiksu nainen viihdy.Oli hän yh jo valmiiksi,tai ei.olisi mielenkiintoista tavata sinut noin 5 vuotta häidesi ja lapsesi syntymän jälkeen,luulen että silloin valitat täällä aivan samaa,kuinka joku sinut jättänyt nainen kuppaa sinulta rahaa lasten elatusmaksuihin :))),joiden olemassaoloon sinä olet kuitenkin osasyyllinen:))) ei naiset pyhästä hengestä sikiä :)))miestä siihen tarvitaan.

    Äänestä

  • omat vanhempasi kirjoitti:

    Taidatko tuota paremmin sanoa!

    Omat vanhempani ovat edelleen yhdessä ja tulevat todennäköisesti olemeen kunnes aika toisesta jättää. Liberaalit uusmoralistit suksikoon kuuseen, naimisiin mennään elämässä vain kerran. Kannattaako siis olla tarkkana?

    Ja oli aivan pakko kommentoida kun kerrot miten naiset kuppaavat rahaa elatusmaksuihin. Voi v****! Eiköhän se ole yksi juttu mistä tässä olen yrittänyt paasata. Nämä kouluttautumattomat mahdollisesti jo ennestään yh.t. hakeutuvat nopeasti kimppaan, pullat uuniin ja äijä maksumieheks. Joku laki pitäs miesten suojaksi säätää!!!! Mutta ei kun syytetään äijää ku siittiö karkas! Osatkaa oraalihommat ni ei o pelkoo kakarois.

    Äänestä

  • onko se kirjoitti:

    niin että sulle kelpaa ainoastaan ja vain ainoastaan nautinto. Ei mitään velvoitteita, nehän on mielestäsi muiden, kuten yh-äitien, jotka ovat joskus rakkauden kiihkossaan suostuneet kaltaisellesi miehelle.
    Minä säälin sinua, et todennäköisesti tule koskaan kokemaan oikeaa tunnetta (rakkautta)
    Ja ikäihmisenä voin sanoa että priaatteillasi ei sinullakaan ole ketään joka eläkkeesi maksaa, loppuu tasapainoiset lapset tästä maasta.
    Mutta kuten näitä kirjoituksia jonkin verran lueskeltuani olen merkille pannut, niin maailma yrittää edelleen pyöriä miesten sepaluksen takana, ainakin miesten mielestä.

    No minähän en sinulle nautintoa tule tarjoamaan. Hae se muualta. Nainen-naiselle osastolta. Vaikuttaa siltä että olet todellinen "femakko". Miestä tarvitset korkeintaan taksikuskiksi, kun naisia ei ole vuorossa. No tarkoitukseni ei ole ketään mollata, mutta keskustelu on nyt hyvin paljon kohdistunut minuun, niin miksi en vastaisi.

    Totuushan on että miehet tätä maailmaa pyörittävät ja naiset ne on niitä jotka maksua vastaan palveluitaan tarjoavat. Monessa eri muodossa kylläkin, toiset naiset rehellisesti ja toiset muita riistäen ja hyväksikäyttäen. Suomesta voimme hakea esimerkkiä hallitus tasolta miten naiset yrittävät valtiota pyörittää. Ei se kauaa onnistunut, vai muistanko väärin.Mitä!!!!

    Ja mitä tasapainoisiin lapsiin tulee, niin niitä epätasapainoisia yh-lapsia olen aikoinaan muutaman vuoden yrittänyt sivistää..

    ..... vastatko tuolle Sepille mitään, ei kannata. On joko ihan seinä tai palstan oma provo, antakaa olla, niin kyllä sekin lopettaa.

    Äänestä

  • sepi kirjoitti:

    Omat vanhempani ovat edelleen yhdessä ja tulevat todennäköisesti olemeen kunnes aika toisesta jättää. Liberaalit uusmoralistit suksikoon kuuseen, naimisiin mennään elämässä vain kerran. Kannattaako siis olla tarkkana?

    Ja oli aivan pakko kommentoida kun kerrot miten naiset kuppaavat rahaa elatusmaksuihin. Voi v****! Eiköhän se ole yksi juttu mistä tässä olen yrittänyt paasata. Nämä kouluttautumattomat mahdollisesti jo ennestään yh.t. hakeutuvat nopeasti kimppaan, pullat uuniin ja äijä maksumieheks. Joku laki pitäs miesten suojaksi säätää!!!! Mutta ei kun syytetään äijää ku siittiö karkas! Osatkaa oraalihommat ni ei o pelkoo kakarois.

    sinäkin,niin ei "synny" lisää yh-mameja =)))
    erityisen tärkeää,näin juhannuksen aikaan,monet lapsethan syntyvät maaliskuulla =)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Por kirjoitti:

Niin eikös me kaikki olla erilaisia. Meillä on omat tarpeemme ja toiveemme, niin itseämme kuin kumppaniamme kohtaan. Monesti ne eivät vaan toteudu. Mutta tuskin tänne kannattaa kastijakoa alkaa toteuttaa,tyhmät, köyhät, viisaat ja seksiaddiktit omiin lokeroihinsa. Aatu sitä jo kokeili, mutta ei onnistunut. Ja pitää muistaa sen ruohon houkutus siellä aidan takana. Itse en ole täältä kumppania löytänyt, mutta en ole sitä tosissani hakenutkaan. Skeptisesti uskon tähän touhuun ylipäätään. Ja mitä itsestään kertomiseen tulee niin, eikös täällä päde samat säännöt kuin luonnossa. Olet varmasti kuullut juttuja, miten joku ollaan pokattu valheella baarista. Vai onko kirjoitettu sana luotettavampaa? Jokainen käyttää omma järkeään, mihin menee, kenen kanssa ja mitä tekee. Ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu